Osaatko nauttia?

sinnitelee aina, ilman terapiaakin.

en pysty oleen edes sellaisessa humalatilassa, jossa huominen ja sitä seuraava päivä unohtuis. järki varoittaa aina takaraivossa. tuosta seuraava aste juomisessa on sammuminen.

Että sitä osaa avata itsensä kokemaan ja läsnäolemaan jutut *ihan kokonaan* niin todella harvoin. Yleensä mun pää askartelee kiinni käytännössä ja todella harvoin astun vähän sivuun katsoon sitä hienoutta ja havaitseen sen valtavan arvon ja merkityksen...

Tänään taas heräsin hetkeksi lapsieni kanssa peuhatessani. Tajusin että pieni poikani on jo melkein 3 vuotias. Ihan tajutonta. Fiksu ja kaunis poika, näyttää aivan minulta sikäli kuin vesselikuviini on luottamista :)

Tytär on niin uskomattoman suloinen ilmestys. Aktiivinen ja topakka ja niin hellyttävän pienikokoinen. Ja äriseemurisee kuin karhu kontatessaan... :D

Oli kyllä hienoa taas ymmärtää se hetken ihan kokonaan kuinka hyvin asiat kuitenkin on ja millainen kauneus elämässä ja lapsissa piilee. Niitä heräämisen hetkiä soisi olevan enemmänkin, yksinkertaisesti olla ja elää sitä mikä on hyvää.

Eli osaan nauttia. Hetkittäin. Toivoisin osaavani vielä paremmin.

Turhanpäiväiset virnuilut on syytä unohtaa. Jos osaat olla onnellinen niin et ole järjissäsi tai muutenkaan vakavasti otettava ihminen koska et näköjään ole tajunnut kuinka vakavasta touhusta elämässä on kysymys. Tai sitten sinulla on jotain salattua tietoa, taitoa taikka tavaraa joka tekee sinut onnelliseksi ja se olisi välittömästi jollain tavalla saatava sinulta pois, sillä sinun ei kuulu olla onnellinen kun kukaan muukaan ei ole.

Sehän on ihan hyvä että olet omavarainen asian suhteen niin ei tarvitse ulkopuolisten olla kokoajan pyyhkimässä hymyäsi pois kasvoiltasi.

Välillä osan ja välillä en. Onneen turtuu. Ei elämän kuulu olla pelkkää onnea, ei onnesta olisi mitään iloa sitten jos ei olisi arkisempaa ja vähäisempää onnea koettavana.

Onkohan onni jotain ulkoista vai sisäistä vai niiden sekoitusta?

Joskus voi olla nälkäisenä niin, että on onnessaan jos saa piirakkaa, joskus kylläisenä taas tulee ähky olo pelkkää piirakkaa ajatellessaankin vaikka kuinka mukavasti sitä osottaisiin tarjota ja tyrkyttää.

Kaikkea kohtuudella, onnea ja varsinkin epäonnea/surua, vai mitä?

Osaan nauttia ja osaan arvostaa. Olen ollut joskus rapakuntoinen ja nykyään olen saakutin hyvässä kunnossa älyttömän innokkaan treenaamisen seurauksena. Se hyvä olo mikä tulee kun on kunnossa ja terveenä on asia, josta osaan ja älyän mennä polvilleni ja kiittää Herraa kun saan elää näin mukavassa kropassa elämääni eteenpäin.

Hymy multa ei silti irtoa helpoööa vaikka sisällä on hyvä olla. Mutta kuulemma se heijastuu muinusta vaikka naama peruslukemilla ja "niska kyyryssä" painan eteenpäin. En ole oikein sint jonkin sisäisen asian jutuni kanssa suhteessa maailmassa tapaamiini naamatauluihin. Liikaa outoa ja rasittavaa sosiaalista teennäisyyttä, johon en halua osallistua. Enkä osallistukaan ellen itse halua.

Esimerkkinä vaikkapa apteekissakäynti, naisapteekkati palveli mua hyvin. Otti vastaan hyvin senkin kun hän hymyili mulle kuin aurinko Naantalissa ja en hymyillyt takaisin, varsinkaan kun en itse nähnyt tilanteessa paljoakaan hymyiltävää omalta kannaltani.

Nyt kun asiaa alkaa miettimään niin kenties se kun kyselin omega 3,6,9 rasvoja ja hän ei edes tiennyt sellaisia olevan yhdessä pakkauksessa olevankaan ja kun sitten kävi takahuoneessa kysymässä asiasta muulta henkilökunnalta tai "pomolta" niin tuli takaisin, veti laatikon auki ja siellä oli paketti nimeltä lin "omegamerkki" live.

Se on pellava- ja oliiviöljykapseli.

Hassua että tämä tulikin puheeksi. Aloin miettiä itseäni ja tajusin että jotenkin en oikein uskalla olla kovin onnellinen. Yleensä jos elämässä joku meinaa muuttua, vaikka parempaankin, alkaa ahdistaa ja on pakko ottaa vähän takapakkia.

Toisinaan taas kyllä olenkin ihan onnellinen, tai oikeastaan useinkin perusonnellinen. Tämän enempää sitä onellisuutta en kuitenkaan jostain syystä uskalla ottaa vastaan.

Eri asia onkin se, että arvostan kyllä elämääni ja sen monia hyviä asioita.