Tänään vein junalle...elämäni kamalin kokemus...
Mä ajattelin etukäteen että kyllä mä pärjään, enkä itke yhtään mutta kyllä vaan itku tuli asemalla ja siitä lähtien oon itkeny. Kuinka ihmeessä mä kestän olla 9 kuukautta erossa siitä. Mä niin haluaisin että se olis tässä mun vieressä niin saisin rutistaa sen mua vasten lujaa...niin sairaan kova ikävä.... Kuinka ihmeessä mä saan nukuttua yksin? Herätä aamulla yksin? Kuka nyt kattoo mun kanssa illalla tv:tä ja silittää mun hiuksia? Kenet mä herätän jos herään painajaiseen yöllä?
Apua, toivottavasti tää ikävä hellittää...mä en jaksa muuten...
Pitäis varmaan keksiä jotain tekemistä kun ollaan aina oltu niin toisissamme kiinni ja melkein kaikki kaveritki on jääny.
Kyllä vaan huomaa kuinka toista rakastaa kun sen pitää lähteä... Neljä vuotta seurustelua tulee täyteen ens viikolla.
Kirjotelkaa ihmiset kuinka ootte pärjänny kun toisen on pitäny lähtee pois!!!
Mä ajattelin etukäteen että kyllä mä pärjään, enkä itke yhtään mutta kyllä vaan itku tuli asemalla ja siitä lähtien oon itkeny. Kuinka ihmeessä mä kestän olla 9 kuukautta erossa siitä. Mä niin haluaisin että se olis tässä mun vieressä niin saisin rutistaa sen mua vasten lujaa...niin sairaan kova ikävä.... Kuinka ihmeessä mä saan nukuttua yksin? Herätä aamulla yksin? Kuka nyt kattoo mun kanssa illalla tv:tä ja silittää mun hiuksia? Kenet mä herätän jos herään painajaiseen yöllä?
Apua, toivottavasti tää ikävä hellittää...mä en jaksa muuten...
Pitäis varmaan keksiä jotain tekemistä kun ollaan aina oltu niin toisissamme kiinni ja melkein kaikki kaveritki on jääny.
Kyllä vaan huomaa kuinka toista rakastaa kun sen pitää lähteä... Neljä vuotta seurustelua tulee täyteen ens viikolla.
Kirjotelkaa ihmiset kuinka ootte pärjänny kun toisen on pitäny lähtee pois!!!
Vastaukset 18
Vanhimmat
Ei toisest ihmisest saa olla noin riippuvainen?
Ei se mihinkään karkaa tai siis hävii.. Tekee hyvää vaan tollaset reissut.. Yritähän piristyy, kyl se sielt lomil tulee.. ;D
tiedän kyllä tunteesi ja murheesi. Olen kokenut saman ja muistan hyvin miltä se tuntu! ikävä on raastavaa ja tuska sydämmessä vaan kasvaa mitä enemmän erossa on...niinkin kauan ku te ootte seurustellu on tosi pitkä aika ja siinä on toiseen kerinny kiintyä täysin. mut eipä siihen ikävään mitään rohtoa ole..ikävä kyllä :( en minäkään osannut yksin nukkua ja yöllä heräilin vähän väliä...mutta kuten kaikkeen myös ikävään tottuu! itke, jos siltä tuntuu. Kukaan ei kiellä ikävöimästä :) kyllähän se miehes tulee sieltä lomille ja armeijan jälkeen hän on yksin sinun :) sitten saatte olla yhessä ja nauttia toisistanne. voimia sinulle!!
Kannattaa ottaa yhteyttä (entisiin) kavereihin tai etsiä uusia, jos ne entiset ovat möksähtäneet sinulle. käy kävelyllä ja katsele valokuvia. kirjoittele kirjeitä miehelles. Haaveile päiväkirjaan ja tee mitä ikinä haluat. Yritä muuttaa aika hyödyks, käytä aikaa itseesi. Hoida kasvot, jalat, vartalo...helli itseäsi :) kuuntele musiikkia ja polta kynttilöitä. kyllä se ikävä vähän hellittää, mutta ei se häviä.
sinullahan on 9kuukautta aikaa itsenäistyä ja uudistua! varmasti miehesi rakastaa sinua uudella teholla, kun palaa luoksesi :) jos haluat lisää myötätuntoa ja uuden kaverin niin ota yhteyttä!!
tiedän kyllä tunteesi ja murheesi. Olen kokenut saman ja muistan hyvin miltä se tuntu! ikävä on raastavaa ja tuska sydämmessä vaan kasvaa mitä enemmän erossa on...niinkin kauan ku te ootte seurustellu on tosi pitkä aika ja siinä on toiseen kerinny kiintyä täysin. mut eipä siihen ikävään mitään rohtoa ole..ikävä kyllä :( en minäkään osannut yksin nukkua ja yöllä heräilin vähän väliä...mutta kuten kaikkeen myös ikävään tottuu! itke, jos siltä tuntuu. Kukaan ei kiellä ikävöimästä :) kyllähän se miehes tulee sieltä lomille ja armeijan jälkeen hän on yksin sinun :) sitten saatte olla yhessä ja nauttia toisistanne. voimia sinulle!!
Kannattaa ottaa yhteyttä (entisiin) kavereihin tai etsiä uusia, jos ne entiset ovat möksähtäneet sinulle. käy kävelyllä ja katsele valokuvia. kirjoittele kirjeitä miehelles. Haaveile päiväkirjaan ja tee mitä ikinä haluat. Yritä muuttaa aika hyödyks, käytä aikaa itseesi. Hoida kasvot, jalat, vartalo...helli itseäsi :) kuuntele musiikkia ja polta kynttilöitä. kyllä se ikävä vähän hellittää, mutta ei se häviä.
sinullahan on 9kuukautta aikaa itsenäistyä ja uudistua! varmasti miehesi rakastaa sinua uudella teholla, kun palaa luoksesi :) jos haluat lisää myötätuntoa ja uuden kaverin niin ota yhteyttä!!
sori ku lähetin tuplana mut tää väittää välillä et oon jo lähettäny samanlaisen viestin, vaikken ole!! .....outoo
Asun täällä pohjoisessa pienellä paikkakunnalla. Elämään on täällä aina kuulunut lähteminen. Pieni paikkakunta ei voi tarjota opiskelupaikkaa, työtä, toimeentuloa yms. samalla tavalla kuin Helsinkikeskeinen Etelä-Suomi. Aina täältä on jouduttu lähtemään elämän perässä muualle.
Tutustuin moneen mukavaan ihmiseen muuttaessani opiskelun ja työn perässä eri puolille eteläistä Suomea. Ihmettelen edelleen esim. kaakon ihmisten ajattelutapaa, he haluavat töihin johonkin tiettyyn firmaan ja niitä paikkoja sitten kytätään vuosikausia. Lapset eivät varmasti muuta työn perässä toiselle paikkakunnalle missä vanhempansa asuvat. En esimerkiksi tunne yhtään Lappeenrannassa syntynyttä, joka asuisi muualla. Itsekin asuin siellä ja kaupunki on todella mukava, luulisi sitä kuitenkin elämässä muutakin olevan kuin juuri se kaupunki.
Kovin on tuttua toi mullekin. Ex-avokki lähti kaks vuotta sitten inttiin. Oltiin oltu yli neljä vuotta yhdessä, asuttukin vuosi kimpassa ja oli tosi kova paikka opetella olemaan yksin. Itkin jatkuvasti ja olin niin yksinäinen, että tuntui aivan hirveältä.
Muutin samana syksynä opiskelemaan toiselle paikkakunnalle, ja kaikki muuttui entistä kamalammaksi. Olin vieraassa kaupungissa ilman minkäänlaista tukea, vaikka olin yläasteelta asti tottunut siihen, että rakkaani oli lähelläni.
Vaikka aluksi olikin vaikea uskoa, että elämä olisi millään tavalla kivaa ennen kuin maagiset 270 vuorokautta olis takana, niin lopulta mä itsenäistyin. Opin nauttimaan omasta ajasta ja rauhasta. Tottakai kaipasin miestä, ja odotin iltaisin soittoa, että pääsisin kertomaan päivän tapahtumat, mutta pahin ikävä kuitenkin helpotti.
Surullista kyllä, me erosimme ennen kuin mies pääsi armeijasta. Mutta toisaalta hyvä niin. Huomasimme, että olimme vain tottumuksesta yhdessä. Ero oli helppo, kun kummallakin oli jo oma erillinen elämä. Mies on vieläkin tärkeä ystäväni, jonka kanssa soittelen viikottain, mutta kumpikaan ei haikaile takaisin. Menneitä aikoja muistellaan joskus naureskellen, koska viiteen vuoteen mahtuu niin paljon hyvääkin...
Intti on todellinen suhteen koetinkivi - ja hyvä niin! Jos tunteet kestävät ja parhaimmillaan vain syvenevät, voit olla varma, että pärjäätte tulevaisuudessakin. Ikävä on kyllä kova, mutta kuten sinkkukaverini mulle silloin sanoi - "ole onnellinen, että sulla on joku niin rakas, että voit sitä kaivata noin paljon".
Mä olen miettinyt noita ihan samoja kysymyksiä pari viimeistä päivää. Mäkin aattelin, että kyllä mä varmaan kuitenkin kestän, mutta ei oo ainakaan tähän mennessä onnistunut. Oon ollut hurjat pari tuntia jo yksin, mutta tää on siltikin ihan hirveää. Oon niin tottunut olemaan kaksistaan ja ollaan me yli kolme vuotta jo seurusteltukin ja asuttu kohta kaksi vuotta yhdessä. Mä en tiedä mitä mä teen.
Mua vielä pelottaa jotenkin se, että se tajuaa siellä armeijassa, että sen oiskin parempi olla ilman mua kuin mun kanssa.
Mäkin jotenki pelkään että se tajuaa sielä ettei se tarvi mua...ja kun musta nyt ainaki tuntuu että mä tarvin sitä tosi paljon... Mun rakkaalle tuli vähän shokkina se kun mä rautatieasemalla purskahdin kyyneliin kun oon ollu tosi rauhallinen muuten sen lähdön suhteen. Se on soittanu mulle junasta ja mä soitin sille kans ja molemmilla kerroilla itkin...Jotenki vaan tuntuu että miltähän tuntuu ku on rankka armeija-aika alkanu ja toinen osaa vaan itkeä...niin tosi lohduttavaa. Ja jos se sit vaan aattelee ettei tarvi sellasta itkupilliä....no joo, kyllä mä oikeesti tiedän ettei se noin aattele mutta kun tässä nyt yksin on niin kaikenlaisia juttuja tulee mieleen...
Ja mä en kestä itteeni jos mun pitää näin itkeä joka kerta kun se lähtee lomilta takasi inttiin =(
Mutta kiitos kaikista vastauksista, lohduttavaa tietää etten oo ainut... Kyllä tää tästä pikkuhiljaa alkaa helpottaa. Sai vähän nukuttua...
tottakai noi pelot on osia ikävästä, oli niitä minullakin. Pelkäsin tosissani ettei hän rakasta minua, kun näkee minut seuraavan kerran...pelot olivat kuitenkin aiheettomia ja turhia. Älkää pelätkö kaverit! jotkut sanoo että armeija erottaa ja välille tulee eteäisyyttä mutta ei se aina noin ole! armeija lujittaa suhdetta ja pieni väliero on vain hyväksi ;)
Mä tiedän, musta tuntuu aivan samalta...kun ei ikinä olla oltu paria yötä kauemmin erossa, niin mitä jos se rupeekin ajattelemaan ettei se tarvi mua...pelottaa ajatellakki sellasta kun musta tuntuu etten ikinä pystyis elämään ilman sitä. Me ollaan puhuttu kaks kertaa puhelimessa kun se oli menossa junalla sinne. Molemmilla kerroilla mä itkin...mitä jos sitä vaan alkaa kypsyttämään tällänen joka on heti parkumassa...tai jotain...
Kyllä mä tiän ettei se oikeesti aattele sillai mut silti kun yksin on niin kumman nopeesti toi mielikuvitus lähtee liikkeelle...
Toinen on se, kun mä soitin just yhelle vanhalle kaverille joka asuu toisella puolella suomea, enkä oo nähny sitä aikoihin. Sovittiin että mä lähen sinne ja se tulee sit meille. Mä tiän et mun jätkä on vähän mustasukkanen ku mä lähen sinne, ja vielä kun se on itte armeijas niin ei se varmaan oo mielissään. Ja en todellakaan haluais nyt ruveta riitelemään tai mitään muutakaa. Mun vaan oli pakko saada muuta ajateltavaa ja tuntuu hyvältä nähdä vanha kamu pitkästä aikaa. No, voi olla ettei se henno sanoa mulle mitään ku se tietää että mä oon tosi surullinen.
Eikä sillä, että se rajoittas jotenki mun elämää. En mäkään tykkäis et lähtis johonki vieraaseen paikkaan yksin...
Mutta kaipa se elämä tästä alkaa taas hymyillä pikkuhiljaa, kun se mussukka nyt soittais mulle...oottelen kovasti... Oonhan mä nyt jo 6 tuntia ollu "sotaleski" ja paljon on vielä jäljellä!
Tsemppiä kaikille jotka joutuu olemaan erossa rakkaastaan!!! Yhdessäolo onki sitten sen odottamisen arvosta =)
Kiitos kaikista vastauksista ja pistäkää vaan lisää kokemuksia jos löytyy!
Mä tiedän, musta tuntuu aivan samalta...kun ei ikinä olla oltu paria yötä kauemmin erossa, niin mitä jos se rupeekin ajattelemaan ettei se tarvi mua...pelottaa ajatellakki sellasta kun musta tuntuu etten ikinä pystyis elämään ilman sitä. Me ollaan puhuttu kaks kertaa puhelimessa kun se oli menossa junalla sinne. Molemmilla kerroilla mä itkin...mitä jos sitä vaan alkaa kypsyttämään tällänen joka on heti parkumassa...tai jotain...
Kyllä mä tiän ettei se oikeesti aattele sillai mut silti kun yksin on niin kumman nopeesti toi mielikuvitus lähtee liikkeelle...
Toinen on se, kun mä soitin just yhelle vanhalle kaverille joka asuu toisella puolella suomea, enkä oo nähny sitä aikoihin. Sovittiin että mä lähen sinne ja se tulee sit meille. Mä tiän et mun jätkä on vähän mustasukkanen ku mä lähen sinne, ja vielä kun se on itte armeijas niin ei se varmaan oo mielissään. Ja en todellakaan haluais nyt ruveta riitelemään tai mitään muutakaa. Mun vaan oli pakko saada muuta ajateltavaa ja tuntuu hyvältä nähdä vanha kamu pitkästä aikaa. No, voi olla ettei se henno sanoa mulle mitään ku se tietää että mä oon tosi surullinen.
Eikä sillä, että se rajoittas jotenki mun elämää. En mäkään tykkäis et lähtis johonki vieraaseen paikkaan yksin...
Mutta kaipa se elämä tästä alkaa taas hymyillä pikkuhiljaa, kun se mussukka nyt soittais mulle...oottelen kovasti... Oonhan mä nyt jo 6 tuntia ollu "sotaleski" ja paljon on vielä jäljellä!
Tsemppiä kaikille jotka joutuu olemaan erossa rakkaastaan!!! Yhdessäolo onki sitten sen odottamisen arvosta =)
Kiitos kaikista vastauksista ja pistäkää vaan lisää kokemuksia jos löytyy!
Mä tiedän, musta tuntuu aivan samalta...kun ei ikinä olla oltu paria yötä kauemmin erossa, niin mitä jos se rupeekin ajattelemaan ettei se tarvi mua...pelottaa ajatellakki sellasta kun musta tuntuu etten ikinä pystyis elämään ilman sitä. Me ollaan puhuttu kaks kertaa puhelimessa kun se oli menossa junalla sinne. Molemmilla kerroilla mä itkin...mitä jos sitä vaan alkaa kypsyttämään tällänen joka on heti parkumassa...tai jotain...
Kyllä mä tiän ettei se oikeesti aattele sillai mut silti kun yksin on niin kumman nopeesti toi mielikuvitus lähtee liikkeelle...
Toinen on se, kun mä soitin just yhelle vanhalle kaverille joka asuu toisella puolella suomea, enkä oo nähny sitä aikoihin. Sovittiin että mä lähen sinne ja se tulee sit meille. Mä tiän et mun jätkä on vähän mustasukkanen ku mä lähen sinne, ja vielä kun se on itte armeijas niin ei se varmaan oo mielissään. Ja en todellakaan haluais nyt ruveta riitelemään tai mitään muutakaa. Mun vaan oli pakko saada muuta ajateltavaa ja tuntuu hyvältä nähdä vanha kamu pitkästä aikaa. No, voi olla ettei se henno sanoa mulle mitään ku se tietää että mä oon tosi surullinen.
Eikä sillä, että se rajoittas jotenki mun elämää. En mäkään tykkäis et lähtis johonki vieraaseen paikkaan yksin...
Mutta kaipa se elämä tästä alkaa taas hymyillä pikkuhiljaa, kun se mussukka nyt soittais mulle...oottelen kovasti... Oonhan mä nyt jo 6 tuntia ollu "sotaleski" ja paljon on vielä jäljellä!
Tsemppiä kaikille jotka joutuu olemaan erossa rakkaastaan!!! Yhdessäolo onki sitten sen odottamisen arvosta =)
Kiitos kaikista vastauksista ja pistäkää vaan lisää kokemuksia jos löytyy!
Mä tiedän, musta tuntuu aivan samalta...kun ei ikinä olla oltu paria yötä kauemmin erossa, niin mitä jos se rupeekin ajattelemaan ettei se tarvi mua...pelottaa ajatellakki sellasta kun musta tuntuu etten ikinä pystyis elämään ilman sitä. Me ollaan puhuttu kaks kertaa puhelimessa kun se oli menossa junalla sinne. Molemmilla kerroilla mä itkin...mitä jos sitä vaan alkaa kypsyttämään tällänen joka on heti parkumassa...tai jotain...
Kyllä mä tiän ettei se oikeesti aattele sillai mut silti kun yksin on niin kumman nopeesti toi mielikuvitus lähtee liikkeelle...
Toinen on se, kun mä soitin just yhelle vanhalle kaverille joka asuu toisella puolella suomea, enkä oo nähny sitä aikoihin. Sovittiin että mä lähen sinne ja se tulee sit meille. Mä tiän et mun jätkä on vähän mustasukkanen ku mä lähen sinne, ja vielä kun se on itte armeijas niin ei se varmaan oo mielissään. Ja en todellakaan haluais nyt ruveta riitelemään tai mitään muutakaa. Mun vaan oli pakko saada muuta ajateltavaa ja tuntuu hyvältä nähdä vanha kamu pitkästä aikaa. No, voi olla ettei se henno sanoa mulle mitään ku se tietää että mä oon tosi surullinen.
Eikä sillä, että se rajoittas jotenki mun elämää. En mäkään tykkäis et lähtis johonki vieraaseen paikkaan yksin...
Mutta kaipa se elämä tästä alkaa taas hymyillä pikkuhiljaa, kun se mussukka nyt soittais mulle...oottelen kovasti... Oonhan mä nyt jo 6 tuntia ollu "sotaleski" ja paljon on vielä jäljellä!
Tsemppiä kaikille jotka joutuu olemaan erossa rakkaastaan!!! Yhdessäolo onki sitten sen odottamisen arvosta =)
Kiitos kaikista vastauksista ja pistäkää vaan lisää kokemuksia jos löytyy!
Mä tiedän, musta tuntuu aivan samalta...kun ei ikinä olla oltu paria yötä kauemmin erossa, niin mitä jos se rupeekin ajattelemaan ettei se tarvi mua...pelottaa ajatellakki sellasta kun musta tuntuu etten ikinä pystyis elämään ilman sitä. Me ollaan puhuttu kaks kertaa puhelimessa kun se oli menossa junalla sinne. Molemmilla kerroilla mä itkin...mitä jos sitä vaan alkaa kypsyttämään tällänen joka on heti parkumassa...tai jotain...
Kyllä mä tiän ettei se oikeesti aattele sillai mut silti kun yksin on niin kumman nopeesti toi mielikuvitus lähtee liikkeelle...
Toinen on se, kun mä soitin just yhelle vanhalle kaverille joka asuu toisella puolella suomea, enkä oo nähny sitä aikoihin. Sovittiin että mä lähen sinne ja se tulee sit meille. Mä tiän et mun jätkä on vähän mustasukkanen ku mä lähen sinne, ja vielä kun se on itte armeijas niin ei se varmaan oo mielissään. Ja en todellakaan haluais nyt ruveta riitelemään tai mitään muutakaa. Mun vaan oli pakko saada muuta ajateltavaa ja tuntuu hyvältä nähdä vanha kamu pitkästä aikaa. No, voi olla ettei se henno sanoa mulle mitään ku se tietää että mä oon tosi surullinen.
Eikä sillä, että se rajoittas jotenki mun elämää. En mäkään tykkäis et lähtis johonki vieraaseen paikkaan yksin...
Mutta kaipa se elämä tästä alkaa taas hymyillä pikkuhiljaa, kun se mussukka nyt soittais mulle...oottelen kovasti... Oonhan mä nyt jo 6 tuntia ollu "sotaleski" ja paljon on vielä jäljellä!
Tsemppiä kaikille jotka joutuu olemaan erossa rakkaastaan!!! Yhdessäolo onki sitten sen odottamisen arvosta =)
Kiitos kaikista vastauksista ja pistäkää vaan lisää kokemuksia jos löytyy!
Mä tiedän, musta tuntuu aivan samalta...kun ei ikinä olla oltu paria yötä kauemmin erossa, niin mitä jos se rupeekin ajattelemaan ettei se tarvi mua...pelottaa ajatellakki sellasta kun musta tuntuu etten ikinä pystyis elämään ilman sitä. Me ollaan puhuttu kaks kertaa puhelimessa kun se oli menossa junalla sinne. Molemmilla kerroilla mä itkin...mitä jos sitä vaan alkaa kypsyttämään tällänen joka on heti parkumassa...tai jotain...
Kyllä mä tiän ettei se oikeesti aattele sillai mut silti kun yksin on niin kumman nopeesti toi mielikuvitus lähtee liikkeelle...
Toinen on se, kun mä soitin just yhelle vanhalle kaverille joka asuu toisella puolella suomea, enkä oo nähny sitä aikoihin. Sovittiin että mä lähen sinne ja se tulee sit meille. Mä tiän et mun jätkä on vähän mustasukkanen ku mä lähen sinne, ja vielä kun se on itte armeijas niin ei se varmaan oo mielissään. Ja en todellakaan haluais nyt ruveta riitelemään tai mitään muutakaa. Mun vaan oli pakko saada muuta ajateltavaa ja tuntuu hyvältä nähdä vanha kamu pitkästä aikaa. No, voi olla ettei se henno sanoa mulle mitään ku se tietää että mä oon tosi surullinen.
Eikä sillä, että se rajoittas jotenki mun elämää. En mäkään tykkäis et lähtis johonki vieraaseen paikkaan yksin...
Mutta kaipa se elämä tästä alkaa taas hymyillä pikkuhiljaa, kun se mussukka nyt soittais mulle...oottelen kovasti... Oonhan mä nyt jo 6 tuntia ollu "sotaleski" ja paljon on vielä jäljellä!
Tsemppiä kaikille jotka joutuu olemaan erossa rakkaastaan!!! Yhdessäolo onki sitten sen odottamisen arvosta =)
Kiitos kaikista vastauksista ja pistäkää vaan lisää kokemuksia jos löytyy!
Mä tiedän, musta tuntuu aivan samalta...kun ei ikinä olla oltu paria yötä kauemmin erossa, niin mitä jos se rupeekin ajattelemaan ettei se tarvi mua...pelottaa ajatellakki sellasta kun musta tuntuu etten ikinä pystyis elämään ilman sitä. Me ollaan puhuttu kaks kertaa puhelimessa kun se oli menossa junalla sinne. Molemmilla kerroilla mä itkin...mitä jos sitä vaan alkaa kypsyttämään tällänen joka on heti parkumassa...tai jotain...
Kyllä mä tiän ettei se oikeesti aattele sillai mut silti kun yksin on niin kumman nopeesti toi mielikuvitus lähtee liikkeelle...
Toinen on se, kun mä soitin just yhelle vanhalle kaverille joka asuu toisella puolella suomea, enkä oo nähny sitä aikoihin. Sovittiin että mä lähen sinne ja se tulee sit meille. Mä tiän et mun jätkä on vähän mustasukkanen ku mä lähen sinne, ja vielä kun se on itte armeijas niin ei se varmaan oo mielissään. Ja en todellakaan haluais nyt ruveta riitelemään tai mitään muutakaa. Mun vaan oli pakko saada muuta ajateltavaa ja tuntuu hyvältä nähdä vanha kamu pitkästä aikaa. No, voi olla ettei se henno sanoa mulle mitään ku se tietää että mä oon tosi surullinen.
Eikä sillä, että se rajoittas jotenki mun elämää. En mäkään tykkäis et lähtis johonki vieraaseen paikkaan yksin...
Mutta kaipa se elämä tästä alkaa taas hymyillä pikkuhiljaa, kun se mussukka nyt soittais mulle...oottelen kovasti... Oonhan mä nyt jo 6 tuntia ollu "sotaleski" ja paljon on vielä jäljellä!
Tsemppiä kaikille jotka joutuu olemaan erossa rakkaastaan!!! Yhdessäolo onki sitten sen odottamisen arvosta =)
Kiitos kaikista vastauksista ja pistäkää vaan lisää kokemuksia jos löytyy!
Tuli vahingossa muutama viesti. Vika tässä foorumissa tai mun koneessa. Että en tahallani lähettäny.
ole varaa pitää poikia niin kauan palveluksessa ja toisekseen palvajat ovat nykyään 6 ja 12kk. Lomalle pääsevät jo toisella viikolla ja silloin poikaystäsi on jo niin puutteessa ettei halua mennä muualle. Paitsi poikien kanssa kaljalle juttelemaan intistä.