Kirjoitin tänne n. vuosi sitten talon hankinta ongelmistamme, tässä lyhyesti:
---
Olimme ostamassa taloa, paikan olimme valinneet pieni maalaiskylä josta molemmat todella pidimme. Anoppi halusi meidän asumaan naapuriinsa tai 10km etäisyydelle. Hän asuu taajamassa ison kaupungin lähellä. Hän ei hyväksynyt millään valitsemaamme paikkakuntaa (paikkakunnan ja anopin välillä on 32km). Hän sopi esittelyjä valitsemiinsa taloihin, teetti pohjapiirrustukset jos vaikka rakentaisimme itse hänen löytämälleen tontille, soitteli asunnon välittäjille MINUN nimelläni ja lopuksi uhkasi poikaansa perinnöttä jättämisellä. Tilanne oli hysteerinen ja kamala, välimatkaa olisi tosiaan tullut ainoastaan 30km.
---
No, me ostimme talon paikasta minkä itse valitsimme, siis 30km anopista. Pienestä kylästä jota molemmat rakastamme.
Ongelma on nyt se, että anoppi on hyvin hyvin vihainen edelleen, hän ei pyydä käymään, ei käy meillä. Jos menemme sinne hän ei puhu meille, appiukko sentään käyttäytyy normaalisti. Tilanne on sietämätön, ennen kävimme siellä viikoittain hänen pyynnöstään, nykyään ehkä kerran kuussa, koska ei häntä viitsi mököttävänä katsella.
En tiedä mitä tehdä. Muuttaa anopin naapuriin? Antaa vaan olla? Yrittää lepytellä?
Ahdistaa, en halua olla riidoissa kenenkään kanssa, kuvittelin kumminkin että oma asunto hankitaan sieltä mistä itse haluaa. :(
---
Olimme ostamassa taloa, paikan olimme valinneet pieni maalaiskylä josta molemmat todella pidimme. Anoppi halusi meidän asumaan naapuriinsa tai 10km etäisyydelle. Hän asuu taajamassa ison kaupungin lähellä. Hän ei hyväksynyt millään valitsemaamme paikkakuntaa (paikkakunnan ja anopin välillä on 32km). Hän sopi esittelyjä valitsemiinsa taloihin, teetti pohjapiirrustukset jos vaikka rakentaisimme itse hänen löytämälleen tontille, soitteli asunnon välittäjille MINUN nimelläni ja lopuksi uhkasi poikaansa perinnöttä jättämisellä. Tilanne oli hysteerinen ja kamala, välimatkaa olisi tosiaan tullut ainoastaan 30km.
---
No, me ostimme talon paikasta minkä itse valitsimme, siis 30km anopista. Pienestä kylästä jota molemmat rakastamme.
Ongelma on nyt se, että anoppi on hyvin hyvin vihainen edelleen, hän ei pyydä käymään, ei käy meillä. Jos menemme sinne hän ei puhu meille, appiukko sentään käyttäytyy normaalisti. Tilanne on sietämätön, ennen kävimme siellä viikoittain hänen pyynnöstään, nykyään ehkä kerran kuussa, koska ei häntä viitsi mököttävänä katsella.
En tiedä mitä tehdä. Muuttaa anopin naapuriin? Antaa vaan olla? Yrittää lepytellä?
Ahdistaa, en halua olla riidoissa kenenkään kanssa, kuvittelin kumminkin että oma asunto hankitaan sieltä mistä itse haluaa. :(
Vastaukset 7
Vanhimmat
Edellisessä aloituksessa oli melko vaikea miniä ja nyt taas anoppi. Kyllä meitä riittää niin monenlaisia tallaajia.
Sanoisin, että anoppi kiehukoon liemessään. Te olette tehneet juurikin oikein: hankitte talon siitä mistä se teidän mielestänne piti hankkia. Jos anoppi ei siitä tykkää, niin ei sitten. Älkää vain muuttako anopin protestoinnin vuoksi hänen valitsemaansa paikkaan. Siitä ei seuraa muuta kuin lisää sotkua ja pahaa mieltä.
Jos haluatte korjata välejä, niin tehkää aloite kunnolliseen ilmaa puhdistavaan keskusteluun. Jos anoppi ei halua tai pysty, niin se on sitten hänen häviönsä. Te olette tehneet voitavanne.
Jos pystytte, niin olkaa fiksusti ja luontevasti yhteyksissä anoppilaan silloin kun oikealta tuntuu. Ehkä hän siitä ajanmittaan järkiintyy. Ellei, niin eipä sille sitten mitään voi.
Te ette kuitenkaan ole tehneet mitään väärin, kun hankitte mieleisenne asunnon. Tehän teitte nimenomaan oikein. Niin vastuullinen aikuinen juuri toimii.
Joka syyttä suuttuu, se lahjoitta leppyy.
Anoppinne on suuttunut täysin syyttä, antakaa olla omineen jonkin aikaa, kyllä se leppyy ajastaan.
Anopeista on kirjoiteltu paljon ja kuvaamasi tilanne on arkipäivää aika monessa perheessä. Itse sain kaupanpäälle omistushaluisen ja määräilevän anopin jonka mielestä hänen poikansa koti ja perhe kuuluu myös hänen reviiriinsä. Jos tämän olisin silloin aikoinaan heti tajunnut niin välimatkaa olisi ollut enemmän kuin nykyisin ( n.3km). 14 vuotta tässä on taisteltu milloin mistäkin, saako huonekalut olla noin, entäs koriste-esineet, miten lapset oikein syö kun kasvavatkin noin huonosti entäs miten on vitamiinien laita. Aina kun tilanne on pahimmillaan päätän että nyt pidetään tapaamisissa tauko ja olenkin sitä mieltä että käynti max. kerran kuudaudessa riittää silloin kun tilanne on se mikä on. Anna anoppisi kiukutella, vaikka saisitkin hänet leppymään ja "unohtamaan" tämän talokaupan niin uusi "talo" odottaa jo nurkan takana. Jostain syystä nämä useimmiten on poika/äiti asioita. Tiedän kyllä tuttavapiiristä tapauksen jossa vaimon isä sekaantui niin paljon pariskunnan elämään että erohan siitä tuli. Tämä aviomies kertoi ettei hänellä ollut muuta mahdollisuutta ja ettei liitton sovi kuin kaksi, kolmas on liikaa on se sitten anoppi, appi tai uskottomuutta. Näin ei pitäisi antaa tapahtua vaan puolisoitten pitäisi tiivistää suhdettaan ja yrittää (mikä on kyllä älyttömän vaikeaa välillä) suhtautua tähän häiritsevään anoppiin/appeen mahdollisimman tyynesti ja viileästi pitäen kuitenkin tiukasti kiinni (kuten te teittekin) siitä mikä kuuluu kenellekkin. Omassa tapauksessa mieheni on erittäin rauhaa rakastava ja kiltti mutta nykyisin kyllä sanoo sanottavansa äidilleenkin ja on sitä mieltä että liika kyläilemin on pahasta. Olemme usein yhdessä pohtineet sitä mikä tälläisen käytöksen aiheuttaa ja tulleet siihen tulokseen että on kysymys omistus/ vallanhalusta, määräilyn tarpeesta ja mustasukkaisuudesta. Tsemppiä koko perheelle.
Tiedän että me tehtiin oikein, mutta tuntuu silti pahalta mieheni puolesta joka oikeasti kärsii äitinsä kiukuttelusta.
Meillä ei vielä ole lapsia, sitten se meno vasta alkaakin, luulisin :)
En vaan pysty ymmärtämään miksi 30km on muka niin pitkä matka..Hänellä on auto, eikä hän ole kovin vanha. Olisikohan kyse ollut vaan että hän haluaa päättää missä me asutaan? En käsitä hänen ajatuksen juoksuaan, en ollenkaan. Me olimme ennen talo kauppoja hyvissä väleissä, kävimme jopa yhdessä kaupoilla yms. Siksikin tämä harmittaa.
Täytyy yrittää miettiä ratkaisua, onneksi appi on järkevä ja ei ole sekaantunut koko hommaan, täytyy ottaa hänet mukaan keskusteluun..
kasvaneen aikuiseksi.
Onnea teille (mieleisistänne) talokaupoista! Ja sitten kun Luoja teille lapsen suo, saat luultavasti "potkiskella" anoppiasi kauemmaksi kun ei se kolkyt kilsaa ookkaan enää mitään...
... miksi edes haluaisit olla tuollaisen ihmisen ystävä? Mitä sinä hänessä menetät?
"Hän sopi esittelyjä valitsemiinsa taloihin, teetti pohjapiirrustukset jos vaikka rakentaisimme itse hänen löytämälleen tontille, soitteli asunnon välittäjille MINUN nimelläni ja lopuksi uhkasi poikaansa perinnöttä jättämisellä."
Siis anoppi oli noin törkeä, ja nyt SINÄ mietit miten voisit hyvittää ja parantaa tilannetta?
SINUNHAN TÄSSÄ PITÄISI OLLA VIHAINEN JA KANTAA KAUNAA, EI HÄNEN!
Hän on mokannut niin raskaasti, että on hänen tehtävänsä tehdä aloite sovun suuntaan.
Minä sinun asemassasi odottaisin että hän pyytää anteeksi, enkä olisi millänikään hänen murjottamisestaan niin kauan kuin hän ei älyäisi itse olevansa se jolla on jotain hävettävää.
Anoppisi luonne on hänen ongelmansa, ei sinun. Et ole tehnyt mitään väärää eikä ole sinun asiasi yrittää saada sovintoa aikaan. Jos hän on vihoissaan niin olkoon. Mököttäköön, parempihn se on kuin että räyhäisi.
Ihmettelen samoin.