Onkohan kellään samanlaista ongelmaa kun minulla äitini kanssa. Olen kasvanut 5-lapsisessa perheessä ja aina rahasta oli vähän tiukkaa. Meillä ei ollut autoa ja puhelin ja televisiokin tuli vasta 80-luvulla meille.
Sisaruksista olen ainut kellä on lapsia. Lapset ovat todella rakkaita äidilleni.
Mutta hieman yli 70 kymppisen äidin kateus kaikkea saavuttamaani kohtaan vaivaa minua.
Tein lapset nuorena ja opiskelin sitten ammatin itselleni. Sain vakituisen työn ja teen raskasta 3-vuorotyötä.
Aloitin ensimmäisen oman harrastukseni ratsastukseni ja siitä kertoessani äitini voihki, kuinka hänkin on aina halunnut ratsastaa mutta kun ei ole ollut rahaa. Kysyin suoraan lähtisikö hän ratsastamaan jos veisin mutta ei!
Nyt säästettyämme rahaa 2 vuotta lähdemme perheemme kanssa etelään, sama voihkiminen miten hän ei ole koskaan päässyt mihinkään kun ei ole rahaa. Sama jos ostan jonkun uuden vaatteen aina hänkin on halunnut juuri samanlaista..mutta kun ei ole rahaa.
Oikeasti vanhempani tulevat suht mukavasti toimeen nyt kun asuvat kahdelleen.
Nyt en enää viitsi kertoa mistään ostoksistani kun aina saan potea huonoa omaatuntoa.
Nyt pian täysi-ikäinen tytärkin kertoi, että häntä inhottaa kun mummi aina valittaa kaikesta ja tyttärenikin on alkanut varomaan sanojaan!! Eli äiini kateus on siirtynyt tyttäreenikin!!!
Joskus ajattelen että miksi äitini ei voi olla ylpeä siitä mitä olen saavutanut.
Onko kellään neuvoja miten suhtautua tähän.
Sisaruksista olen ainut kellä on lapsia. Lapset ovat todella rakkaita äidilleni.
Mutta hieman yli 70 kymppisen äidin kateus kaikkea saavuttamaani kohtaan vaivaa minua.
Tein lapset nuorena ja opiskelin sitten ammatin itselleni. Sain vakituisen työn ja teen raskasta 3-vuorotyötä.
Aloitin ensimmäisen oman harrastukseni ratsastukseni ja siitä kertoessani äitini voihki, kuinka hänkin on aina halunnut ratsastaa mutta kun ei ole ollut rahaa. Kysyin suoraan lähtisikö hän ratsastamaan jos veisin mutta ei!
Nyt säästettyämme rahaa 2 vuotta lähdemme perheemme kanssa etelään, sama voihkiminen miten hän ei ole koskaan päässyt mihinkään kun ei ole rahaa. Sama jos ostan jonkun uuden vaatteen aina hänkin on halunnut juuri samanlaista..mutta kun ei ole rahaa.
Oikeasti vanhempani tulevat suht mukavasti toimeen nyt kun asuvat kahdelleen.
Nyt en enää viitsi kertoa mistään ostoksistani kun aina saan potea huonoa omaatuntoa.
Nyt pian täysi-ikäinen tytärkin kertoi, että häntä inhottaa kun mummi aina valittaa kaikesta ja tyttärenikin on alkanut varomaan sanojaan!! Eli äiini kateus on siirtynyt tyttäreenikin!!!
Joskus ajattelen että miksi äitini ei voi olla ylpeä siitä mitä olen saavutanut.
Onko kellään neuvoja miten suhtautua tähän.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Jos yhteydenotosta jää jäljelle paha mieli, miksi
kertoa äidille yhtään mitään.
Vanhuus ja katkeruus valitettavasti kulkevat usein käsi kädessä. Elämätön elämä alkaa ahdistaa
ja kiukusta saa lähipiiri osansa.
sitä kateutena. Kunhan vaan on tapana hänellä tuollainen...., sanoo mitä ajattelee. Ei kuitenkaan teiltä haluaisi mitään pois. Ajattelemattomuuttaan voivottelee, tuskinpa ajattelee sen kummemmin asiaa. Jotkut nyt vaan on tuollaisia.
Älkää kertoko hankintoja ja matkoja jos se teille tuottaa pahan mielen se voivottelu. Sehän on totta että on rankkaa ollut joskus hänellä, eikä osaa ajatella että se loukkaa toisia se voivottelu. Siitä voisi ihan keskusteluakin yrittää ettei ihan tarvitsisi välejä poikki ainakaan sen takia laitella. Mutta ei siitä pitäisi kovasti välittää se vaan on hällä tapa.
ajatuksia...olen kuusi lapsisesta alkoholisti perheestä ja olen sisaruksista pärjännyt elämässä vähän paremmin ja mulle tulee kanssa samanlainen tunne kuin sinulle, että äitini on minulle kateellinen , kun olen tehnyt aina elämässä niitä asioita joita olen aina halunnut tehdä. Minä olen hyväksynyt sen tosiasian, että äitini ei ole koskaan ylpeä ja onnellinen puolestani, että minulla menee hyvin. Olen vasta muuttanut uuteen asuntoon ja olen kanssa lähdössä lomalle etelään ja kerroin siitä äidille niin ei ollut kuulevinaankaan. Monesti tälläsistä vanhemmista jotka eivät ole toteuttaneen itseään ja uhrautuneet aina toisten puolesta niin niistä tulee vanhemmiten katkeria ja kateelllisia toisille ihmisille...En enää kyllä pahoita mieltäni vaikka äitini ei kuinnioita muinua ollenkaan. Ei sinun kannete tunte siitä huonoa omaatuntoa, jos sinulla menee hyvin ja olet onnellinen. Minun vanhin sisko on samanlainen kuin äitini ja tavataan vain harvoin . Tsemppiä sinulle ....nauti elämästä ja ole vähemmän tekemisissä kateellisten ihmisten kanssa...ei kannete kuluttaa turhaa energiaa tollasiin ihmisiin.... T. nainen 44v
en tiedä onko se kateutta, äidit eivät aina halua että lapset pärjäävät jopa paremmin kuin he itse.Tälläiset äidit ovat huolehtijatyyppejä ja toivoisivat aina olevansa lapsen yläpuolella, oma äitini ainakin. Silloin on kaikki ok kun äiti saa huolehtia eli lapsen täytyisi olla elämässä huonommin menestyvä kuin äiti.Oma äitini voi pahoin kun lapsi pärjää, ja hän yrittää aina silloin kumma kyllä työntää kapuloita rattaisiin. Täytyisi olla äidistä riippuvainen että hän tuntisi omalla elämällään olevan merkitystä.
Kirjoitat viisaasti, sopii ainakin minun jo kuolleeseen äitiini. Luulen minäkin, että monen vaikean äidin kohdalla on kysymys huolehtijaäidistä, joka ei tiedä, miten toimia, kun kukaan ei tarvitse huolehtimista. Useimmilla heistä ei myöskään ole kykyä tai halua(?) muutokseen. Vai onko se muutoksen pelkoa? Tuntuu, että äitien ja tyttärien odotukset ovat tällöin pahasti risitiriidassa keskenään. Mitä on siis viisainta tehdä?
ei mitätöi lastaan. Kyllä siinä on kateudella osaa, jos käyttäytyy noin.
Kateus haluaa tuhota toisen hyvän, nimenomaan kapuloita rattaisiin. Rakkaus rakentaa, nostaa ylös, auttaa eteen päin.
Kylläpäs puhut tuttuja juttuja! Olen itsekin äiti vm.-70 ja mulla on ihan samanlainen äiti. Mä laitoin hänen kanssaan välit tosi minimiin pari vuotta sitten, koska olisin romahtanut henkisesti jos olisin jatkanut yhteydenpitoamme. Mun äiti on myös sairaalloisen kateellinen kaikesta hyvästä mitä mulla on. Hän on suorastaan mököttänyt kateudesta jos olen esim. käynyt jollakin matkalla tai muuta vastaavaa. Sairasta sanon minä. Mä en tarvitse elämääni tuollaisia ihmisiä ollenkaan.