Luin eilen päiväkirjojani ex-kumppanini ajalta, ja hämmennyin kuinka olin OIKEASTI sairastunut hänen kanssaan. Hän sai minut kolmen vuoden kuluessa uskomaan, että olen paha, epäonnistunut, itsekäs (ei siis oikeutta koskaan omiin juttuihin, koska kaikki oma on pahaa itsekkyyttä) ja epäonnistunut. Mies ei koskaan haukkunut, enemmänkin tyyliä yliälykäs manipuloiva marttyyri. Argumentit olivat tyyliä "Tulin töistä kotiin, ja sä et ollenkaan tue mua tässä. Sä olet niin itsekäs, koska sun isäsuhde oli niin huono. Sä et osaa antaa etkä huolehtia toisesta."... Ja minä tietenkin antamaan ja yrittämään. Ja se oli aina väärin..
Vuoden kuluttua erosta tajusin, että hän manipuloi minua täysin. Sadismi ei ollut neulojen tunkemista kynsien alle vaan pään sisään. Yksitellen ja ilman näkyvää väkivaltaa. Mies lähettelee edelleen mulle en kirjeitä samaan tyyliin "Mun ei pitäis katkaista häneen välejä, koska vaan toistan huonoa isäsuhdettani."...
Puisitattaa edelleenkin koko tyyppi ja pelkään, että jos näkisin hän alkaisi taas manipuloimaan minua ja saisi minusta ylivallan.
Vuoden kuluttua erosta tajusin, että hän manipuloi minua täysin. Sadismi ei ollut neulojen tunkemista kynsien alle vaan pään sisään. Yksitellen ja ilman näkyvää väkivaltaa. Mies lähettelee edelleen mulle en kirjeitä samaan tyyliin "Mun ei pitäis katkaista häneen välejä, koska vaan toistan huonoa isäsuhdettani."...
Puisitattaa edelleenkin koko tyyppi ja pelkään, että jos näkisin hän alkaisi taas manipuloimaan minua ja saisi minusta ylivallan.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Joo, PYSY EROSSA vaan!
Sinun kohdaltasi oli kyse mielyttämisen halusta ja asiaa korjataksesi/hallitaksesi puolison käytös ei ratkaise omaa tulevaisuuttasi - vaan oma käytöksesi.
Jos SINUN ongelmasi on mielyttämisen halu - tee nimeomaan sille jotain.
Mulla on samanlainen mies tääl kotona. Aina se on jotain vaille. Aina pitäis tehdä enemmän ja enemmän sen eteen, mut silti mikään ei oo tarpeeks ja aina jotain on vialla. Inhottavat kommentit pitää mut "ruodussa". Välillä sitä aina havahtuu, että hetkonen, ei tän näin pitäis mennä. Ei mua näin saa kohdella. Mun opiskelu ei oo mitään verrattuna herran harrastuksiin ja töihin, hän tekee aina eniten! Hahahaa, onneks jätän sen tunkion ja muutan omilleni parin viikon sisään! :)
Onnittelut kaikille, jotka rohkeasti lähtevät huonoista suhteista. Me ansaitaan hyvää itsellemme ja ennen kaikkea rakkautta!
Henkinen, fyysinen, taloudellinen tai seksuaalinen väkivalta ei kuulu rakkauteen.
Elämän laatu paranee 100 %, kun uskaltaa jättää sekopäät taakseen. Antaa niiden jäädä marisemaan. Jos me uhrit niin "pilaamme" heidän elämänsä, on se kumma, etteivät he sitten osaa ottaa itse eroa, vaan haluavat nitistää ja nujertaa mieluummin. Uhmaikäisen kakaran nillitystä sellainen. Aikuinen ymmärtää ottaa vastuun omasta elämästään, eikä syyttele muita!
Minullekin hoettiin, että pilasin herran elämän. Niin vain alkoi polvillaan pyytelemään takaisin, kun ilmoitin, että minulle riitti. Ristiriitaista?
En menisi takaisin mistään hinnasta.
kuin minun elämästä olen jo monta vuotta yrittäny eroon etten pilaa toisen ihmisen elämää,,,(= mut mitä perkelettä ku äijä vaan roikkuu ja roikkuu kai sen pitää kuolla ennenku saan sen irti saatanan takiainen,,ja sit ku vaan pilaan sen elämää ku hän ansaitsis niin paljon paremman naisen,,koittais sit hakee,,mä yritän paeta juosta piloon mut helvett en tieten pääse ainakaa omin avuin,, on tullu mieleen onko se es ihminen ku aina tietää mist löytää mut tai sit se on sitä seuranta laitetta kokeillu muhun,,aika näyttää
Tuo sinun viestisi on yksi puoli asiasta. Kukaan tällä palstalla ei voi tietää, osallistutko sinä itse huomaamattasi jonkinlaiseen vastavuoroiseen "henkiseen väkivaltaan" niin, että se vain ilmenee eri tavalla kuin ex-kumppanisi kohdalla.
Totta, tarjoamasi lainaukset kalskahtavat jonkinlaisen manipuloivan narsistin lausahduksilta. Mutta mehän emme tiedä mitään muuta. Mitä jos miehellä oli jokin syy nostaa esiin isäsuhde? Mitä jos hänellä oli todellinen syy valittaa siitä, ettet tue häntä?
En sano, että näin olisi. En myöskään halua syyllistää. Haluan vain osoittaa, että asioita kannattaa miettiä laajemmin. Yhden ihmisen näkemys saattaa olla näkemys, jonka esittäjä on sokea omalle käytökselleen.
Kaikissa suhteissa ei ole vain yhtä syyllistä. Usein syyllisiä on kaksi. Ei tarvita mitään isoja draamoja kuten hakkaamisia tai pettämisiä, huono suhde voi olla kiinni molempien osapuolien kekoon tuomista pienistä ongelmista. Usein voi olla niin, että molemmat osapuolet ovat yleisesti ottaen ihan tavallisia empatiakykyisiä ihmisiä, mutta parisuhteessa molemmat ovat täysin sokeita omalle käytökselleen ja ainakin mielessään löytävät lopulta aina syyllisen toisesta osapuolesta.
Ihan samaa maata tunnut olevan itsekin, manipuloivan henkisen väkivallan saralla. Kyllä ihmisellä on oikeus avata silmänsä ja huomata millainen puoliso on ja lähteä suhteesta jos voi siinä huonosti. Ei ketään ole tarkoitettu toisen kynnysmatoksi.
Tätä tarkoitin. Kyvyttömyyttä tarkastella asioita objektiivisesti. Väität seuraavaa: "Ihan samaa maata tunnut olevan itsekin, manipuloivan henkisen väkivallan saralla."
Väite on käsittämätön. Noin vain päätit syyttää minua manipuloinnista ja henkisestä väkivallasta ilman mitään perusteita. Tosiasiassa olen juuri päinvastaista. Ihmissuhteissani olen hyvin tarkka siitä, etten epäsuorastikaan vahvista negatiivisia itsetuntemuksia ja -käsityksiä toisessa ihmisessä, alentamisesta puhumattakaan.
Pointtini oli, että kukaan tällä palstalla ei voi tuntea ketjun aloittajan suhdetta niin hyvin, että hänen kuvauksensa perusteella voisi vahvistaa esitetyn näkemyksen totuudenmukaiseksi. Halusin vain nostaa esiin sen, että maailma ei aina ole mustavalkoinen ja että asioilla saattaa olla toisetkin kasvot.
Kuten totesin, parisuhteen toisen osapuolen suuhun laitetut sanat kieltämättä kuulostavat alistavan manipuloijan puheelta, mutta kukaan täällä ei tiedä niiden historiaa ja asiayhteyttä. Kukaan täällä ei tiedä, miten suhteen toinen osapuoli (siis ketjun aloittaja) on suhteessa käyttäytynyt, mitä hän on sanonut, miten hän on kohdellut kumppaniaan päivittäisessä kanssakäymisessä. Onhan kovin helppoa tehdä itsestään puhtoinen ja syyttää kaikesta toista osapuolta.
Ajattelepa nyt hetki. Syytit minua _henkisestä väkivallasta_ ilman mitään järkevää perustelua. Mitä mieltä olet omasta itsekriittisyydestäsi ja yleisestä arviointikyvystäsi?
Viestisi tarkoitus on siis puolustaa nimetöntä ihmistä, jota et koskaan ole tavannut ja joka ei edes lue näitä viestejä itsensä henkisen väkivallan kohteeksi kokevan ihmisen kirjoitukselta... taidat olla varsinainen pyhimys.
Et ole puoliksikaan niin älykäs kuin luulet olevasi.
Ja joo... kyllä kaikki näkee mitä sä täällä teet eli häiriköit vaikeuksissa olevia ihmisiä. Hanki jostain viime vuoden joulukuusi ja laita hanuriis.
Aina ei edes eroaminen riitä.. Olen ollut erossa manipuloivasta ja henkisesti- ja fyysisesti väkivaltaisesta miehestä kohta puoli vuotta.. Edelleen uhkailee, kiristää ja manipuloi. Minulla ei saisi olla yksityiselämää ym. Asiaa vaikeuttaa kaksi yhteistä lasta. En tiedä mitä pitäisi tehdä.
Asiallisesti kirjoittanut henkilö on saanut osakseen kahden eri henkilön (vai yhden?) vihat ja aggressiot. Vieläpä syytökset henkisestä väkivallasta, vaikka ainoat henkistä väkivaltaa käyttäneet ovat juuri nämä syyttelijät ja haukkujat itse.
Kyseinen kirjoittaja toi keskusteluun laajemman, mielenkiintoisen perspektiivin ja sai niskaansa henkistä väkivaltaa.
En ymmärrä, miksi haukut monin tavoin ja sanankääntein aivan asiallisesti aiheesta kirjoittanutta henkilöä.
Ovatko ihmiset ja vieläpä henkisen väkivallan uhrit todella näin sokeita omalle käytökselleen???
Henkinen väkivalta, jota ketjun aloittaja kuvaa, on kyllä sitä kaikkein pisimmälle kehittynyttä ja ovelinta! Koen itse samaa.
Aluksi mieheni oli unelmien prinssi kaikin tavoin, niinkuin narsistit yleensä ovat. Pikkuhiljaa alkoi tulla outoja huomautuksia asioista, joita teen ja sanon väärin. Nyt tilanne se, että en tee mitään oikein -kuulen jatkuvaa vähättelyä joka asiasta, persoonastani alkaen. Muuta en tee oikein paitsi sen, mitä tapahtuu makuuhuoneessa. Pitkään sitä ihmettelin, kunnes tajusin, että se on hänen hyötynsä; kun hän kehuu minua edes sillä saralla, olen suostuvaisempi seksiin, kun koen tekeväni edes jotain oikein. Kuitenkin alitajunnassani kun vallitsee halu mielyttää häntä ja tehdä onnelliseksi,kun kerran tuota ihmistä rakastan.
IKINÄ mieheni ei ole minulle haistatellut, fyysisestä väkivallasta puhumatakaan. Muiden ihmisten edessä hän kohtelee minua ylihuomaavaisesti ja käyttäytyy muutenkin todella sivistyneesti ja kohteliaasti. IKINÄ ei kukaan uskoisi, millainen hän oikeiasti on!! Mutta kun olemme kahden.. Hän saa yhtäkkisiä raivo -ja murjotuskohtauksia, jotka ovat AINA minun syytäni. Kertaakaan en ole kyllä parhaalla tahdollakaan saanut selville, mitä tarkalleen ottaen olen hänen raivostuttamisekseen tehnyt! KAIKKI täytyy tehdä niinkuin hän sanoo -tai sitten ei tehdä ollenkaan; alkaen esineiden asennoista ja astioiden järjestyksestä kaapissa -kontrollointi on sairaaloista, en ole edes tiennyt että tuollaista voi olla!!
Tapaamme vain viikonloppuisin, eikä ole kulunut puoleen vuoteen yhtäkään viikonloppua, joka ei olisi loppunut itkuun. Erottu ollaan pari kertaa, mutta aina än on onnistunut luikertelemaan takasin.
Kysymys kuuluu tietysti, MIKSI kestän tälläistä?? No, vastaus ei ehkä kuitenkaan ole että rakastan häntä, vaan se, että naristit ovat valitettavasti tosiaan siltä toiselta puoleltaan erittäin hurmaavia; miehenikin on ehdottomasti mielenkiintoisin ja hauskin mies johon olen törmännyt. Kaikki muut tuntuvat kovin mitättömiltä häneen verrattuina! Eli niin kauan kuin en törmää mieheen, joka vetää vertoja mieheni hyville puolille, tuskin tulen lähtemään mihinkään; vaikka lähipiirini niin vaatiikiin, katsellessaan harmaaksi ja ilottomaksi muuttunutta olemustani.
Tiedän itsekkin että tämä on ihan hullua, mutta niin siinä vain käy,kun narsistin kynsiin joutuu -menettää itsensä ja jää..