sivustole tämä viesti:
Itse olen käynyt ja tulen vielä käymään työharjoittelussa 8h/pvä 5pvä viikossa eli 160h/kk kuukaudesta toiseen, josta palkkana on vain KELA-korvaus 8-16e verotonta kuluja ruokakorvausta/pvä.
Eli muutama hassu satanen kuukaudessa. Joka pitää kaiken lisäksi anoa joka kerta uudelleen KELA:sta, eli täyttää työtön työtön lappu työvoimakouluksessa sanalla 28krt kuukauden välein. Lisäksi rastit, allekirjoitukset yms pitää olla kohdilla, että "palkka" tippuu työharjoittelusta.
Ja mikä hauskinta. Niin vaikka tekee samoja töitä kuin oikea palkkaakin saavat, niin eläke ei kerry, vaikka tekee täyspitkää työpäivää.
Työvaatehuoltoa ei yleensä ole. Eli peset itse työvaatteesi, jota ei suositella tehtäväksi tavallisella pesukoneella eikä pesuaineilla erilaisten likatahrojen vuoksi. Jotka voi olla myrkyllisistä/räjähtävistä aineista johtuvia jne.
Sitten ei ole myöskään toimivaa työterveyshuoltoa niinkuin oikeassa työsuhteessa olevilla on. Joten jos tarvitse hoitoa, niin joudut kuormittamaan julkista terveyshuoltoa, vaikka vaiva saattaisi johtua työstä.
Lomia ei myöskään työharjoittelijan kohdalla tunneta. Vaikka oikeata palkkaa saavilla pyörii lomat ja niistä korvaukset.
Ja lopuksi, vaikka olisi tehnyt työnsä hyvin työharjoittelu aikana. Niin firmalla ei ole mitään velvollisuuksia palkkauksen suhteen. Sillä on oikeastaan käytännössä vain oikeuksia työharjoittelijaan.
Lisäksi voisi vielä todeta, että työharjoittelussa yms käynti on kalliimpaa kuin aidosti työttömänä ollessa. Sillä pitää maksaa liikkuminen ruoka lisääntynyt vaatteiden peseminen mukaan lukien työvaatteet. Voi olla myös, että kustannat itse omat turvavarusteet myös.
Sekä sekin on todettava, että firmat ei haluakaan palkata ketään, koska ilmaisiakin työntekijöitä saa töihin viimeistään karensin voimalla, jos vaan oikein osaa vedellä naruista.
No tässä oli vasta muutama seikka mitä ilmaistyö aiheuttaa työssä käyville työttömille.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Eipä taida ilmaantua. Ilmaistöiden arvosteleminen näyttää olevan kielletty aihe. Näin, vaikka se olisi vain osa sosiaaliturvaa yleisesti käsittelevässä kirjoituksessa.
Oli siellä joku muukin juttu ilmaistöistä. Eli lisää vaan sinne juttua karusta todellisuudesta, aina parempi että tieto leviää, vaikkei päättäjiin voisikaan vaikuttaa.