ihan vakavissaan - joten paskanjauhajat, pliis häipykää.
Onko totta että mies osoittaa kiintymyksensä kosketuksilla, katseilla, tapaamisajankohdan sopimisilla... - mutta että miehen on vaikeaa sanoa suoraan pitävänsä naisesta?
Missä vaiheessa suhdetta mies pystyy määrittelemään mitä hän naisesta haluaa? Onko se määrittely vaikeaa?
Missä vaiheessa suhdetta mies pystyy sanomaan "rakastan sua", "tykkään susta"? - Siis, edeltääkö sitä kuukausien tapailu, että tässä nyt vain tsekkaillaan josko jatketaan, mennään sänkyyn kun se vaan "tuntuu siltä"? Ja sitten ehkä joskus tykätään. Vai tuleeko sitä tunteiden julkistamista koskaan jos sitä ei tule ekojen kolmen viikon sisällä?
Mistä tietää että mies on kuitenkin, kaikesta "puhumattomuudesta" huolimatta sitoutunut suhteeseen? Tietääkö sen kosketuksesta, katseesta, sovituista tapaamisista...
Miksi miesten on niin vaikea ymmärtää että nainen tarvitsee raamit suhteelle, nainen tuntee olonsa turvalliseksi vain jos tietää missä mennään?? Ja että parisuhteessa on oikeus tuntea olonsa turvalliseksi ja hyväksi.
Tänks, jos joku mies jaksaa pohtia ja vastata.
Onko totta että mies osoittaa kiintymyksensä kosketuksilla, katseilla, tapaamisajankohdan sopimisilla... - mutta että miehen on vaikeaa sanoa suoraan pitävänsä naisesta?
Missä vaiheessa suhdetta mies pystyy määrittelemään mitä hän naisesta haluaa? Onko se määrittely vaikeaa?
Missä vaiheessa suhdetta mies pystyy sanomaan "rakastan sua", "tykkään susta"? - Siis, edeltääkö sitä kuukausien tapailu, että tässä nyt vain tsekkaillaan josko jatketaan, mennään sänkyyn kun se vaan "tuntuu siltä"? Ja sitten ehkä joskus tykätään. Vai tuleeko sitä tunteiden julkistamista koskaan jos sitä ei tule ekojen kolmen viikon sisällä?
Mistä tietää että mies on kuitenkin, kaikesta "puhumattomuudesta" huolimatta sitoutunut suhteeseen? Tietääkö sen kosketuksesta, katseesta, sovituista tapaamisista...
Miksi miesten on niin vaikea ymmärtää että nainen tarvitsee raamit suhteelle, nainen tuntee olonsa turvalliseksi vain jos tietää missä mennään?? Ja että parisuhteessa on oikeus tuntea olonsa turvalliseksi ja hyväksi.
Tänks, jos joku mies jaksaa pohtia ja vastata.
Vastaukset 41
Vanhimmat
vain jonkun pellen provo. En jaksa uskoa, että kaikki suominaiset olisivat näin idiootteja.. jos kuitenkin ovat, niin thaikkulan matkailu tulee kasvamaan entisestään, heh..
Mikä hitto niissä thainaisissa kiinnostaa? Sekö, että he eivät ole muuta kuin miestä myötäileviä ja palvelevia naintirobotteja? ei persoonallisuutta, ei omaa tahtoa, vain pelkästään ohjelmoitu tekemään niin kuin mies parhaaksi katsoo?
Minä ainakin haluan suomikissan. Kissa kun jo eläimenäkin on sellainen, että kun se päästää lähelle ja kehrää, niin on sen itse ansainnut :)
Minä en etsi itselleni mitään kodinkoneen ja tekopillun risteytystä, vaan haluan kumppanin. jonkun kenen kanssa viihdyn ja jonka kanssa voin olla myös kaveri, en pelkästään poikaystävä tai aviomies.
Kirjoitukseni ei TODELLAKAAN ollut mikään provo. Meissä naisissa vaan sattuu olemaan sellaisiakin jotka pohtivat asioita.
Ja mene aivan rauhassa sinne thaikkulaan. Sinua ei tule kovin moni täällä kaipaamaan. Heh...
Me suomalaiset naiset arvostamme miehiä, jotka osaavat arvostaa suomalaisia naisia. Emme ole pano-, siivous-, ruuanlaitto-, palvelu- tms automaatteja, se on valitettava totuus. Mutta meistä saa hyvän kumppanin jos jaksaa nähdä vähän vaivaa. Siihen valitettavan moni suomalainen mies on liian laiska ja mukavuudenhaluinen.
Samalla tavalla me suomalaiset naiset haluamme nähdä vaivaa oikeanlaisen miehen osuessa kohdalle. Ainakin minä.
Ihan saatanan vaikeita kysymyksiä! Toi on kaikki niin tapaus- ja yksilökohtaista.
Ainoastaan tuohon ensimmäiseen kohtaan uskallan vastata, että sekä miehille että naisille uskoisin sen tykästymisen osoittamisen olevan helpompaa tekojen kuin sanojen kautta. Enhän mäkään nyt perkele sentään osaa kellekään sanoa, että "tykkään susta". Enemmän se on sellasta, että yritän sitten sen ihastuksen seurassa olla mukava, fiksu ja huomaavainen. Ja jos paikka tulee niin se on kans hyvä jos pääsee vähän kevyesti koskettamaan.
Kaikenlainen suoraan sanominen on aina vaikeeta, varsinkin jos on aidosti kiinnostununt sen toisen osapuolen mahdollisista reaktioista.
"Vai tuleeko sitä tunteiden julkistamista koskaan jos sitä ei tule ekojen kolmen viikon sisällä?"
No itse tuskin saisin kakistettua mitään suuria tunnustuksia vielä kolmen viikon sisään. Luulen että sellainen voisi tuntua naisesta epäilyttävältä lämpimikseen puhumiselta, koska vastahan tuossa ollaan tutustumassa, joten tunteet kohdistuvat lähinnä johonkin ensiarvioon toisesta, eikä välttämättä siihen millainen hän oikeasti on.
Hyvin ihastunut voisin kyllä olla. Ja se näkyy siinä, että hakeudun seuraan, ilahdun tapaamisesta, olen valmis näkemään vaivaa hänen seuransa vuoksi.
Onko totta että mies osoittaa kiintymyksensä kosketuksilla, katseilla, tapaamisajankohdan sopimisilla... - mutta että miehen on vaikeaa sanoa suoraan pitävänsä naisesta?
- itse ainakin olen hyvin aktiivinen naisen suhteen jos hänestä pidän. kai sen sitten huomaa elekielestäkin, mutta miten, sitä en tiedä. Jos olen hirveän passiivinen, niin se ei yleensä kerro suuresta ihastumisesta.
Missä vaiheessa suhdetta mies pystyy määrittelemään mitä hän naisesta haluaa? Onko se määrittely vaikeaa?
- on, minulle ainakin vaikeaa. Mutta minä en tee suuria elämänsuunnitelmia muutenkaan, vaan elän enempi hetkessä. Olen sillä tavalla vaikea. mutta kun / jos sitoudun, niin sitoudun kunnolla.
Missä vaiheessa suhdetta mies pystyy määrittelemään mitä hän naisesta haluaa? Onko se määrittely vaikeaa?
- Voisin sanoa vaikka heti, mutta noiden sanojen sanominen on jotenkin vaikeaa. ehkä siinä on pelko siitä, että se on hieman sama kuin naimisiinmeno. joskus miehelle on vaikea paljastaa tunteitaan, koska kun paljastaa tunteensa, tulee samalla tehneensä itsensä hieman "heikommaksi". Eli kun paljastaa että kunnolla välittää, tulee rivien välistä sanoneeksi, että kaikki valta ei ole enää omissa käsissä. Tämä kuullostaa nyt pahemmalta kuin tarkoitan. Yleisestiottaen on vaikeaa sanoa sellaisia asioita, joissa on syvä tunne takana. Sitä pelkää reaktiota ja sitä pelkää, millä tavalla asiat muuttuvatsen jälkeen.
Vai tuleeko sitä tunteiden julkistamista koskaan jos sitä ei tule ekojen kolmen viikon sisällä?
- Ihan hyvin voi tulla. Kolme viikkoa on aika lyhyt aika.
Mistä tietää että mies on kuitenkin, kaikesta "puhumattomuudesta" huolimatta sitoutunut suhteeseen?
- Minusta olisi huolestuttavampaa jos hirveästi puhuisi aiheesta. Silloin tulisi jotenkin auervaaramainen olo. ikäänkuin olisin lipevä gigolo.. Kai sen sitoutuneisuuden näkee tavasta millä tavoin mies osittaa aktiivisuutta naista kohtaan. Ja huomioi naista. Eivät suret sanat suuta halkaise, vaan pienet teot kertovat totuuden.
Miksi miesten on niin vaikea ymmärtää että nainen tarvitsee raamit suhteelle, nainen tuntee olonsa turvalliseksi vain jos tietää missä mennään??
- yhtä hyvin voisi kysyä että miksi nainen yrittää pakottaa miestä hänelle epäluonnolliseen muottiin ja puhumaan ja tilittämään tunteistaan? No eipä mennä vastakkainasetteluun kuitenkaan. Ei kysymys ole siitä etteikö mies välttämättä ymmärrä tai välitä, mutta kaikki tuo voi vain olla kovin vaikeaa. Ja pelko siitä että omat sanat käsitetään väärin on suri. Eli jos sanoo että "rakastan sinua", niin se voi merkitä ihan hirvittävästi enemmän naiselle kuin miehelle, ikäänkuin se olisi yhdessä lauseessa lupaus pikaisesta avioliitosta, lapsista, omakotitalosta ja vierekkäisistä hautapaikoista.
En tiedä koskevatko nämä ajatukset muita kuin itseäni, mutta tällä tavalla tänään.
Monia hyviä pointteja kirjoitit (olen alkuperäinen kirjoittaja).
Yhä uudelleen törmään siihen että miehet ovat Marsista ja naiset Venuksesta - eli että yhteistä kieltä ei vain sittenkään ole... vaikka kaipuu toisen lähelle on suuri.
Yhtä hyvin kai voisi sanoa niin että jos mies alkaa tunnustaa suurta rakkauttaan naiselle niin nainen alkaa panikoida ja kuvittelee miehen välittömästi tahtovan ne yhteiset hautapaikat, omakotitalon etc. Ja nainen vasta pohtii mitä miehestä oikein ajattelee.
Mutta. Törmään myös siihen jos joku asia alkaa askarruttaa niin on parempi puhua siitä ääneen kumppanille kuin alkaa luulla/olettaa/toivoa/pelätä/tms...???
pitäväni toisesta hyvin paljon jo parin tunnin tuntemisen jälkeen. Edellyttää tietenkin, että pidän toisesta hyvin paljon. Siinä onkin yksi huvittava juttu. Muutama kenelle olenkin sanonut niin, ei ole todennäköisesti uskonut mua ja luullut, että puhun niin jokaiselle.
Mikä on sinulle sitoutumista? Onko se avioliitto? Lupaus parisuhteesta? Yhteisestä tulevaisuudesta?
Kerron sinulle yhden pienen salaisuuden. Kenellekään ei ole helppo pitää lupauksia. Vaikka mitä ne väittäisi. Harvoin joku pitää lupauksensa. Lupauksen voi pitää parhaiten kun ei lupaa, vaan päättää hiljaisesti itse olla, mitä nyt sitten onkin ja toimia, miten nyt toimiikin. Uskoisin, että ennemmin tai myöhemmin jokainen ääneen lausuttu lupaus petetään. Lupaus menettää merkityksensä, jos sillä ei ole vastakohtaa, eli lupauksen pettämistä. Äänetön lupaus, sanaton lupaus itselle on taas lupaus, mikä pidetään. Koska itselle on vaikeampi valehdella, itseään on vaikeampi kusettaa kuin muita.
Olen siis alkuperäinen kirjoittaja.
Minulle sitoutumista on se että jos ollaan yhdessä niin sitten ollaan yhdessä, ei katsella enää josko jossain olisi joku "parempi".. Sitoutuminen on myös sitä että kahden ihmisen elämät alkavat vähitellen yhtyä, ei ole enää kahta erillistä elämää vaan elämät aletaan sovittaa yhteen.
Sitoutuminen on myös muuta.
Mutta. Sitoutuminen varhaisessa vaiheessa ei ole minulle vielä lupausta avioliitosta, kihloihinmenosta tms. Sellainen sitoutuminen tulee vasta myöhemmin.
Mikä on sitten parisuhde? Milloin suhde on parisuhde? Eli lisää kysymyksiä miehille. Milloin voidaan puhua "meistä" sen sijaan että ollaan minä ja sinä?? Onko "meistä" puhuminen jälleen liian sitovaa miehelle, liian vaikeaa??
Kovasti keskityt tuohon puhumiseen.
Etkö yhtään kunnioita sitä, että toinen voi haluta olla vähäsanaisempi?
Ja minusta olen sitoutunut silloin naiseen kun tapailu ei ole enää erikseen sovittava asia, vaan että toinen voi tulla ihan kutsumattakin paikalle ja on tervetullut.
Toki voisin varmaan keksiä paremmankin sitoutumisen määritelmänb, mutta en nyt jaksa pähkäillä.
enkä aina edes asiaa.
Eli olen verbaalinen tyyppi. Ja olen tottunut puhumaan. Nyt sitten opettelen lukemaan ihmistä joka ei puhu niin paljoa.
Onko liikaa pyydetty jos kaipaan neuvoja ja kannustusta hänen tulkitsemisensa opettelemiseen???
Haluan nimittäin nähdä sen vaivan että opin lukemaan häntä. En halua, en voi enkä näe tarpeelliseksi pakottaa häntä puhumaan. Mutta jotenkin minun pitää pystyä saamaan signaaleja - ajatustenlukija en ole...
En voi puhua kun itseni puolesta.
Milloin mulle parisuhde olisi parisuhde? En oikeastaan tiedä. Jos mulla olisi kiinnostusta tavata uudestaan, on todennäköisesti kiinnostusta mahdolliseen parisuhteeseenkin. Ääh. En tiedä. En ole ollut kuin yhden kanssa kerrallaan. Muutaman kanssa olen kokenut olleenin parisuhteessa ja muutaman kanssa olen vaan hengaillut vähän pitemmän aikaa kuin muutama viikonloppu tai jotain. Ne kenen kanssa hengailin, en kertonut mitään tunteistani, koska niitä syvempiä tunteita niitä kohtaan ei ollut.
Hmmm... Miksi pitää aina olla Minä, Sinä, Me? Miksi ei vaan voi olla kun tuntuu hyvältä olla. Ilman Minää, ilman Sinää, ilman Meitä...
Siinäpä se!!!
Kun naiset ja miehet puhuu hiukka eri kieltä...
Ja kai sitten naiset ja miehet tuntee hiukka eri tavalla.
Voin toki puhua vain omasta puolestani. Mutta minusta on jotenkin turvallista tuntea se että suhde jatkuu tämänkin päivän jälkeen, ja että ollaan kimpassa - jos kerran ollaan kimpassa - siis ollaan "me". "Me voitais mennä sinne...", "Viikonloppuna me voitais tehdä niin.."
Se on se ikuinen kierre: nainen haluaa leikkiä kotia ja mies pakenee sitä kuin ruttoa... - minkäs teet... Ikuinen vitsaus. Ja naisen pitäisi oppia olemaan leikkimättä kotia. Ja miehen pitäisi hiukan suvaita kotileikkiä...
Jäi laittamatta edelliseen viestiin vielä se että ehkä nykyajan ongelma on juuri se että ei ole "meitä". On vain "sinä" ja "minä".
Jos olisi "me" niin ehkä avio-, avo- yms eroja olisi paljon vähemmän.
Nykyajan ihminen ei kykene enää sitoutumaan. Aina on halu löytää vielä jotain enemmän.
"Viikonloppuna voitaisi tehdä tätä ja mennä sinne..."
Tuodaan nyt esimerkki. Aika kärjistetty. "Viikonloppuna voitaisi lähteä vaikkapa teatteriin" Mitä jos toinen ei pidä teatterista taiteen muotona ja toinen pitää? Pitäisikö yhden mennä sinne vastoin tahtoaan? Tai pitäisikö toisen jättää menemättä? Pitäisikö yhden saada toinen haluamaan sinne teatteriin? Tai pitäisikö toisen saada ensimmäinen pysymään pois teatterista? Tai pitäisikö kummankin antaa toiselle vapaan valinnan mahdollisuus silloin kun kumpikin kokee sen ajankohdan omalta kohdalta oikeaksi?
Mutta miksi haluaisit sellaisen ihmisen sitoutumista, joka ei halua sitoutua?
Siinähän se vitsi onkin!!
Mutta näin yleisesti ottaen olen tehnyt sen sitoutumiskammoisuushavainnon.
Mä sitoudun, yritän parhaani jos suhteeseen alan - jos suhde on siis mua tyydyttävä. Ja toivon että se toinenkin siihen sitoutuisi.
En nyt tässä puhu omasta puolestani, vaan spekuloin aiheella.
Nykyaikana on varmasti vaikeaa sitoutua, jos on liikaa uskonut tai altistunut medialle. Media on suurin ihmissuhteiden halventaja.
Lisäksi se, että koko maailma on kummunikaation osalta omissa hyppysissä, tuo aivan erilaisen tunteen (vaikka se ei perustuiskaan realismiin) sitä että on mahdollista löytää vieläkin parempaa, täydellistä.
Kolmanneksi elämme nykyään raa-an kilpailun yhteiskunnassa. On naiivia olettaa, että se koskisi pelkästään yksiä elämän osa-alueita vaan ei muita. Että kilpailu loppuisi kouluun, urheiluun tai talouteen ja pysyisi siellä. Ei suinkaan, kilpailuhenkisyys ja täydellisyydentavoittelu luikertelee jokaiselle elämän osa-alueelle ja käyttää ensisijaisesti heikkoja ihmisiä hyväkseen.
Meillä kaikilla on pelkoja ja me kaikki olemme narsisteja jossain määrin. Näitä inhimillisiä puolia nykyään hyväksikäytetään tehokkaasti ja saadaan ihmiset uskomaan että jokin on vialla tai että jokin voisi olla paremmin. Tai että "minä ansaitsen" parempaa.
Mitä enemmän tämä kehitys kulkee tähän suuntaan, sitä tärkeämpää on olla raudanluja mieleltään. pitää ottaa selvää asioista, jotta ei olisi muiden käskyttämä sätkynukke. Pitää entistä paremmin tuntea itsensä ja tiedostaa mistä mikäkin oma halu johtuu ja onko se "oikeasti" perusteltu.
Kun puhutaan vanhoista ajoista, niin silloin puhutaan ajoista, jolloin ei ollut nettiä, ei mahdollisuutta liikua mihin vain, eikä lukuisia vapaa-ajanviettomahdollisuuksia. Lisäksi yhteiskunnan normit olivat tiukemmat.
Silloin, aikoina ammoisina oli helpompi tyytyä siihen mitä on ja olla siitä jopa iloinen, kun ei ollut valtavaa tietomäärää muista vaihtoehdoista ja vaikka olisikin ollut, niin mahdollisuutta toteuttaa noita haaveita ei ollut.
Meni nyt ihan paasaamiseksi. Ja vääräleuoille tiedoksi, että kun puhuin kilpailusta kriittisesti, niin en todellakaan silti tarkota että kommunismi olisi esim. taloudessa mikään vaihtoehto.
Jälleen monia hyviä pointteja.
On varmasti ollut vaikeuksia ammoisinakin aikoina ihmissuhteissa. Mutta maailma on mennyt kokonaisuutena niin hektiseksi että varmasti nykyihmisellä on paljon enemmän kuoppia kompastumisekseen kuin aiemmilla ihmisillä.
Eikä sitä voi henkseleitä itsekään paukuttaa - kun sattuu nääs olemaan myös nykymaailmassa elävä ihminen.
Tulee vaan joskus mieleen näitä kysymyksiä... ja pitänee vaan yrittää elää kieli keskellä suuta, parhaansa tehden. Lienee syytä ajatella että tee toiselle sitä mitä haluaisit toisen tekevän itsellesi...
Niin... Mikä ei tapa se vahvistaa.
Mikä voisi olla toiselle niin vastenmielinen tapahtuma ettei sinne voi kertakaikkiaan jalallaan astua - edes siksi että toinen sinne haluaa. Ja jos toisesta pitää/rakastaa/kunnioittaa häntä ja on kiinnostunut hänestä muutenkin kun seksuaalisesti niin...
Itse olen yrittänyt pitää tapanani sitä että "laajennan tajuntaani" (ihan laillisin keinoin siis). En pidä jazzista. Mutta olen nyt saanut siedätyshoitoa siihen - enkä ole kuollut. Voisin jopa kuvitella meneväni jazz-konserttiin tms jos kumppanini haluaisi sinne. Koska tiedän että hän sinne tahtoo.
Ei kukaan voi päättää yksin että nyt me tehdään näin tai me tehdään noin. En tarkoittanutkaan sitä. Vaan tarkoitin että sen "Me voitais tehdä.." -lauseen jatkona on tietysti kysymys: "Vai mitä sinä sanot asiaan".
Eihän suhteesta tule mitään jos toinen tai kumpikin diktaattorinomaisesti sanelee mitä tehdään milloinkin.
Mutta. Kummankin pitää saada myös tehdä omia juttujaan suhteessa. Ei toinen voi kieltää toiselta sitä.
jossain tuon vuodatuksen jälkeen tulee varmaan kysymys, miksi ylipäätään olla yhdessä jos ei olla yhdessä, vaikka yhdessä on hyvä olla. Ja jos ei olla yhdessä ei ole hyvä olla suhteessa. Miksi olla suhteessa. Se yhdessäolo ja elämänsä jakaminen on minusta melko perustavanlaatuisia asioita, ei nyt yksittäisestä teatteri-illasta ole kiinni, mutta noin asenteen tasolla vähintään.
Voi olla, että toisen pariskunnan toinen menee teatteriin ja toinen muualle, jos asenne on oikee, että ollaan yhdessä ja tää elämä on yhteinen "meidän projekti" niin hyvin menee.
Voi myös olla, että vaikka mentäis yhdessä teatteriin ja mihin hyvänsä, mutta se syvä asenne siitä, et haluaa elää toisen kanssa tai jakaa elämänsä puuttuu, mitä siitäkään tulee pitemmän päälle. Ei mitään.
Miksi pitää aina analysoida niin helvetin syvällisesti sitä halua olla yhdessä jne?
Suurin osa pariskunnistahan on tänäpäivänä yhdessä, vaikka ne tosiasiassa inhoaa toisiaan. Miksi? Miksi ne ihmiset on toistensa kanssa, vaikka ne inhoaa toisiaan?
Yhdessähän ollaan siksi, että pidetään toisista. Kun ihmiset pitää toinentoisesta, niin harvoin ne tieten tahtoen tekee toisen olon vaikeaksi. Päinvastoin. Silloinhan ymmärretään toinentoista. Silloin ei ole kummallakaan sitä "Sinun täytyy" juttua. Silloinhan tehdään kaikkea yhdessä ja erikseen vapaasta tahdosta. Kai? Onko kellään vapaata tahtoa?
jonkun naisen kanssa, joka pitää teatterista ja hän osaisi kertoa sen miksi pitää siitä. Tärkeintä olisi siinä, että miten hän kertoo, minkä kertookin, niin kyllä saattaisin uteliaisuuttani hyvinkin mennä teatteriin hänen iloksi. Miksi en menisi? Mutta jos taas toinen yrittäisi saada minut pitämään teatterista tai rakastamaan teatteria, silloin ei olisi epäilystäkään, etten jättäisi joka kerta menemättä sinne. Eron ja kaiken muunkin skeidan uhalla.
Hei!
Tuo oli minusta päivän löytö: "meidän projekti".
Sitähän se on, suhde toisen kanssa. Sitä siis sen pitäisi olla - meidän projekti. Ei minun projektini. Ei sinun projektisi. Vaan meidän projekti.
Muuten jutussa ei ole mitään mieltä.
projekti kuullostaa väliaikaiselta.
entäs meidän Cosa nostra (cosa nostra = meidän asiamme)
no joo, eipä tässä nyt ollut mitään pointtia, kunhan lätisen.
tosissaan suunnitella asiaa projektina? Haluaako joku tosissaan olla osa projektia?
sen on kuvaannollinen juttu. Eihän kukaan nyt oikeasti projektina asiaa ajattele.
Ajattelepa nyt vähän toiselta kantilta. Pitäiskö sulle sitten vääntää se niin että "meidän juttu"? Kuulostaisko paremmalta??
Ei ihme että suhteet kariutuu kun porukat ei jaksa/halua alkaa yhdessä rakentaa ja kehittää suhdetta. Tyydytään siihen että ollaan ja pannaan. Suhde kasvaa ja kehittyy kuin pieni lapsi. Suuntaan tai toiseen.
Suhdetta pitää hoitaa ja vaalia. Ei se ilman sitä kasva ja kehity. Vaan tuloksena on väistämätön ero.
cosa nostra.
Niin.. miten väliaikaisuuden määrittelee? Onko kysymyksessä väliaikainen projekti, pitkän tähtäimen projekti. Loppuelämän projekti??
Sanathan ovat määrittelijöistään kiinni. MIkä merkkaa kellekin mitäkin.
mitään hyvää ja pysyvää. Puhun edelleen vapaan tahdon puolesta. Mikään ei pidä kahta ihmistä niin hyvin yhdessä kuin kummankin vapaa tahto olla yhdessä. Ei yksikään papin aamen ja muu vastaava. Vapaa tahto on jokaisella henkilökohtainen. Toisen vapaaseen tahtoon voi ainoastaan uskoa ja luottaa. Sellainen vaatii aika paljon rohkeutta. Rohkeutta, mitä on aika harvalla.
saa mitään. Mutta jos kaksi ihmistä aikoo jotain yhteistä niin siinä tarvitaan sitten kummankin vapaa tahto rakentaa sitä projektia/suhdetta/miten ikinä sitä nimittääkään.
Ei sitä yksin voi rakentaa. Ja jos vain toinen tekee jotain suhteen eteen niin.. hyvin pian siinä on vain yksi ihminen yksinään.
Moni asia on uskon asia. Myös se että toinen tahtoo olla suhteessa, että toinen rakastaa, että toinen haluaa juuri minut eikä haikaile muita.
Ei todellakaan pakolla.
että miksi teet sen kaiken itselle vaikeaksi? Miksi yrittää saada vastauksia kysymyksiin, mitkä ei ole vielä ajankohtaisia? Kun ajankohta on oikea, niitä vastauksia ei voi olla huomaamatta. Tai voi, jos on sokea ja uskoo ennakkoon vailla parempaa tietoa valmiiksi ajateltuun.
On sekin totta, ettei siitä mitään tule, jos yksi haluaa homman toimivan ja toinen ei. Jos yksi tekee suhteen eteen ja toinen ei, silloin yksi non sitoutunut suhteeseen ja toinen ei. Kyse on kai siitäkin, että mikä tekeminen on milloinkin tarpeellista. Joskus tekemättä jättäminen on tarpeellisempaa kuin tekeminen. Joskus sanomatta jättäminen tarpeellisempaa kuin sanominen. Sama myös toisinpäin. Mutta jos kumpikin HALUAA samaa asiaa niin eiköhän moni asia asetu lähes itsestään ilman ihmeempiä yrittämisiä.
että olen pohtinut samoja asioita monen ihmissuhteen kohdalla.
Totta on se ettei vastauksiakaan saa ennenkuin asiat ovat ajankohtaisia.
Toiseksi: minusta on avartavaa kuulla muiden mielipiteitä asioista. Olen itse asiassa eilisen aikana oppinut aika paljon miehisestä maailmasta ja myös itsestäni.
Totta on se että varmaankin teen kaiken itselle vaikeaksi. Siihen tarvitaan sitten joku joka potkaisee (kuvaannollisesti tietysti) koipeen ja sanoo että hei, nyt stop näille jutuille.
Kas kun minäkään en valitettavasti ole täydellinen enkä osaa kaikkea valmiiksi. On paljon opittavaa vielä elämässä. Siksi pohdin ja siksi kyselen. Ja yritän oppia.
Toki kunnioitan sitä ettei toinen puhu yhtä paljon kuin mä. Mutta jostain takaraivon pelkotilasta nousee vaan se kysymys että miksi toinen ei puhu - enkö mä ole niin kiinnostava että kantsii puhua.
Ja hei.. nykyään kyllä sovitaan milloin tavataan. Enää ei asuta maaseutukylissä, jossa oli luuta ovenpönkkänä. Ja mentiin sisälle kun huvitti.
Ainakin näin vähän vanhempana (40 ) on jo oma elämä, kuten myös kumppanilla. Siis omat menot ja omat harrastukset, ja omat työt. Joten sitten katsotaan milloin on aikaa tavata. Ei sitä tapaamista tarvii suunnitella sen kummemmin, sitten katsotaan mitä tehdään. Mutta ei... ei toisen luo rynnitä tuosta vaan.
Vaikka.. voishan se olla kiva ylläri.
usein vaikea olla yksin itsensäkin kanssa ja kun kuvioon tulee toinen, oleminen muuttuu vieläkin vaikeammaksi. Ymmärrän toisaalta utelusi. Mutta silti kokemus on paras opettaja. Vastoinkäymiset kokemuksissa vauhdittaa oppimista, jos on riittävän vahva mieleltään ottamaan vastaan vastoinkäymisten opetukset. Harva on. Myötäkäymiset taas heikentää mielen. Heikentää mielen, hengen ja kropankin ennen pitkää.
Liiallinen pohtiminen saa helposti mielen solmuun ja ajatukset kaikesta on entistäkin sekavampia. Kokemusta on.
Tosi on kuitenkin se, että jos menee hyvin ja ei ole mitään ongelmia(paitsi ne omassa mielessä luodut), ei pitäisi koko ajan olla pohtimassa näitä asioita. Mielikuvista voi huomaamatta tulla todellisuutta. Todellisuutta omaan elämään, mikä olisi vähemmän huonossa tapauksessa jäänyt vaan mielikuvaksi mielessä. Peloilla on taipumus toteutua. Hallitsemattomat pelot ajaa ihmisen toimimaan alitajuisesti juuri päinvastoin kuin pitäisi toimia ja silloin pelkojen toteutuminen on tosiasia.
Ei toisen tunteita itseään kohtaan voi oikeastaan lukea mistään muusta kuin silmistä. Rakastuneen silmät loistaa aina tietyllä tavalla. Rakastavan silmissä on aina eräänlainen lämpö, antautuminen rakkaudelle. Kun joku tuntee rakkautta, sitä ei voi olla näkemättä silmistä. Persoona ei pysty sitä piilottamaan. Se ei ole Minän hallinnassa. Silloin Minä astuu sivuun ja paikan ottaa jokin Minää suurempi. Jokin, mikä on kaikissa meissä valmiina odottamassa mahdollisuuttaan tulla esiin. Odottamassa oikeaa aikaa...
..hyviä juttuja.
Kyllä. Liika pohtiminen saa mielen solmuun.
Kyllä. Pelot saavat tekemään juuri niinkuin pelkää tekevänsä.
Valppaana on oltava ettei luo itse mielikuvia toisesta tai suhteesta.
Ja kyllä.. rakastuneen silmät loistavat ihan omalla tavallaan. ((Hitsi... oiskohan se rakastunut???))
Mitä enemmän pohdit, sen enemmän epäilet. Sen vähemmän uskot, luotat...
Minä olen aina ollut hätäinen käänteissäni. Olen päässyt asiaan paljon nopeammin, kun olen sanallisesti ilmaissut pitäväni naisesta ja haluavani seurustella hänen kanssan. Ja tottahan se on aina ollut. En minä sentään mikään pillupalkalla höpöttäjä ole ollut. Tosin tunteeni ovat saattaneet hiipua yhtä sähäkästi, jos nainen on tuhonnut ne esimerkiksi mustasukkaisilla itkuraivareilla.
Onko tämä usein toistuva "itkuraivarit" vain kuvainnollinen sanonta, vai esiintyykö niitä usein tosielämässäkin?
Itse en muista törmänneeni itkuraivarinaisiin.
Ehkä jokin vaisto saa minut alitajuisesti välttelemään heitä jo ennen kuin ominaisuus ilmenee?
Puhuminen miehelle on vähän vaikeempaa ku keskimäärin naiselle, mies on enempi kineettinen persoon ja se sit esiintyy siinä tavassa osoittaa se tykkääminen. Treffit järjestyy nopeesti ja joustavasti, se tykkää hyväillä ja halia, se ei saa silmiään irti sinusta.
Se määrittely mitä naisesta tahtoo. Siihen menee mieheltä varmaan muutama vuos... No ei, siis sie varmaan tarkotat missä ajassa se kääntyy seurusteluks, jos se on kääntyäkseen. Mie luulisin että sellanen parikuukautta on sellasta tutustumista ja tapailua, harkitaan ja katsellaan. Sillon voidaan puhua ihastumisesta ja tykkäämisestä, viimestään tämän jakson loppuun mennessä sitä ollaan joko ihastuttu tai sit tiet on kulkenu erilleen, hitaammalla kaverilla siihen voi mennä kolmeki kuukautta.. Sinä aikana juttu kääntyy yleensä jonki sortin seurusteluun. Tietty jos tapaamiset on harvassa niin se aika tietty pitkittyy.. Ainaki mulle sinä aikana muodostuu jonkilainen käsitys mimmosena kokee tulevaisuuden tän ihmisen kanssa. Tänä aikana enemmän loppulaidalla tulee se eka keskustelu, jossa kysytään no "onks nää ny sit"
Itte oon ottanu sellasen linjan (typerät periaatteet) että pitää olla yhdessä tai tapailtu ainaki puolvuotta ennen ku sanon sen "minä rakastan sinua" Siinä ajassa sen on saanu selvitettyä itelleen onko siinä jutussa tulevaisuutta. Ja muuttuuko se mahdollinen ihastuminen rakkaudeksi. Yleensä sen kyllä tietää jo hyvän aikaa ennen ku sen sanoo, mut pikku pihistäminen on vaan turvallista, kuhan se pahin ensi huuma on laantunu. Toki sen osoittaa teoillaan jo aiemmin ja alkaa suunnitella sitä yhteistä lähitulevaisuutta tosissaan, mutta koska ne maagiset sanat on niin tärkeitä, etenki miehelle niin siks niitten sanominen pitää olla tarkasti harkittu.
Juu kyllähän naiselle pitää antaa ne raamit, Oli vähän outoa oppia se että aikuiselle ihmiselleki pitää asettaa rajat missä mennään... ikään ku kasvattas lasta... mut miks? Hyvä jos tuntee toisen niukinnaukin ja sit pitäis osata jo olla isä... Ei se tapahdu kolmessa viikossa, hyvä jos kolmessa kuukaudessa.
Mie ainakin tahdon olla varma asioista ennenku sanon yhtään mitään. Jos mie ilmottasin että minä rakastan sinua niin se vastaa suunnilleen sitä "Millon ostetaan asunto ja tehdään lapset?" Ei ihme että sen sanominen pitää mun kohdalla harkita tarkkaan...
Frederico!
Oikeastaan kaikista saamistani vastauksista tai siis kommenteista juuri Sinä osasit tiivistää asioita silleen että tämäkin osa-aikablondi niitä tajuaa.
Kirjoittamasi asiat on ihan selkeitä, järkeviä, hyväksyttäviä - ja kuitenkin sitä nainen panikoi juuri niiden asioiden kanssa. Miksiköhän ihmeessä... huokaus.
Itse taidan panikoida siksi että siipeen on tullut niin monesti että uuden suhteen aloittaminen on aika rankkaa. Sitä pelkää tekevänsä juuri ne asiat millä saa toisen pakenemaan. Ja vähältä ettei teekin niitä. Ellei joku puhu järkeä - kuten nyt Sinä tällä foorumilla.
Nyt oloni on paljon rauhallisempi, ehkä osaan ottaa päivän kerrallaan ja itsekin katsoa mitä suhde tuo tullessaan vai tuoko mitään tullessaan.
Itse olen muuten pihdannut sen "mä rakastan sua" sanomista sillä seurauksella että toinen on kypsähtänyt ja epäillyt tunteideni aitoutta - kun olen osoittanut tunteitani enempi kosketuksella. Ja kun olen sen vihdoin viimein väkisin väkertänyt suustani ulos niin olenkin todennut että hei, enhän mä rakastakaan toista... että näin voi käydä naisellekin.
Jokatapauksessa. Kiitoksia!
t. Ketjun alkuperäisen viestin kirjoittaja
hyvä että ees jonku elämää saa selkeytettyä.