Minua kiinnostaa ihan hirveästi, että kuinka suuri osa ihmisistä palstalla 50 olisi halunnut syntyä tähän maailmaan, jos olisivat voineet valita?
Kerro hieman miksi näin valitsit?
Syntynyt vai jättänyt väliin
7
368
Vastaukset
- inkarkistof
Ainakaan ihmiseksi. Joku kastemato tai etana menettelisi.
Buddhalaisuuden opiskelijana tosin tiedän, että vain ihmiseksi inkarnoituneella on mahdollisuus vapautua jälleensyntymisen kierteestä. No, jos ei valaistuminen ota onnistuakseen tämän elämän aikana, pitänee yrittää olla sen verran kurja tyyppi, että karman laki heittää seuraavassa elämässä maan matoseksi. - puntaroija
jos olisin saanut asettaa tiettyjen edellytysten täyttymyksen ehdoksi sille, että haluan syntyä, niin sitten kyllä.
Kyllä, halusin syntyä ja halusin elää tässä maailmassa.
Perustelut, minä ymmärrän mitä olisin siinä toisessa tapauksessa menettänyt.tarvitse.
Olisin halunnut syntyä ja; synnyinkin.
Parasta on ollut 'maailman paras' lapsuudenkoti.
Sen vuoksi, on ollut jotenkin helppo rakentaa oma elämä!
'Mikä' sai aikaan tällaisen kysymyksen asettelun?
Jotenkin outo ja ovela ajatus!ja kiitän vanhempiani, että sain tänne syntyä ja juuri heidän lapsekseen - kaikesta huolimatta.
Välillä luulen onnistuneeni täyttämään Ihmisen paikan ja joskus on tuntunut, että olen joitain jaksoja vaan ollut olemassa. Elämä on joka tapauksessa mielenkiintoista ja toivoisin saavani elää omani ainakin jollain tapaa aktiivisena loppuun asti.- Kaivanto
ja täynnä yllätyksiä. Hyvä! Haluan tietää kaiken, uteliaisuuteni (= tiedonhalu) ei ole juuri vähentynyt. Valitettavaa on se, että täältä täytyy niinkin pian lähteä pois. Haluaisin mm. ehdottomasti nähdä, kuinka maailma selviää ilmastomuutoksen haasteista, tai mihin lääketiede vielä ehtiikään.
Jos olisin voinut valita, mihin kohtaan tällä pallolla synnyn, olisi mieluummin jossakin lämpimämmässä paikassa. Vaikka Välimeren saaressa, kuten Malta, tai Kypros vaikka. Jos inkarnaatio on totta, olen varmasti edellisen elämäni elänytkin lämpimässä, sillä helle ei ahdista, pakkanen kyllä. - Pirre*
miulta kysytty, - mutta hyvä että synnyin.
On täällä ollut ihan mukavaakin, - uudesti synnyn lapsissani.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 61920
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel111843Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla264793- 55732
- 50648
- 57580
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k93576Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai45566- 23556
- 79554