Kyllä yritysten on viisainta lähteä evakkoon
pohjoisesta. Aivan käsittämättömien ruikuttajien
joukkoon liittyy vielä näyttelemällä itsensä
elättävä rohvessori. Joten ei siellä ole firmalle
minkäänlaisia elämisen edellytyksiä . Lienee
Suomen punaisinta seutua Kemin lisäksi.
pohjoisesta. Aivan käsittämättömien ruikuttajien
joukkoon liittyy vielä näyttelemällä itsensä
elättävä rohvessori. Joten ei siellä ole firmalle
minkäänlaisia elämisen edellytyksiä . Lienee
Suomen punaisinta seutua Kemin lisäksi.
Vastaukset 5
Vanhimmat
ennenkään katsottu hyvällä näitä "saunankiuas" firmoja jotka käyttävät härskisti hyväksi aluetukia ja häipyvät välittömästi kun tuet lakkaa! Kemijärvellekin on aikanaan tarjottu "farkkutehdasta", "terveyskylpylää" ym. "firmoja"
Paras kai oli se kun toimintasuunnitelma oli tehty lyijykynällä ruutupaperille..heh!
Ainakin täällä länsirajalla on ollut ikiaikainen kasvatustyyli: "siittä ei mithän tule". Torniossakin on ainakin joku "vuosi" sitten ollut "puolet" valtuustostakin muualta tulleita. Kukaan ei ole profeetta omalla maallaan, mutta olisko se lapissa vielä korostuneemmin niin. Kun ei tajua omia kykyjään ja voimavarojaan, niin miten sitten naapurin.
Ainoa toivo on nuoret. Vanhempien ei tarvitse muuta kuin purra kieltä...
Paras satsaus olis jos, joku syntyjään kemijärveläinen saataisiin yrittäjäksi/jiksi. Se on tosi, että vieras lähtee herkästi. Kun tuet loppuu, lähtee. MUTTA ne tuet tulee valtiolta, ja joku saattaa jäädäkin. Matkailu ei voi muuttaa, tehtaat voi.
Saapa nähä, miten Kemin käy. Osa koneita on kuulemma "kapeaa mallia". Oulussa on leveät.
Punaisista ei ole koskaan ollut mihinkään.
Valoinen duunari.
Karkkila lienee etelän punaisin alue. Se on oikea mätäpaise Suomineidon pakarassa.
Kyllä neukkulan ihailijoita riittää Kemijärvelläkin. Vieläpä johtopaikoilla.