Polvi kipeytyy

saafsfs

Ongelmani on siis, että aivan lähiaikoina on alkanut polvi kipeytyä vähän pidemmillä lenkeillä.

Eilenkin juostuani noin 7km, alkoi polven/nivusen ulkosyrjässä tuntumaan kipua. Vähän aikaa juostuani kipu alkoi levitä ja tuntui myös polven alaosassa hieman puutumisen ja kivun välitilana. Kipu lakkasi heti pysähdyttyäni ja alkoi taas kun olin ottanut muutaman juoksuaskeleen. Etenkin polven koukistaminen juoksussa ja portaiden nousu sattui.

Ylirasitusta saattaa olla, mutta juoksin syksyllä paljon enemmän ja useammin ilman tällaista vaivaa. Lisäksi lenkkareista ei pitäisi olla kiinni, sillä ne ovat jo muutaman kuukauden olleet ja tuntuneet todella hyviltä sekä korjaavat ylipronaationi.

Mietin voisiko viime päivien liukkaat tiet vaikuttaa vaivaani? Ja jos näin, niin mikä avuksi?

4

834

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Veikkaan polvikipusi syyksi pohjelihasten jumia. Liukas tie edesauttaa pohkeiden jumitusta. Vitsi on siinä, että tukossa oleva pohje ei yleensä ilmoita itse itsestään, vaan antaa muiden osien kertoa ongelmasta.

      Vaivaan auttavat samat asiat kuin muihinkin lihaksiin eli pitkät venytykset, hieronta ja kylmäkäsittely. Jäistä tietä kannattaa lenkillä välttää. Jos vaihtoehtoista alustaa (metsä, erilaiset polut, soratiet, sisärata, isojen teiden varret...) ei löydy, niin suosittelen kenkien nastoitusta.

    • runnerman

      vaimennus systeemit heikkenee aika dramaatisesti pakkaskeleillä. mulla on sama ongelma ja kun juoksen kesällä asicseilla joissa on kyseinen vaimennus niin ei ole ongelmia, polvet ei kipeydy. Mutta annas olla pakkas sää niin johan kipu alkaa, kuin juoksisi jollain 10e tossuilla.

    • lassseee

      harrastan kestävyysjuoksua. syksyllä jalat oli kovan rasituksen alla kun maastokisoja oli tiheään.. polveni kipeytyi kans ja erityisesti juuri koukistaessa sekä portaiden nousussa. vaivani kesti kuukauden kunnes vika löytyi reisilihasten kiinnityskohtien jumissa olemisesta kävin hierojalla muutamaan otteeseen sekä pidin 2viikon täslevon juoksemisesta ja nyt ollut terve polvi 3kk.:)

      • corredor

        Ainakin mulla tuntuu että juoksijan polvi meinaa lumisilla teillä ärtyä lyhyemmistäkin lenkeistä, sulilla teillä juokseminen sujuu paremmin. Kannattaa hankkia kunnon lenkkarit ja muistaa venytellä riittävästi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiky-maksuista valehtelu persujen törkein vaalipetos

      Perusduunarina koen pahimmaksi persujen vaalipetokseksi "työmies" Putkosen lupaaman työntekijöiltä perittävien kiky-maks
      Maailman menoa
      10
      4485
    2. Miksei asevelvollisuuden kuluja lasketa Nato-menoihin?

      Koskela (vas) kysyy aiheellisesti, että kun kerran palkka-armejaan perustuvat maat laskevat kysesestä toiminnasta aiheut
      Maailman menoa
      25
      3192
    3. Persuja tuntuu kiinnostavan vain muiden rahat

      En muista kenenkään muun olleen huolissaan yhtä paljon muiden rahoista kuin persujen. Mistähän se kertoo?
      Maailman menoa
      88
      3048
    4. Järkevä ehdotus: reilun 8 miljardin euron veronkorotukset

      Nykyinen hallitus on päästänyt valtion tulopuolen rappeutumaan, vaikka varallisuutta on Suomessa enemmän kuin koskaan. U
      Maailman menoa
      110
      2719
    5. Demareissa jo paniikki päällä

      Talouspoliittinen kykenemättömyys repii puolueen kahtia.
      Maailman menoa
      64
      2546
    6. Haluat nainen torjua minut

      Yhä uudelleen ja uudelleen. Huomaan sen. Ymmärrän miksi, mutta silti se sattuu. Eihän minulla ole muuta kuin haaveet si
      Ikävä
      25
      2452
    7. Antti Lindtman heikko johtaja - ei valtiomiesainesta lainkaan

      kyllä se eilen taas nähtiin. Ei pystynyt Antti vastaamaan edes toimittajan yhteen yksinkertaiseen kysymykseen - juu tai
      Maailman menoa
      112
      2018
    8. En malta odottaa, että Lindtman pääsee suhmuroimaan pääministerinä

      kun pitää sopeuttaa 10 miljardin edestä, ja eläkkeisiinkin voidaan puuttua Antin mielestä. (Demarien kannattajissa suuri
      Maailman menoa
      37
      1978
    9. Miksi vasemmisto ei vastusta ulkomaisen halpatyövoiman maahantuontia

      joka heikentää suomalaisten duunarien työmarkkina-asemaa ja rasittaa Suomen julkista taloutta? Vasemmistolla ideologin
      Maailman menoa
      133
      1849
    10. Mitä koululla tapahtui?

      Onks kellää mitää vinkkilöit miks helikopteria tarvittii vuoksenniskan koulul https://www.is.fi/kotimaa/art-200001193287
      Imatra
      35
      1240
    Aihe