Kesä-aikaan menee muutama lenkki viikossa (yleensä n. tunnissa 10 km). Jos näitä pidempiä lenkkejä tekee, niin jaloissa tuntuukin sitten monta päivää. Pisin lenkki ollut vajaa 2 tuntia, jonka jälkeen ei varmaa viikkoon pystynyt juoksemaan.
No nyt sitten olen kokeillut muutaman kerran soutulaitetta aluksi puoli tuntia ja nyt puolitoista tuntia kerrallaan, seuraavana päivänä ei ole paikat tästä yhtään kipeitä.
Olen huomannut molemmissa kuntoilutavoissa, että ekat puolituntia hengästyttää ja hiki valuu, sitten homma "tasaantuu" ja tuntuu että voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään. No juoksu ainakin rasittaa jalkoja tavalla ettei juoksua pysty paria tuntia pidempään jatkamaan. Soutua taas pystyisi varmaan yli 2 tuntiakin tekemään.
Pitkien selitysten jälkeen itse kysymys, Tavoitteena siis kunnon ylläpito ja liikakilojen välttäminen:
Onko kalori-kulutuksen kannalta kuluttavampaa tehdä viikossa muutama puolentoista tunnin soutu tai pidempiäkin, vai puoli tuntia kerrallaan vaikka joka päivä. Eli kuluttaako soutaminen tunnin soudun jälkeen enemmän, kuin ensimmäisen puolen tunnin aikana.

Vastaukset 1
Vanhimmat
eli tossa se on otsikossa. saman verran kaloreita kuluu tunnin soudussa (liikunnassa) aina, teet sen sitten kymmenen minuutin pätkissä tai kerta rysäyksellä. eikä liikunnan ominaisikulutus lisäänny vaikka suoritus pitenee - luonnollisesti tietenkin esimerkinomaisesti 85-kiloisella reipas soutu:
- 10 minsaa = 100 kcal
- 20 minsaa = 200 kcal
- 60 minsaa = 600 kcal
- 90 minsaa = 900 kcal
Eri asia on se, mitä energiavaroja eri mittainen kulutus hyödyntää... sanotaan että pitkä (yli 60min) aerobinen suoritus siirtyy käyttämään kehon rasvavarastoja. Laihtumiseen suositeltu muoto. Silti rapakuntoiselle ylipaianoisellekin suositellaan EDES kymmenen minsan arki/hyötyliikuntapätkiä, mutta vähintään tunti päivässä. Kyllä sekin auttaa paremmin kuin ei liikuntaa lainkaan.
Itsekin tunnistan tämän "eka puoli tuntia verenmaku suussa ja sitten vaikka viisi taivaassa"... epäilen, että kehon lämpeneminen, verenkierron paraneminen etc. plus endorfiinien erittyminen aiheuttaa tämän "taivas-reaktion"... kehon käytettävissä olevat vararavinnot ja nestetasapaino sitten lopulta määrittävät, kauanko pystyt oikeasti jatkamaan ja kuinka nopeasti suorituksesta palaudut!