kuitenkin enemmän notkuu kuin naisen logiikassa.
Nainen. Mikä tekee sinusta SINUN MIELESTÄ ainutlaatuisen? Ei muiden mielestä vaan omasta mielestä.
Nainen. Mikä tekee sinusta SINUN MIELESTÄ ainutlaatuisen? Ei muiden mielestä vaan omasta mielestä.
Kysytään täälläkin.
Täällä niitä naisia
772198
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 77
Vanhimmat
Ei niin yhtään mikään.
on ainutlaatuinen.
Millä tavalla ainutlaauinen?
hyvä mahdollisuus opetella nostamaan itsensä korokkeelle :)..
Siis ainutlaatuisen; olen ainut kertainen, ihan oma yksilö, mukiimenevä ja mukava, hyvä kuuntelija, miesten katseiden kääntäjä, silti vaatimaton, en virran mukana kulkeva, silti sitä seuraileva, futuristi, järkevä, hyväsydäminen hölmö, jonka saa loukkaantumaan helposti...se olen minä.
tavattu?
mun tuurilla voisi ollakin niin, ei olis ensimmäinen kerta..
enemmän kuin yhden kaltaisiasi.
riittää :)..meitä naisia, pienillä vivahde eroilla. Mutta tosiaan, pieni maahan Suomi on, mutta silti olen ainutlaatuinen, minä vain..onneksi.
sitten jotain naistyyppiä vai muuten kiinnostaa naisten ominaisuudet..?
huvittaa lähinnä se ainutlaatuisuusjuttu. Siksi kyselin. Minun silmissä on ainutlaatuinen sellainen, joka tuntee itsensä. En ole reaalissa tavannut sellaista.
sitten, ettet ole osannut tutustua? Ne ainutlaatuiset naiset ei ehkä löydy esim. baaritiskiltä.
jotenkin olen kallistuvani jo pikkuhiljaa siihen suntaan, että sellaisia ei ole. En tiedä pitäisikö edes olla? Tuskin olen itsekään mitenkään ainutlaatuinen.
Ja sitten toinen juttu vielä. En ole ikinä mitenkään etsinyt. Enkä ollut tavallaan etsimättäkkään. Asioita on vaan tapahtunut. Nyt ei ole tapahtunut jo pitempään aikaan. En ole enää antanut tapahtua.
sitten tyytynyt kohtaloosi, vai? Kun ei, niin ei.
Vanha viisaus, minkä olen lukenut täällä monta kertaa, rakkaus ei löydy etsimällä, vaan se tosiaan tapahtuu sitten sattumalta, vaanii nurkan takana :)
Vaikutat eräältä mieheltä, joka pettyi rakkauteen. Se on rankka kokemus, tiedän sen itse ja ei sitä halua ristikseen ottaa, sitä riskiä. Ja minä olen juuri tähän mieheen ihastunut.
rakkauteen ole pettynyt. Ei rakkaus ole koskaan toiminut minua vastaan.
En halua, että kukaan elää kauttani. Jos joku eläisi itsensä kautta ja kanssani, voisi asia olla kenties toisin. Ja tuskin olen se mies keneen olet ihastunut. Tai mistä vitusta senkin voi tietää?
no niin, olet ihan tyypillinen mies, sitoutumiskammoinen. Pelkäät, että nainen ripustautuu sinuun, ja hyvä sitä on pelätäkkin. Kyllä minä itsekin olen omat reviirini tunteva, mutta olen huomannut, että silloin ei päästä toista lähelle ja siinä kyllä menettää paljon.
Et varmaaankaan ole hän eikä sillä ole mitään merkitystä, minä en aio kertoa, kuka olen...
Se, mitkä ominaisuudet kolahtaa kehenkin ja miten syvälle, se on monimutkaista. Jopa henkilön tuoksu voi olla ratkaiseva.
Mut taidan lopetella, kohta minusta ei ole jäljellä enää mitään ainutlaatuista, paljastun ihan tavalliseksi naiseksi, perushyväksi sellaiseksi kuiteski.
täältä. Ei huolinut vastauksesi alta.
Hmmm... Ei sun taida tarvita kertoa kuka olet. Tuli jonkinlainen aavistus. Taisi sinunkin aavistus siinä tapauksessa osua oikeaan.
Tarkoitin, että en pysty hengittämään kahden puolesta. Kukaan ei pysty. Yksi rakkauden ja rakastamisen harhakuvista. Kaksi voi hengittää harmonisessa rytmissä mutta kukaan ei pysty hengittämään toisen puolesta.
Jaa. Vai sitoutumiskammoinen. Tämä on asia, mistä voin sanoa, etten ole. En ole ollut, enkä tule olemaan. Enimmäkseen haluton sitoutumaan. En ole helposti kiinnostuvaa laatua. Se ei tarkoita sitä, etten kiinnostu ollenkaan...
on kokemusta siitä juuri, että ei ripustaudu toiseen. Mutta täydellinen rakkaus,,se on tosi vaikea juttu? Että osaa antaa toiselle tilaa ja samalla rakastaa 100%:sti.
Olen pettynyt rakkaudessa, kait pettynyt omaan itseeni ja tullut sitä kautta viisaammaksi. Tunnen miehen logiikan, ehkä paremmin kuin naisten...minusta on ollut mielenkiintoista tutkia miehen aivoituksia ja olenkin ollut aina vaatimassa selitystä, miksi?
Miesten ja naisten erot, ne on niin suuret, että voiko mies ja nainen edes tulla täydelliseksi pariksi. Tai ne eväät, mistä ne löytyy siihen...se mun ihastuskin on alkanut jo vihastuttaa, olen lähinnä jo hieman pettynyt..paljon lupaa, mutta vähän antaa.
Kriittisyys kasvaa vaan iän myötä, pitäiskö sanoa onneksi vai epäonneksi?
toivottelen..sinun kanssa oli mukava kirjoitella;)..eron hetki vaan koittaa täällä aina, jossain vaiheessa, taidan lopettaa täällä luurailun kokonaan, hei sitten.
Ymmärtämättömyys vihastuttaa. Rakkaus ymmärtää aina Miksi...
Kiitos samoin. Ja hyvää yötä.
Ei voi erota, jos ei ole kohdannutkaan. Kun on kohdannut, ei voi enää erota.
en kestä tätä palstaa..empatiahöperö, joka on oman elämän vanki.
empatiasta? Voisin auttaa sinua ymmärtämään empatian olemusta. Jos haluat ymmärtää empatiaa.
Olen pahoillani, etten tunnistanut(?) sinua.
Empatia..se voi olla rasitekin, hieman alan kokea silleen. Liian empaattinen ihminen unohtaa itsensä helposti ja myötäelää muiden mukana,tai en tiedä.
Parempi olla empaattinen kuin ei olisi sitä. Helposti voi asettua toisen asemaan ja ymmärtää toista, siksi oon kai pärjännyt niin kuin olen. Tutustuu helposti vieraisiinkin ihmisiin ja ei ole vaikeaa jutella, asiasta kuin asiasta.
Saat anteeksi tuon, ettet tunnistanut, koitan nyt sitten tulla sen asian kanssa toimeen :)
Tunteesi ei ollut yksipuolinen.
Empatia ei ole myötäkärsimystä. Empatia ei ole, myötäelämistä. Empatia on ymmärrys, Miksi?
ymmärrys, vaikka miksi joku mies on sellainen kun on. Miksi ei voi tehdä tiettyjä asioita, miksi minä en voi tehdä.
Se muuttuu kärsimykseksi, kun ymmärtää perinpohjin kaiken, perinmäisen tarkoituksen asioille..
Yhtä myllyssä pyörimistä tää on, pyöritetään myllyä päivästä toiseen ja onnellinen se, joka siitä sinkoaa ulos..
silloin kun haluaisi tehdä jotain asialle. Kun haluaisi muuttaa jotain. Haluaisi voida jotain... Se on jotain, mille ei kuitenkaan loppujen lopuksi voi mitään. Silloin kun aika on oikea, ymmärtää miksi se on niin, ymmärtää miksi sen TÄYTYY olla niin... Sillä hetkellä antautuu välttämättömälle ja oikeasti ymmärtää MIKSI. Silloin huomaa monia surullisia tosiasioita kuten, että todella harva tietää, mikä on rakkaus. Huomaa, että todella harva tietää mikä on myötätunto, todella harva tietää, mikä on ystävyys...
kyllä vähitellen vaikuttaa ainutlaatuiselta. Alan jo itsekin uskoa siihen.
muutos vastaisuudestako onkin kysymys? Muutostahan elämä on kaikkineen..parisuhdekin muuttuu jatkuvasti, on joustettava...mikä eilen oli tärkeää, ei tänään sitä olekaan.
Kuitenkin rakkaus on maailman tärkein asia ja kun kokee, ettei tavoita ettei tavoita sitä rakasta, siinähän turhautuu. Sellaista palapeliä, ihmissuhdeviidakkoa, mistä ei ota selvää ja tunteet sekoittaa ajatuksia siinä sivussa.
Muuten kiitos..oon kyllä tavallinen nainen, vaikka taidan omata yliluonnollisia kykyjä, arvasin missin, joka voittaa, enkä edes seuraa koko kisoja. Mun arvaukset osuu usein oikeaan, no, se siitä. Elämässäni tapahtuu vaan liikaa asioita, en pysy oikein mukana.
Jos se on niin, että täytyy kärsiä, jotta voi kokea onnea..en tiedä.
Olen ainutlaatuinen, koska olen mies, valkoinen ja hetero. Polvistukaa.
just koneeni edessä.
teidän jokaisen puolesta. Se, mikä tekee meidät ainutlaatuiseksi on meidän fyysiset ominaisuudet. Eli ulkonäöllä on väliä. Se on se, mikä erottaa meidät toisistamme.
että olen minä. Olen uniikki, ainutkertainen. Ei ole toista kopiota. Eikös siinä ole jo tarpeeksi.
Vain minä puhun kuten minä, vain minulla on ääneni, vain minulla on kosketukseni, kasvoni, vartaloni, ajatukseni, tunteeni, katseeni... voishan näitä luetelle.
Ja muutenkaan en ole tusinatuote mielipiteiltäni ja ajatuksiltani.
oma itseni tilanteesta riippumatta. En yritä miellyttää ketään, enkä valehtele koskaan. Se riittäköön :)
mä olen mä ja sä olet sä, niin kuin meistä jokainen oma ainoalaatuinen oma itsensa :)
Vastataan siis tähän.
Hmmm... Yliluonnollista? Sellaista ei mielestäni ole. On jotain mitä me ei tiedetä, ei tunneta mutta yliluonnollista? Ei, ei... On kenties yliherkkyyttä. Se kuva mielestäni paremmin sitä juttua. Mitä herkempi ihminen, sen vastaanottavaisempi...
On oikeasti aika hämmentävää lukea sanavalintojasi. Sanoisin että erittäin hämmentävää ja samalla mielenkiintoista. Erittäin mielenkiintoista...
Tämä ei ole nyt vittuilua. Jatkaisitko? Lukisin erittäin mielelläni ajatuksiasi. Kerrankin näin päin, että lukisin ja kuuntelisin. Enkä olisi jatkuvasti itse äänessä.
en vaan haluaisi antaa kuvaa, että olen sisäänpäin kääntynyt, tai saatan ollakin.
Yliherkkä olen tosiaan, kamppailen sen kanssa, siitä on hyötyä ja haittaa..voin jopa manipuloida ihmisiä heidän huomaamatta. Siitä on apua työssä, mutta on taas varottava omaa sisintään, oltava samalla kova. Melkoista taiteilua :)...ja ketään tietenkään ei saa loukata.
Hämmentävää on tosiaan..itsellenikin. Kaikenlaiset henkilöt hakeutuu seuraani, se on rasittavaa, mutta samalla pitäisi osata hyödyntää tilanne. Maailma näyttää tällä hetkellä aurinkoiselta kuitenkin...vaan se rakkaus. Se polkeutuu kaiken alle ja syöhän se sisintä. Olen miettinyt, että se ei mahdu enää elämään..sille ei ole aikaa, kun ajatukset on muualla, tämä hektinen elämä. Vois olla hyvä lähtee viikoksi luostariin, vaikken uskovainen olekaan..
Mielenkiintoista, että olet jatkuvasti äänessä..joudut siis olemaan varmaan esillä. Sinulla on sana hallussa, olet myös ihmisten kanssa tekemisissä. Vai oletko muuten puhelias...puhelias mies?? :)
Taidan olla loppujen lopuksi aika epäsosiaalinen, vaikka joskus voisi toisenlaisen kuvankin saada. Olen joskus menettänyt luottamuksen ihmisiin. Nyt olen alkanut vähitellen alkanut uskaltaa luottaa muutamiin. Muutamiin, kenestä en joskus olisi osanut uskoa sitä. Outoa sekin sinänsä. Niin kuin tämäkin keskustelu.
Rakkaus joo. Se on jotain... Se on jotain, mitä tunnen koko ajan. Se on jotain, mitä jokainen tuntee tunnistamatta sitä. Siinäkin yksi kumma juttu, että tuntiessaan sitä yksin, on vaara alkaa epäilemään sitä, että tunnenko kuitenkaan sitä. Rakkaus on siitä hassu juttu, että se kasvaa jaettuna mutta pihdattuna kutistuu. Oikeastaan lähes kaikki tunneasiat toimii päinvastoin kuin järkiasiat. Ne toimii juuri päinvastoin kuin järki haluaisi ne järkeillä.
Ja en. En joudu olemaan esillä. Joskus vaan ajaudun esille, vaikka en itse sitä haluaisi.
hyvä se on aika ajoin analysoida, missä mennään..tuleeko ne jutut siitä sen paremmaksi :)?
Lapsuuden aikaiset kokemukset, niillä on kauaskantoinen vaikutus aikuisuuteen..itselläni kurja lapsuus, mutta onneksi oli henkilöitä, jotka pelasti minut joltain ihan toisenlaiselta tulevaisuudelta..se on melkein kuin sadusta.
Luottamus...aika varuillaan ollaan. Ja siitä ystävät helposti loukkaantuu, kun otan takaaskeleita, kun tullaan liian lähelle...vetäydyn jostain syystä ja haluan olla yksin.
Onnittelut sinulle luottamisesta toiseen, voihan erakoksikin ryhtyä, mutta kyllä meidät on luotu olemaan yhdessä. Tai ainakin yksi henkilö pitäisi olla, kehen voi luottaa täysin, tosi hyvä ystävä(...kuten minä ;).
Vai outoa?? No joo, tämähän on miestenlogiikka palsta, aloitus tosin koski naisia,..menihän tämä jännästi. Mut so what??
Rakkaudesta...minun rakkaus ei ole kutistunut pihdattuna, oikeastaan päin vastoin. Ja en tiedä, onko se rakkautta, voi olla läheisyyden tarvetta tai jotain. Siitä ei koskaan voisi tulla rakkaustarinaa, hän on niin toisesta maailmasta ja erilainen..olen tosin oppinut, älä sano koskaan ei koskaan. Mutta en halua sitä ruikuttaa, siihen se kohta kuitenkin menee. Miehillä voi ollakin, että heillä rakkaus kutistuu, jos mitään ei tapahdu..he eivät jaksa odottaa ikuisuuksia.
Miesten ja naisten kanssakäyminen tuo tullessaan monenlaista, minua on jopa uhkailtu, kun en ole välittänyt jostain ihan ventovieraasta miehestä. Mietin sitä juuri eilen illalla, että mikä saa miehen tekemään sellaista, sehän on kuitenkin rikos. Yksi sana vain..olin unohtanut koko asian, mutta nyt sattumalta tapasin tuon henkilön ja ilta oli jotenkin pilalla..meitä on moneksi. Olenko jotenkin sellainen kiltti, että mulle voi sanoa mitä vaan, jos tulee sille päälle? Liian mukava..
hyvää jatkoa, ei laiteta päätä pensaseen..toivoo täydellinen nainen
tulkitseminen on aika vaikea. Onkohan edes joskus? Aika usein uskoisin. Usein ne tulkitaan toisin kun olen ne tarkoittanut. En jaksaa hirveesti vaivata päätä niillä asioilla. Tulkinta on jokaiselle vapaa.
En ole pohdiskelija. En miellä itseäni pohdiskelijaksi. Olen joskus ollut pohdiskelija. Sille on ollut aika. Se aika taitaa olla jo takanapäin.
Lapsuus joo. Herkkää aikaa. Herkkää ja altista erilaisille vaikutuksille jokaiselle. En saanut mahdollisuutta lapsuuteen. En sillä tavalla kuin olisin toivonut saavani sen. Siitä ei sen enempää.
Epäluottamukseni ihmisiin perustuu ihmisten heikkouteen. Heikkouteen, mikä on on ollut lähes jokaisella jonkinlainen hinta. Luottamus taas on rakentumassa muutamaan ihmiseen siinä, ettei niillä ole enää hintaa. Ne ei ole joissakin asioissa enää hinnoiteltavissa missään muodossa. Kaikki hinta ei tarkoita rahalla määritetty hintaa.
Mikä saa miehen tekemään sellaista? Sama asia, mikä saa jonkun naisen joko homottelemaan tai jotain muuta vastaavaa kun ei kohtaakaan kiinnostusta, mistä on ollut absoluuttisen varma ennen torjutuksi tulemista. Syy on kummassakin tapauksessa sama. Mies kykenee uhkailemaan ja siksi uhkailee. Nainen ei kykene ja siksi menee henkilökohtaisuuksiin.
ps. Minusta ei koskaan kai voi päästä selville päättelemällä. Jos sitä haluaa niin kysymällä suoraan on huomattavasti paremmat mahdollisuudet.
turvalliselta. Pensaassa ollessa ei vaan opi suojautumaan silloin kun tarvetta siihen on. Pensaassa voi jäädä jotain huomion arvoista huomaamatta...
Täydellisyys piilee epätäydellisyydessä. Epätäydellisyydessä on taas aina täydellisyyttä.
"Rakkaudessa on aina hiukan hulluutta ja hulluudessa on aina hiukan järkeä"
vitsi se täydellisyys, kyseistä sarjaa en ole koskaan katsonut...hullutellaaan jatkossakin, se on hauskaa, ei kaiken tarvitse olla kuolemanvakavaa, sanoo nainen, joka on hieman tosikko, niponenä, nainen, jonka eteen laitetaan kapuloita, koska mielikuvutus on liian villi....ja joka kuitenkin on niin yksin.
olen otettu tästä keskustelusta, pelastit viikkoni, hmmm... vielä reilu kiitos :)
nyt päästiin asiaan...minun probleema. Minut tulkitaan usein väärin ja on ihan oma vika..johtuu varmaan sosiaalisesta jännittämisestä ja työelämän paineista ja halusta menestyä. Aika rasittavaa..
Voisin kysyä suoraan vaikka mitä, mutta jotenkin en täällä kuitenkaan...tietynlainen kuva sinusta on muodostunut..et ole enää ihan nuori, olet kouluttautunut, kirjoitustyylistä päätellen, elämää kokenut, jotain sinne päin. Olet ehkä sinkku, ei varmaa..mutta todennäköisesti elät parisuhteessa. keh..taas ajauduin päättelemään, se on niin hauskaa!
Nyt lähden ulos, talvimaisema kutsuu...
Ei ole minulta mitenkään pois. Jotain minkä kuitenkin koen itselle arvokkaaksi. Jotain, millä ei ole hintalappua...
rasittaa jokaista. Kohtuuttomia paineita. Siinä halussa menestyä. Mitä sillä loppujen lopuksi kuitenkaan todistaa? Todistaako sillä oikeastaan yhtään mitään todistamisen arvoista? En tiedä. Olen itse kunnianhimoton ihminen. Kenties siinä toisessa ääripäässä.
Hmmm... Niin kuin kirjoitin, että ei voi päätellä. Kouluttautunut? Ei. En ole viihtynyt kouluissa yhtään enempää kuin oli joskus pakko. Elämää kokenut? Jonkun verran. Riittävästi sanoisin. En ihan nuori? Sanotaan, että yli 30 ja alle 40. Ja sitten se, että todennäköisesti parisuhteessa. En. En tiedä pystynkö siihen enää. Jos pystyisin niin kestäiskö joku, kenen kanssa pystyisin siihen, olla kanssani sellaisessa? Tuskin. Ei kovin kauan.
Työelämästä tuli mieleen, että joku aika sitten multa kysyi yksi henkilö, että miksi teen juuri sitä mitä teen. En osannut vastata kysymykseen muutoin kuin kysymällä, että mitä mun sitten pitäisi tehdä. Silloin seurasi kysymys, että mitä haluaisin tehdä. Siihen oli jo helpompi vastata. En mitään. Haluaisin vaan olla. Saadakseni mahdollisuuden siihen, pitäisi kai ryöstää pankki tai voittaa lotossa...
henkilö vaan pakotetaan menestymään, ei anneta vaihtoehtoja,,vaikka onhan niitä, voi tehdä loppujen lopuksi mitä haluaa.
Äsken juuri keskustelin nuoren kanssa, jonka elämä on alussa, hakee sitä mitä tekisi ja mitä haluaisi. On vaikea mennä neuvomaan, hyviä ohjeitä voi silti antaa, suuntaviivoja. Pääasia, että tekee kuitenkin jotakin..
Itse olen parisuhteessa, jossa mies ei ole kovin kiinnostunut minusta enää tai sitten elämä on vaan mennyt joka aamuiseksi kaurapuuroksi. Miten voi olla käsittämätön hätä siitä, että suhde latistuu..haluaisin pitää kiinni siitä kynsin hampain, mutta haluanko sitten kuitenkaan, olenko itselleni rehellinen??
Vai onko mies pettynyt, kun elämäni ei enää pyöri hänen ympärillään? Olen saanut maistaa menestyksen hedelmää, kaikki on toisin kuin kauan sitten..
Kaikki on vaan niin kuplaa, joka voi puhjeta milloin tahansa. Tätä tässä ja nyt-elämää.Työ vie kummankin ajan ja loppuaika ollaan vaan :(
Itse teen sitä usein, olen vaan. Tosin taidan haaveilla kuitenkin..vaikka ensi kesästä ja auringosta, laiturista ja veden liplatuksesta..ja olemisesta vaan :)..tekee hyvää sielulle.
se "pakotetaan menestymään" juttu. Olen kohdannut vastaavanlaisen jo hyvin varhain. Se on oikeastaan se juttu, mikä vei minulta lapsuuden sellaisena kuin olisin ehkä halunut kokea sen. Hyvin varhain. Toisaalta sama asia tekin minusta eräänlaisen hiljaisen kapinallisen vastoin yleisiä normeja ja tapoja. Se juttu opetti minut kyseenalaistamaan kaikkea. Ennen kaikkea omaa itseäni...
Ihmisluonto tuli hyvin aikasin tutuksi sanoisin. Ihmisluonnon itsensä vastaan toimiminen vastoin omaa tahtoa.
Sanotaaan nyt niin, että olin lapsena kai jonkinlainen monilahjakkuus. Pystyin helposti moniin asioihin, mihin muut joutui näkemään paljon vaivaa. Oli se sitten koulussa pärjääminen lähes kaikessa, urheilu monessa eri lajissa, jossain luovuudessa... Tein mitä tahansa, mikään ei riittänyt joillekin. Aina vaadittiin enemmän. Enemmän, vaikka olin jo pystynyt enempään kuin muut ikätoverit. Lapsena oli muitenkin vielä aika vahvana se aikuisten miellyttämisen halu ja tarve tulla hyväksytyksi. Silloin yritti enemmän ja suostui kaikenlaiseen saadakseen ympärillä olevien aikuisten hyväksynnän, kunnes heräsi ensimmäistä kertaa kysymys mielessäni, että miksi mun pitää tehdä tätä kaikkea? Miksi en voi saada hyväksyntää ilman sitä? Miksi pitää aina olla jokin ehto hyväksytyksi tulemisessa? Olin silloin noin 11 vuotias. Silloin lakkasin yrittämästä parastani ja tekemään vaan välttämättömän selvitäkseen kaikesta. Silloin lakkasin välittämästä arvostelusta ja muiden mielipiteistä itseeni liittyen. Täytyy sanoa näin jälkeenpäin, että kivisen ja kenties vaikeimman tien itselleni valitsin. Tien, minkä ainoana palkintona on elämä sovussa itsensä kanssa ja ristiriidassa valtavirran kanssa. Siinä asiassa koen olevani menestynyt. Menestynyt sillä tavalla, mikä valtavirran näkökulmasta katsottuna näyttää epäonnistumiselta. Tiedä sitä. Ehkä se onkin. En jaksa välittää siitä. En ole millään tavalla toimimassa valtavirtaa vastaan. En ole kyllä valtavirran puolesta puhujakaan. Olen siinäkin sen verran kuin tarpeellista. En enemmän, eikä vähemmän. Tällä palstalla olen kenties määrällisesti eniten ja läheisemmin kosketuksissa siihen. Tämä on minulle hyvä tapa. Kukaan ei tunne minua, kukaan ei joka kerta tunnista minua. Harvoin joku edes tunnistaa sukupuoleni, ellen itse siitä kerro. Riippuu tietenkin mistä kirjoitan. Kirjoittaminen ja keskustelu on minulle usein aika helppoa aiheesta tai näkökulmasta riippumatta.
Mulla ei ole koskaan ollut vaikea puhua henkeviä tai syvällisiä. Ihan kenen kanssa tahansa. Siksi olen usein tullut väärin tulkituksi monen naisen puolelta. Kukaan niistä ei ole pysähtynyt miettimään asiaa, että miksi mulla on helppoa puhua niistä asioista? Miksi puhun heidän kanssa niistä asioista? Se on lähes aina tulkittu syvemmäksi kiinnostukseksi, mitä se harvoin on ollut. Syvemmin kiinnostuneena olen aina puhunut vähemmän ja alkanut enemmänkin kuuntelemaan, havainnoimaan, arvoimaan ilman sanoja, tarkkailemaan jokaista pientä yksityiskohtaa toisessa... Jokaisessa ihmisessä on jokin pieni yksityiskohta, ihan pienen pieni yksityiskohta, mikä kiteyttää ihmisen kokonaisuuden ja ihminen ei ole enää tuntematon. Ihminen muuttuu tutuksi ja turvalliseksi. Suurin osa vaan kokee itsensä silloin turvattomaksi sellaisen seurassa, joka toimii niin. Kokee itsensä uhatuksi, vaikka ainoana päämääränä on ollut toisen tuntemaan oppiminen, voidakseen ottaa paremmin huomioon toisen yksilöllisyyttä eri tilanteissa. Ymmärrettävää sekin. Mulkkuja on maailmassa paljon, jotka käyttää muiden heikkouksia hyväksi oman henkilökohtaisen hyödyn tavoittelussa.
Jokaisessa parisuhteessa tulee ennemmin tai myöhemmin kyllästyminen esiin, jos parisuhde aloitetaan vääristä syistä. Jos parisuhteen syitä on enemmän kuin yksi, on parisuhde mielestäni rakennettu hataralle perustalle. Parishteen aloittamiseen riittää ainoastaan yksi syy. Siihen ei tarvita monia syitä. Muut syyt vie aina liiaksi huomiota pois siltä tärkeimmältä. Usein muista vähemmän tärkeistä tai muista syistä tulee tärkeimpiä kuin niiden kuuluisi olla ja se yksi Oikea Syy taas kadottaa merkityksensä. Kadottaa merkityksensä, vaikka se on kuitenkin mielestäni ainoa hyvän parisuhteen tae...
Toivottavasti ei ollut liian sekavasti ilmaistu.
minua ei pakoitettu menestymään lapsena, olin itse menestyshakuinen jostain syystä, johtuu varmaan geeneistä, ihan totta, tai arvomaailmasta, jossa kasvoin. Jouduin hyvin nuoresta pitämään huolta itsestäni ja vähän muistakin...nuoruus jäi. 15 vuotiaana tunsin itseni vanhaksi, ikätoverit oli jotenkin lapsellisia, tuntui siltä. Se, että selviydyttiin niinkin hyvin siskojen kanssa kun selviydyttiin, oli pieni ihme...lähtökohdat ei olleet otolliset. Ja siitä se sitkeys on tullutkin, mikään ei ole mulle ollut milloinkaan itsestäänselvyys.
Ja tuo kyseenalaistaminen..en muitta mutkitta lähde kaikkeen mukaan.
Ikävä, että lapsilta odotetaan liikaa, olen nähnyt sen sivusta. Ei olla kyllin hyviä vanhempia..vaan enemmän ja niin myös lapsetkin. Lapsen täytyy harrastaa judoa, jotta vanhempi voi hyvillä mielin ajatella: mun lapsi harrastaa judoa, hienoa.
Minun tie on ollut kivinen myös, mutta silti jostain syystä onni on aina potkinut minua. Kun perehdyin kiinalaiseen horoskooppiin, kaikki siellä tuo mulle onnea, kaikkea hyvää, kaikki kääntyy parhain päin..olen syntynyt lohikäärmeen vuonna ja jo se on onnellisuuden merkki :)..vaikka länsimainen horoskooppi tekee minusta iän ikuisen huolehtijan, ja sitä tosiaan olen. No joo, annat varmaan horoskoopeille piu paut, mutta on niissä jotain perää.Kaiken järjen mukaan minun pitäisi olla luuseri, mutta elämän käänteet on tehnyt toisin.
En minäkään mene valtavirran mukana, olen kait individualisti. Työssä sen huomaa parhaiten ja parisuhteessakin....minua ei ole helppo pomottaa ja käskyttää, varsinkin jos koen olevani oikeassa ja pomo ei :)..vaan toteltavahan se on, vaikka hampaita purren.
Uskon, että kaikissa on jotain hyvää,..ei tosin nyt ihan kaikissa, mutta kuitenkin. Jos jotakin sorretaan, juorutaan, vihaan sellaista.Olen heikomman puolella ja olenkin miettinut, että olen ihan väärällä alalla..olen auttajatyyppi. Mutta en mikään maailman pelastaja, jokaisen on kuitenkin toimittava sen eteen itse.
Tuosta mulkuista..niitä pitää osata oppia tunnistamaan. Voisi sanoa piilomulkkuja..sehän ohjaa miestä naista kohti kuitenkin, onkos niitä muita syitä. Ja tässä on saanut väistellä niitä piilomulkkuja tosiaan. Pitäiskö olla onnellinen siitä huomiosta, vai huolissaan, en tiedä. Mukavaahan se huomio on, kun se tulee oikealta henkilöltä..mutta kuten olet huomannut, kyseenalaistan kaiken.Ja huolestun:))...mietin aina, tässä on koira haudattuna kuitenkin, salaliittoteoria. Mulle kun tuo maine on kultaakin kalliinpi.
Kysyisinkin, lähestyykö naiset sinua? Kun olen saanut sen kuvan, että suhtaudut hieman skeptisesti naisiin, miten koet tilanteen, jossa vieras nainen tulee sinulle juttelemaan..?
Hmmm... Lähestyvätkö naiset minua? Riippuu tilanteesta. Harvemmin silloin kun olen liikkeellä yksin. En ole sen oloinen yksin liikkuessani, että minua olisi helppo lähestyä. Ei onnistu muutoin kuin omana itsenä. Ei ikinä mielikuvina, mitkä ei vastaa todellisuutta. Tulen kyllä usein huomatuksi. Pelkällä läsnäololla.
Milloin taas lähestytään on silloin, kun sattuu olemaan yhteisiä tuttuja. Silloin on kenties lähestyjällä enemmän vaihtoehtoja tilanteessa. Katsoa mitä tapahtuu, menettämättä kasvoja.
Miten koen sen? En tiedä. Riippuu miten lähestytään. Joskus se on imartelevaa, joskus huvittavaa, joskus vituttaa.
Jaa. Horoskoopit. Se on jotain, mikä yhdistää monia naisia, vaikka jotkut naisista asian kieltääkin. Olen jonkun verran pintapuolisesti lukenut niitäkin. Ne on osa esoteriaa, mikä jossain määrin on kiinnostanut minua aina. Horoskoopit on vaan vajavaisia. Ne usein raapaisee vaan pintaa. Kerrotaan nyt kun kiinnostaa kuitenkin. Länsimaisessa vesimies, kuu neitsyessä, numerot antaa syntymäajasta 8, kiinalaisessa tiikeri, etunimi alkaa ja loppuu 9-llä...
vai kaiken järjen mukaan luuseri. Ihmisistä parhaat, ketä on ollut kunnia tuntea ja tavata, on jokainen kokenut elämässä riittävästi vastoinkäymisiä. Yhdet on menestynyt, toiset ei, komannet taas on jäänyt jotenkin paitsioon, missä ne jostain syystä viihtyy aika hyvin. Yhteistä heille on suvaitsevaisuus.
Lapsista. Oma lapsenikin harrastaa. Kysyn häneltä joka kerta kun vietän aikaa hänen kanssa, että tykkääkö hän itse harrastaa harrastustaan? Niin kauan kun hän pitää siitä itse, on kaikki hyvin. Se on jotain, mitä hänen ei tarvitse tehdä minun tai äitinsä mieliksi.
Suhtaudun skeptisesti naisiin. Jaa. En tiedä. Suhtaudun skeptisesti kaikkiin, kenessä roikkuu hintalappu. Toisaalta, jos sukupuolen perusteella pitäisi tehdä jokin valinta, niin voisin melkein sanoa, että pidän enemmän ihmisinä naisista kuin miehistä. Mulla ei ole naisten kanssa ollut koskaan mitään ongelmia ennen kuin seksi jonkun naisen kanssa on tullut kuvioon. Silloin on usein tullut esiin mustasukkaisuus, epävarmuus, menettämisen pelko jne. Lapseni äidin kanssa joskus, vaikka kuin olin ruokkimatta sitä kaikkea niin silti mikään ei auttanut. Tein niin tai näin, oli silti kaikki väärinpäin. En mä kyllä mikään ihannemieskään ollut. Ei. En vaan harrastanut vieraita, en ollut oikeastaan edes kiinnostunut. Toinen ei vaan koskaan uskonut, että näin oli. En ollut toisen puolesta uskomatta sitä asiaa, enkä voinut toisen puolesta uskoakaan siihen. Hän oli juuri niitä, kenen mielestä kaikki miehet pettää. Hän taitaa uskoa vieläkin monen vuoden jälkeen, että petin häntä aina tilaisuuden tullen. Noh. Minun ei tarvitse enää elää sen harhan kanssa. Ei ole minun kannettavana se taakka. Saa uskoa mitä haluaa. Minun ei tarvitse enää todistella sitä hänelle. Tiedän itse mitä tein ja mitä jätin tekemättä. Pystyn elämään sen kanssa. Ei ole taakkana minulle.
elämästä :)...
Mun elämä on niin monimutkainen skaala kaikenlaisia tapahtumia, että siihen menisi lyhykäisyydessäänkin koko ilta kertoessa. Ja on asioita, joita en halua edes muistaa, ne tulevat joskus mieleen yllättäin ja saavat minut surulliseksi...en voi ymmärtää kaikkea. Saa aikaan hieman avuttoman tunteen, miksi lähimmät ihmiset ovat kaikkein raadollisempia. Vai olisiko se, että olen neitsyt horoskoopiltani, kenties se syy, kaikesta ylihuolehtiva maailmanparantaja.
Minä tulen taas paremmin toimeen miesten kanssa kuin naisten, en jaksa naisten juttuja, se tyyli kieputtaa asioita ällöttää minua, mun kasvojen ilme muuttuu heti, kun joku nainen aloittaa plaa-plaa-jutut. Joillakin on oikein kehittynyt mestarillinen tapa lähestyä me naiset-tyyliin asioita...olisiko syynä, ettei mulla ollut nukkea lapsena tai jonkinlainen oli, myt sekin hävisi kummallisesti.
Miehet sitten käsittääkin minut väärin, kun isken juttua ihan vaan jutun iskemis mielessä, en muussa ja katson vielä silmiin. Pitää varmaan alkaa nurkkiin pälyilemään.Vai provosoinko sittenkin käytökselläni jotain...en vaan osaa olla erilainen.
Mustasukkaisuus..olen kokenut viimeaikoina mustasukkaisuutta. Mun mies on ollut aina hyvin suvaitsevainen..mutta ylitin varmaan jonkun rajan viime kesänä, tosin mitään en tehnyt salassa, suutelin vain erästä miestä, mieheni ollessa paikalla. Nyt sain siitä kuulla...ja kokea samaa. En vain siedä, että asioita tapahtuu salassa, toisen tietämättä...oikeasti en koe mustasukkaisuutta, vaan syvää pettymystä..siihen, että mikään ei ollutkaan selvää.
Olen rehellinen ja avoin, ja vaadin sitä toiseltakin. Se suutelu ei edes merkinnyt mitään, oli vaan hauskuttelua ravintolassa. Ja en ymmärrä, miksi tein niin, se nuorimies vaan kaappasi mut..ja kuka nainen ei nauttisi siitä, että on huomion kohteena, minä ainakin.
Nyt sitten ½ vuoden päästä tää mainitsee asiasta..hei haloo, miesten logiikka??
Jos huomio menee minimiin puolison taholta, alkaa siinä helposti ajatella, käykö se vieraissa vai mikä on? Enkö kelpaa, olenko liian lihava..onko löytänyt paremman. Ei pitäisi tuhlata elämää näin vaikeeseen, sydän murtuu pienemmästäkin.
Jos ei ole pettänyt ja toinen ei usko, mitä siinä voi tehdä. Sittenhän se on totta, kun niin todistetaan, ei ennen. Itse en ole pettänyt, ja jos niin joskus kävisi, en voisi salata sitä. Liian vaikea asia pitää sisällään.
Taidan asettua vaakatasoon ;) vaihteeksi...vaikka mikäs tässä kirjotellessa. Lopettanutkin olen jo monta kertaa, sua pidän pihdeissä, harvoin täältä löytää hyvää kirjoittelukaveveria ;)..hyvää yötä!
Harvoin kai kahden miehen tai kahden naisen välille voi kehittyä se Ystävyys. Kaksi miestä tai naista joutuu enemmin tai myöhemmin tavalla tai toiselle kai kilpailutilanteseen ja se on silloin heippa Ystävyys. Päällisin puolin ehkä vielä olisi muttei enää todella... Esimerkiksi harvemmin mies ja nainen kilpailevat saman naisen tai saman miehen huomiosta. Eripura on siis helpommin vältettävissä miehen ja naisen välisessä ystävyydessä. Moni voisi tässä asiassa väittää vastaan. Ainahan voi sanoa mitä tahansa mutta sisällä onkin sitten moni asia toisin kuin moni ulospäin antaa ymmärtää.
Mulla on ollut jo lapsena usein se tilanne, että monet tytöt kilpaili huomiostani. Kaikilla mahdollisilla tavoilla. Jotkut niistä oli miellyttävämpiä ja toiset vähemmän miellyttävämpiä tapoja. Antaessani yhdelle sitä enemmän, se yksi eristettiin muista. Antaessaan sitä toiselle, oli toisen vuoro... Oli siis "muotia" inhota minua mutta silti ainoastaan huomioni saamisella muuttui ilmeet ja puheet. Vanhemmiten se on onneksi vähentynyt. Huomioni laatukin on muuttunut aika lailla. Ihan hyvä niin.
Hmmm... Ei ole mielstäni oikea tapa hakea toisen huomiota yrittämällä saada toinen mustasukkaiseksi. Ei ole toiminut ainakaan minun tapauksessa. En ainakaan muista, että toivottu tavoite olisi sillä saavutettu. On ollut tilanne, missä mulle esitettiin uhkavaatimus huomiosta, että jos ei minulta saa niin sitten jostain muualta. Autoin takin päälle ja avasin oven... Ei näin. Jos taas toinen olisi antanut minulle sellaista huomiota, mitä itsekin kaipasi, olisi tilanne ollut täysin eri. Sillä tavalla ei olisi kai ollut mahdollisuutta toimia toisin. Minulle yhdessäolo toisen kanssa ei ole koskaan ollut velvollisuus, enkä ole halunut toisenkaan olevan kanssani velvollisuudesta tai jotain. Jos ei halua antaa, ei tarvitse antaa ainoastaan siksi, että minä haluaisin saada jotain. Jos haluaa antaa niin siksi, että haluaa antaa. Ei siihen sen enempää tarvita.
Mutta joo. En ole ennen ollut oikein parisuhdeainesta ja nyt olen sitä vielä vähemmän. Olen suurimman osan elämästäni kuitenkin ollut yksin. Olen ollut parisuhteessa yhteensä noin 5,5 vuotta. Kahdessa eri parisuhteessa, missä kummassakin tulin jätetyksi. Tuskin se nytkään yhtään erilailla päättyisi. Todennäköisesti vielä nopeammin kuin kahdella edellisellä kerralla. En siis edes viitsi aloittaa jotain, mikä jäisi kuitenkin kesken...
siitä miehen ja naisen välistä ystävyydestä-- uskon, että siinä on aina kuitenkin hitunen erotiikkaa mukana..ainakin minä olen kokenut sen niin. Haluaisin olla vaan ystävä, mutta...
Hyvä kaveruus vaan alkaa mennä johonkin muuhun suuntaan ja silloin tulen epävarmaksi, koen, että minua katsotaan ihan muulla "silmällä". Eräs vanha opiskelukaverikin lähetti vuosien päästä tekstarin, joka oli muuta kuin kaveritekstari. Siihen se kaveruus sitten kariutuukin ja poden syyllisyyttä, minäkö tämän sain aikaan..no, tulen asian kanssa toimeen.
Vai niin, olet oikein "pyörittänyt" tyttöjä..no tottahan ne toiset on olleet kateellisia. Jotenkin tulee mieleen eräs tyyppi, et voi olla sinä. Tunnen siis hyvin monenlaisia ihmisiä ja on ollut mielenkiintoista seurata sivusta kaikenlaista kohellusta. Olen onneksi saanut pidettyä itseni ulkopuolella..elää suhteellisen normaalia elämää.
Ei ollut kyse saattaa toinen mustasukkaiseksi, minä pidin vaan hauskaa..ei mun mies ole ollut ikinä pätkääkää mustasukkainen. Mutta en ole minäkään ollut näin villi ;)...ihana tää elämä, tosiaan, kaikki sen vivahteet. Vaikka joskus itketään ja vihataan, joskus on taas kaikki hyvin, tai ainakin melkein.
Tänään satuin onnettomuuspaikalle (rekka ja auto), kenellekään ei käynyt mitenkään onneksi ja autoin siinä sitten. Mietin, että asiat voi olla pienestä kiinni, tärkeintä on elää hyvää elämää. Olla itselleen hyvä, ei elää muiden kautta.
Huomiosta..minä en saa sitä ollenkaan mieheltäni. Ei se kyllä ole takkiakaan ojentanut. Puhuminen ei onnistu, en saa selvää, mikä on.Taustalla on niin paljon asioita, että koitan olla pahentamatta enää tilannetta..en taida merkitä hänelle mitään..tragikoomista. Kaikkeni olen tehnyt hänen eteen, ja nyt ei enää muista mitään. Hän on ollut etusijalla kaikessa, miten voi menettää toisen arvostuksen niin?
Siitäkö, kun olen alkanut elämään, ottanut itseni huomioon..hän on tehnyt omat valinnat, joihin en saanut vaikuttaa. Kasvun paikka on ollut ja kova..juuri tästä erilleen kasvamisesta varoitellaan ja se löydetäänkö enää toisemme, sen aika näyttää.
Puhutaan ihan eri kielellä, samasta asiasta ja se on vaikeaa, kun toinen ei ymmärrä.
Minä olen vapaan kasvatuksen satoa, sinä taidat olla hieman myöhempää versiota :)...kyllä ne elämän eväät luodaan lapsena, voi itseään kehittää aikuisena ja pitääkin. Olen eronnut (paljatetaan nyt) minäkin ja silloin päätin, en koskaan enää eroa, vaikka ei ollut riitainen ja tuun entisen miehen kanssa jotenkin toimeen sen Harvan kerran kun tavataan. Ne oli nuoruuden hairahduksia..menin aika nuorena naimisiin. Se oli jonkinlaista pakoa, jälkeenpäin mietin, että olisi ollut muitakin pako vaihtoehtoja, mutta se meni niin.Toi elämän kokemusta tullessaan..
Minua ei ole koskaan jätetty ja mietinkin silloin, kun jätin mieheni, miten hirveää se on, tulla jätetyksi. Mulla oli siihen syyni..tiesin vuosia aienmin, että eroan joskus. Mutta se, että aiheuttaa toiselle niin pahan olon. En vain rakastanut häntä.
Haluat siis elellä sinkkuna..no, vielä sinä kohtaan elämäsi rakkauden. Uskon niin. Tuossa tilanteessa menee varmaan usko parisuhteeseen, mutta kunhan aikaa kuluu, ajatukset muuttuu. Mun nuorin setä on 60, nuorekas sinkku ja haaveilee yhä enemmän naisystävästä..nykyisin jopa puhuu siitä ääneen. Hänellä vaan taitaa olla vaatimustaso niin korkealla, että se jo karsii mahdollisuuksia.
Joten annahan ajan kulua :)...
asiassa toisen puolesta päättää, että onko toisella siinä jotain eroottista latausta mukana tai ei. Voin itse olla niin, etten anna millään tavalla ymmärtää sitä, että minun puolesta siinä olisi sellaista ja silti olla ystävä toisen kanssa. Mulla on muutamia naisia erittäin hyvinä kavereina. Minun puolelta ei ole koskaan ollut heidän kanssa minkäänlaista eroottista latausta. Eikä sellaista tule. Sellainen kun tulee, se tulee aika lyhyessä ajassa. Sillä leikittelyyn sitten voikin käyttää aikaa. Kiire pilaa siinä kaiken kauniin.
En ole "pyörittänyt" tyttöjä. En osaa "pyörittää" tyttöjä tai naisia. En osaa flirttailla. Joitakin asioita on vaan tapahtunut. Ilman minkäänlaisia yrityksiä.
En ole se mieleesi tullut tyyppi. En usko niin. En ole syntynyt ja kasvanut Suomessa. Ei mua kyllä enää erota suomalaisesta millään tavalla. Ei ulkoisesti, eikä puheestakaan.
Se parisuhde, huomio siinä jne. Kysy itseltä, että mikä oli se syy siihen parisuhteeseen. Mistä syystä itse aloit siihen, mistä syystä miehesi alkoi siihen. Jos oli jotain päämääriä ja tavoitteita, saavutettuaan ne, keinot saavuuttaa päämäärät tulevat tarpeettomiksi. Jos taas suhteen alkaminen perustui muulle kuin päämäärille ja tavoitteille(rakkaudelle kenties), voisi olla jotain tehtävissä. Kirjoitin aikaisemmin, että mulkkuja riittää kenelle ihminen on käyttötavaraa. Kenelle ihminen on kuin purkkaa. Pureskeltua sitä jonkun aikaa ja maun menetettyä ne sylkäisee sen pois ja laittaa uuden suuhun. Sellaiset ihmiset on tyhjiä sisältä. Onttoja käveleviä koristeltuja kuoria. En voi tietää puolestasi. En tunne miestäsi. En voi kertoa joitakin syitä ja seurauksia. Ei ole välttämätä sinun syysi ja seurauksesi.
Kyllä toisen arvostuksen voi menettää silloin kun toinen ei ole arvostanut alunperinkään, vaan pitänyt itsestäänselvyytenä ensimmäistä. Jos taas on arvostanut, todella Arvostanut, silloin sitä arvostusta ei voi myös menettääkään.
Jätetyksi tulemisen tunteesta. Ensimmäisellä kerralla täytyy sanoa, että tuntui niin pahalta, etten toivo vastaavanlaista kenellekään. Minussa se syy kuitenkin enimmäkseen oli. En olisi itsekään jaksanut vastaavanlaista kumppania. Tuskin edes senvertaa, mitä toinen jaksoi minua. Toisella kerralla se taas oli helpotus. Harmi vaan lapsen puolesta. Sai kokea vanhempien eron vielä varhaisemmassa vaiheessa kuin minä. Mutta tilanne on vähemmän huono nyt kuin se olisi lapseni äidin kanssa yhdessä ollessa.
Mutta on siinä jätetyksi tulemisessa ollut puolensakin. Sain osoituksen itselleni, että en luovuta helpolla. Että tarvittaessa kestän parisuhteessakin lähes mitä vaan. Ja tarvittaessa selviän siitä mahdolisesta erostakin ihan omin avuin. Itse asiassa parhaiten niin. Ne erot ovat vahvistaneet mua sisältä käsin aika lailla. Niin paljon, että minut koetaan nykyään usein lähes tunteettomaksi. Ei haittaa. Sekin on asia, minkä tiedän itse paremmin...
Jaa, jaa... Rakkauden kohtaamisessa aletaan mennä alueelle, missä mielellään harkitsen vaikenemista. On yksi asia, mistä olen muutenkin harvoin puhunut. Silloinkin humalatilalla on ollut iso osuus asiaan. Koska se on jotain, mikä on usein parempi jättää kertomatta. Olen oppinut elämään asian kanssa niin, ettei sitä voi enää huomata mistään, ellen itse kerro sitä. Tästä en kirjoita yhtään enempää.
Ei se EN VOI, vaan VOIN VAAN kertoa joitakin syitä ja seurauksia. Näin sen tarkoitin.
Pitäisi kai lukea kirjoitettu ennen kuin lähetän sen.
monimutkaisia rakennelmia, että on lottovoitto, jos kohdalle sattuu se legopalikka, joka käy millilleen yhteen. Tärkeintä onkin silloin muuntautumis-ja joustamiskyky, sopeutumiskyky, kyky nähdä toisesta ne hyvät puolet, eikä korostaa niitä epämieluisia. Vaikka ne tahtoo tulla enemmän esiin häiritsemään..
rakastan miestäni, kaikesta huolimatta ja varsinkin siitä johtuen. Riittäkö se ja rakastaako hän minua, mihin suuntaan mennään ja voidaanko vaikuttaa riittävästi tärkeisiin juttuihin, sen aika näyttää??
Nyt ei pärjää, jos et ole itsekeskeinen, on pakko olla minä itse joka paikassa, markkinoida egoa jatkuvalla syötöllä..ja silti olla vaatimaton, koska se kaunístaa. Raudanluja ja kuitenkin silkinpehmee.
Se, miten kestää tässä pyörityksessä sitten, on eri asia, ja hoitaa vielä suhdetta sivussa.
On pakko yksinkertaistaa elämää, jotta sisin ei hajoa...ihan hassua, näistä saa lukea aikakausilehdistä ja ne koskettaa aika monia. Keskittyy olennaiseen, mun mielilausahdus..
molemminpuolinen Ymmärrys. Huonossa suhteessa sitä ei ole.
Ego joo... Egoja on monenlaisia. Mitä äänekkäämpi, sen mitättömämpi. Mitä hiljaisempi, sen suurempi.
Hmmm... Mielenkiintoista kun kirjoitit vaatimattomuudesta. Mietin juuri tänään, että miksi en ole kiinnostunut yhdestäkään naisesta reaalissa jo pitkään aikaan. Tulin siihen tulokseen, että todella moni yliarvioi omaa viehätysvoimaansa. Ei naisena oleminen takaa kenellekään naisellista viehätysvoimaa. Ei kaunis ulkoinen olemus takaa kenellekään naisellista viehätysvoimaa. Siksi olenkin pitänyt naisista kavereina ja ollut lähes aina kertomatta minkäänlaisia verbaalisia kohteliaisuuksia. Silloin ei jää muita vaihtoehtoja kun pysyä seurassani vaatimattomana. Toisinaan vituttaa se, että silloinkin täytyy minun onkia esiin se jokin, mikä on ihmisen sisällä.
Vai keskittyä olennaiseen. Mikä on se olennainen?
Hyvistä ja huonoista puolista niin paljon, että ne kaikki on jokaisessa vastakohtina. Jos koko ajan haluaa nähdä vaan ne hyvät puolet, tulee ennen pitkää satutetuksi ja pahasti. Jos taas keskityy koko ajan huonoihin, jää ne hyvät huomaamatta. Parempi on nähdä toinen sellaisena kuin toinen on. Oppia tuntemaan toinen sellaisena kuin toinen on ja sitten vaan hyväksyä tai olla hyväksymättä. Valinta sekin niin kuin kaikki muukin elämässämme. Valintoja.
Minä en tiedä omia hyviä tai huonoja puolia. Tai en tiedä, että onko ne piirteeni hyviä tai huonoja. Se ei ole minulle oleellista. Jokainen piirre, mikä minusta löytyy, on tarpeellinen minulle. Jos ei olisi tarpeellinen, ei olisi myös sitä piirrettä.
Sisimmästä voi pitää parhaiten huolta hiljentymällä aika ajoin omiin oloihin. Vetäytymällä aina joskus kun siltä tuntuu kuoreensa, mihin ei muilla ole enää asiaa. Omaan pieneen yksityiseen maailmaansa. Jos en tekisi sitä säännöllisen epäsäännöllisesti, olisin jo aikoja sitten hukannut sen olennaisen. Sen jonkin, mitä olen. Jokin, mikä ei ole millään tavoin määriteltävissä...
Mielilausahduksista puheenollen. Yksi tuli jo jossakin aiemmassa viestissäni. Voisin tähän laittaa vaikka toisenkin samaisen herran kynästä lähtöisin, joka en ole minä...
"Vähän arvoa on kaikella, millä on hintansa..."
meillä on varmaan molemminpuoleinen ymmärrys, vaan ei aikaa sille :)..
Tuo vaatimattomuuskin, mitä vaatimattomampi on, sen enemmän saa huomiota. Tai sitten en ymmärrä enää mistään mitää. Mutta sain sen kuvan, että haluat sanella, miten sinun kanssa pitää olla...tottahan toki naisen kuuluu saada olla viehättävä ilman pelkoa siitä, että mies kokee sen jotenkin uhkaavaksi viettelemiseksi. Saada olla oma mina...onko sinusta sitten hauskempaa, jos nainen ei paljasta itseään, vaan saat tehdä salapoliisityötä naisen kimpussa etsimällä sitä sisintä.
Siinä olenkin onneton, en osaa naisellisesti olla salaperäinen, vaan reilusti paljastan itseni. No ehkä viimeaikoina olen oppinut tähänkin taitolajiin ja samalla olen itsekin pihalla. Vaan on ollut pieni pakko muuttua avoimesta sulkeutuneeksi, ughh..eikä se istu minuun ollenkaan.
Olennainen..se on minulle niitä keskeisiä asioita siinä mitä teenkin. Kuten nytkin, keskittyä miehen logiikkaan (taisin onnistua huonosti), tai työssä tehdä sitä mikä on tärkeintä. Unohtaa sivuhaihattelut ja pitää ajatukset koossa, vaikka välillä se on vaikeaa.
Tällä hetkellä olennaista on nauttia vapaasta, ..ihanaa, tätä voisi jatkaa pitempäänkin. Saa tehdä mitä haluaa tai olla tekemättä, mennä ja tulla minne huvittaa. Kun sanoit aikaisemmin jotenkin, että et haluaisi tehdä mitään, taidan olla samoilla linjoilla..vaan kun se ei taida onnistua.
Tuosta hiljentymisestä...taidan hiljentyä joka päivä. Ei radiota, ei televisiota..ihan hiljaista. Mietin juuri, hiljennynkö liikaakin, mutta ei sittenkään. Mun tilanne on nyt vaan sellainen. Ja nautin siitä, että saan olla yksin ja kotona..siinäkin on pieni riski. Mutta se on vastapainoa työlle.
Tuo kaiken hinnoittelu saa minut voimaan pahoin, jopa eilen ajoin autolla ja radiosta kuului vakuutusyhtiön mainos, jossa yrityksiä kehoitettiin hinnoittelemaan avaintyötekijöidensä arvo ja mainos meni kuten autokaupan mainos,..mietin, että MITÄ? ei hel.....! Asina sisältö ei tietenkään auennut, mutta olipa tavalla kerrottu.
Ja samaisella kanavalla keskusteltiin naimisiinmenosta, että jos on jo kaksi kertaa eronnut, kannattaako mennä kolmannen kerran,,onko enää uskottava. Hei, et kai sä oo toimittaja, aika hyvä sattuma :))?
Mulla on näitä sattumia nykyisin ihan liikaa, alkaa jo pelottaa, mikä minun elämää ohjaa, yliluonnolliset voimatko??
Ei vaineskaan...nyt lähden harrastamaan liikuntaa, ja toivon, että en tapaa siellä ketään miestä, joka takiaisen tavoin tarraa kiinni..jos muu ei auta, irvistän vaikka, ihan totta;)
todella vaatimaton, on olla korostamatta itseään millään tavalla. Tietää se, mitä on ja mitä ei ole. Silloin koko olemus puhuu puolestaan. Teot, ajatukset, oleminen... En ole tavannut ainuttakaan ihmistä joka olisi sitä, mitä väittää olevan. Sellaiset on aina halunut olla sitä, mitä väittävät olevan muttei todellisuudessa koskaan ollut sitä. Paljon puheita, vähän katetta puheille. Itse asiassa ei katetta ollenkaan. Sellaiset taas, jotka on jotain, sellaisten ei tarvitse korosta itseään millään tavalla. Sellainen toiminta on silloin tarpeetonta. Kaikki sen näkee ilman korostamistakin, mistä on kyse.
Avioliitto on pystyyn kuollut instituutio. Sillä on joskus ollut todella kaunis symbolinen merkitys, mitä sillä ei enää ole. Olen ollut itsekin vähällä mennä naimisiin mutta se ajatus haihtui ilmaan silloin kun vastapuolella jokaisen pienen riidan päätteeksi lensi kihlasormus sormesta päin kasvojani. Niin paljon hänelle merkitsi se kaunis symbolinen ele. Viimeisellä kerralla se sormus lensi toimestani ikkunasta ulos sanoilla, että "Sinne meni ja uusia ei tule...". Sekin on asia, minkä kumpikin itse kaikessa hiljaisuudessa itse päättää... Sen myötä- ja vastoinkäymisjutun. Sitä ei voi opettaa. Se on jotain, minkä on tultava syvältä itsestä. Ei opetettuna. Silloin se kestää. Ei toisin.
Ja en. En ole toimittaja. Nyt kun sanoit sen, voisin kyllä ollakin. On vähän asioita, mitä en voisi olla. Paljon asioita, mitä en halua olla. Onnekseni minulla on vapaus valita. Teen oikeastaan laiskuuttani ruumillista duunia. Siellä ei tarvitse ajatella kuin kerran ja sen jälkeen tekee kaiken niin kuin se täytyy tehdä. Siinäkin on nykyinen ammatinvalintani mahdollistanut yksin työskentelemisen.
Niin. Sellaisen kuvan voi täällä saada, että haluan sanella, miten kanssani voi olla. Täällä voin tehdä sen. Täällä kaukana piilossa muilta. En tee sitä koskaan reaalissa. Nainen, joka osaa olla itsensä kanssa, osaa olla myös minun kanssa. Siinä ei tarvita saneluja. Osaan olla itseni kanssa ja osaan olla myös muiden kanssa. Ongelma onkin siinä, että harvat osaa olla minun kanssa. Ei osaa, koska ei osaa olla itsensä kanssa. Ei tunne itseään itse, vaan perustaa oman itsetuntemuksensa muiden mielipiteille.
Ei mun tarvitse tehdä salapoliisityötä kenenkään kanssa. Sisin heijastaa aina ulos. Ulkokuori kertoo aina sisimmän nykyisen tilan. Kyse oli siitä, että suurin osa luulee, ettei sisin ole nähtävissä ja tulkittavissa nopeasti. Siihen ei tarvita edes sanoja. Sen vaan näkee ja tuntee. Sanoisin, että aika nopeasti. Silloin kun näkee ja tunninkin kuluttua on vielä siinä tilanteessa, että EI TIEDÄ, alkaa muuttua joku mielenkiintoiseksi. Niitä on nykyään aika vähän. Harvinaisia, erittäin harvinaisia ihmisiä, sanoisin.
asia. Yksi uusi lempisanonta, mitä en ainakaan muista lukeneeni mistään.
"Ajattele Tunteella ja tunne Ajatuksella"
joten tuosta vaatimattomuudesta, se ei päde kuitenkaan nykyelämään. Olen huomannut, että olen ikäni ollut tosi vaatimaton -> sama kuin en mitään, käsitän sen niin. Nyt olen alkanut elämään, tuntemaan, kokemaan, näkemään..niin hups keikkaa, lähimmäiset ei ymmärrä, mikä mulle on tullut. Olen alkanut elämään, siis mikä on jokaisen oikeus ja velvollisuus. En tosi vaatimattomana olisi ollut onnellinen, en ole sitä nytkään tosin, mutta onnellisempi kuin koskaan.Ja silti se piirre ei ole hävinnyt kokonaan.
Ja en aio hukata tätä lyhyttä loppuelämää, mikä mulla on jäljellä..niin paljon olenkin jo hukannut.
Voi sinua...minua huvittaa nuo kihlasormus-jutut :)..vaikka ei saisi. Olet ihan samanlainen kuin mun mies, hän voisi toimia juuri noin. Ja minkä päättää, se pysyy. Mutta miksi olla niin ehdoton kaikessa, kun siinä voi menettää paljon. Naiset ei läheskään aina tarkoita, mitä he sanovat..se on vaan sellaista hätähuutoa,--etkö sinä huomaa minua, miten olen epätoivoinen? Loittonet minusta?? Menet kuoreesi ja en tiedä, mitä ajattelet?
Mutta joskus se tosiaan voi olla kaikista paras ratkaisu.Mun sormukset on tallella, aion antaa ne joskus lapsilleni, varmaan lähitulevaisuudessa. Tehdä niistä jotain, onhan se heille muisto omista vanhemmista.
Naimisiin...en taida mennä enää koskaan. Olin pitkään naimisissa ja nyt avossa. Ja mies ei halua mennä naimisiin, joten elämä on järjestettävä sen mukaan..elettävä itsenäistä elämää parisuhteessa, aika vaikeaa sanoisin.
ja kun ei ole sormuksia, sinkuksikin luullaan aika ajoin. Ja en selittele kyllä kenellekään mitään.
Kuulun sinkku-sukuun, mulla on paljon sukulaisia, jotka ovat sinkkuja, joten selittänee kaiken. Ja arvostan heitä suuresti..
tuo kannatta muistaa, koitan silti hillitä tunteita, kaappaavat niin helposti vallan, veivät mennessään, koko ihmisen :)
mitä sanovat. Ne ei vaan ymmärrä itse, mitä tarkoittavat sanomisillaan. Jos ei tarkoita, mitä sanoo, ei pidä sanoa. Tai sitten voisi ottaa selvää, että mitä ne sanat tarkoittaa, ennen kuin lähtee sanomaan niitä. Ei se ole sen kummempaa. En ole kertaakan haistatellut yhdellekään naiselle, vaikka kenties syytä siihen olisi ollut usein. kun tunteet kuumenee, täytyy muista yksi asia, että kaikki mikä tulee, myös meneekin. Muutein ei tulisi, jos ei myös menisi. Pieni itsehillintä ei olisi kenellekään aina joskus pahitteeksi.
Minut voisi helposti mieltää reaalissa vaatimattomaksi, mitä en todellakaan ole. En vaan tee numeroa itsestäni. En tee numeroa siitä, että kouluttamattomana moukkana puhun ja kirjoitan neljää kieltä, voisin rakentaa talon alusta loppuun. On jonkun verran sävelkorvaa. On fyysistä lahjakkuutta edelleen kaikenlaisia urheilu ja liikuntamuotoja silmällä pitäen. Mulla on terveet aistit(en tarvitse níiden käyttämiseen apuvälineitä). Kai nyt jotenkuten osaan kirjoittaakin ja ajatella asioita. Niin ja jonkun verran sitä ulkonäköäkin on annettu. Kaikilla ei sitä ole. Osaan olla kiitollinen siitä, että minulla se on. Mutta silti mulla ei ole tarvetta menestyä jossain, pyrkiä johonkin. Pidän yksityisyydestäni ja en pidä yksityisyyteeni tungettelusta. Päästän sinne jonkun silloin kun haluan ja juuri niin paljon kun jonkun täytyy sinne päästä. Ei enemmän eikä vähemmän. Joku pääsee syvemmälle ja jotkut ei edes löydä ovea sinne. Kolhut ovat kieltämättä tehnyt minustakin aika varovaisen.
Joo. Siitä ehdottomuudesta. Sen sormusjupakan jälkeen oltiin yhdessä vielä noin pari vuotta. Ainoa ero siinä, ettei avioliitosta enää puhuttu. Kiristäminen tavalla tai toisella ei ole oikea tapa ratkaista ongelmia. Ainoa oikea tapa on katsoa itseensä ja miettiä sitä, että mitä voisi ITSE tehdä toisin ja toivoa, että toinenkin miettii sitä samaa. Monia muita vaihtoehtoja kokeillut ja asiaa joskus vähän enemmän pohtineena, en ainakaan itse näe parempaa ratkaisua ongelmatilanteissa.
Kun aina puhutaan suhteen hoitamisesta. Täytyy taas kerran siteerata itseään.
"Suhde on kuin ihminen. Hoidon tarpeessa silloin kun se on sairas. Terveenä hoito on tarpeetonta"
nyt kuulostaa niin mieheltä, vaan niinhän sinä oletkin.
Mun elämä on hyvin avointa, rehellistä ja sanoisinko vapaata. Se, miksi sanon niin suoraan, johtuu miehestäni, joka on aika ajoin moukka, tunnustaa sen jopa itsekin. Haluaako hän kiusata minua vai onko se oikeasti typeryyttä, en ole saanut selvää..kiusaa hän ainakin, minua on kiva nau'uttaa. Ja typerä olen itse siinä mielessä, että suostun siihen, jos en pidä siitä. Jos mitkään naisen toiveet ei mene miehelle perille, mies on tyhmä, välinpitämätön tai hullu, ei sen kummenpaa.
Itsehillintä taitaa olla mulla jokseekin kohdallaan, joskus menen sanattomaksi, kun on parempi olla hiljaa kuin sanoa jotain täysin ääliömäistä ja kenties nolata itsensä. Sitä tosin en enää pelkää, osaan käyttäytyä tilanteessa kuin tilanteessa, mutta suutun helposti, loukkaannun vielä helpommin. Ja olen tyypillinen neitsyt..onneksi niitä parempia piirteitä taitaa olla vielä kuitenkin enemmän.
Nuo meriitit, mitä sinulla on...kuulostat erikoiselta mieheltä, kaikkiaan. Hienoa osata rakentaa talo, sitä taitoa taitaisin minäkin kohta tarvita. Kyllä kaikkien pitäisi osata "tehdä" jotakin, itse osaan keritä lampaan, huovuttaa villaa, tehdä karjalanpiirakoita..siis jotain käsillä. Olen aina ollut kiinnostunut kaikesta. Vähän noukkinut tietoa joka paikasta, pistänyt nenän asioihin, jotka ei kuuluisi minulle. Asunut erilaisissa paikoissa ja tehnyt eri juttuja..istunut jopa suuryrityksen myyntipalaverissa herrojen kanssa. Mun elämä on ollut kummallista, jos suoraan sanotaan ja olen hukannut mahdollisuuksia, jättänyt käyttämättä niitä, ...koska olen vaatimaton.
Mutta olisiko elämäni tullut sen paremmaksi, jos olisin jäänyt maailmalle? Valitsin tien, joka sopi minulle parhaiten.
Muuten..kyllä suhdetta täytyy ainakin huoltaa, olla toisen kanssa, olla toisesta kiinnostunut eikä niin, että ollaan kotona kuin kaksi vierasta ihmistä.Tai silloin ei ole kyse suhteesta. Taidan olla toivoton tapaus.
kai kuuluu miehisiin luonteenpiirteisiin. Kun halusin suhteessa ollessaan omassa rauhassa ja sitä ei ymmärretty, saatoin tulla moukkamaiseksi. Viimeistään silloin kun alkoi utelu, että kuin kauan tarvitsen omaa rauhaa, milloin annan taas huomiota jne. En voi tietää sellaisia. Kukaan ei voi tietää sellaisia etukäteen, että "Nyt olen pari päivää omissa oloissa ja sen jälkeen taas oma ihana itseni, valmiina miellyttämään sinua...". Ei. Ei se nyt ihan niinkään mene. Tuskin menee naisillakaan. Kaikki vaatii joskus oman aikansa ja se ajankulu niissä asioissa ei ole koskaaan vakio. Silloin kun olin suhteessa, oli vastapuolen suurin virhe kuvitella, että yksinolon tarpeeni johtui hänestä, mitä se ei aina ollut. Silloin kun se johtui hänestä, vältin hänen seuraa niin paljon kuin mahdollista. Ja en. En käynyt vieraissa, vaikka mahdollisuuksia oli. Juuri niinä hetkinä en pitänyt erityisen paljon naisista.
Tyypillinen neitsyt joo. Mielestäni erittäin väärinymmärretty merkki. Pikkutarkkuus mielletään helposti vittumaisuudeksi, mitä se ei ole. Arvostelevana luonteena pyrkii aina täydellisyyteen, ettei itse joutuisi arvostelun kohteeksi. Täydellisyyteenkin voi pyrkiä monella eri tavalla.
En koe itseäni erityisen erikoiseksi. Tuli mieleen vaan kun kerran duunissa ylempi kehui minua hyväksi. Sanoin vaan, etten ole hyvä. Moni muu on vaan huonompi. Niin kauan kuin pystyy olemaan parempi, ei ole mahdollista olla hyvä. Hyvän ei tarvitse olla enää parempi. Hyvä on hyvä sellaisenaan. Siinä on yksi esimerkki kun sanojani tulkitaan eri tavalla kuin tarkoitan. Tulkitaan ylimieliseksi möläytykseksi, vaikka en aivan niin niitä ole tarkoittanut. Siinä on yksi syy, miksi pidän enemmän naisista ihmisinä kuin miehistä. Ihan noin vaan yleisesti ottaen. Naiset on harvoin kateellisia minulle jostain. Miehet taas on aika usein. Silloinkin kun minulla ei ole mitään, mitä kadehtia. Olen vaan minä, kenellä ei ole mitään muuta kuin minä. Se vaan taitaa olla jotain, mitä monella ei ole...
Eikä ne nyt mitään erikoisia meriittejä ole. En koe niitä mitenkään ihmeellisinä saavutuksina. Olen vaan ajautunut moneen eri tilanteeseen ja oppinut paljon asioita tekemällä ne. Ei se ole sen kummempaa. Moni niistä on jokaiselle opittavissa, jos haluaa oppia ne. Kysyy niiltä jotka osaa ja ottaa opiksi. Oppii käyttämään itseään jne. Kukaan meistä ei osaa kävelläkään, ennen kuin opitaan sekin taito. Ei siis ole mitään erikoista. Vähemmän puhetta, enemmän tekoja ja moni asia alkaa onnistumaan. Kyse on siinäkin, että mistä syystä haluaa oppia jotain. Minua on kiinnostanut ainoastaan yksi asia. Se, että pystynkö siihen? Ei mikään muu. Ei maine ja kunnia tai rahanteko jne.
Hmmm... Mielenkiintoista ne suuryritysten johtajat jne. Olisi mielenkiintoista viettää vapaa aikaa sellaisten seurassa. Olisi mielenkiintoista nähdä, että onko niissä jotain niin ihmeellistä ja ihailtavaa. Vietin iltaa vähän aikaa sitten yhden venäläisen yritysjohtajan kanssa. Suomessa olisi aika ison yrityksen johtaja mutta Venäjän mittapuun mukaan menee lähemmäs sitä keskikastia. Oli muuten erittäin mukava tyyppi, joka oli oikeastaan aika onneton. Mutta tiensä valinneena ei voi oikein toisinkaan...
Kai siitä kiinnostuksesta kertoisi jo se, että on päätynyt yhteen. Ei kai epäkiinnostavan ihmisen kanssa edes päädytä yhteen. Tai mistä minä muista tiedän. Itse en ole viettänyt edes yhtä yötä sellaisen kanssa, jota en ole pitänyt jollain tavalla kiinnostavana. Ulkonäkö ei ole ollut silloinkaan ratkaisevana tekijänä, vaikkakin aika oleellisena sekin.
Huoltaa joo. Hoitaa ei. Voitko vaatia toista huoltamaan? Voiko toinen vaatia sinua huoltamaan? Voitko vaatia toista rakastamaan? Voiko toinen vaatia sinua rakastamaan? Sitähän minäkin.
Kiinnostumisesta niin paljon(en edelleenkään tiedä tilannettasi, älä siis ota itseesi tätä), että kukaan ei ole aina kiinnostava. Kukaan ei ole aina epäkiinnostava. Keneltäkään ei voi koko ajan odottaa kiinnostumista. Jos en esimerkiksi näe tai koe jossain tietyllä hetkellä mitään kiinnostavaa, en ala näyttelemään kiinnostumista. Jos en ole kiinnostava jollekin, en odota toisen kiinnostuvan minustakaan. Ei se ole sen kummempaa. Meillä jokaisella on omat syyt tietynlaiseen toimintaan, meillä jokaisella on omat omituisuutemme...
mun mies oli kerran kaksi kuukautta rauhassa ja nyt mietin, oliko hän vain mustasukkainen, mutta sitäkään en oikein usko.
Taidat kuitenkin olla hintun verran naistenmies..naiset katsoo sinua ihaillen ja olet heistä sitten kiinnostunut tai et. Nautit siitä, että saat kuitenkin olla oma herrasi, olla välittämättä naisista, jos niin parhaaksi katsot. Ja mikäs, sehän on ideaali tilanne..vähän kuin mulla. Vaikka naisen kohdalla mies voi satuttaa herkemmin, jos koen oloni uhatuksi, vaikuttaa se kaikeen. Onneksi ei montaa kertaa elämäsässä ole niin käynyt. Rapatessa roiskaa..
Heh..en tosiaan kestä arvostelua. Tai kestän, mutta koen sen hirmu pahana asiana. Työkaverit kyllä yleensä suhtautuu minuun kivasti eikä minua arvostella, paitsi ihan varmasti selän takana..tai ehkä joku kateellinen on joskus voinut pahasti sanoa. Ja silläkin on omat asiat ollut päin peetä, joten lähinnä ymmärrän kuin otan itseeni. Ja huononmuutta en kestä, ihme juttu, miksi pitää olla aina best. Mutta en arvostele muita, päinvastoin koitan nähdä kaikissa jotain hyvää, mutta kommenttejä annan, vaikka kukaan ei niistä välittäisikään :). Siitä olen pyrkinyt pois, se tekee hölmön vaikutelman, että tuo yrittää olla viisaampi kuin onkaan...paitsi jos pitää tehdä vaikutus tiettyyn henkilöön.
Oman sisäisen harmonian tavoittelu ja siinä täydellisyys..sitä voi tavoitella.
Tuo on mulla sama juttu...olen pärjännyt sillä, että olen ollut nöyrä, nöyrä työn edessä. Nyt olen ylpistnyt ja huonostihan siinä käy. Pitää aina olla hieman nöyrä. Aina ajatella, koskaan en ole valmis, niin jos alkaa ajatella, peli on menetetty. Ja jos kehutaan, se pitää ottaa iisisti vastaan..kissa elää kiitoksella, koira pään silityksellä. Minua ei vaan ole koskaan kehuttu, kotona en saanut koskaan kehuja omilta vanhemmilta, jotenkin käsittämätöntä. Varmaan heillä oli niin paljon omia ongelmia, ettei siihen jäänyt voimavaroja.
Kateellisuutta olen koitanut varoa viimeiseen asti..silloin nimittäin en onnistu missään, varsinkaan työssäni. Koen paremminkin huononmuuden tunnetta silloin, jos joku on parempi. Jos naapuri ostaa hienon auton, voin ajatella, onpa upea auto, kuinkahan saisin itsekin samanlaisen. Toisaalta heillä ei ole taas sellaista, mitä minulla on. Ei kannata kadehtia, se ei tuo kenellekään mitään lisää.
Yrityspalaverit ja kokoukset...en oikein kokenut oloani kotoisaksi. Mutta johtajat tavallisia ihmisiä ovat ja tekevät suuria päätöksiä, jotka onnistuu tai ei, valinta on viimekädessä heillä. Mulla oli omat syyt jättää ne työtilaisuudet käyttämättä.
Ja näkihän siellä kaikenlaista ja joutui monenlaiseen tilanteeseen. Tupsahdin kerran keskelle työpaikkaromassiakin, koputin kyllä oveen, mutta peräännyin aika nopeasti takaisin, huh huh..
Ei ketään voi vaatia välittämään tai rakastamaan. Ja sen vuoksi olenkin ihme rakosessa? Ollaan pitkään oltu yhdessä, ei sitä niin vain sivuuteta. Täytyy olla selitys..eikä saa liian helposti antaa periksi. Mun mies on varmaan nyt huomannut, että muitakin naisia on maailmassa ja että tämä nykyinen on ollut käytössä liian kauan. Ja jos se on vielä niin perkuleen kiukkunen, niin miksi sitä katsomaan. 2-3 vuottahan kestää se totaalienen seksuaalinen ihastumisen tunne ja ei sitä saa takaisin. Se on niin totta. Sitten ollaan vaan rakastuneita, ja siitäkin se yleensä hiipuu kumppanuudeksi. Voi p.
Hauska juttu, mutta minä tunnun olevan aina kiinnostava, eri ihmisille tietenkin ja eri aikoina. Ja uskon kyllä, että sinä alat olla vähemmän kiinnostunut minusta, vai? Mun kanssa halutaan lähteä matkoille, ja niistä en itse itse ole kyllä kovin kiinnostunut, mut katsotaan.
Mun mies ei tietenkään ole kiinnostunut aina minusta, kun tuntee minut kuin omat taskut ja minä taas tiedän, mitä hän ajattelee ja sanoo..yök..ei voisi olla tylsempää. Onneksi mun mielikuvitus vielä pelaa, että järjestää jotain normaalista poikkeavaa.
Kiinnostunut sinusta? Sanon rehellisesti, että en tiedä. En ole nähnyt(?) sinua. En voi sanoa, että olisin ja en voi sanoa, että en olisi. Voin sanoa, että en tiedä. Kun sanon, että en tiedä, silloin en valehtele. Tällä palstalla on yleensäkin kiinnostavaa minulle se, että joku jaksaa niinkin kauan lukea jupinoitani ja vastatakin niihin. Että joku jaksaa kiinnostua jupinoistani täällä edes sen vertaa... Mutta mitä voisin vielä sanoa on se, että olen utelias. Ja vielä hmmm... tähän perään. Olet tainnut onnistua yhdistämään minut moneen muuhunkin keskusteluun tällä palstalla, mihin olen osallistunut ja mitä olen täällä käynyt, vaikkakin nimettömänä ja lähes aina persoonattomana... Niin tai näin, olen iloinen, jos sinulle on ollut iloa tästä keskustelustamme.
Naistenmies? Joo. Naistenmies, joka on eron jälkeen(siitä on 2.5 vuotta) ollut kahden naisen kanssa yhden kanssa lyhyen aikaa(pari viikkoa) ja toisen kanssa erittäin lyhyen aikaa. Ei taida oikein sopia naistenmiehen määritelmään. Ehkä joku voisi minua sellaiseksi luulla mutta totuus asiasta on nykyisyydessäni täysin eri. En selitä sitä livenä puoleen eikä toiseen. Jokainen saa luulla, mitä haluaa. Tosin taidan kuitenkin olla sellainen, ettei moni kaveri heti esittelisi minulle mielellään uutta tyttöystäväänsä... Mun läsnäolo saa joskus paljon sekaannuksia aikaseksi muiden ihmisten ihmissuhteissa. Taidan olla ollut aiheuttamassa taas kerran sellaista. Ikävä kyllä. Ei ole ollut tarkoitus. En tunne toisten puolesta ja en voi olla toisten puolesta tuntemattakaan. Ikävä sekin. Surullista kun joskus jotkut ei aina ymmärrä omaa parasta. Minä en ole sitä heidän parasta...
Sisäinen harmonia ei ole tavoiteltavissa. Se on jotain, mitä ei ole mahdollista tavoitella. Se on jotain, mikä tulee jokaiselle silloin kun on valmis siihen. Se on jotain, mikä on aina läsnä. Se on jotain, mitä ei tunnisteta, vaikka se on aina läsnä. Sitä ei voi etsimällä löytää. Ei voi, koska se ei ole hukassa... Laotsen sanoin, että "Kun etsit, niin kadotat. Löydät, kun lakkaat etsimästä". Kun löytää, silloin hämmästyy kun moneen asiaan se lause elämässä sopii. Sopii lähes kaikkeen.
Minä en voi tietää miksi olet siinä ihme rakosessa. Mutta minkä tiedän on se, että todella harva tietää, mikä on rakkaus. Se on yksi valitettavia elämän tosiasioita. Ikävä kyllä. Yksi edesmennyt intialainen kuvaili sitä aika hyvin:
"Seksuaalisuus on kukan siemen, rakkaus sen kukinto ja myötätunto kukan tuoksu..."
En väittäisi sille vastaan ollenkaan. Kokemus puhuu minulle puolestaan. En ole koskaan kokenut sitä jotenkin eri tavalla. Juuri siinä järjestyksessä se on minulla aina mennyt. Viimeksi suhteessa toisella jäi sinne ainoastaan siemeneksi, mikä ei koskaan lähtenyt kasvamaan ja siksi se loppui niin kuin se loppui. Siemen ei enää ymmärtänyt kukkaa ja kukka ei oikein ymmärtänyt, miksi siemen ei halunut alkaa kasvamaan kauniiksi kukaksi.
ihmeen kauniisti, enhän voi olla vastaamatta..ja toisaalta, tämä on minunkin iloni, vaikka saan sähkösäteilyä tosta näytöstä ja kasvoni iho rypistyy :)..onkohan siihen olemassa mitään suojavoiteita, teen sitä vielä työkseni (vitsi).
Sehän täällä on kummallista, että voit olla vaikka naapurin mies, mistäs tiedän? Eikä se olekaan tarkoitus. Minun seurallisuudella ei näytä olevan rajoja, en saa siitä koskaan tarpeekseni, mutta johtuu varmaan olosuhteista.
En tunnista sinua kirjoituksista..en, vaikka se kävi mielessä, käyn tällä palstalla satunnaisesti seikkailemassa. Täällä on niin ajattelevia ihmisiä, ja tekisi mieli sanoa omasta 24-historiasta jotain, mutta parempi olla hissun kissun..olet voinut joskus vastakin mulle.
Olen sitten sinun sielunsisar siinä mielessä, että taidan aiheuttaa minäkin hämmennystä miespuolisissa henkilöissä, enkä tee sitä tieten tahtoen. Niin vain tapahtuu, halusin tai en. Onko se persoonakysymys vai mistä se johtuu..enpä tiedä? Olen vain kiinnostunut ihmisistä ja ehkä se käsitetään väärin.No,...joskus tietty ihastunut hiukan, ei sille voi mitään. Ja ikä..se tuo tietyn säväyksen, itsevarmuus ja päättäväisyys näkyy silmistä, ja siitä nautin. On hyvä elää juuri nyt tätä ikää.
Nuo sekaannukset on niin yleisiä, ettei niistä kannata stressiä ottaa. Jotakin olen saanut itse maistaa samanlaista ja todennut vaan, että saapi olla, minä en puutu sellaisten henkilöiden juttuihin, jotka tahallaan sotkee muiden elämää ja vielä nauttii siitä. Ja on parempi olla olematta mitään mieltä mistään asiasta. Pääsee vähemmällä..
se rakkaus..vanhat ihmiset, jotka ovat olleet 60 vuotta naimisissa. Osa heistä on oikeasti rakastuneita, mutta osa pysyneet yhdessä vain olemisen pakosta, koska niin on vain pitänyt tehdä.Tai heidän arvomaailma on erilainen.
Syksyllä tuli amerikkalainen elokuva, siis oikein kunnon rakkaustarina, joka alkoi ja loppui pariskunnan vanhuuteen. Välissä oli oikea lovestory kaikkine vaikeuksineen ja esteineen, koettelemuksineen..katsoin kyynelsilmin, se oli niin koskettava, mitä oikea rakkaus kestää. Siinä käytiin kaikki tunneskaalat läpi..ihana elokuva. Mut ei siitä sen enempää. Se olisi voinut olla tottakin.
On paljon asioita, joiden haluaisi onnistuvan, vaan niin ei tapahdu. Siihen on vaan tyytyminen ja käännyttävä seuraavasta risteyksestä toiseen suuntaan ja valittava uusi tie.
Nyt meen nukkuu ;)..taas hyviä öitä sinulle!!
Kauniisti joo... Voihan se olla niinkin. Kauneuteen kasvetaan aina rumuuden kautta. Niin on käynyt minulle. Tekstistäni voi saada jonkinlaisen yltiöromanttisen vaikutelman, mikä on aika harhainen loppupelissä. Siemenestä kukkaan kasvaminen ei ole kivutonta ja ongelmatonta. Se ei ole niin helppoa kuin sen voisi kuvitella. Paljon, paljon vaikeampi. Siksi harvat kasvaa kukaksi ja vielä harvemmat saa vielä tuoksunsakin leviämään. Tuoksukin on niin hieno, että se herättää väistämättä kanssaihmisissä kateutta. Kateus alhaisimmillaan saa ihmisen toimimaan ainoastaan yhdellä tavalla. Typerällä tavalla. Ulkopuolisten kateus on pientä, verrattuna läheisen kateuteen. Ulkopuolisten kateudelta on helppo suojautua lähtemällä pois. Mutta sitten sen läheisen kateudelta suojautuminen onkin vaikeampaa. Kukalla ei ole enää mahdollista tulla siemeneksi takaisin. Mutta siemen voi kerätä rohkeutensa ja päättää alkaa kasvamaan kukaksi. Rohkeutta siihen tarvitaan, koska mikään kasvu ei ole ongelmaton ja kivuton...
Joo. En ole omistanut telkkaria jo kohta vuoteen. En ole siis kovin paljon seurannut sitä viihteen muotoa. Mitä nyt satunnaisesti ulkona ollessa on vilkuillut sitä. En kaipaa sitä. En kaipaa ollenkaan. Yksi pahimpia mielen myrkyttäjiä. Vie monelta ihmiseltä mahdollisuuden minuuden löytämiseen.
Joo. Olen kirjoittanut täällä hyvin vähän itsestäni. Muutamia harvoja kertoja kun olen hiukan raottanut itseäni. Tällä palstalla olen tehnyt sitä varmaan tässä keskustelussa eniten ja silti vaan murto-osan kertoneena. Hmmm... Outoa. En pidä itsestäni puhumisesta. Voin puhua ja turinoida jonkun verran kokemuksistani mutta harvemmin itsestäni. Tällä kertaa nyt vaan avauduin hiukan enemmän. Ja yleensäkin täällä pyrin keskustelemaan asioista yleisesti osoittamatta ketään sormella. Ehkä joku jopa ymmärtääkin jupinoiteni tarkoituksen täällä. En ole kirjoittamassa täällä itselleni tai itsestäni. En. Tarkoitukseni on aivan jokin muu. Toki aika ajoin myös viihdytän itseäni. En voi kieltää sitäkään. Yksi, mikä on aina varma, että aina ilman minkäänlaista nimimerkkiä. En halua sellaista.
aukaisin koneen kolme minuuttia sen jälkeen kun olit lähettänyt viestin :)...
Kyllä sinussa on pohjimmiltaan romattisuuttakin, ulkokuorestahan en tiedä muuta kuin mitä olet kertonut. Minussa romattisuus häviää arjen syövereihin, vaikka nyt olen saanut itsestäni naisellisia, romattisiakin piirteitä esille. Siinäkin on taustalla lapsuus, äitini oli kasvanut hevosmiesten maailmassa ja on jotenkin ronski nainen, mistä piirteestä en ole koskaan pitänyt. Äidin kuuluu olla äidillinen ja rakastava, huolehtiva. Mutta ymmärrän kuitenkin äitiäni, on hän aina välittänyt silti. Sieltä on peräisin rämäkkä tyyli tarttua asioihin.
Kateeliset lähiomaiset voi olla pahinta maailmassa, he, joiden pitäisi olla läheisiä, ovatkin kaukaisia..minä en kumartele ketään, en ilkeitä lähiomaisiakaan. Ja miksi sen tekisin..? Jos on tehnyt toiselle väärin, kärsiköön tai sitten olkoon kärsimättä,ihan sama.
Jopa oma isani on osoittanut kateuden merkkejä ja toivoa vaan sopii, ettei itse muutu samanlaiseksi koskaan. Se hyvä sisin saa yhtä äkkiä uuden ulkokuoren ja muuttuu toiseksi ihmiseksi. Nämä on niitä psykologian keinoja suojata sisintään, kieltää kaiken sen mihin itse ei kykene tai omista.
Romantiikka..minulle tosiaan aika vieras asia, ikäväkseni. En ole romattinen,, tai sitten se on piilossa jossakin. Ja yksin on vaikea olla romattinen..kuinkahan voisi olla? Kylpisi ruusunlehtivesiammeessa kynttilänvalossa kuunnellen ihanaa musiikkia, hmmm.. taidan ollakin. Tai lähtisi kuutamouinnille elokuisena iltana, kun vesi on peilityyni ja taivas purppuranpunainen, huuhkaja huhuilisi metsässä.
heh..en viiti sanoa mitään, mutta en tiedä, mitä telkkarissa menee, katson sitä niin vähän. Voisi enemmänkin katsoa, mutta voi seurueessa keskustella muustakin, kuin mitä tellussa menee..ja eihan siellä ole muuta kuin tositeeveetä. Teen sitten ihan jotain muuta..
Mehän ei olla keskusteltu, vaan käyty kirjeenvaihtoa..kih, hih. Vaikka saatat olla eri mieltä, ollaan kuitenkin jotenkin samanhenkisiä, ajatukset menee yhteen suntaan. Minulle on helppo kertoa, olen sen huomannut reaalissakin, tutustun niin helposti ja saan uusia ystäviä niin helposti. Se on sitten eri asia kuinka kauan he pysyvät ystävinä, mulla on jonkinlainen suojamuuri aina ympärillä ja se tekee minusta taas toisaalta tylsän.
On hyvä kirjoittaa itsestäänkin, siitä on hyötyä. Voi selvittää itselleen, millainen on, näkee sen paremmin kirjoitettuna. Minä en ole koskaan kirjoittanut nimimerkillä, samoin..en halua profiloitua mitenkään minnekään. Anonyymisti on paras, vaikka tästäkin joku voi mut tunnistaa. Mutta ei sittenkään..ehkä joku sukulainen korkeintaan.
Kerran eräs viesti oli varmasti minulle tarkoitettu, siinä oli niin selvät vihjeet, ettei niistä voinut erehtyä. Ja tuli niin hölmö olo...kun taas toisaalta, voisinhan kuitenkin.
vähän sattumia. Ymmärsin sen noin kolme vuotta sitten. Silloin ymmärsin, etten ole voinutkaan päätyä itseni kanssa mihinkään muualle, mihin silloin päädyin. Se on jotain... Miten sen nyt sanoisin kuulostamatta joltain...? Sen takia löysin itseni noin reilu vuosi sitten myös netin keskustelupalstoilta. Huomasin olevani etsimässä. Etsimässä vastausta, että onko muitakin? En voi olla varma. Tuskin on. Tai jos on, niin hyvin osaavat peitellä sen. Reaalissa en ole kohdannut. En ole kohdannut Valistuneita. Olen kohdannut niitä jotka kuuntelee muttei sellaisia, jotka ei kuuntele. Ei sellaisia, joiden ei tarvitse kuunnella, koska ne Tietää... Ehkä nyt vaikutan erittäin hullulta. Joltain "Mitä sekin nyt itsestänsä kuvittelee...". Siksi en taida olla parisuhdeainesta enää kenellekään. En taida enää soveltua sellaiseen ja en halua hankaloittaa kenenkään elämää. Koska sellaista jollakin tulisi kanssani olemaan. Kanssani ei todennäköisesti pystyisi olemaan kuin toinen Valistunut. Ikävä kyllä.
Olen huomannut Romantiikan olevan monelle naiselle vieras käsite. Moni nainen kyllä pitää romantiikasta mutta enpä ole havainnut romanttisuutta monessakaan naisessa. Ei siinä sinänsä mitään pahaa ole. Ei ole mennyt ainakaan hukkaan se ajoittainen romanttisuuteni. Mitä minä sillä yksin tekisin, ellen voisi joskus antaa sitä jollekin? Romanttisuus on ollut minulle aina sponttaania. Ei ikinä suunniteltua. Aina se on tapahtunut hetken mielijohteesta. Sanat, eleet, teot... Mikään niistä ei ole itsestäänselvyys ja silti niiden tuleoa ei voi mitenkään estää. Ne vaan tulee silloin kun on tullakseen. Siinä on vaan joskus aiemmin moni mennyt vikaan kun on luullut, että se on jokin pysyvä ominaisuus minussa. Ei ole. Se ei ole koskaan ollut Minän ohjauksessa ja käskettävissä. Sen on tullult aina joltain, mikä on isompi kuin Minä mutta silti joltain, mikä on minä. Joltain, mitä en ole silloin tuntenut kovin hyvin ja minkä nyt tunnen erittäin hyvin, koska annoin sen tulla esiin. Jotenkin niin, että "Minä tiedän" väistyi ja tilalle tuli se "Minä en tiedä", mikä tietää erittäin paljon enemmän kuin se "Minä tiedän". Se tietää enemmän tietämättä. Eli minulle se "Ajattele Tunteella ja Tunne Ajatuksella" ei ole pelkkiä sanoja. Minulle se on ollut jokapäiväista todellisuutta jo kolmen vuoden ajan. Siksi koen aika ajoin yksinäisyyttä. Yksin olen ollut aina mutta pieninä hetkinä on myös yksinäisyyden tunteita, kaipuun muodossa. Kaipuussa toisen ihmisen lähelle...
Ehkä nyt ymmärrät hiukan paremmin tai sitten ymmärrät vielä vähemmän kuin ennen...
piti lukea ja palatakin aina taaksepäin, sinä sanaseppo! Otin pienet unoset tuossa välillä ;)..
yksi asia, mikä on ikävää..tänne jää helposti koukkuun, näille palstoille. Varsinkin, jos on hiukankin yksinäinen, täällä kuluu aika mukavasti ja alkaa se vyötärölläkin näkyä, istuu ja istuu. Osa viesteistä on vaan ei mistään, ei mitään järkeä ja mietinkin pitää taukoa, pitää tehdä jotain muuta kuin täällä keikkua, ja nyt tarkoitin muita kuin sinun juttuja..
Valistuneita...mihinkäs ihmeen ryhmään sinä kuulut? En koe olevani valistunut sen enempää kuin valistumatonkaan, koitan valistua joka päivä. Tänäänkin valistuin hyvin paljon, oli merkillinen päivä kaikenkaikkiaan..ja nyt taidan olla kiukkunen.
Uskon, että olet kokenut liikaa vastoinkäymisiä, sinut on lyöty matalaksi ja silti sisällä sinulla on halu olla yhdessä toisen kanssa, mutta et voi antaa itsellesi sitä, koska et usko enää siihen.
Silti tulet vielä joskus olemaan jonkun kanssa yhdessä. Kolme vuotta on lyhyt aika toipua jostain vaikeasta jutusta...sinä muutut itsekin koko ajan ja 10 vuoden päästä ajattelet ihan eri tavalla. Joten älä sitä ainakaan murehdi, mitä tuskin teetkään..ja se löytyy sitten se Valistunut :))
Mulla ei romattisuus pääse valloilleen, koska kuvittelen miehen haluavan vain seksiä. En ole oikeastaan tavannutkaan romattista miestä..ja se voisi olla mahtavaa. Tai sitten en vaan muista, arki on asunut luonamme liian kauan. Olen niin impulsiivinen, että toinen ei taida pysyä mukana minun toiveissa tai ne ovat jotenkin vaikeita, liikaa. Toista ei voi määrätä olemaan tietynlainen, itseä mielyttävä.
Kaikki varmaan kokee ajoittain kaipuuta toisen lähelle, enemmän tai vähemmän...tilanteesta riippuen. Eräs mies halasi minua jouluna , kun oltiin lähdössä heiltä pois aamuyön tunteina...sitten halusi halata vielä uudelleen ja puristi niin lujaa, voi ihanuus, miltä tuntui. Hän on vielä pieni ja pyöreä mies, mutta niin mukava..ja perheellinen. Halasi sydämensä kyllyydestä ja tuntui hyvällä. Kyllä meidän ihmisten pitäisi halata useimmin. Suomessa ollaan niin etäällä toisia, ei suukotella ei halata..ei ihme, että typerrytään omaan itseemme. Apua, mihin joudunkaan, kun ajattelen näin avoimesti. Toiset eivät vaan osaa olla avoimia, se on kuin kirosana heille, kuin jotain huononmuutta.
Joten halit sulle ;)
Edellinen muoto oli hiukan vaatimattomampi. Yritän uudestaan vähemmän vaatimattomasti. Siis valistunut/valaistunut. Jos alkaisin luettelemaan muita kaltaisiani, korottaisin itseni. En siis tee sitä(taisin jollain tavalla tehdä sen sittenkin). Jos nyt ymmärsit minut oikein, ymmärsit myös, että en kuulu mihinkään ryhmään. En voi kuulua mihinkään ryhmään. Silloin toimisin itseäni vastaan. Ennemmin tai myöhemmin.
Vai näkyä vyötäröllä. Joo. Se on kyllä pysynyt samanlaisena jo monen vuoden ajan. Helposti sanoisin. Ei tarvitse kun miettiä sitä huonon olon tunnetta ja tekee kaiken vaivatta ja pakottamatta niin kuin pitää, ettei sitä huonoa oloa tulisi.
Romantiikasta vielä niin paljon, että moni ei tunnista sitä, vaikka kompastuisi siihen tuhansia kertoja päivässä. Moni ei tunnista rakkautta, vaikka kokisi sitä toiselta ihmiseltä koko ajan. Pitäisi sellaista hulluna ja tyhmänä, mitä se ei kuitenkaan olisi. Sellainen ainoastaan rakastaa. Ei muuta. Olen kokenut sen itse. Olen nähnyt sitä usein myös sivusta. Se on surullista. Surullista, ettei sille moni anna arvoa, vaikka mittaamatoman arvokas asia jokaiselle on. Niin arvokas, ettei sille hintaa voi määrittää mutta silti ilmaista jokaiselle...
Olen ollut poikamies 2,5 vuotta. Hiukan alle. En kolmea vuotta. Ja en halua olla yhdessä sen entisen kanssa. Niin kuin joskus olin ehdottoman varma, että sitä halusin, olen nyt yhtä varma, että en sitä halua. Meillä on kuitenkin yhteinen lapsi ja en voi välttää kontaktia sen ihmisen kanssa. Haluaisin välttää sitä sen takia, että ei ole kaukana aika, kun hän tulee todennäköisesti turvautumaan minuun. Ja itseni tuntien, en voi olla auttamatta häntä taas jaloilleen. Jaloilleen henkisesti. Voisin olla helposti välinpitämätön, täysin välinpitämätön häntä kohtaan mutta silloin se heijastuisi myös yhteiseen lapseemme. Ja se on jotain, mitä en halua. Ei ole enää siementä, ei ole enää kukkaa siinä tapauksessa. On vaan tuoksu... Tuoksu ymmärtää miksi. Tuoksu ymmärtää aina Miksi. Tuntien taas toisen, hänelle ei siinä tapauksessa se pelkkä tuoksu riitä. Tuntien itseni, mitään muuta annettavaa minulla ei hänelle ole. Sekin ainoastaan yhteisen lapsemme tähden. Hän rakastaa meitä kumpaakin sellaisina kuin me olemme. Ja se on jotain, mitä ei kummallakaan ole oikeutta viedä lapseltamme. Se siitä.
Suurin osa miehistä kai haluaakin vain seksiä. Seksi on loppujen lopuksi aika mitätön suoritus ilman rakkautta. Onhan se hiukan enemmän kuin mitätön suoritus seksuaalisen heräämisen aikoihin mutta silti... Suurin osa miehistä ei kai ole harrastanut seksiä tarpeeksi ja se seksin saanti on ollut heille vaikeaa. Siksi kai se on ensimmäisenä mielessä. Ja toisenlaisille taas seksi on valloitus valloituksen perään. Ehkä se on heille ainoa tapa tuntea itsensä paremmaksi kuin muut. Ehkä se on heille ainoa tapa tuntea itsensä Mieheksi. Valloituksista puheenollen. Mikä on jokaisen valloituksen päämäärä? Olisiko hallitseminen? Jos ei ole hallitseminen niin mikä sitten? Katsoo mitä valloitusta tahansa. Sotaisat kautta historian, yritysmaailmassa, ihmissuhteissa? Päämäärä on silti kaikissa sama. Se on Valta. Halu hallita, koska pelkää tulla hallituksi. Silloin kun ihminen alkaa hallitsemaan itseään, poistuu ihmisestä tarve ja halu hallita muita. Silloin poistuu omistuksenhalu. Silloin saa kyvyn Luopua, koska ymmärtää, että joidenkin asioiden täytyy tapahtua Vapaasta Tahdosta. Ymmärtää, että toisin se ei voi olla. Silloin saa vastauksen kysymykseen Miksi. Ymmärtää, että vastausta ei ole, koska ei ole kysymystäkään...
Ja taas kerran varmaan luulet, että sanaseppo... Siinähän se on. Joskus on hankalaa kuvailla sanoin sanoinkuvaamatonta. Jotain, mikä on ollut ennen sanoja ja jatkaa olemista sanojen jälkeenkin.
tunnustan, romantiikkaa on ilmassa päivittäin ja se onkin eteenpäin vievä voima, sanoisin puskutraktori, joka työntää eteenpäin arjen aherruksessa. Se siinä onkin, että kun mikään ei ole pysyvää, kun jokin loppuu, sen tilalle täytyy saada korvaava asia, muuten on ontto tilanne.
joo, ilmaista on, mutta kaikella ön hintansa, kuitenkin, vaikkei haluttaskaan.
Vaikeaa tuollainen loppunut suhde, joka kuitenkin jatkuu jotenkin. En ole ollut entisen miehen kanssa paljookaan tekemisissä mutta kuulumisia olen kysellyt, ei sen enempää. Hän on kait iät mulle katkera, kun jätin hänet ja en voi sille mitään. En anna sen asian vaivata mieltäni, vaan keskityn nykyhetkeen ja tulevaisuuteen...
En kanna toisesta vastuuta, omasta miehestä huolehdin sinä määrin kuin hän antaa tehdä, mutta sekin on vähäistä. On niin omatoiminen :)
Valloittaminen viittaa mun mielestä huonoon itsetuntoon, täytyy näyttää, että saa naisia,...kellistää sen pihtarinkin, vihdoin ja viimein, olen kova mies. Näyttämishalua muille, kenties. Mulla on siitä hyvä esimerkki mielessä, tulee mieleen eräs mies, vaan ei siitä sen enempää. En osaa sanoa enempää, en tunne paljoakaan miehiä, jotka valloittavat naisia, mutta riittävästi. Kieltämättä tuollaiset miehet kiehtoo, vaikka tiedän heidän taustansa. Onneksi mun kohdalla kaikki on mennyt leikin varjolla, olen saanut sivuutettua heidät sen kummenmin orjaannuttua..he osaavat käsitellä naista niin, että oma tahto häviää. Rakkaus ja orjuus onkin melkein sama asia, sielullista raastamista kumpikin..onnen veit ja minusta orjan teit. Taitaa olla mun ongelma, en voi rakastaa, koska en luota täysin toiseen. Ja kehen voisikaan luottaa, tälläinen hurahtava hupsukka :/
Kyllä, sanojen väliinkin mahtuu paljon asiaa, piiloasiaa..
Kirjoitin sulle viestin mutta yhteys temppuili. En enää muista, mitä kirjoitin.
Niin paljon, että olen hämmentänyt yhden ihmissuhteen tahtomattani ja ihastunut toiseen osapuoleen siitä... On ollut vaikeaa myöntää sitä itsellekin. Meillä on aika paljon ikäeroa. Uskoisin senkin tunteen olevan molemminpuolinen. Tai mistä sen tietää? Olen ennenkin erehtynyt. Ei juuri nyt ole ketään muutakaan kenelle avautua asiasta. Ei ole ketään muutakaan, kenelle haluaisin tästä asiasta avautua. Pitäisi kai avautua sille, ketä kohtaan tunnen niin kuin tunnen. Helpommin sanottu kuin tehty... On vaikeaa ohittaa joku, joka elää samankaltaisessa maailmassa, missä elän minä. On vaikeaa ohittaa joku, joka ymmärtäää joka sanan, minkä sanon... Toivottavasti en ole vaivaksi tällä asialla...
En muuten jaksa enää vaivata päätäni jollain, mikä on jo taakse jäänyttä elämää. Siellä on ainoastaan yksi yhdistävä tekijä... "Sometimes a memory, only sees, what it wants to believe..."
vaivaksi, ja kylää minä heipät sanon, jos lopetan, kohteliaasti :)..vaikka täällä yleensä hävitään eetteriin.
Vai niin on käynyt? Taitaa olla aika yleistä tuo varattuun ihastuminen ja rakastuminen..eihän tunteilleen voi mitään, tiedän sen tasan tarkkaan itsekin. Taidanpa olla aika samanlaisessa tilanteessa, hmmm..pelottavan samanlaisessa ja en myönnä sitä itselleni, koska en halua vaan. Kipuna kiivaana, suruna sielussain, valona yössä vain...joten kaikki mitä olen kertonut, selittää kait tällä. Itselle on vain niin mahdoton tunnustaa mitään, että joku muu voisi olla niin tärkeä, täyttää ajatukset.
Mun mielestä ei saa syyllistää ainakaan itseään mitenkään siitä, että "sotkee" jonkun suhteen, siinä on pitänyt olla jo jotain pielessä. Ja joskus se vain kolahtaa ja kunnolla, se toinen. Mitä minä antaisin siitä, että saisin sanottua tunteeni hänelle, mutta enhän voi ja hän ei taas pysty, koska tietää minun tilanteeni, näin olettaisin. Ja nyt olen jo koittanut luopua :(...epätoivoisesti. Minulla ei ole mitään hätää ja haluaisin olla ystävä ja olenkin sitä, mutta joskus koen mustasukkaisuutta, lievää, ja se on älytöntä. Silloin vasta ollaankin hölmöjä.
Et siis ole sanonut tälle henkilölle mitään? Ei voi olla totta, kuin mun tilanteesta...avautuminen, sinä voit varmaan helposti avautua? Vaikutat sellaiselta henkilöltä. Minä, vaikka olenkin sosiaalinen, näissä jutuissa olen maailman onnettomin, pyörryttää ja huimaaa, jos pitäisi sanoa jotain tuolle henkilölle, edes jotain tavallistakin.
Minullakaan ei oleketään, kelle puhua, en ole uskaltanut edes parhaalle ystävälle puhua tästä, vaikka hän ymmärtäisi. Kerran kauan sitten kerroin hieman eräälle, jota luulin ystäväksi ja taisi olla virhe.
Tiedän, miltä tuntuu elää kaivaten koko ajan, se on osa minua. Olen alkanut järkeilläkin koko asiaa, kaivella hänestä huonoja piirteitä, jotta olisi helpompi elää.
Hyvää yötä sinulle..
tuleekin humalassa tänne paljastettua... Noh. Ei haittaa. Ei täällä. Tuskin livenäkään. Kunhan saan itsestäni sen irti, että tekisin sen siellä. Kirjoitinkin, että meillä on jonkun verran ikäreoa. Se ikä ero on minun hyväksi ja ainoa kysymysmerkki koko asiassa. Mutta minulla on aikaa. Minulla ei ole kiire mihinkään. Jos toisellakaan ei ole, niin aika näyttää...
Kyllähän tunteille voi aina jotain. Tällä kertaa en taida haluta voida niille jotain. Annan niiden olla sellaisina kuin ne on.
Niin ja olen kyllä sanonnut paljonkin asioita sille henkilölle. Yksi asia on sama täällä ja reaalissa minuun liittyen. Koskaan ei voi tietää ja lähes jokainen päättelty asia minusta on virheellinen. Sen ominaisuuden saa itselle jokainen löydettyään itsensä. Sitä ennen on jokainen Syyn ja Seurauksen alaisena joka asiassa ja helposti luettavissa. Itsensä löytäneenä poistuu Syyn ja Seurauksen lainalaisuudesta ja luo omat Syyt ja Seuraukset aina tilannekohtaisesti ja siksi ei voi koskaan tietää, ei voi koskaan päätellä...
koko ajan...antaa enemmän ja enemmän, muuttuu yhä mielenkiintoisemmaksi...
..se meidän elämä, nautitaan siitä :)..ja jos tavataan, ohi et mee sitten moikkaamatta.moi!
näkyillään, jos näkyillään...