Ihminen elaa vain yhta tavoitetta varten: pariutuakseen ja elaakseen suhteessa. Jos nainen on 25v ja sinkku, hanessa on oltava jotain vikaa, ja toiset ihmiset nakevat hanet joko a) helppona yhden yon juttuna, ja/tai b) saalittavana vanhanapiikana. Moni ihminen elaa edelleen haavemaailmassa etta Elaman Rakkaus kavelee jonain paivana vastaan, vaikka karu totuus on etta kyseinen ajatusmaailma jattaa naisen ikuiseksi vanhaksi piiaksi. Suurin osa suhteista paatyy kuitenkin eroon joten parempi ottaa itselleen ns. Jarkiliitto eli sitoutua ok miehen kanssa jonka kanssa tulee toimeen, vaikkei suurta hehkua valilla olisikaan. Talla tavalla et ainakaan ole saalittava muiden ihmisten mielessa, ja saat kutsuja paikkoihin jonne kukaan ei haluaisi sinua kutsua koska olet sinkku. Ei ole mitaan saalittavampaa kuin myontaa seurassa olevansa sinkku – ihmiset katsovat sinua valittomasti saalivalla katseella ja miettien “han tulee elamaan ikuisesti yksin”.
ALKAA TUOMITKO VIELA – tama ei ole omaa mielipidettani. Nain sanoo nimittain 29v ystavani. Onko asia todellakin nain vai onko olemassa viela meita hehkeita sinkkunaisia joilla on suhteita takana mutta jotka ovat talla hetkella sinkkuja, ja jotka ovat tarpeeksi itsenaisia olemaan ottamatta keta tahansa elamankumppanikseen, jotka uskovat etta elama ilman miesta on elamaa siina missa elama miehenkin kansa, jotka opiskelevat / luovat uraanda / nauttivat elamastaan ja ystavien seurasta? Jotka uskovat vakaasti siihen etta jonain paivana tapaavat Sen Oikean?
Kommentteja, kiitos. Meilla on nimittain pieni eripura nyt kaynnissa.
ALKAA TUOMITKO VIELA – tama ei ole omaa mielipidettani. Nain sanoo nimittain 29v ystavani. Onko asia todellakin nain vai onko olemassa viela meita hehkeita sinkkunaisia joilla on suhteita takana mutta jotka ovat talla hetkella sinkkuja, ja jotka ovat tarpeeksi itsenaisia olemaan ottamatta keta tahansa elamankumppanikseen, jotka uskovat etta elama ilman miesta on elamaa siina missa elama miehenkin kansa, jotka opiskelevat / luovat uraanda / nauttivat elamastaan ja ystavien seurasta? Jotka uskovat vakaasti siihen etta jonain paivana tapaavat Sen Oikean?
Kommentteja, kiitos. Meilla on nimittain pieni eripura nyt kaynnissa.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Heh.
Osalla ihmisistä taas on muutakin elämää kuin pariutuminen ja 'suhteessa eläminen'. Ja millainenhan siippa semmoista mielenkiinnotonta ihmistä jaksaa edes katsella jolla ei itsellä ole omaa elämää -eihän sitä tarvi sitten kun on _parisuhde_... :D Mitäs tuommoinen tyhjä ihminen sitten voi tuoda parisuhteeseen?
Ehkäpä Se Oikea tulee vielä vastaan, mutta en todellakaan aio olla elämättä sitä odotellessa!
On säälittävää tehdä omaa ja muiden elämää koskevia valintoja ainoastaan pelosta, että näyttäisi huonolta muiden silmissä.
"Sen oikean" odottelu on ok, kunhan ei sitten katkeroidu jos sitä ei löydykään. Täydellisiä ihmisiä on harvassa, eikä toimiva ja onnellinen parisuhde täydellisyyttä vaadi.
Kaverisi ei ole mikään auktoriteetti, eikä hän näytä olevan mikään avaramielinenkään ihminen. Jos hänen maailmansa perustuu sille ajatukselle, että vain (huonompikin?) parisuhde tekee ihmisestä ei-säälittävän, pitäköön hän ajatuksensa, mutta rajoittakoon ajattelunsa ikiomaan itseensä.
Olen yli nelikymppinen ja yhä vain sinkku. Viihdyn todella hyvin itsekseni, omissa puuhissani, kompromisseja tekemättä. En nuorempanakaan etsinyt miestä, koska perhe-elämä ja puoliskona oleminen ei kiinnostanut; nyt olen jo nähnyt ihan liikaa kaverien liittoja, eivätkä ne hyvät puolet tosiaan kompensoi sitä avo/avioliiton voittopuolista arkea. Olisin varmaan miehen ottanutkin, jos olisi tullut vastaan joku oikein sopiva kappale, mutta eipä kukaan vetänyt mattoa jalkojen alta. Mikäpä siinä.
Siinä olet (tai kaverisi on) oikeassa, että sinkkuja ei kutsuta ihan joka paikkaan siviilisäädyn perusteella. Noin on käynyt minullekin, mutta syynä oli useimmiten se, että naistuttavani eivät sietäneet minun heidän miehiltään yrittämättänikin saamaani huomiota (olin varsinkin nuorena aikamoisen puoleensavetävä ja aivoiltani mielenkiintoinen ilmestys). Asia ei sinänsä haittaa minua, koska tuollaiset tilanteet ja tilaisuudet eivät yleensä ole läsnäolemisen arvoisia: kyttäilyä, kettuilua ja pahimmillaan pitkäksi aikaa tulehtuneet välit kavereihin.
En ole koskaan saanut - tai huomannut saaneeni - muilta sääliviä katseita sinkkuuteni vuoksi. Ehkä tämä johtuu siitä, että minusta on iiihanaa olla vapaa ja itsenäinen, ja tämä taitaa myös näkyä päällepäin julistamattakin. Jos joku asiaa kommentoi, kommentti koskee yleensä sitä, kuinka minä muka ikinä olen voinut "jäädä sinkuksi, vaikka ottajia olisi ihan varmasti joka sormelle". Aika usein esiin on myös tullut silkka kateus ja pieni ärsyyntyminen siitä, kuinka riippumattomana joku voi elää. Selkäni takana on ihan varmasti puhuttu ja puhutaan vaikka mitä, mutta ei minun semmoisia tarvitse ruveta suremaan!
Joskus joku on tuonut esiin minulle ihan vieraan näkökannan: minä saan kuulemma sinkkuna "kokeilla miehiä" ja harrastaa seksiä kenen kanssa tahansa. Tuo on vähän sama juttu kuin joidenkin putkiaivoisten ihmisten kommentit tuolla ateismipalstalla: "kun sä olet ateisti, mikset sä sitten ryöstä ja murhaa, vaikkei sulla ole mitään pelkoa mistään". Minua ei kiinnosta satunnainen seksi sen enempää kuin murhailukaan.
Sitä Oikeaa ei kannata etsiä. Jos olisi olemassa jokin maailmanjärjestys, jonka mukaan jokaiselle olisi se oikea täydentävä puolisko, meillä olisi syntyessämme sen puoliskon osoitelappu kaulassa.
Ketkä sitten ovat säälittäviä? Minun mielestäni ne, jotka hankkiutuvat parisuhteeseen, jotteivät toiset ihmiset katsoisi säälivästi. Ne, jotka eivät ymmärrä, että parisuhde ei ole mikään autuaaksi tekevä ilmiö, vaan ihan raadollisesti kaksi ihmistä (ja ehkä useampiakin) sovittelemassa omia elämiään ja persooniaan toisiinsa kitkattomimmalla mahdollisella tavalla. Ja ne, jotka teinimäisesti hakeutuvat parisuhteeseen vain siksi, "kun muutkin on".
Jaa, pitäisikö tämän yrittäjän nyt ruveta miettimään töihin lähtöä? Onhan tässä jo aamu lorvittukin! :)
Alkoi taas sinkkuus tuntua hyvältä, kun luki tämän. Elämässä (ainakin minun) on todellakin sisältöä, vaikka ei sitä toista puoliskoa löydy.
Sinkkuudessa on toki hyvät puolensa, mutta ainakin minä (M-25) haluaisin tiedää, millaista on olla parisuhteessa.
olemaan parisuhteessa vapaita ja itsenäisiä, niin siitä ei olotila sitten enää paljon parane. Ei parisuhteen tule olla kahlitseva, vaan toistaan tukeva, ja antaa sopivasti elintilaa. Tämä pitää vain oivaltaa.
Ei siinä paljon oivaltaminen auta, jollei se toinen osapuoli ole samaa maata. Asian selviämiseen menee todella pitkä aika, eikä mokomaa kokeilua viitsi ruveta kovin monen kanssa edes harkitsemaan.
Ihminen biologisena olentona. Naisen tehtävä olis lisääntyä mahdollisimman hyvän perimän omaavan uroksen/uroksien kanssa. Ja turvata näin verilinjansa jatkuvuus. Miehen tehtävä taas on kilpailla naaraan suosiosta ja jakaa perimänsä mahdollisimman laajalle. Saadakseen parhaat mahdolliset lähtökohdat jättää geeninsä maanpäälle.
Ongelmaksi muodostuu se että ihminen on ajatteleva ja tunteva olento joka ei enää kamppaile selvitäkseen luonnonvalinnassa. Meillä ei ole luonnollisia vihollisia ellei ihmistä itseään lasketa.
Tarve hierarkiassa muut tarpeet ovat jo aikoja sitten ajaneet selviytymisen edelle. Ihminen pystyy hahmottamaan tulevaisuuden ja sitä myöten kumppanin valinta vaikeutuu. Jokaisella meillä on oma ajatusmaailma ja moraalinen sekä eettinen käsitys ihmisyydestä. Nämä asiat ovat omiaan mutkistamaan parisuhteen muodostamista ja vaativat siltä alfa-urokselta tai -naaraalta paljon enemmän kuin mitä se aiemmin 50-100 vuotta sitten on ollut. Ihminen ja yhteiskunta kehittyy nyt niin nopeasti että evoluutio ei pysy enää perässä ja siksi me joudumme käyttämään omia aivojamme ja tunteitamme löytääksemme sen sopivan kumppanin.
Kyllä ystäväsi puhuu nyt aivan paskaa, katkerana varmaan. Hankkisi elämää vähän, ja eläisi itsensä kautta, ja hyvä itsetunto...positiivisuutta.
Sinkkuna voi olla täydellinen elämä, ei mitään ole pois jos ei ole parisuhdetta kun sormia napsauttaa. Olisi varsin ikävää väärän kumppanin kanssa ja että vielä valehtelisi itselleen ja toiselle välittävänsä alusta asti... Sitä paitsi nalkuttava tai muuten väärä kumppani, ei kiitos!
Ystäväsi varmaan luulee että kaikki säälivät, säälii tai ei -sillä ei ole mitään kummempaa merkitystä. Voihan sinkku itse kertoa jos ei pidä sinkkuna olosta ja toiset ymmärtää.
Olen itsekin 29v ja ystäväsi kommentit vaikuttavat epäkypsiltä. Onko hän jäänyt 24wee ajatteluun.
Eihän sitä tarvitse ajatella että pim Se Oikea nyt saapuu Valkoisella ratsullaan, siihen voi uskoa tai olla uskomatta.
Aivan, olen itsekin sita mielta etta saalittavia ovat NE ihmiset ketka parisuhteessa ollessaan saalivat sinkkuja (joskaan en tieda onko tallaisia ihmisia edes olemassa??). Uskonkin siis etta ystavani vaittamat "saalivat katseet" ovat vain hanen omaa mielikuvitustaan. Kun minulta kysytaan olenko sinkku, vastaan reippaasti etta olen. Kaikki varmasti nakevat ettei minulla ole ongelmaa asian suhteen. Jos vastaisin masentuneen kuuloisesti "..olen..", tottakai vastapuolen reaktiokin olisi erilainen. Ehka jopa saalivan oloien - mutta ei itse sinkkuuttani kohtaan, vaan ulospain nakyvaa ASENNETTANI kohtaan.
Sinkkuus ei ole sairaus. Siita on tehty liian iso juttu. Jokainen, ihan jokainen, meista on ollut sinkku jossain vaiheessa elamaansa. Lisaksi, moni taman hetken ei-sinkku tulee ennemmin tai myohemmin olemaan uudelleen sinkku (ottaen huomioon erolukemat nykyaikana). Silloin me taas saatamme olla suhteessa. Niin se vain menee. Miksi asiasta on siis tehty niin iso juttu?!
"Jarkiliitto eli sitoutua ok miehen kanssa jonka kanssa tulee toimeen,
vaikkei suurta hehkua valilla olisikaan. Talla tavalla et ainakaan
ole saalittava muiden ihmisten mielessa, ja saat kutsuja paikkoihin
jonne kukaan ei haluaisi sinua kutsua koska olet sinkku. "
Kysy siltä kaveriltasi, että koska hän ajatteli hankkia itsetunnon ja
alkaa elämään eläänsä omaa itseään varten, eikä muita miellyttääkseen?
Kysy onko hänen koko itsetuntonsa tosiaan siitä kiinni, että mitä
muut ihmiset hänestä ajattelevat? Että mielummin vaikka tunteeton
liitto, kunhan vaan saa pidettyä kulissit yllä muiden silmissä?
Sääliksi käy, jos hänellä on niin huono itsetunto, että ei uskalla
tehdä valintojaan itseään ajatellen, vaan elää vain muille ihmisille.
Ensinnäkin, kyllä ihminen elää muutakin kuin pariutumista ja lisääntymistä varten. Jos tosiaan ajattelee, ettei elämässä ole kuin sellainen määränpää, niin ei ihme, jos ottaa kauheita paineita sinkkuelämästä.
Ja tuntuu, että nykyään se on aika normaalia, että on 25v ja sinkku. Sitten, jos olet 30v ja sinkku, niin sitten ehkä pidetäänkin helppona ja/tai säälittävänä. Eikä se todellakaan ole automaattisesti niin, että sinkku on helppo tai säälittävä. Jos ei vain ole sattunut kohdalle sellaista, johon olisi todella rakastunut, niin minkä sille voi?
Sitäpaitsi, parempi yksin kuin huonossa suhteessa. Itselläni loppui pari vuotta sitten sellainen suhde, jossa minulla oli todella huono ja paha olla. Pomoni totesi, että "olit rohkea kun lähdit siitä suhteesta, tosi moni ihminen roikkuu huonossa suhteessa kun ei uskalla lähteä". Pitää muistaa se, että aina täytyy osata rakastaa myös itseään niin paljon, ettei anna itsensä kärsiä. Mitään kulisseja ei täydy pitää pystyssä vain muitten ihmisten takia. Se on ihan viimeinen juttu. Miksi olla sellaisen kanssa mistä tiedät, ettet tykkää? Ethän osta sellaisia vaatteitakaan mistä et tykkää.
Ja mitä sitten, vaikka odottaisikin, että se Elämän Rakkaus kävelisi joku päivä vastaan. Jos ihminen jaksaa elää paremmin sen ajatuksen avulla, niin mikäs siinä. Ja kaikkihan tapahtuu yleensä silloin, kun sitä vähiten odottaa ja hyväähän kannattaa tunnetusti odottaa...
Niin siis korjaukseksi tahan etta ystavani tosiaan on jo 29v eli kolnenkympin kriisi on jo taysin nakojaan paalla. Itse olen 25v, mutta han periaatteessa puhui omasta elamastaan, ei minun (vaikka viittasikin yleisesti sinkkuihin). Kun nimittain sanoit etta ei 25v sinkku ole saalittava mutta kylla 30v sinkku on jo vahan saalittava.
Niin, luulen etta ihminen jolla on huono itsetunto hakee lisaa itsetuntoa siita toisesta osapuolesta. Ihminen joka ei osaa tehda paatoksia yksin, ihminen jolle on tarkeaa olla "kuin muut".
Toisaalta, tunnen hanet hyvin, ja tiedan etta han on ollut tallainen aina - jokaisen pienenkin "flingin" jalkeen han itkee miehen peraan monta kertaa kauemmin kuin "suhde" edes kesti. Ei siis osaa kasittaa asiaa ettei joku asia jatku. Syyttaa itseaan. Myos taipuvainen masennukseen, mika saattaa olla osasyyna tahan alkuperaisessa viestissa kirjoittamaani "sinkku-vaitokseen".
Kyllahan itsekin haluaisin etta olisi joku jota/joka rakastaa mutta olen kuitenkin sen verran "henkisesti terve" (?) ihminen etta osaan pistaa asiat tarkeysjarjestykseen ja ymmartaa etta elama on lyhyt. Sita paitsi, itsehan ihminen luo oman elamansa ja sen "onnellisuusasteen". Ei toinen osapuoli voi tehda ihmista onnelliseksi, onnellisuus lahtee ihmisesta itsestaan, omasta elamankatsomuksesta.
Ihana kuulla etta tuli nainkin monta minua puolustavaa vastausta jo - ehdin (kylla!) jo kertaalleen miettia etta olenko todella tyhman sinisilmainen ja liian romantikko, kun vaitin hanen vaitostaan vastaan.
Lahdenkin tasta ystavani kanssa kahville ja sitten salille. Ihanaa olla vapaa, puolensa tassakin :)
Kirjoitan asiasta palstalla miten mies isketään, nimimerkillä rakkautta ensisilmäyksellä.
Ei takuulla ole olemassa mitään yhtä Oikeaa. On olemassa monia sopivia,
ei vain yhtä ainutta Oikeaa. Se riippuukin sitten tuurista, että tapaako
koskaan yhtään niistä sopivista ja kiinnostuuko hänkin sinusta.
mun frendi on just tollanen pölkkypää joka "tyytyy siihen ok mieheen" mua ei koskaan sais sellaiseen suhteeseen jossa en tunne jotain suurempaa, tai on ehkä saanut muttei sellainen toimi yksinkertaisesti.