Kerron tarinamme:
Sairastin masennusta ja olin eronnut vuosi takaperin väkivaltaisesta miehestä. Olin rikki, söin masennuslääkkeitä, bailasin ja vedin viinaa. Tapasin elämäni miehen. Ennen kuin sain elämäni tasaantumaan ja pystyin jotenkin luottamaan, satutin miestäni suhteemme alussa tosi paljon. Hän ei pystynyt enää kai luottamaan ja kärsi. Osat vaihtuivat. Sitten hänelle tuli naistuttavuuksia. Jäi joistain valeista kiinni ja soppa syveni. Lopulta jouduimme menemään erillemme koska yhdessäolo oli liian vaikeaa. Tilanne ei tasaantunut muuten.
Nyt kolme kuukautta eron jälkeen mies otti yhteyttä. Hän sanoi että haluaa puhua. Hän oli itkenyt tunteitaan. Olemme sen jälkeen viestitelleet muutamia kertoja ihan niitä näitä ja jopa hyvissä merkeissä.
Voiko suhde vielä elpyä ja onko kellään kokemuksia miten se olisi parasta tehdä? Olemme siis todenneet että haluamme puhua... Kuka tekee aloitteen? Mies vai minä? Hän oli se joka tarvitsi eroa/tilaa enemmän. Kuuluuko hänen ehdottaa nyt ensin näkemistä vai miten tässä menetellään? En halua joutua satuttamisen kohteeksi enää. Miehen muista naistuttavuuksista ja valeista on jäänyt iso arpi. Mutta toisaalta minä satutin ja loukkasin häntä paljon ensimmäisen vuoden aikana haukuilla ja pahalla olollani jota purin hänelle ja hänen kannettavakseen. Se ei kuulunut hänelle vaan ex miehelleni.
Mitä ihmettä nyt tehdä? Minusta on aina tuntunut ja tuntuu että hän on elämäni mies.
Sairastin masennusta ja olin eronnut vuosi takaperin väkivaltaisesta miehestä. Olin rikki, söin masennuslääkkeitä, bailasin ja vedin viinaa. Tapasin elämäni miehen. Ennen kuin sain elämäni tasaantumaan ja pystyin jotenkin luottamaan, satutin miestäni suhteemme alussa tosi paljon. Hän ei pystynyt enää kai luottamaan ja kärsi. Osat vaihtuivat. Sitten hänelle tuli naistuttavuuksia. Jäi joistain valeista kiinni ja soppa syveni. Lopulta jouduimme menemään erillemme koska yhdessäolo oli liian vaikeaa. Tilanne ei tasaantunut muuten.
Nyt kolme kuukautta eron jälkeen mies otti yhteyttä. Hän sanoi että haluaa puhua. Hän oli itkenyt tunteitaan. Olemme sen jälkeen viestitelleet muutamia kertoja ihan niitä näitä ja jopa hyvissä merkeissä.
Voiko suhde vielä elpyä ja onko kellään kokemuksia miten se olisi parasta tehdä? Olemme siis todenneet että haluamme puhua... Kuka tekee aloitteen? Mies vai minä? Hän oli se joka tarvitsi eroa/tilaa enemmän. Kuuluuko hänen ehdottaa nyt ensin näkemistä vai miten tässä menetellään? En halua joutua satuttamisen kohteeksi enää. Miehen muista naistuttavuuksista ja valeista on jäänyt iso arpi. Mutta toisaalta minä satutin ja loukkasin häntä paljon ensimmäisen vuoden aikana haukuilla ja pahalla olollani jota purin hänelle ja hänen kannettavakseen. Se ei kuulunut hänelle vaan ex miehelleni.
Mitä ihmettä nyt tehdä? Minusta on aina tuntunut ja tuntuu että hän on elämäni mies.
Vastaukset 1
Vanhimmat
miehesi kanssa yhdessä, mutta tuskimpa sillä niin väliä.
Olen itse vielä nuori, mutta mielenterveyteni on silti ehtinyt heilahdella suuntaan jos toiseen. Tarinani on siis melko sama...ongelmia entisestä elämästä suhde/tapailua erään miehen kanssa puolisen vuotta(meillä tosin ei mitään tunteiden paloa)..mies jätti(syyksi sanoi ikäeron, mutta itse tiesin että on löytänyt uuden!)Otti kuitenkin yhteyttä ja samat asiat alkoi pyörimään mielessäni niinkuin sullakin varmasti tällä hetkellä...Alettiin tapailla hiljalleen(ilman seksiä) nyt ollaan oltu yhdessä siitä 2 vuotta ja suhde voi hyvin minun henkiseen tilaani nähden.
Kysyit kumman tulisi tehdä aloite? Miehesi on soitollaan tavallaan tehnyt jo aloitteen...Kerro hänelle ihmeessä tunteistasi. Ilmeisesti pelkäät hänen hankivan taas uusia naisia. Puhu entisen suhteesi traumoista, mutta älä paasaa ja anna hänen ymmärtää, että hänen on ne haavat parannettava.
Tärkeintä on, että saatte kummatkin mahdollisuuden puhua rauhassa tunteistanne ja toiveistanne...sillä tuskin on väliä kumpi ensimmäistä tapaamistanne ehdottaa...tärkeintä on se, että jompikumpi sitä kuitenkin ehdottaa.