Olen nainen hylätty.Tunteeni ovat raiteiltaan.Onko muilla jätetyillä kaipaus takaisin, vaikka tietäisi kaiken huonnoksi.Onko muilla samankaltaisia tunteita? Meneekö kuinka pian ohitse?Eikö miehelle mikään riitä?
Kaikkensa antanut yli 30v.Hylätty!
"auta minua"
314144
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Olen pahoillani tilanteestasi ja omasta kokemuksestani voin sanoa että vaikeaa tulee olemaan. Erostani on nyt puoli vuotta ja edelleen kipeää tekee. Viimeksi tänään tuli ontto olo kun jouduin täyttelemään kaavakkeita. Ruksi ero kohtaan, taivas, olisin halunnut laittaa ruksin jätetty tai hylätty kohtaan, muttei sellaista ollut. Kauppa reissut ja muut kodin ulkopuoliset reissut tuntuvat todella vaikeilta. Näet kokonaisia perheitä ja omaa ei enää ole. Lapset puhuvat entisestä ajasta ja kyselevät eikö enää tehdä mitään yhdessä isin kanssa. Mitäpä voit vastata tuohon, kun isillä ei ole aikaa, kun uusi perhe vie kaiken ajan. Itkettää, kaipaisi jotain, mutta kun tuntuu että eronneena olen toisenluokan kansalainen. Anteeksi, ei taida olla minusta apua, mutta usko meitä jätettyjä riittää, mutta toivon että jossain vaiheessa jättäjät olisivatkin sitä pohjasakkaa. Ehkä näin saisimme itsetuntomme takaisin.
Kipeää tekee, takana vähemmän kuukausia, toivon mukaan paha saa palkkansa.Laskuja minäkin tänään laittelin,se ruksi on edessä. Ei kaupassa viikkoon,ole tullu käytyä.Itkettää myös!Kiitos myötä elämisestä.Voimia sinulle ja lapsille.Tulevaisuus se juuri askarruttaa, mistä se luotettava? Kuinka uskaltaa aloittaa uuden suhteen, ettei joutuisi hyväsikäytöön ja kierrätykseen.Pitäisi olla ikinuori ja kukoistava. Miehet haluaa vain nuoria.
nainen vai oletko riippuvainen miehistä?
Rahallisesti en hekisesti en! Olenko kiärrätys- tavara. Hetken huuma! Ei kai elämän sisältö ole huumaa,niinkuin alko tai tupakka. Otetaan uusi kun vanha loppuu?Joku ehdotti seksiä, monipuolista mutta riitääkö se ihminen sama? Tyydytys ei taida siitä muuttua. Huuma kait hakusessa! Pitkä suhde ei voi olla pelkkää mukavaa,vaihtelua.Luonne HÄIRIÖ kun ei kestä arkea.
...meitä on niin moneen junaan ja osa jää asemalle. En tiedä onko tämä hätä huuto mut jotain muuta etsin. Toista naista ei ole, enkä sitä tietoisesti hae. Olen hyvin toimeen tuleva ja "onnellistesti" naimissa... siis kaikki hyvin jos joku ulkopuolinen sitä katsoo... mut joku, en tiedä itsekään mikä??? mutta joku on alkanut puuttuun... taloudellisesti ei tee t iukkaa... tekis mieli vaan sanoa et "good by night and long goog kiss" Mut kaikkee sympatiaa TEILLE. PS, Karataanko johonkin kauas...
mun mies ja jätti....mut palasi takasin!
Elin pimennossa 3vkoa,en edes muista siitä ajasta mitään!!*kun mies asui pois*
Ollaan oltu teinistä asti yhdessä.....ja nyt toista vuotta käyty läpi *pettämistä* ei tämäkää mitään herkkua ole kun pitää saada luottamus takaisin!
Silti......se rakkaus laitto meidät viellä yrittämään!
Voisinpa olla avuksi!!!
Jos pitkä suhde......se tunne mikä Tompallakin on tulee ikävä kyllä jossain kohtaan kaikille vastaan!
virheistä oppii tai sitten ei.......silti,suosittelen ett ensin puhutaan ja sitten vasta toimitaan!
Aina kannattaa ajoissa puhua avio ongelmista....jos vaan rakkutta on!!
Voimia kaikille!
Älä jätä, ala tekemään jotakin suhteen eteen. Menee tosi surkeesti, vaikka toivoisi pois huonosta suhteesta,ja lähtisi.Vaimosi jäisi tosi huonoon asemaan. Mieti mikä se puutuva on?TOSISSASI! Ei kahden kanssa voi tosissaan edes karata!
Ja jättää kaikki... Kulissit, "HYVÄ JA TURVALLINEN" aviopuoliso, velvollisuudet, roolit... tiedät, kun kerran itse tätä elät. Eikö elämällä todellakaan ole muuta tarjota???
Kyllästyn kuoliaaksi!
itsekkyys on vallalla.SAnotaan vain että on yksi elämä,minulle kaikki,muista viis,minä,minä minä.Mutta vain murto-osa "pettureiden" uudesta suhteesta onnistuu.Menetys on ollut suuri,se selviää heille jossain vaiheessa.Pää pystyyn jätetyt.Meillä on puhdas omatunto,emme ole pettureita.
Kaikkensa antanut ja kestänyt.
Uskon uusi suhde ei onnistu,jokainen tietää mikä on oikein tai väärin.USKOLLISUUTTA ei voita uusi suhde, menetys on suuri, valjetkoon jokaiselle jättäjälle.Jos liitto on kestänyt kymmenissä vuosissa.Mikä sen kaataa, itsekkyys.
Yksin tänne tullaan, yksin täältä lähdetään.
Pitkä kuollut parisuhde, mitä se on?? Ripustautumista toiseen ihmiseen (kuka mistäkin syystä), kun ei enää muuhun kykene eikä muuta uskalla.
Missä on rohkeus, itseensä luottaminen, oma yrittäminen, omien voimien löytäminen?
Miksi vain valitetaan ja voivotellaan, miksi ei toimita ja mennä rohkeasti elämässä eteenpäin?
Itse lähdin 20-vuoden liitosta, ei ollut väkivaltaa, ei juomista, ei ulkopuolisia suhteita, en vain kestänyt sitä "veli-sisar"-asetelmaa, jossa tunteet oli kuolleet, toinen vain ärsytti ja kotia hoidettiin kuin firmaa. Ei ole kiire ollut ketään vierelle löytää, enkä tiedä haluaisinkokaan. Pitkään seurustellut olen pariinkin otteeseen ja päivääkään en ole katunut!
Mutta te "jätetyt" äläkää käpristykö itseenne, koittakaa ajatella että nyt on myös teillä uusi mahdollisuus, uusi vaihe elämässä. Jos käytätte sen itsesääliin ja voivotteluun voitte heittää "hanskat nurkkaan" samantien, aina on olemassa uusi auringonnousu ja uusi upea päivä... löytäkää itsestänne se positiivisuus ja voima jatkaa, hymykin saa ihmeitä aikaan!
Voimia sinulle! Mieheni jätti minut toisen naisen takia lähes 30 vuoden yhdessäolon jälkeen. Lapsesta saakka (16v) oltiin yhdessä, toinen oli melkein kuin puolet itseä. Ja silti siihen väliin pääsi toinen nainen. Eli ei se elämä kuitenkaan ollut niin hyvin kuin luulin, ja syytä oli myös minussa.
En silti ymmärtänyt miestäni, enkä vieläkään oikein pysty kaikkea ymmärtämään, vaikka erosta on kohta puoli vuotta. (Prosessi kesti kaiken kaikkiaan pari vuotta.) Haikeus tulee mieleen monta kertaa, erilaisissa tilanteissa lasten kanssa, kotitöissä, lomasuunnitelmissa..
En kuitenkaan halua jäädä ajatukseen, että olen hylätty ja jätetty, vaan teen aktiivisesti työtä saadakseni itsetuntoni takaisin. Suosittelen sinulle, että etsit lähimmän paikkakunnan, missä pääset osallistumaan Kari Kiianmaan suunnittelemaan eroseminaariin. Myös paikalliset seurakunnat järjestävät eroseminaareja, eikä sinne osallistumiseen tarvitse olla seurakunta-aktiivi. Osoitteesta www.kiianmaa.com löytyy lisää tietoa.
Usko ja luota siihen, että aurinko paistaa vielä sinullekin!
Olisit tehnyt vähemmän kotihommia tms. ja antanut enemmän seksiä, monipuolista seksiä.
...naisväen niskaasi.
Minä olen kyllä oppinut kötitöissä itseäni säästämään, kaiken ei tarvitse olla kliinistä ja sitäpaitsi mieskin on ihan kykenevä kotitöihin itsekin. Osaan minäkin vaihtaa autoni renkaat.
Mutta...voi, voi, kun mies vain ei enää herättänyt minkäälaista seksuaalista kiinnostusta, ei auttanut, piti pistää vaihtoon.
Kait se on niin vaikka olis kuin monella mutkalla sama nainen.Antais mitä haluat,sama ihminen kuitenkin.
Hurmaa haet, olet sen orja. Älä pilaa monen naisen elämää.
Vaiko sekin nautinto! Olla kaivattu? Kun ei tiedä, huumasi tarvetta!Elämään kuuluu arkikin!
Yhtä pitkä liitto takana, Mies sai vapautta en kontrolloinut ja luotin. nyt mietin mitä olis pitänyt tehdä toisin, ja eikö tosiaan mikään riitä. Nyt jo uusi nainen joka ollut "ystävänä" pari vuotta. Ero astuu voimaan helmikuun lopussa. Minä käyn näitä tunteita läpi ja mustasukkasuus on yksi mikä mulla on voimakas tunne. Kuinka nyt se toinen saa kaiken sen mikä mulle on kuulunut ennen. Ahdistaa ja on paha olla. Luen näitä kirjoituksia paljon ja uskon että aika tekee tehtävänsä kun vaan jaksais päivän kerrallaan.Täällä jos missä on vertaistukea.
Toivonkin voimia kaikille meille hylätyille ja uskoa tulevaan.
Mitä mieltä olette;
avioparilla pitkä liitto takana - vaimo hakee eroa - mies 74 vuotias, vaimo parikymmentä vuotta nuorempi.
Kaikki menee 50/50.
Taustalla vuosikymmenten puhumattomuus.
Kyvyttömyys kommunikoida muuten kuin irvailemalla. Vaimo yrittänyt mitä on pystynyt mutta mies ei ole milloinkaan tullut vastaan puolitiehen:
mies nyt katkera että vaimo saa etuuksia jotka eivät hänelle kuulu - avioliittolaki voimassa kuitenkin, ei mies voi sille mitään.
Edessä juuri sama tilanne, mikä sinulla alkaessa. Miten tietää mikä odottaa? Kaikkiko turhaa? Rahallisesti olet turvattu,jos on jotakin jakaa.Laki on laki.Senkin olisi luulut pitävän liiton koossa, ei avioehtoa.Olisiko luonnevikainen mies? Nainen leimataan hyväksikäyttäjäksi? Vaikka totuus olisi jotakin muuta. Voimia sinulle,ehkä onni löytää luoksesi.Luottamus on menetetty pitkäksiaikaa. Pidä toivoa yllä!
Taustalla henkistä väkivaltaa / ulkopuoliset eivät tiedä/ tai ovat valinneet sen tien että " eivät tiedä" / -
mies ollut koko ajan sairaalloisen pihi; sairauteen saakka.
En jaksa enää.
Eikä minulla hätää.
Vähät välitän nipottavista sukulaisista ( hänen) -
elän eteenpäin ja aion jaksaa!
....Että en olekaan yksin...samaa kuuluu minulle, vähän eri vivahdetta - mutta perusasia ihan sama.
Pitkä liitto loppuvaiheessa.
Olen miettinyt " elämää" vanhempiani - muiden vanhempia " ennenvanhaan" - että miten he jaksoivat,vaikka eivät olisi jaksaneet?
Kai siksi, että oli pakko.
Ehkä nykyään erotaan liian helposti, mutta toisaalta jos joku on ollut, kuten minä saman miehen kanssa alle 20kymppisestä ja liki 60 vuoden ikään ja haluaakin erota - jokainen ymmärtää, ettei sitä tee kevyesti.
Tässä vaiheessa elämää pitäisi olla lupa vain elää - rauhallista - seesteistä elämää -
mutta jos arkipäivä on yhtä helv##!! murjottamista ja ovien paiskomista niin ei pal´naurata.
Me olemme omaisuutemme jakaneet, minä jäin suosiolla vähemmälle, en ole ahne ja sain minkä halusin eli oman asunnon ihmisten ilmoilta.
Löysin vanhemmasta kerrostalosta asunnon jossa yhtiövastike on pieni; kaikki putki ym remontit on talossa tehty.
Minulla on kaikki kävelyetäisyydellä - kaupat, pankit, parit kaupat, marketit, linja-autoasema jne.
Mutta eihän sitä kieltää voi, etteikö välistä tuntuisi tyhjältä.
Pitkä yhteinen elämä takana.
Kaikkea ei voi pyyhkiä mielestään vaikka haluaisi.
On yhteiset lapset/ lapsenlapset/ tuttavat/ sukulaiset - jotkut ymmärtävät meitä jotkut eivät mutta minä tyttö annan sille piupaut.
Eivät he - enkä minä,, voi minun puolestani enkä minä heidän puolestaan elää.
Sen on nyt mentävä eteenpäin. Muuta vaihtaria ei ole.
Kukaan ei omista ketään. Näin ollen sinulle ei kuulu yhtään sen enempää tai vähempää kuin mitä olet saanut. Epäilen, että nimität luopumisen tuskaa mustasukkaisuudeksi.
"Mies sai vapautta en kontrolloinut ja luotin."
Hyvä. Parisuhde ei voi perustua kontrollointiin ja epäluottamukseen. Se, että mies lähti omille teilleen oli hänen valintansa. Vaikka olisit marionetin lailla tanssinut miehen pillin mukaan, tuskin olisi saanut miestäsi pysymään kanssasi. Siksipä parisuhteessa ei kannatakaan ns. antaa kaikkeaan. Toisinsanoen luopua omasta itsestään ja tahdostaan.
vieläkään en ole toipunut. 10 minuuttia sitten mies kävi ja sanoi rakastavansa. Sydän pakahtuu kun itse en ole lakannut rakastamasta, vaikka lähti melkein 3 vuotta sitten. Emme ole virallisesti eronneet. Kumpikaan ei sitä halua. Mies silti asuu toisen luona. Voin toki itse eroa hakea, mutta en halua. En halua ketään toista vaikka aikaa on kulunut. Pää sanoo muuta ja sydän toista. Olkoon sitten riippuvuutta. Olen kuitenkin omillani ollut jo kauan. En silti osaa luovuttaa, vaan haluan "taistella" ja mietin josko asiat saisi jotenkin selvitettyä. Olen myös sanonut miehelle ettei tule käymään, mutta haluaa kuitenkin nähdä ja yrittää puheidensa mukaan saada sitä "roihua" ja "rakkautta" takaisin mikä oli hukkunut siihen tylsään(kuulema) arkeen. Tässä sitä roikutaan kun löysässä hirressä, odottaen ihmettä. Välillä on parempia päiviä välillä huonompia. Onneksi nykyään enemmän parempia, mutta kun romahdus tulee, se vie täysillä mukanaan. Lääkkeetkin on ollu käytössä, toki erittäin pienellä annostuksella. Liekö vika siinä että kuppi menee totaalisesti n. En tiedä, mutta en halua lisätä lääkkeitäkään, vaan koitan mennä pvä kerrallaan. Toisilla se tuntuu olevan helppoa, mutta ei minulla. Pidin aiemmin itseäni vahvana, mutta kun omalle kohdalle sattuu niin kaikki kääntyikin päälaelleen.Jokainen kulkee omia polkujaan. Neuvot on hyvä kuulla ja joskus se helpottaa kun tietää ettei ole yksin. Mutta neuvoja on niin Silti jokaisella oma tapansa selviytyä. Sitä ei kukaan sanoa mikä kellekin on hyväksi. Voimia ja jaksamista sinulle. Joskus se helpottaa, mutta sitä ei kukaan tiedä milloin. ISOT HALAUKSET SINULLE, niitä nimittäin kaipaan itsekkin.
Älä päästä miestä luoksesi, käyttää henkistä väkivaltaa!Rakkautta ei ole, se on vale,noin pitkän eron jälkeen.
Kuppia ei ollenkaan. Lääkkeet ovat oikein.Romahduksia tulee ja menee älä sorru enää.
Olen vasta taisteluni alusssa. Lukenut kirjoituksia luonnevikaisia Miehiä on paljon.(naisia unohtamatta.)Kulje tiesi, kiitos ajatuksista. HALEJA KAIPAAVALLE Ilman niitä mysökin jäänyt.
..että mies rakastaa sinua, vaikka asuu toisen kanssa? Millaista rakkautta se voi olla? Miten se toinen nainen suostuu elämään miehen kanssa, joka kenties haikailee entistä elämää päivittäin, eikä suostu eroamaan entisestä vaimosta?
Jos miehestä ei siihen ole, niin sinun tulee tehdä tuosta loppu. Satutat vain itseäsi roikkumalla ja antamalla miehesi käyttää tunteitasi hyväkseen. Etkä pääse paranemisen alkuun ennen kuin eroatte virallisesti.
Ajattele itseäsi, kerrankin!
mies on muuttamassa omilleen, kun haluaa kuulema meidän jatkavan. On sanonut myös että häntä hävettää omat tekonsa ja naapurit ym. toinen nainen kuulema painostaa myös siellä koko ajan. Joku minussa vaan haluaa silti taistella liiton puolesta. Ehkä niitä selvittämättömiä asioita sitten on niin paljon etten vaan pysty hyväksymään tätä, en tiedä.Olen kyllä erohakemuksen hakenut ja sanonut laittavani sen menemään. Mies sanoo ymmärtävänsä miksi haluan erota, mutta ei kuitenkaan toivoisi sitä.Tässä on niin paljon asioita ettei niitä tässä voi ruveta selittämään. Rakkauteni ei ole kuitenkaan kuollut. Tiedän myös sen sekavan olotilan kun kaikki pyörii mylläkkänä päässä. Ehkäpä siksi ymmärrän myös miestä kun sanoo että pää hänellä sekaisin.Mitä syytä sitten hänellä olisi pitää esim. minua varalla kun on kuitenkin jo kauan ollut poissa. Olisihan jo varmaan huomannut jos ei siitä uudesta suhteesta olisi mitään tullut. ihmeelliset on ihmisten polut. Jokaisella omansa ja niitä pitkin sitten vaan koitettava tarpoa.
"Minut on hylätty" kertoo riippuvuudesta. Ei siis rakkaudesta, johon parisuhteen tulisi perustua jotta se toimisi.
Katkera kaikista turhista vuosista,ei riipuvainen! KATKERA ymmärrätkö?
Tuntuu että että et puhu kokemuksesta vaan,jostain opitusta kirjasta! Kaiken piti vasta oikeastaan alkaa,eikä loppua!
Niin paljon yhteisiä vuosia,arkiko tylsää? Uuden huuuma!Sekö vei , mikä lie 50v.villitys.
Mistä löytää enää luottamus miehiin! Ikääkin jo on?
Kuule, menetyksiä on aina ja kaikilla - niistä ei pääse mihinkään. Mutta oma asenne ratkaisee, katkeroituuko vai elää elämäänsä eteenpäin.
Eivät nuo monet yhteiset vuodet turhia ole olleet!!! Itse ainakin pyrin siihen, että kaiken minkä teen ja mihin ryhdyn otan tosissani, mutta pilke silmäkulmassa. Jos jokin asia menee pieleen niin se menee pieleen. Tai johonkin tulee muutoksia, niin tulee. Kun kaatuu, täytyy nousta ylös, jatkaa matkaa. En todellakaan haluaisi jatkaa liittoa väenvängällä. Ota onkeesi laulun sanat "jos yksi lähtee, luo toisen lähden...". Ihan turha tuhlata elämää katkeruudessa rypemiseen eikä menneeseen kannata panostaa. Äläkä sano, että helppo sanoa, mutta vaikea toteuttaa... Elämä ei ole helppoa ja kaikki on kuitenkin sinusta itsesi kiinni.
Porno/ lehti/ video/ elokuvat/kännykkä, voi antaa helpon ratkaisun.Erkaannuttaa todellisuudesta!
Loppujen lopuksi vaimosta.Seksuaalinen kanssakäyminen on tärkeä yhdessä pitävä asia.
Porno ei kuulu tavalliseen parisuhteeseen. Pornoa janoava mies ei sitä vaimosta löydä.
Pitkä suhde voi tuntua tylsältä. Mies joka jäi kiinni, tästä. Entinen vaimo.
Kyllä minustakin tuntuu, että elämäni on mennyt täysin hukkaan. Melkein 30 yhteistä vuotta miehen kanssa ja yhtenä kauniina päivänä hän ilmoittaa löytäneensä elämänsä rakkauden ja siihen meni kaikki yhteinen. Ensin rakensimme yhdessä tulevaisuutta; olimme päättäneet että meillä on oltava velaton elämä siinä vaiheessa kun lapsia rupeamme perheeseemme "tekemään". Ikää olikin sitten reilusti kun lopulta lapset perheeseemme saimme ja luulin, että nyt se onnellinen elämä alkaa. Mutta mitä vielä; mies ei kestänytkään perhe-elämää ja niin sai kaikki entinen jäädä. Nyt, keski-ikäisenä, pienten lasten äitinä jatkan elämääni. Tiedän, että parisuhteesta on turha edes haaveilla tällä iällä. Ikäiseni miehet juoksevat karkuun heti, kun kuulevat minkä ikäisi lapsia minulla on. Nuoremmat miehet eivät ole kiinnostuneet näin vanhasta naisesta. Eli tulevaisuus on elämä lasten kanssa ja toivottavasti sen jälkeen saan elää mummon elämää. Onhan sekin jotain!
taida olla ratkaisu. Itse kamppailen samojen ajatusten kanssa 21 vuoden jälkeen. Vaikka tuleva exvaimo jostain kumman syystä oliskin tulossa takaisin, en olen ollenkaan varma, että sitä haluaisin. Sen verran syvät haavat ovat. Jotenkin vaan pitäis koittaa hyväksyä, että tällaisilla korteilla pelataan ja nythän tulevaisuus on omissa käsissä. Lapsia pitää toki ajatella ja se ei helpota kuvioita , mutta exä on oikeasti exä. Jossain vaiheessa tää kääntyy hyväksi.