Elän uusioperheessä, johon kuuluu itseni ja puolisoni lisäksi hänen murrosikäinen(17v) tytär.
Perheessä asustelee viikonloppuisin, tyttären armeijaa tällähetkellä suorittava poikaystävä.
Vaikka arvostan nuoria ja välitän puolison tyttärestä, tulee toistuvasti vastaan se tosiasia,
että tytär inhoaa minua ja on todella mustasukkainen äidistään.
Se ilmenee niin, että minulla ja puolisolla on
kovinvähän yhteistä, kahdenkeskistä aikaa.
Jos minä saan houkuteltua puolison hetkeksi viereeni vaikka sängynpäälle(ei seksimielessä),
ja jos minä suljen makuuhuoneen oven, niin tytär
varmasti siitä äidilleen valittaa, että ovi on
suljettu. Jos se ovi on auki, niin tytär kulkee
avoimen oven ohitse lukuisia kertoja ja jossain
vaiheessa hänellä on äidille asiaa, ja äidin
pitää mennä katsomaan mitä asia koskee.
Jos me olemme kaikki kolme yhtäaikaa iltalenkillä,
niin varmasti jossain lenkinvaiheessa, tytär käy
matkimaan minun kävelytyyliä.(Kävelytyylini ei ole poikkeava)
Jos me olemme puolison kanssa kahden vaikka lähikaupungissa, soittaa tytär äidilleen jopa
neljä-viisikertaa muutaman tunnin aikana.
Kun tyttären poikaystävä on meillä, äidin pitäisi
tyttären mielestä huomioida poikaystävää paljon
enemmän kuin hän tekee.
Tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin, mutta se ei
ole tärkein, vaan kysymys teille:
Miten kauan tällaista uusioperheessä jatkuu?
Mitä minun pitäisi tehdä?
Miten muut uusioperheet selviintyvät tämäntyyppisistä ongelmista?
Mistä minä saan voimaa?
Perheessä asustelee viikonloppuisin, tyttären armeijaa tällähetkellä suorittava poikaystävä.
Vaikka arvostan nuoria ja välitän puolison tyttärestä, tulee toistuvasti vastaan se tosiasia,
että tytär inhoaa minua ja on todella mustasukkainen äidistään.
Se ilmenee niin, että minulla ja puolisolla on
kovinvähän yhteistä, kahdenkeskistä aikaa.
Jos minä saan houkuteltua puolison hetkeksi viereeni vaikka sängynpäälle(ei seksimielessä),
ja jos minä suljen makuuhuoneen oven, niin tytär
varmasti siitä äidilleen valittaa, että ovi on
suljettu. Jos se ovi on auki, niin tytär kulkee
avoimen oven ohitse lukuisia kertoja ja jossain
vaiheessa hänellä on äidille asiaa, ja äidin
pitää mennä katsomaan mitä asia koskee.
Jos me olemme kaikki kolme yhtäaikaa iltalenkillä,
niin varmasti jossain lenkinvaiheessa, tytär käy
matkimaan minun kävelytyyliä.(Kävelytyylini ei ole poikkeava)
Jos me olemme puolison kanssa kahden vaikka lähikaupungissa, soittaa tytär äidilleen jopa
neljä-viisikertaa muutaman tunnin aikana.
Kun tyttären poikaystävä on meillä, äidin pitäisi
tyttären mielestä huomioida poikaystävää paljon
enemmän kuin hän tekee.
Tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin, mutta se ei
ole tärkein, vaan kysymys teille:
Miten kauan tällaista uusioperheessä jatkuu?
Mitä minun pitäisi tehdä?
Miten muut uusioperheet selviintyvät tämäntyyppisistä ongelmista?
Mistä minä saan voimaa?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ei tuollainen käytös ole normaalia, jotkut kapinoi kyllä murrosiässä, mutta äidin pitäisi osata kitkeä pois lapselliset oikut...
Tytär ei kunnioita sinua. Kunnioitus pitää ansaita, sitä ei voi komentaa.
Tytär rakastaa äitiään, ja testaa, rakastatko sinä.
Tytär taitaa olla oikeassa, sinähän hyydyt jo.
tyttären erittäin voimakas mustasukkaisuus äidistään, liittyy mitenkään minun rakkauteeni puolisooni? En ymmärtänyt kirjoitustasi!
aivan samanlainen paitsi että puolisoni tytär on 15v. ja kyllähän siinä alkuun tyrärpuoli otti "miehestä mittaa" vastaavanlaisilla tempuilla.
En tiedä miten teillä on asianlaita, mutta meillä käytiin muutaman kerran tiukkojakin keskusteluja siitä mikä meidän kaikkien asema tässä kotona on. Tein omalta osaltani selväksi hänelle, että rakastan ja välitän heistä molemmista ja tahdon pitää huolta, niin että meillä kaikilla on hyvä olla tässä.
Ota vastuu itse omasta osastasi ja ole sanojesi mittainen, niin eiköhän luottamus sinuun sen myötä kasva ja tilanteenne rauhoittuu.
meni, ennenkuin tilanne ns."normalisoitui".
Me ollaan asuttu yhteistä kotia jo kolmattavuotta
ja koti on puolisoni ja minun yhteisessä omistuksessa en ole mikään "luuseri".
Puoliso on monesti pitänyt myös kovia keskusteluja
lapsensa kanssa asiasta, välillä tilanne on rauhallinen, sitten taas on "paholainen irti".
Itse en anna aihetta liekkien leimahtamiseen, joskus tämä tilanne vain väsyttää.
rehellinen meillä uusioperheissä, niinkuin monessa ydinperheessäkin leimahtaa tunteet aina silloin tällöin. Toivottavasti en saa kaikkien naisten vihoja niskaani, mutta kerran kuussa leimahtaa varmasti, ja aihe voi olla mikä tahaansa.
Minä miehenä yritän olla silloin mahdollisimman huomaamaton ja tehdä omia juttuja, koska tiedän kokemuksesta, tässä perheessä 4v.eläneenä, että ne menee ohi yhtä nopeesti kuin tulivatkin.
Joskus itse väsyneenä ollessa en aina jaksais ymmärtää, mutta kun sillekään asialle ei voi mitään se vaan on niin.
Ymmärrä, ymmärrä ja ymmärrä muuta neuvo en osaa antaa.
Jäin vain miettimään paria seikkaa. Eli millainen suhde tällä tyttärellä on isäänsä? Ilmeisesti eivät juuri tapaa... Tietty mustasukkaisuus äidistä varmaan korostuukin jos ei ole tuota normaalia isäsuhdetta. Toisaalta taas tytön ikä alkaa olla jo sen pahimman murrosiän ohittanut, joten oma aikuistuminen alkaa pakostakin tulla kuvioon ja onhan hänellä jo se poikaystäväkin. Antakaa vastuuta tytölle. Omani aikuistui ihan silmissä kun sai kevarin josta oli unelmoinut. Minä maksoin kortin ja koulun ja isänsä osti pyörän. Olen siis eronnut. Omaa tarinaani voisin kertoa vaikka mitkä määrät, mutta tässä se ei ole oleellista.
Nyt vain äidiltä tiukkuutta tytön kanssa. Kunnon keskustelut (ei huutamalla eikä uhkailemalla) heidän välillään aina tarpeen vaatiessa. Sinulla täytyy vaan tuota pinnaa riittää ja muista sinä olet aikuinen joten toimi aikuisen lailla. Tytöllä voi olla syvälläkin haavoja alkuperäisen perheen hajoamisesta. Toivottavasti tytöllä on ystäviä...
Ellei teidän parisuhteessa ole muita ongelmia, niin yhdessä jaksatte.
kommenteistasi.
Lisään selvennyksesi kirjoitukseeni, että kyllä tyttären isä soittaa lähestulkoon päivittäin lapselleen.
Ystäviä ja kavereita lapsella on runsainmitoin.