Näistä urheilu paikoista tai yleensä kentistä miten voisi sitä vanhaa kenttää ns.entrata ja käyttää näitä vanhoja jo olemassa olevia urheilu alan kenttiä isommissakin urheilu tapahtumissa ja jo kansainvälisellä tasolla.
Eli autourheilusta-hiitoon ja yleisurheiluun kun näytää aiheuttavan sitä polemiikkia se jatkuva rakentaminen.
Vaan vanhasta urheilu kentästä kyllä saa aikaan kunnostamalla korkea tasoisen ja jatkuvalla huolinnalla taso pysyy.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Vähän sekava tuo teksti. Ihan pohjustukseksi laitan alle pari linkkiä. Toisessa on kaikki Suomen päällystetyt urheilukentät ja toisessa kaikki jäähallit. Niitä on suunnilleen saman verran eli reilut pari sataa. Erona se, että jäähallit on rakennettu lähes kaikki viimeisen 15 vuoden aikana. Ja tietysti se, että urheilukentät ovat pääsääntöisesti aina kaikkien ilmaiseksi käytettävissä, toisin kuin jäähallit. Urheilukentät palvelevat myös useita lajeja, kuten jalkapalloa.
Aika vähäistä tuo urheilukenttien rakentaminen on. Listalle tulleet tuoreimmat tapaukset ovat pääsääntöisesti sellaisia, joissa vanha tiilimurska on korvattu Novotanilla tms. päällysteellä.
http://www.sul.fi/files/Paallystekentat.xls
http://www.finhockey.fi/mp/db/file_library/x/IMG/29947/file/Hallit2007-2008.xls