en ole masis ja hyvissä sielun ja ruumiin voimissa.Jos sairastuisin vakavaan syöpään,sairauteen, olen tehnyt päätöksen vain loppukipuni hoidetaan saattohoito vaihe.
Tunnetteko ketään samoin ajattelevaa ja kuinka lääkärit sairaala kenties asiaan suhtautuu??
Tunnetteko ketään samoin ajattelevaa ja kuinka lääkärit sairaala kenties asiaan suhtautuu??
Vastaukset 8
Vanhimmat
antaa ajan kulua, jos kerran ei ole sairautta...
Ota selvää hoitotestamentista ja miten se tehdään. Jos se on vastaus ongelmaasi, tee se!
Sitten on yksi vaihtoehto sairauden yllättäessä: älä mene lääkäriin! Ei kukaan pakota sinua siihen!
Minä olen ajatellut samoin jo kauan. Ei muuta kuin kipulääkitys ja saattohoito. Hoitotestamentin olen tulostanut netistä, mut vielä on viemättä se lääkärille. Näin oon kuitenkin ajatellut. Tällainen oikeus on olemassa ja sitä saa käyttää hyväkseen.
koepalojen otattamiseen.Mutta päätökseni olen kauan sitten tehnyt *sitten ja jos ja jos tyyliin*.Mutta se siitä.
Hyvää talven jatkoa kaikille
Vaikka olet selvästi tehnyt kauan sitten päätöksesi, mutta muista, että aina voi muuttaa mieltään, kun tilanne muuttuu ja tietoa saa lisää. Tai sitten pysyä päätöksessään. Kuitenkin, on ihan ok tarkentaa mielipiteitään, jos ja kun kuolema tulee todelliseksi vaihtoehdoksi lähitulevaisuuteen.
Otsikon lausehan on oikeastaan niin, että "Ei kuolema ole arvoitus, joka kerran ratkeaa. Se on ihmisen ihana oikeus väsyneenä nukahtaa.
Elellään nyt, ja katsotaan loppuun asti, mitä tämä elämä tarjoaa ;)
Juttu on vaan niin, että arvomaailma taitaa monella muuttua kohdatessaan jonkun elämän realiteetin, kuten vakavan sairauden omalla kohdallaan! Enpä usko, että pystyisit nyt sanomaan mitä tällön todella olisit mieltä... Toivottavasti et joudukaan asiaa oikeasti miettimään!
Minä myös ajattelin, että voihan se olla, että tositilanteessa sitten ajatusmaailma voi muuttua, mutta se on sitten se. Näin on nyt.
mutta ei ehkä kannata päättää etukäteen, vaan kuunnella ensin, mitkä vaihtoehdot ovat. Syöpään sairastuneistahan paranee nykyään noin 70 prosenttia eli ihan valtaosa, hoidot ovat kehittyneet valtavasti.
Sinulla taitaa olla vähän liian musta kuva syövistä. Ne ovat kuitenkin usein vain sairauksia, jotka hoidetaan pois ja jatketaan elämää.
Ymmärrän tuollaisen siinä tapauksessa, kun toivoa ei oikeasti ole, ja elämää voidaan vain pitkittää esim. parilla vuodella, tai sitten jos on jo todella vanha.
Luin Reko ja Tina Lundanin kirjan "Viikkoja, kuukausia" joka käsitteli miehen aivokasvainta ja hidasta kuolemista siihen. Sitä en itsekään haluaisi käydä läpi, vaan kuolisin mieluummin samantien, koska kuoleman odottaminen olisi vain liian tuskallista, jos tietäisi ettei voi parantua.
Sen sijaan tunnen parikin nuorta (parikymppistä) ihmistä, joilla on ollut syöpä, ja jotka ovat jatkaneet elämää. Toisella oli kilpirauhassyöpä, ja joutuu syömään tyroksiinia lopun ikäänsä, toisella kävi hieman huonommin, sillä jalka jouduttiin amputoimaan luusyövän takia, mutta hänkin elää pienen pojan isänä vaimonsa kanssa normaalia elämää proteesin kanssa kävellen.
Käsittääkseni tuollaiset pahat vastoinkäymiset ja niistä selviäminen vain lisäävät elämänhalua ja kykyä nauttia pienistä asioista. Siis kannattaa kyllä parantua, jos se on mahdollista.