Elin avoliitossa, jossa mies joi,petti ja hakkas. Meille syntyi kaksi lasta, nuorimman ollessa kaksi tajusin lopultakin lähteä. Äitini puolusteli aina tätä silloista avomiestäni, jopa sanoi minun ansainneen nämä pettämiset. Siihen aikaan olin todella rikki, äitini ja ex-mies olivat tuhonneet itseluottamukseni täysin. Löysin sittemmin ihanan miehen joka rakastaa minua ja lapsiani ja saimme viime kesänä yhteisen lapsen. Äitini yritti tälle uudelle miehelleni puhua minusta pahaa ja suuttui kun mieheni tokaisi että rakastaa minua, eikä tee hänen tiedoillaan mitään. No hain syksyllä lähestymiskieltoa exälleni, joka on minua kolme vuotta piinannut ja siellä sitten käytettiin äitini lausumaa minua vastaan.. ja sukulaisilta kuultuna äitini puhuu pahaa jatkuvasti minusta ja väittää asioita mistä ei todellisuudessa tiedä mitään. kerrottakoon että olen tavallinen suomalainen pullantuoksuinen kotiäiti, en juo, en polta jne. joten en ymmärrä missä vika? Äitini haluaa mulle pelkkää pahaa, eikä halua olla perheeni kanssa tekemisissä, sillä hänen mielestään mun olis pitäny riutua siinä suhteessa jossa mua satutettiin. Kertokaapa jos jollain samankaltaisia kokemuksia omasta äidistä.. tuntuu näin äitinä niin uskomattomalta koko juttu.. tuntuu kateudelta mut voiko äiti kadehtia tytärtään?
äitini on pahin..
ansaittua?
182161
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Kyllä hän voi kadehtia. Mitä pahemmin sinä voit, sitä paremmin hän voi. Mitä onnellisempi sinä olet, sitä katkerampi äitisi on.
http://www.tukiasema.net/kirjahylly/kirja.asp?ID=118
ihan samaa ja empä juurikaan en halua tavata.
Jokinen Seppo: Äiti, päästä irti (Päivä 1996)
Kirja kertoo Jokisen terapiatyön pohjalta äitisuhteen ihanuudesta sekä vaikeuksista itsenäistyä suhteessa häneen.
iätkin ilkeitä usein oikaa kohtaan,taitaa olla jotain ikivanhaa perimää.
Armahdetaa,sillä he ovat perimänsä mukana saaneet tavat.
Isätkin voi olla ilketä poikaansa kohtaan.
Armahdus heille! ja etäisyyttä.
älä yritä johdatella sivuraiteille keskustelua...
Jokainen aikuinen on vastuussa itsestään, vaikka lapsuus olisi ollut miten kammottava. Sitähän nykyaikuisille aina toitotetaan.
Ihan samoin ovat siis edelliset sukupolvet vastuussa omista tekemisistään, eikös?
Tuo "äiti-syndrooma" näkyisi olevan ikävän yleinen asia Suomessa...et ole ainoa, joka on ihmetellyt sitä, että "kadehtiiko äitini minua...??"
Tsemppiä joka tapauksessa sinulle - ole onnellinen, että sinulla on nyt hyvä mies.
Äiti voi todellakin kadehtia tytärtään.
Esimerkiksi minun äitini sai minut isäni kanssa opiskeluaikanaan. Isäni häippäsi kun olin vuoden vanha ja äitini joutui laittamaan minut aikaisin (9kk vanhana) päiväkotiin, jotta opinnot voisivat jatkua. Isä ei ole ollut koko lapsuus aikana tekemisissä kanssani.
Nyt olen itse avioliitossa ja saimme tyttären. Mieheni haluaa jäädä ainakin vuodeksi hoitovapaalle, mikä on mielestäni loistavaa! Kuitenkin äitini sai raivarin kuullessaan tästä, hän uhkaili ja kiristi eri tavoin että minun pitäisi viedä lapsi päiväkotiin noin vuoden vanhana. Lisäksi hän haukkuu nykyistä miestäni ja totta kai myös minua. Hän yritti jopa kääntää minut miestäni vastaan. Emme olisi hänen mielestään saaneet mennä naimisiin vaan minun olisi pitänyt mennä samaa polkua kuin hän.
Näin meillä... Nyt kuitenkin muutin kertomatta äidille minne ja vaihdoin numeroni jonka laitoin salaiseksi kuten myös osoitteen. En ole ollut neljään kuukauteen äitini kanssa tekemisissä ja mieleni on rauhoittunut huomattavasti. En aio enää antaa hänen yrittää manipuloida minua saatika puuttua asioihin jotka eivät hänelle kuulu.
Tsemppiä!
Myötätuntoa sinulle!
Kuulostaa jotenkin tutulta, vähän kuin mitä äitini tekee. Hänen mielestään minulla on ihannemies ja päläpälä. Hän ei tunnu tajuavan, etten rakasta enää miestäni ja viimekesänä näinkin jotain kummaa. Mieheni oli maalamassa mökkimme ulkoseiniä tuvan ikkunan kohdalla ulkona. Äitini halusikin yht'äkkiä alkaa sovitamaan muutamaa juhlapukua (yksiin häihin). Siinä se loisesti kiloinensa nakuili sen ikkunan edessä, jossa mieheni maalaili. Sanoin asiasta hänelle, mutta hän vain naureskeli, että no ei kai se nyt siitä säikähdä.
Nyt kun olemme eroamassa, niin hän jatkuvasti kyselee, että teenkö oikein ja olenko miettinyt tarkkaan, jotenkin varoen. Samalla hän toitottaa innoissaan, että hän oli tasan saman ikäinen silloin, kun hän erosi isästäni ja mieheni on luonteeltaan samankaltainen kuin isäni.
Kerroin yhdestä miehestä, joka oli mielestäni hyvännäköinen ja haluaisi tavata minut. Hän ensimmäisenä kysyi, että onko minulla siitä kuvaa ja mikä on miehen ammatti. Kun kerroin, että aika hyvässä asemassa ja vaalea, hän vain kimpaantui. Ihan kuin hän ei haluaisi minun tutustuvan miehiin, jotka ei hänelle ole sopivia tai hän itse niitä hyväksynyt.
Hän on aiemmin ennen aviomiestäni jaksanut arvostella miesystäviäni ja aina kertonut suoraan, että mikä on missäkin ollut hyvää ja miksi joku mies on paska ja jopa kehoittanut lopettamaan suhteen, vaikka se minulle itselle olisikin ollut merkityksellinen. Hän jopa aktiivisesti etsi minulle miestä baareista ja vaati minua tapaamaan heitä, koska oli sopinut treffit jo valmiiksi. Olin tuolloin 19v.
Nyt sitten eroan miehestä, joka oli äitini mielestä hirmu kiva, luotettava ja ihanne vävy seurustelumme alkuaikoina. Olen huomannut, että menin nykyisen kanssa naimisiin, koska äitini niin toivoi. Olen tehnyt toimivan suhteen eteen 14 vuotta töitä ja nyt on kivireki täysi, jonka nyöristä haluan päästää irti. Miehenikin on myöntänyt, että äitini mukavuus teki osittain alussa vaikutuksensa. Ihmetteli, että voiko olla niin mukavaa anoppiehdokasta.
Äiti on lisäksi riippuvainen minusta jatkuvasti eikä tee mitään päätöstä ilman suostumustani. Soittelee minulle n. 2-5 kertaa päivässä ihan epätähteellisistä asioista. Jos sanon hänelle, että valitse se, joka sinua eniten miellyttää, niin hän saattaa muka harkita asiaa itsekseen, mutta löytää lopulta hankinnasta jotain negatiivista, jottei hänen tarvitsisi ostaa sitä.
Hän on lisäksi on onnistunut kahdesti kääntämään miheni minua vastaan, kertomalla asioita, jotka eivät pitäneet paikkansa. Lähdimme kerran perheemme kanssa Thaimaaseen, jonne hän onnistui pitkien manipuloivien puheiden jälkeen änkeämään mukaamme. Matkan aikana hän päätti missä syödään, mitä tehdään, minne mennään ja kun yksi päivä purskahdin itkuun, kun ahdisti hänen manipulointi ja painostus, niin hän uskotteli miehelleni, että minulla on pahoja henkisiä ongelmia ja että minä yritän itkulla saada tahtoni läpi mieheni kanssa käydyssä erimielisyydessä. Mieheni uskoi sitä, mutta on onneksi jälkeen päin sanonut, että tajusi myöhemmin tilanteen.
Toinen oli kouluni aloittaminen. Aloitin 30v korkeakouluopinnot ilman, että mainitsin äidilleni hakeneeni sinne. Kun sitten iloisena kerroin päässeeni kouluun, niin hän tokaisi ensimmäisenä, että "Mitä sinä siellä teet, kun sinulla on perhekin". Teillä on niin hyvä perhe-elämä ja tienaatte suht hyvin blablabla.. Miheni, joka opiskelutiedon saatuaan oli ensin iloinen pääsystäni olikin sitten anoppireissun jälkeen todella skeptinen. Hänkin alkoi sanomaan, että onko tuossa nyt mitään järkeä ja että voin vielä harkita ja tämä vaikuttaa yhteisiin tuloihin... Ihan kuin äitini sanoja.
Mieheni on onneksi erittäin ymmärtäväinen ja tulee olemaan elämässäni aina paras kaverini. Eroamme sulassa sovussa jo lastenkin tähden. Odotamme ensin, että saan lopputyön kirjoitettua ja uuden asunnon.
Jaksuja sinulle. Äitisi on luultavasti narsisti, kuten omakin äitini.
Mistä saisi tietoa.?
Olen loppuun palanut ja väsynyt.
Äitini on hyvin ilkeä minulle, koko ajan.
Kohtelee rumasti , uhkailee.
En ole käynnyt heidän kotonaan yli kahteen vuoteen.
Aina haukutaan ja arvostellaan.
Olet tyhmä , läski, yksinhuoltaja reppana, vähä älyinen.
Jos puhelimessa yritän jatkaa hänen aloittamaansa keskusteluaan hän ei jaksa kuunnella , hän ei ole enään kiinnostunut.
Kukaan muu ei saa puhua kuin hän , häntä pitää kuunnella.
Hän puhuu minulle aina isästäni nimityksellä , mieheni mielestä , vaikka hän on täysverinen biologinen isäni.
Saa yllättäviä raivareita varsinkin risteilyllä , ulkona ,jos ihmiset eivät käyttäydy hänen sääntöjen mukaisesti.
On hirveän iloinen kun epäonnistun ihmis- suhteissa ja epäilee suoritanko ollenkaan korkeakoulu tutkintoa.
Koska minusta ei ole mihinkään.
Kukaan täys järkinen mies ei mene kanssani naimisiin.
On suunnitellut loppuelämäni , saa raivarin ja huutaa ,kun sanon että muutan ulkomaille kun valmistun.
Minne sä vanha akka enää voit mennä.
Onko tämä normaalia?
Vai olenko elänyt alistetun tytären elämää 40- vuotta ja epänormaali on jo arkea minulle.?
Äitini sekosi täysin kun jäi eläkkeelle 60- vuotiaana.
Työelämässä ei ollut näin sairasta meininkiä.
Muutin kyllä heti 18 -vuotiaana pois kotoa.
Hän silloin syytti minua kaikesta , valehteli asioita ja tekemisiäni isälleni.
Lensin kotoa kuin leppäkeihäs ,mummoni otti minut hoiviinsa.Jo nuorena ollessani kaikki kaverini olivat huoria.
Hän syytää , arvostelee ja haukkuu .
Saa suurta nautintoa kun alan itkemään ja saa pahiotettua mieleni.
Koko risteilyn ajan nautti ja kyseli entisestä suhteestani ,jossa mies käytti minua hyväsi.
Hän nauroi ja oli onnellinen kun entinen mieheni jäi velkaa minulle .
OlIn lainannut miehelle rahaa enkä saannut niitä rahoja takaisin.
Hän nauttii ja nauraa.Hänestä se on hauska juttu.
Sitten hän saa raivarin kun nykyinen mieheni on mukava.
Minulla ei saa olla kivaa ja mukavaa.
Äitini on hirviö , mitä teen , järki menee,
miten tulisi toimia niissä pienissä puhelin hetkissä ja tapaamis hetkissä joita meillä on.
Hän sairastuttaa minut ja poikani vielä joku päivä.
Miten tälläiseltä hirviöltä voi palastua ?
jätä tapailematta äitiäsi? Ei se mikään pakko ole tuollaista ihmistä tapailla ja soitella, vaikuttaa jollekin sairaudelle tuo äitisi tapaus. Minäkään en äitiäni tapaile ollenkaan ja arvaa vaan onko helpompaa hengittää ja elää omaa elämääni kun ei tarvitse miettiä mitä mieltä tuo on tästäkin asiasta ja mitä se sanoo. Jollei saa muuta kuin pahaa mieltä miksi olla ollenkaan tekemisissä toinen toistensa kanssa? Ei se että on sukua jollekin oikeuta pilaamaan toisen elämää ja kenenkään ei ole mikään pakko antaa sitä elämää pilata, oli sitten äiti taikka joku muu sukulainen. Valinnan tekee jokainen itse kenen kanssa on tekemisissä. Mutta jos omaa sellaisen mielen että tykkää tulla kiusatuksi niin jatkaa sitten vaan samaa rataa. Sillekin on oma nimensä jos tykkää siitä...........
Kiitos , sinulle neuvoista.
Taitaa olla parasta olla tapailematta.
En ole käynnyt hänen kotonaan yli kahteen vuoteen.
Kerran viikossa olen soittanut , mutta taitaa olla parasta jättää soittelemiset.
Vahinko , että näin on käynnyt ja hänen mielenterveys on pilannut
elämämme.
Mielelläni veisin hänet mielenterveystoimistoon, terveyskeskuskseen, jotta saisin dagnoosin hänen sairaudelleen ja mahdollisen lääkityksen, joka voisi helpottaa hänen olotilaansa ,
helpottaisi päivittäistä kanssa käymistä ihmisten kanssa.
Agressivisuus saisi jäädä.
Mutta mielenterveys häiriöistä ei saa hoitoon ilman hänen suostumustaan.
Kun mainitsen asiasta että kaikki ei ole kohdallaan , niin minä olen bullu, ei hän.
Minä tarvitsen hoitoa.
Ehkä hän joskus saa kohtauksen kaupungilla ja pääsee Hesperian päivystykseen.
Se olisi paras ratkaisu.
>>Naamiona tervemieli
Olen nähtävästi paljon vanhempi, mutta tunnistan paljon kertomuksestasi, en kaikkea, mutta tyylin. Tänään meni taas napit vastakkain. Nyt on sitten nämä "sydänkohtaukset". Heti jos olet yhtään pikkuisenkaan eri mieltä, niin jo tuli "sydänkohtaus". Sitten äitin nykyinen mies soittaa ja kertoo. Äitini on ratsastanut kuolemallaan jo 30 vuotta! Aina on syy minussa (ja isässäni). En ole milloinkaan voinut kertoa omista ongelmistani, olla lapsi, saada lohdutusta. Jos olen kertonut, niin on haukkunut ja syyttänyt, että omapa on vikasi. Kun erosin, niin en kertonut ollenkaan, kannoin kaiken yksin vieraassa maassa. Olen myös pitänyt monen vuoden taukoja.
Niin että pohdiskellaan.
Jotenkin olen nyt tullut siihen tulokseen, että saakoon sen "sydänkohtauksen". Olin niin kiltti lapsi, kukaan ei voi uskoa miten kilttejä oltiin kauan sitten. Se ämmä purki kaikki ongelmansa minuun, kun isäni oli kuollut. Joka ainut aamu itkin koulumatkan, viisi vuotta, ensimmäisen tunnin istuin punasilmäisenä, kun se aloitti heti aamusta haukkumisen. Yksi hyvä puoli on tosin, että hän on ylpeä saavutuksistani ja on myös muita hyviä puolia, täytyy tunnustaa. Sinulla on siis paljon hirveämpi äiti!
Ymmärrän tilanteesi ja yritän nyt neuvoa.
Laita pänks joksikin aikaa. Kirjoita kirje ja kerro. Niin minä tein. Veti hiljaiseksi. Voi olla että tulee kauhea vuodatus takaisin. Älä välitä. Sinun piti sanoa sanottavasi! Voit jatkaa omaa reittiäsi ja antaa sen ämmän touhuta omiaan. Mutta älä hyväksy enää tilannetta! Esim tänään sanoin sanottavani ja sanoin myös sen miehelle. Jos saa sen "sydänkohtauksen" taas jälleen ja lopultakin kuolee, niin oma on asiansa. Ei se ole minun vika. Helpottaa itseänikin kun sain kertoa. Toivon, että tästä oli apua!
Muista, että sinun ei tarvitse enää kuunnella yhtään haukkumista! Hoida sinä vain lapsesi ja tule onnelliseksi!
kiitos kaikista viesteistä, on lohduttanut lukea että asia todella voi olla näin..ja äitini taitaa olla pahimmasta päästä. Tapasin hänet viime maanantaina, kahden sisareni kanssa, tarkoituksena saada jonkinlainen selvyys tilanteeseen. Asioista yritettiin keskustella vaan lopputulos oli se että minä olen syypää jopa siihen ettei siskonikaan halua olla tekemisissä hänen kanssaan. Eli minähän se kaiken pahan alku ja juuri olen.. äitini sanoin. Hänestä ei ollut perustelemaan mitään sanomisiaan tai tekemisiään. Mutta sain sitten sanottua itse äidilleni että en pidä häntä äitinäni koska äiti ei voisi kohdella lastaan näin..silmästä silmään ja ai että.. tunsin vapautuvani siitä kahleesta, enkä aio enää edes yrittää parantaa välejä, vaan hautaan hänet, pois mielestäni. Ja aion olla jatkossa onnellinen, ilman katkeria kahleita!
Alkuperäinen kirjoittaja, kyllä nyt on niin, että äitisi on hirviö, ilkiö ja narsistinen kiusaaja. Nauttii, kun saa aiheuttaa pahaa sinulle. Tiedän,kun minulla oli samantapainen äiti, nyt jo edesmennyt.
Tähän "tautiin" ei ole mitään parantavaa lääkettä. Oman terveytesi ja mielenterveytesi säilyttääksesi sinun kannattaa ottaa TÄYDELLINEN ero äidistäsi. Ei tapaamsia, ei puheluja, kirjeitä, kortteja ei yhteydenpitoa. Ei kertakaikkiaan mitään kommunikaatiota. Aina,kun olette tekemisissä - aina saat silmillesi.
Ja meno vaan pahenee ajan myötä. sama koskee tietysti perhettäsi ja lapsiasi - ei mitään tekemistä äitisi kanssa. Kuulostaa pahala,mutta äitisi ottakoon vastuun,kun ei osaa käyttäytyä.
Katsopa vaikka sivut www.narsistienuhrientuki.info. Sieltä keskuteluista kohta "narsistin lapsena". itse olen saanut paljon apua ja tukea näistä sivuista. On myös hyviä kirjoja narsisteista ja heisän käytöksestään suomeksi. Kysy lisää kirjastosta.