Mieheni ehti pitää yllä tekstari/puhelusuhdetta kuukauden ennenkuin sain selville mustaa valkoisella. Naisenvaisto tosin toimi jo viikon jälkeen. Hän vannoi ja vakuutti ettei fyysistä seksiä ollut, mutta kertoi kuitenkin viestien sisällöstä sen verran, että kipinöintiä puolin ja toisin oli ollut.
Suutuin järjettömästi, itsetunto oli miinuksen puolella. Mies laittoi suhteelle stopin, aneli jäämään ja muut liirumlaarumit.
Mikäs siinä...Vuosi aiemmin mies kävi tämän saman naisen kanssa treffeillä (olihan nainen hänen exänsä) ja kertoi naisen pyynnöstä tapaamisesta minulle jälkikäteen.
Suutuin, mutten halunnut olla samanlainen kuin sairaalloisen mustasukkainen sukulaiseni ja ajattelin, että ok, jos kaveripohjalta tapaavat.
Ja silloinkin mies vakuutti ettei ollut sekstaillut.
Nyt en tiedä mitä tehdä. Tuntuu kuin yhteistä olisi vain asuntolaina, lapset ja yhteinen sukunimi. Jatkuva ajatus siitä, miten kaikki tapahtuu taas tulevaisuudessa uudelleen ja uudelleen kalvaa mieltä.
Miehen hyvänäpito tuntuu hyvältä, mutta en saa kontaktia mihinkään positiiviseen tunteeseen miestäni kohtaan. Lähinnä olen välinpitämätön, välillä viha nostaa päätään. Voimat eivät tällä hetkellä riitä eroon ja uuden elämän rakentamiseen. Parantaako aika haavat?
Olenko siis sinisilmäinen idiootti, jota on jo ainakin kahdesti sahattu linssiin? Vai pitäisikö armon antaa käydä oikeudesta ja hyväksyä Ja antaa anteeksi toisen tekemä(t) virheet ja pitää tapahtunutta vain ikäkriisiin kuuluvana ja suhteemme todellisen tilan paljastajana?
Suutuin järjettömästi, itsetunto oli miinuksen puolella. Mies laittoi suhteelle stopin, aneli jäämään ja muut liirumlaarumit.
Mikäs siinä...Vuosi aiemmin mies kävi tämän saman naisen kanssa treffeillä (olihan nainen hänen exänsä) ja kertoi naisen pyynnöstä tapaamisesta minulle jälkikäteen.
Suutuin, mutten halunnut olla samanlainen kuin sairaalloisen mustasukkainen sukulaiseni ja ajattelin, että ok, jos kaveripohjalta tapaavat.
Ja silloinkin mies vakuutti ettei ollut sekstaillut.
Nyt en tiedä mitä tehdä. Tuntuu kuin yhteistä olisi vain asuntolaina, lapset ja yhteinen sukunimi. Jatkuva ajatus siitä, miten kaikki tapahtuu taas tulevaisuudessa uudelleen ja uudelleen kalvaa mieltä.
Miehen hyvänäpito tuntuu hyvältä, mutta en saa kontaktia mihinkään positiiviseen tunteeseen miestäni kohtaan. Lähinnä olen välinpitämätön, välillä viha nostaa päätään. Voimat eivät tällä hetkellä riitä eroon ja uuden elämän rakentamiseen. Parantaako aika haavat?
Olenko siis sinisilmäinen idiootti, jota on jo ainakin kahdesti sahattu linssiin? Vai pitäisikö armon antaa käydä oikeudesta ja hyväksyä Ja antaa anteeksi toisen tekemä(t) virheet ja pitää tapahtunutta vain ikäkriisiin kuuluvana ja suhteemme todellisen tilan paljastajana?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hei,
En ensimmäisissä parisuhteissani osannut vielä epäillä, että toinen voisi käyttäytyä minua kohtaan epärehellisesti. Saatoin ehkä joskus olla mustasukkainen liian pitkistä katseista upeita daameja kohtaan, mutta varmuus tuli siitä, että mies oli aina tukenani ja täydellinen kumppani.
Suhteemme aikana hänen exänsä lähestyi häntä useita kertoja - ystävänä. No, naisella ei tarvitse petollisuudesta olla suurtakaan kokemusta, kun voi haistaa palaneen käryn siinä, kun toinen nainen väkisin haluaa viihtyä varatun miehen seurassa. Mieheni ei uskonut ja väitti, että nainen haluaa vain olla ystävä. Niinpä tein törkeän tempun, ja lähetin naiselle treffiviestin mieheni puhelimasta, hänen luvallaan. Kuinka yllättävää, että vastaus oli riemullisen myönteinen.
Vasta erottuamme sain tietää, ex-mieheltäni, että kyseinen nainen oli ollut muutamia kertoja jopa yhteisessä kodissamme "kylässä", tietämättäni. JA miten peräkkäisinä päivinä olimme käyneet samoissa ravintoloissa syömässä, miehelläni vain eri daami eri päivänä. Siitä lähtien en ole enää ollut sokea.
Älä toki pode huonoa oloa siitä, ettet tuollaisena, omana itsenäsi olisi täydellinen kumppani. En usko, että kyse on koskaan siitä, että muualta löytyisi parempaa. Mutta uutuudenviehätystä on vaikea karttaa siinä kohtaa, kun tavallinen elämä on niin ennustettavaa.
En uskoisi, että pääset olostasi kuitenkaan eroon, jollette keskustele asiasta ja kerro olostasi. Miehesi tulee tietää tunteesi, sillä kaiken lukemani perusteella olosi varmasti ei jää häneltäkään huomaamatta.
Mitä enemmän pohdit asiaa itseksesi, sitä pahemmaksi se muuttuu. Aika parantaa haavat, muttei hoitamattomia sellaisia.
Minun mielestäni suhteen tulevaisuuden kannalta ei olekaan kyse ikuisesta rakkaudesta, vaan siitä että alun jälkeen, elämän oikeasti alkaessa, on valmis sitoutumaan siihen elämään ja niihin tunteisiin.
En siis viittaisi kintaalla miehesi vakuutteluille. Hän varmasti rakastaa sinua ja oli itsekin hämillään siitä, miten on salassa sinulta toiminut. Ihmiset ovat erilaisia, jotkut pystyvät kieltäytymään houkutuksista, toiset eivät. Hyvänä esimerkkinä sanottakoon, kun isäni petti äitiäni: He edelleen ovat yhdessä, mutta isäni ei edelleenkään ole saanut kunnioitustaan takaisin äitini silmissä tekonsa vuoksi. Se että pettää toisen luottamuksen, ei ole ainut synti - anteeksi antamattomuus tulee vähintään hyvänä kakkosena.
Kysy itseltäsi Dr Philin seitsemän kysymystä liittyen uskottomuuteen:
http://www.drphil.com/articles/article/523