sormille näpäyttäminen, piiskaaminen, nipistäminen, ravistelu edustivat normaalia(?) kasvatuskulttuuria silloin, kun te olitte lapsia.
Myös nöyryyttäminen ja pelottelu oli yleistä.
Hyväksyttekö te sen kohtelun täysin, mitä itseenne kohdistui vanhempienne taholta?
Myös nöyryyttäminen ja pelottelu oli yleistä.
Hyväksyttekö te sen kohtelun täysin, mitä itseenne kohdistui vanhempienne taholta?
Vastaukset 70
Vanhimmat
Epäoikeudenmukainen kohtelu jättää traumoja, oli menetelmät mitä hyvänsä...
että pahoinpidelty jatkaa perinnettä jossain muodossa omille lapsilleen - paitsi jos on pystynyt käsittelemään nuo tapahtumat mielessään läpi.
Olen kyllä mielestäni oppinut omasta kohtelustani, ja kasvattanut omat lapseni toisin...
Tais olla äänen korottaminen ja luunappi.
Tietenkin olisi hienoa jos pystyy kasvatuksen hoitamaan ilman pientä kuritusta, mutta en pidä pientä kuritusta mitenkään vääränä.. Kunhan se pysyy kohtuudessa eikä ole toistuvaa.
muoto, mitä olen nähnyt/kuullut ympäristössä vieläkin toteutettavan, on ranteista puristaminen. Tuntuu oudolle sekin, mutta ilmeisesti peritty tapa.
..Sekin raja on häilyvä että koska fyysinen kuritus tehdään tarkoituksella ja harkitusti ja koska vanhemmalla on vain hermot menneet.
kuvittelisin, että fyysinen kurittaminen on maaseudulla jatkunut pidempään kuin kaupungeissa.
Mutta minkäännäköistä tietopohjaa mulla ei kyllä asiaan ole..
Sen tiedän että vanhempieni ja isovanhempieni lapsuudessa kuritettiin myös fyysisesti.. Ei mitään älytöntä.
Kaikista tullut onnellisia, elämässään menestyviä ihmisiä.
että ihmiset häpeäisivät olla negatiivisen huomion keskipisteenä. Jossain maaseudulla, missä naapurit ovat kilometrien päässä, ei ole ollut mitään paineita ympäristönkään taholta.
Enpäs ajatellutkaan sitä noin..
Kaupungissa todellakin on enemmän silmiä ja korvia.
Erilaiset kasvatusmetodit saattavat aiheuttaa arvostelua jos ei muuten niin ainakin halveksivan katseen muodossa.
En kuitenkaan koe että maalla ja kaupungissa asuvat ihmiset poikkeisivat perusluonteeltaan millään tavalla.
saattanut olla koko suvun omaksuma toimintamalli maaseudulla, missä naapurit ovat olleet toinen toistensa sukulaisia koko kylä, että se lapsen "hakkaaminen", lapselle huutaminen ja lapsen nöyryyttäminen on koettu jopa luontevaksi ja normaali keskustelu taas epäluontevaksi.
Mutta koska se koetaan normaaliksi, veikkaan ettei siitä lasten eikä aikuisten keskuudessa tehdä sen suurempaa numeroa
lähteminen tuollaisesta ympäristöstä "maailmalle" voisi olla kulttuurishokki, joka tuottaa sitten muunlaista ongelmakäyttäytymistä.
Jostain kumman syystä minulla on suuria vaikeuksia hyväksyä sitä, että ollessani noin 12-vuotias äitini "metsästi" minua puukko kädessään.
Mutta ehkä olen vain liian herkkä. Ei, mutta oikeasti sitä en ikinä tule hyväksymään, enkä unohtamaan enkä myöskään anteeksi antamaan. Ei hän ole kyllä ikinä anteeksi mitään muitakaan tekemisiään pyydellyt.
metsästäminen kuulostaa jo suuremman luokan ongelmalta vanhemmassa.
Se koko ihminen (oletettu äitini siis) on suuremman luokan ongelma.
Mutta kun itse olen kaiken pyrkinyt tekemään täysin toisin, niin aika hyvin on mennyt.
Minua ei ole koskaan kuritettu ruumiillisesti millään lailla. Sanallinen kasvatus sitten oli sitäkin tiukempaa, enkä toteuta vastaavaa nyt itse isänä. Ts. pyrin välttämään vanhempieni virheitä, mutta kyllä säkin tiedät miten ihminen imee juttuja itseensä lapsena.
Fyysinen kurittaminen on aina väärin. Jos ajautuu tilanteeseen, jossa joutuu antamaan vaikka sen luunapin, niin paljon on jo hävitty ainakin omassa vanhemman arvovallassa.
Se vääräksi osoittautunut uutinen jäälle tönitystä pojasta olis esim. tilanteesta, jolloin tekis mieli antaa lapselle selkäsauna. Siis jos oma mukula olis aiheuttanut toiselle hengenvaaran typeryydellään. Sanallinen ruoskinta olis varmaan tehokkaampaa, muutama fakta esim. elämästä ja kuolemasta. Iltaruuatta jättäminen vois sitten olla fyysistä kurittamista, jota voisin ko. tilanteessa käyttää.
Vaikeinta ehkä niillä lapsilla (nyt aikuisilla), joiden molemmat vanhemmat kurittivat fyysisesti eikä sitten ollut ketään, johon vapaasti kohdistaa tunteitaan.
Mun mielestä lapsi täytyy pystyä kasvattamaan käyttämättä väkivaltaa apuna siinä. Mulla ei tietenkään ole omakohtaisia kokemuksia vanhempana olosta, mutta toivon aikanaan pystyväni kasvattamaan omat lapset ilman fyysistä tai henkistä väkivaltaa. Sehän ei tietenkään tarkoita kurittomuutta, kyllä selkeät rajat täytyy pitää mutta niistäkin voi pitää kiinni rakkaudella.
silloin ympäristössäsi käytettiin, kun itse olit lapsi/nuori?
Otetaan (ehkä kuvitteellinen) esimerkki
Isä kurittaa jo suhteellisen nuorena lapsiaan osittain myös fyysisesti.
Tästä seuraa lasten osittain lievän pelon aiheuttama kunnioitus vanhemman sanomisia ja tekemisiä kohtaan. Tämä sama kunnioitus ja lievä pelko jatkuu läpi lapsuuden täysi-ikäisyyteen asti siten että aina takaraivossa on ajatus siitä, mitä isä / äiti tästä ajattelisi.
Lopulta lähempänä aikuisuutta nuori ymmärtää vanhempiensa kurin ja on saanut korkean moraalin ja kunnioituksen sääntöjä kohtaan.
..väärin?..
sanottuna sellaisia etten samankaltaisia aio käyttää omien lasteni kasvatuksessa.
siltä osin, että kiltteyden vaatiminen lapselta on typerää.
Vaadin perusteluja.
Mun mielestä kunnioitus ansaitaan ihan muilla keinoilla kuin fyysisellä kurituksella. Mun ajattelutavan mukaan väkivalta vähentää vanhemman arvovaltaa lapsen silmissä, koska väkivalta on aina heikkouden merkki. Mun mielestä sellaista ihmistä ei voi kunnioittaa, jota pelkää.
En sano, etteikö joillekin tuo ole voinut toimiakin. Kyllähän monet eritoten vanhemmat ihmiset sanoo saaneensa lapsena kovastikin luunappia ja ovat silti kasvaneet hyviksi ihmisiksi ilman sen kummempia traumoja mutta omien lasteni kanssa en ainakaan aio ottaa sitä riskiä, että he oppisivatkin mieltämään väkivallan hyväksyttävänä keinona ratkaista kriisitilanteita myös vanhemmalla iällä.
Kiltti = alistettu.
Kurittaminen ei ainakaan minulla kasvattanut kunnioitusta äitiäni ja isääni kohtaan. Pikemminkin täysin päinvastoin, viha ja katkeruus ovat kyllä kasvaneet ihmisiä kohtaan, joiden olisi pitänyt minua lapsuudessani/nuoruudessani hoitaa ja minusta huolehtia. Turpaan tuli niin fyysisellä kuin henkiselläkin tasolla.
Itse en lapsiani kasvata väkivallan pelossa, muitakin rangaistusmuotoja löytyy eikä keskustelun merkitystä pidä unohtaa.
että mitä asioita lapsi kunnioittaa vanhemmissaan sanotaanko alle 10v iässä?
Ja siis tietenkään kasvatus ei olisi pelkkää kurittamista. Varmasti harvassa ovat ne vanhemmat, jotka haluavat olla pelottavia lastensa silmissä.
Mutta omasta mielestäni vääristä teoista on syytä napauttaa siten ettei se jatkossa toistu yhtenään.
Tapoja tähän on monia eikä läheskään kaikki liity fyysiseen kurittamiseen.
Paras viheltää peli poikki ajoissa. Sitä jos ei tee niin lapsi kyllä koettelee rajojaan niin pitkään kunnes se kielletään.
vai onko tuo yleinen käsityksesi kiltteydestä?
että kunnioittaisi vanhempiaan.. Vaan kurista aiheutuva kunnioitus yleisesti sääntöjä kohtaan.
jotka kehuvat lapsiaan kilteiksi. Kiltteys ei ole mikään arvo.
Että mitä enemmän lasta kuritetaan, niin sitä "parempi" ja lainkuuliaisempi kansalainen hänestä tulee?
se kertoo lapsen kyvystä noudattaa sääntöjä
Kuten vanhemman sisäistämästä auktoriteettipelosta.
Kyllähän se pitää tehdä lapselle selväksi mitä ei saa tehdä ja mitä saa tehdä. Normaalisti lapsi kuitenkin oppii ymmärtämään sen ihan hyvin, jos vain itse noudattaa johdonmukaisuutta omassa toiminnassaan. Sekään ei silti tarkoita, etteikö lapsi kokeilis rajojaan vaikka vanhempi toimisi miten johdonmukaisesti ja antaisi selkeät rangaistukset.
Fyysisen kurituksen puuttuminen ei tarkoita, etteikö lasta rangaistaisi vääristä teoista. Siihen voi käyttää jäähypenkkiä, lelujen säännöstelemistä, telkkarin katselukieltoa tms. mikä nyt sitten parhaiten toimii missäkin tilanteessa. Normaalit vanhemmat kai tietävät itse parhaiten mikä heidän lapsilleen toimii.
Mun on hyvä puhua näistä kun ei ole omia lapsia niin minähän tiedän miten nämä hommat toimii ;) Voi olla että sitten itse äitinä joku päivä sanon jotain aivan muuta...
Paljon tulee neuvoja niin lasten kasvatukseen kuin avioliitto-ongelmiinkin lapsettomilta sinkuilta, näin olen havainnut :)
Mutta voihan siitä joskus olla hyötyäkin. Usein lapsettomat voi nähdä tilanteen ulkopuolisena hiukan eri silmin ja antaa ehkä uusia oivalluksia :) Mun tarkoitus ei tietenkään ole tämän keskustelun yhteydessä neuvoa ketään, kunhan kerron oman näkemykseni lasten kasvatuksesta ja koskien nimenomaan omia mahdollisia lapsiani tulevaisuudessa. Painotan sitä, etten lapsettomana voi tietää mitä vanhempana olo todellisuudessa on.
Niin ja kyllä ne naimisissa olevat perheellisetkin neuvojaan auliisti sinkuille jakelee ;)
Rikkeestä seuraa rangaistus. Rangaistus vastaa rikkeen suuruutta. Nämä asiat lapsi oppii ainoastaan, jos lasta rangaistaan rikkeistä. Jos ei rangaista, lapsi oppii, että mitä tahansa saa tehdä. Sitten rankaisee myöhemmin maailma.
Nuhtelu ja sormen heristys eivät ole rangaistuksia.
En juuri sinua tarkoittanutkaan, vaan ihan noin yleisellä tasolla. Tähän törmää vähän joka alueella, koiraton neuvoo koiranomistajaa jne. Tavallaan taitaa olla helpompikin neuvoa kauempaa, ehkä.
Itse ihan varmasti yritän neuvoa sinkkuja löytämään itselleen miehen tai naisen tai jotain muuta... Toisaaltahan onhan mulla siitä kokemustakin :)
Ihan kivahan se on, että tulee asioihin erilaisia näkemyksiä!
Asioihin on tosiaan mukava saada monta näkökulmaa, se saattaa saada omatkin silmät aukeamaan sellaisen asian suhteen mitä ei ole ennen tajunnut lainkaan. Ainoa mikä on hyvä pitää mielessä, on se ettei tuputa omia näkemyksiään ainoana totuutena ja tiedostaa sen, että jokainen kuitenkin tietää itse parhaiten mikä on se oikea ratkaisu itselleen.
Näin siis "normaalitilanteista" puhuttaessa, mielenterveysongelmista tms kärsivä ihminen ei ehkä omaa parastaan tiedä joten silloin ulkopuolinen apu on enemmän kuin tarpeen.
En ole ollenkaan sitä mieltä, ettei lapsia saa rangaista! Toki rajat pitää olla.
En vaan hyväksy ruumiillista kurittamista, itse kun on saanut niin isän kuin äidinkin kädestä, vyöstä, koiran remmistä, kepeistä ja kaikesta muusta mitä käteen on tarttunut, niin sitä ei millään voi hyväksyä. Itse olin lapsena niin arka ja pelokas, että pelkäsin lähes kaikkea eikä varmasti kotiväkivalta asiaa auttanut yhtään.
Korostan vielä, että rangaistuksia on muitakin kuin lyöminen. Ei ainakaan tähän päivään asti ole tarvinnut nyrkkeillä lapsiani vastaan.
Muistan vain yhden tapauksen, jolloin faija turvautui luunappia kovempaan keinoon. Tämä tapahtui joskus 12-vuotiaana (voimaa oli siis jo jonkin verran). Potkaisin faijaa, jonka jälkeen vietiin hiuksista omaan huoneeseen häpeämään. Mainittakoon, ettei sentään raahattu, vaan kohtalaisen kiltisti kävelin perässä, vaikka taisi siinä hieman hiuksia käteen jäädä.
Mä olin kuitenkin aika kiltti kakara, joten aihetta suurempaan kurinpitoon ei oikein tullut. Kovempiakin metodeja olisi saanut käyttää. Muistan, että alle kouluikäisenä saatoin aika usein lyödä mutsia, jos suutuin. Vaikkei kakaran lyönnit satukaan, ei yhdenkään itseään kunnioittavan aikuisen tulisi sallia itseensä kohdistuvaa väkivaltaa. Mä varmaan antaisin remmistä, jos muksu kävisi mukiloimaan, ja saman olisin suonut itsellenikin.
Taitaa tulla tässä ketjussa aika selvä ero miesten ja naisten välillä.
antaisi lasten mukiloida itseäni. :)
tästä asiasta, vaikka luulisi jokaisen olleen joskus lapsi.. vai onko sitten niin, etteivät kaikki ole saaneet olla edes lapsina lapsia?!?
Kuulunut siihen tyyliin millä minut on kasvatettu. Muutaman kerran isäpuoli hakkasi aika pahastikkin mutta onneksi äiti tajusi heittää sen äijän pihalle ja ukkelin hakkaamiset jäivät vähiin. Itse olin kyllä murkkuikäisenä sellainen kauhukakara, että rangaistuksia olisi tarvittu kipeästi. Opettajista ainoostaan ruotsin ja enkunmaikka sai muhun kurin, kun se paiskas mut revereistä seinälle ja sano "sää kakara lopetat ton pelleilyn nyt ja istut tossa penkissä hiljaa" ja paiskasi mut penkkiin istuun. Oooooh.. olin hiljaa sen jälkeen :)
Itse suosin kasvatuksessa ehdollistamista eli ilmoitan jonkun asian mikä on kielletty (ja miksi se on kielletty) esim tupakanpoltto ja kerron rangaistuksen mikä seuraa jos sitä rikkoo (turpiin, hajotan pelit, puolen vuoden kotiaresti yms) ja se on sitten heidän käsissä haluaako tehdä sen. Harvemmin on tarvinnut rangaistuksiin mennä, koska muksut tietää, että mä teen mitä lupaan eikä niiden tarvitse testailla asiaa.
Poika joskus tinttasi mua ja mä vedin takaisin kunnolla ja sanoin, että kyllä tääkin touhu multa onnistuu mutta ooksää ihan varma että haluat mun kanssa tapella? Sua sattuu meinaan aina omaan nenään enemmän ku mua mottaat. Ei se halunnut ja lopettikin sen tyylin sitten :)
Ei meillä ole vuosiin ollut mitään tappeluita tai kiistoja. Me ollaan hierarkiat selvitetty, moon pomo, ja muksut tajuaa että mun säännöt ovat aina ensisijaisesti lasten parhaaksi eivätkä he kapinoi niitä/minua vastaan.
ei vielä olekaan käsitelty, niin sisarusten keskinäinen välien selvittely. Onko se sitten ollut ennen niin, että vanhempi on aina nuoremman "yläpuolella"? Ovatko vanhemmat sisarukset saaneet kurittaa myös nuorempia sisaruksiaan?
Minun siskoni hakkasi minua aivan mielivaltaisesti muutaman vuoden murkkuna, joten otin oppia siitä, enkä itse en siedä ollenkaan sellaista touhua. Olen kärppänä paikalla lopettamassa kiistaa ja tässäkin asiassa mulla on käynyt tuuri, lapset eivät yksinkertaisesti tappele fyysisesti silloin harvoin kun tappelee.
Poika ymmärtää kokonsa rajoitukset tyttöihin nähden, ja tytöt ovat keskenään kuin kaksoset ja aina ollut yhdessä, joten ovat hitsautuneet yhteen. Mulla on käynyt tuuri tuossakin asiassa mutta toisaalta kun muistelen, niin minähän inhoan kaikenlaista riitaa ja lopetan ne aina hyvin äkkiä. Ehkäpä muksut ovat jo kasvaneet siihenkin ettei meillä riidellä isommin.
itselleen vanhemman roolin sitten.. olit varmaan mustelmilla jatkuvasti?
Mitään vanhemman roolia vaan oli muuten vaan sekaisen eikä sen toiminnassa ollut minkäänlaista kasvatuksellista järkeä.. eikä mitään muutakaan järkeä. Kunhan vaan purki esim surkean koenumeron aiheuttaman vitutuksen minuun :D
Sä jouduit sitten olemaan vanhempi sille, vanhemmalle yleensä puretaan ne tunteet...
Mitähän ihmettä sää nyt oikein haet tuolla kiertelyllä? Että kaikki paha alkaa tai johtuu jollain vääristyneellä tavalla vanhemmista/vanhemmuudesta? Sori, mä voin lähettää sen mun siskon sun luokse kylään, niin pari kertaa turpaas ottaneena saat pohtia kumpi teistä on ottaa sen vanhemman roolin, vai onko sellaista tarkoitusta sisarusten pahoinpitelyssä ylipäätänsä ollenkaan :)
sisaresi olisi automaattisesti ylivoimainen kaikkiin muihin ihmisiin nähden?
Kenellä se vastuu sitten on perheessä ellei vanhemmilla?
Rangaistus kuin rangaistus, murhasta vankeutta tai elinkautinen (tuomarin päivästä riippuen), naapurin auton naarmuttamisesta nuhteita, tukkapöllyä tai arestia (Vanhempien päivästä riippuen). Rikoksen uusijalle kovempi rangaistus.
Näin sitä on vaan kurissa ja nuhteessa kasvettu kohtuullisen yhteiskunta kelpoiseksi ihmiseksi.
Eihän sen rangaistuksen pelon alla tarvitse elää, jos on selkeästi tiedossa mistä rangaistaan. Se on lapsen itsensä päätettävissä rikkooko sääntöjä vai ei.
Itse aion noudattaa jonkin verran kevyempää rangaistuslinjaa kuin omat vanhempani.
tuossa kurittamisessa tuleekin silloin, kun vanhempi sekoittaa siihen liiaksi omia käsittelemättömiä tunteitaan?
Jos ne omat tunteet on käsitelty, niin rankaiseminenkin on pysynyt kohtuuden rajoissa.
faija oli vanhankansan miehiä ja siellä ei tosiaan päälle puhuttu, jos äijä sanoi jotain.
se roudas leivän pöytään ja sellaiselle ei urputeta.
hyväksyn tukistamisen, selkäsaunan ja arestit. lyömistä ei saa olla.
kyllä se vaan niin on, että pieni pelko on puhdasta kunnioitusta.
samaa typeryyttä en kahta kertaa tehnyt selkäsaunan takia ja se opetti myös vastuuntuntoa....eli hyväksyn.
nykyään kasvatus hoidetaan liian löysästi ja tulos on erittäin vaihteleva
ollut kohtuullista kurittamista, koska on jäänyt kunnioituksen tunteena mieleen.
Ongelmahan asiasta tuleekin siinä vaiheessa, kun lapsi joutuu elämään jatkuvan pelon vallassa. Joutuu kehittämään itselleen jotain rooleja selviytyäkseen elämässä.
Sä vaikutat aidolta.
se on paskaa kasvatusta jos peläta lapsi joutuu.
se pitää olla johdonmukaista toimintaa. hyvistä asioista seuraa hviä huonoista huonoja. pitää tiedostaa omien hölmöilyjen takia tulevaa rangaistus. eli idioottimaisuudet jää tekemättä. kyllä mä nyt turpaanikin muutaman kerran..siinä opittiin vanhempien ihmiset kunnioitusta. hyvää se teki.
on sekä henkisestä että fyysisestä väkivallasta isäpuolen toimesta. Noita kaikkia ja lisäksi vyöhihnalla hakkaamista ja lattialle heittelyä, sekä aliarvioimista ja haukkumista. Pieni kun olin, niin taisin kerran vaan saada selkääni ja jotain huutoa joskus, mutta mitä vanhemmaksi tulin niin sitä enemmän koveni otteet. Pahin vaihe oli 14-16-vuotiaana. Sitten pian muutinkin jo pois kotoa.
Toisaalta äidin kanssa en ole koskaan edes riidellyt, en edes murrosiässä, joten se kai tasapainotti hiukan et oli vaan toinen vanhemmista tollanen.
Provosoin itse isäpuolta kyllä minkä kerkesin, vanhempana siis. Kai se oli jotain halua nähdä kuin pitkälle se jatkaa.
Ei mulle noista mitään traumoja oo jäänyt, mutta siis ihan turhaahan tuo mätkiminen oli. Ei se mua yhtään "paremmaksi" lapseksi silti tehnyt. Paremmin olisi oppi mennyt perille, jos se olisi nätisti puhunut asiat selviksi mun kanssa, mutta ei koskaan sitä ees koittanut.
sitten purit ne isäpuolesi sinuun kohdistamat vihan tunteet?
vastausta vaan en tiedä.
Vihaan mä isäpuoltani vieläkin omalla tavallani, joten kai mä sit aina olen purkanut sitä vihaa suoraan häneen, joskaan en ihan suoraan, mutta välillisesti. Toisaalta se viha on aika lailla laimentunut välinpitämättömyydeksi ja sääliksi. Se on aika ihmisraunio jo koko mies. Mut niinhän sanotaan, et paha saa aina palkkansa.
Sanoa täältä sivusta, että mä vihaisin ja halveksisin myös äitiäni tuollaisessa tilanteessa. Se olisi hyväksynyt ja sallinut pahoinpitelyn jatkumisen, joten on melkein yhtä paha kuin se joka hakkaa.
Syytätkö sä yhtään äitiäsi tuon sallimisesta?
nuorempana tietysti kun ihmettelin et miksei äiti halua mun kanssa muuttaa pois. äiti tosin on kokenut samaa kohtelua itsekin mua puolustaessaan, joten äiti on tavallaan ollut välikädessä aina. Mutta en mä osaa kuitenkaan äidille olla vihainen, koska se on kuitenkin aina ollut niin kiltti. Se on vaan tasapainoillut meidän välillä.
eikä äiti ole tietoinenkaan ollut varmaan kaikesta. Useimmiten äiti oli töissä tai poissa kun jotain tapahtui.
Että olet sinut asian kanssa :)
Mulla oli suuria vaikeuksia edes siskon kanssa vaikka ei sekään pahoinpidellyt minua äidin aikana, vaan aina silloin kun äippää ei näkynyt missään. Mä olen niin kova noissa asioissa että en olisi äidilleni antanut anteeksi tuollaista isäpuolen hakkaamisen sallimista. Oma äitini jätti isäpuolen juuri lasten hakkaamisen takia, joten sen vuoksi annan siskonkin anteeksi. Ainakin äidillä on jonkinverran sitä tajua puolustaa jälkeläisiään :DD
Mutta mitäs vanhoista.. niiden muisteluista ei tule kuin katkeraksi.
noistakin asioista on jo niin kauan, ettei niitä nyt normaalioloissa tule edes mietittyä. Sen jälkeen kun muutin pois kotoa, niin mua ei isäpuoli oo lyönyt kertaakaan, eikä äitiäkään. Se mun poismuutto jotenkin rauhoitti tilanteen. Sen jälkeen ollaan vaan suusanallisesti tapeltu isäpuolen kanssa, eikä kovin kauaa voida olla samassa tilassa toistemme kanssa ilman riitaa. Mutta esim. kun tota jälkikasvua tuli, niin se lähensi välejä hiukan. Se on kuitenkin lapsenlapsilleen parempi ukki, mitä mulle oli isä.
risua etsimään lähetetty tyttö palasi kotiin kivi mukanaan. Hän sanoi itkien äidille, ettei löytänyt risua, mutta että äiti voisi heittää häntä kivellä sen sijaan...Kivi päätyi kirjahyllyn koristeeksi.
Väkivalta, henkinen tai fyysinen, aktiivinen tai passiivinen, on väkivaltaa, oli kohde kuinka avuton ja "vallaton" tahansa.
On oltava olemassa parempia keinoja. Se, että ihminen - vanhempi - ei ole täydellinen, ei riitä siihen, että sortuminen olisi hyväksyttävää.
Vähän pitää näpäyttää, jos kakara ei millään kuuntele. Meillä tosin äiten katse ja kaksi sanaa julkisilla paikoilla piti pennut kurissa. Aika auktoriteetti. Kotona uskalsi rissata vähän enemmän. Sit tuli luunappia tai tukkapöllyä. Kai sitä vyötäkin on pari kertaa saatu.
Jos joskus saan lapsia, niin niitä ei missään pumpulissa kasvateta. Itse tosin ajattelin käyttää rangaistuksina yleishyödyllisiä asioita. En niinkään pistää nurkkaan hiljaa häpeämään. Mää pistän ne tekeen töitä. Siis sit kun ovat tarpeeksi isoja. Pentuina ne joutuu kyllä painisidontaan ja pimeeseen kaappiin hiljaa häpeämään.
Tuli aloituksesta mieleen, että mahtaakohan se tilanne yhtään sen parempi olla vieläkään?
Itse olen saanut:
-tukkapöllöä (äiti, isänäiti, ala-asteen nais(!!)opettaja)
-remmistä (äiti, isä)
-kädestä puristamista (isä, isänäiti)
-nyrkistä käsiin ja selkään (isä)
-nipistyksiä (äiti, samainen ala-asteen naisopettaja)
-liikuntavälineestä otsaan heitettynä (ala-asteen miespuolinen liikunnanopettaja)
Olen siis 28-vuotias, eli ei minun lapsuudestani edes ole niin kovin kauan. Jotenkin veikkaan, että väkivaltaa käytetään lapsiin edelleen. :(
Sellaista