Siis mä en kestä mun anoppia.
Ollaan asuttu miehen kanssa yhdessä vajaa vuosi. Aikanaan muutin tähän miehen asuntoon, koska lainat on tästä maksettu, joten oli järkevämpää taloudellisesti näin. Mies on asunut tässä sellaiset kolmisen vuotta. Appivanhemmat asuvat viereisessä talossa. Olivat vain parisen vuotta sitten ilmoittaneet pojalleen, että "ostettiin muuten siitä naapurista kiva kaksio".
Seurustelun alkuvaiheessa anoppi pamautti kylään milloin missäkin tilanteessa, omilla avaimilla. Onneksi se avain kuitenkin saatiin muutettuani pois, kun ei ollut vara-avainta enää anopille antaa.
Nyt se anoppi sitten tekee kaikki illat järkyttäviä satseja ruokaa, on ihan ostanut folioisia uunivuokia sitä varten, että tekee meille pakkaseen. Ostaa meille vessapaperit, "kun on isoja satseja tarjouksessa".
Ostin sitten nättejä käsipyyhkeitä, maksoikohan 4kpl kympin. Siihen kommentti: "miksi nyt menitte ostamaan, olisihan meillä ollut". Siihen vastasin, että siksi, kun haluttiin juuri tällaiset. En kehdannut sanoa, etten halua kenenkään vanhoja.
Joka ainoa ilta varsinkin viikonloppuna soittaa että tulkaa syömään. Mulle lähettää harva se päivä tekstareita, että onko kaikki hyvin, ollaanko vielä yhdessä. Jos en vastaa, soittaa heti miehelle ja panikoi, onko meillä riitaa. Muuten soittaa miehelle "vain" kerran päivässä. Jos miehellä on vapaapäivä töistä, hän herää kuitenkin aamuisin viemään äitinsä töihin. Kulkevat nimittäin samaan suuntaan työmatkaa, onneksi eivät sentään samassa työpaikassa ole. Ei, vaan anoppi aikoo määräaikaisen työsuhteensa syksyllä päätyttyä hakea samaan työpaikkaan, missä minä olen ollut viitisen vuotta.
Nyt ovat appiukon kanssa alkaneet säästää rahaa, että saadaan meidän asunto remonttiin ensi kesänä. Mikäli olemme joskus muuttamassa, mieheni ei saisi laittaa omaa omistamaansa asuntoa vuokralle, vaan asunto pitää myydä, ettei tarvitse uutta varten ottaa liikaa lainaa. Niin no tämän nykyisen vuokratulotkin kattaisivat jo tulevaa lainaa.
Teen työtä, jossa joudun hoitamaan asiakaskontakteja joskus myös vapaa-ajalla, eli jos asiakas soittaa, pidän hyvän tavan mukaisena vastata myös viikonloppuna, jos olen asiakkaan kanssa näin erikseen sopinut. Viimeinen tikki oli, kun anoppi viimeksi asiakkaan kanssa puhelimessa ollessani tuli viereen kiljumaan, että "sullahan on vapaailta, ei sun tarvitse vastailla viikonloppuna, kuka kehtaa soittaa. Sulje heti se puhelin". Kyllä hävetti hoitaa asiakkaan kanssa asia loppuun.
Niinpä, mitä tässä valitan, onhan mulla anoppi, jolle olen ilmiselvästi mieleinen miniä. Tukee jopa taloudellisesti(jota ei edes tarvittaisi, saati, että haluaisin olla riippuvainen jonkun toisen vanhemmista, kun en halua olla edes omistani). On jopa suoraan kertonut, että pelkää minun jättävän poikansa ja rukoillut(käytti oikein tuota sanaa), etten kyllästy mieheeni...
Mutta ihan oikeesti, olenko ihan kohtuuton, että haluan säilyttää oman yksityisyyteni myös ja tietyn välimatkan? Nämähän ovat kuitenkin minulle lähes tuntemattomia ihmisiä...
Mulla on pelkona se, että tämä on vasta alkusoittoa. Nyt ollaan menossa kihloihin ja en ole varma, uskalletaanko edes kertoa anopille, ettei se sekoa. Anoppi haluaa kutsua minun äitini kylään, mutta en kertakaikkiaan kehtaa edes ehdottaa tätä äidilleni, koska tiedän, että äitiäni ei kiinnosta tämäntyyliset ihmiset ja tuskin edes tulisi. En todellakaan ole mistään hienostoperheestä, mutta oon saanut todella tiukan kasvatuksen ja meillä on aina opetettu, että toisten asioihin ei nokkaa työnnetä. Eli suoraansanottuna anoppini on niin juntti, että hävettää. Enkä kehtasi oikein sanoa anopille, ettei se äitini taida tulla, koska kokisi anopin ihan varmasti tapahtuvan utelun tungettelevana ja epämukavana.
Mitä sitten, jos ja kun toivottavasti saamme miehen kanssa jälkikasvua? Mulla on jo valmiiksi kauhukuvat mielessä, kuinka anoppi on vieressä neuvomassa. Saati sitten ostelemassa lapsille kaikkea omasta mielestään tarpeellista, josta ei sitten kehtaa kieltäytyä.
Miehen kodissa ei syödä samaan aikaan samassa ruokapöydässä. Siellä ei käytetä sanaa kiitos. Siellä kiroillaan jatkuvasti jopa lasten kuullen ja annetaan lasten kiroilla. Siellä ei kysytä keittiöön mennessä, että ottaisko joku toinen jotain. Miehen veljen lapset, molemmmat alle 10-v, eivät koskaan kysy mihinkään lupaa. Näitä "tapoja" en haluaisi siirtää lapsilleni. Siis moukkamaisutta. Mieheni on onneksi jossain näitä tapoja oppinut maailmalla ollessaan. En haluaisi viedä lapsiani edes hoitoon tuollaiseen paikkaan, etteivät saisi mitään vaikutteita.
Olen keskustellut mieheni kanssa asiasta ja hän on kertonut, että hermot ovat yleisimmin kireällä juuri hänen äitinsä tuppautumisen ja kyselyn takia. Hän on asiasta huomauttanut jatkuvasti, mutta anoppi lopettaa aina viikoksi, pariksi ja sitten sama tahti alkaa taas. Anopille ei uskalla sen enempää sanoa, koska saa suoraansanottuna hysteerisiä kohtauksia tai laittaa sitten välit poikki kokonaan. Ei sekään sitten miestä ajatellen ole paras vaihtoehto, kun kyseessä on kuitenkin oma äiti.
Tiedän, olen kauhea ihminen, kun toinen kuitenkin tekee kaiken ihan vain hyvää hyvyyttään. Ja kaikenlisäksi niin kauan, kun anoppi ei ole liian tuttavallinen, tulemme toimeen loistavasti, meillä on jopa hauskaa.
Mutta mä olen niin kypsä. Ja me ollaan kolmekymppisiä. Pitääkö tässä muuttaa anopin takia ja kohta vaihtaa työpaikkaakin vai vaan kehitellä omia hermoja edelleen.
Ollaan asuttu miehen kanssa yhdessä vajaa vuosi. Aikanaan muutin tähän miehen asuntoon, koska lainat on tästä maksettu, joten oli järkevämpää taloudellisesti näin. Mies on asunut tässä sellaiset kolmisen vuotta. Appivanhemmat asuvat viereisessä talossa. Olivat vain parisen vuotta sitten ilmoittaneet pojalleen, että "ostettiin muuten siitä naapurista kiva kaksio".
Seurustelun alkuvaiheessa anoppi pamautti kylään milloin missäkin tilanteessa, omilla avaimilla. Onneksi se avain kuitenkin saatiin muutettuani pois, kun ei ollut vara-avainta enää anopille antaa.
Nyt se anoppi sitten tekee kaikki illat järkyttäviä satseja ruokaa, on ihan ostanut folioisia uunivuokia sitä varten, että tekee meille pakkaseen. Ostaa meille vessapaperit, "kun on isoja satseja tarjouksessa".
Ostin sitten nättejä käsipyyhkeitä, maksoikohan 4kpl kympin. Siihen kommentti: "miksi nyt menitte ostamaan, olisihan meillä ollut". Siihen vastasin, että siksi, kun haluttiin juuri tällaiset. En kehdannut sanoa, etten halua kenenkään vanhoja.
Joka ainoa ilta varsinkin viikonloppuna soittaa että tulkaa syömään. Mulle lähettää harva se päivä tekstareita, että onko kaikki hyvin, ollaanko vielä yhdessä. Jos en vastaa, soittaa heti miehelle ja panikoi, onko meillä riitaa. Muuten soittaa miehelle "vain" kerran päivässä. Jos miehellä on vapaapäivä töistä, hän herää kuitenkin aamuisin viemään äitinsä töihin. Kulkevat nimittäin samaan suuntaan työmatkaa, onneksi eivät sentään samassa työpaikassa ole. Ei, vaan anoppi aikoo määräaikaisen työsuhteensa syksyllä päätyttyä hakea samaan työpaikkaan, missä minä olen ollut viitisen vuotta.
Nyt ovat appiukon kanssa alkaneet säästää rahaa, että saadaan meidän asunto remonttiin ensi kesänä. Mikäli olemme joskus muuttamassa, mieheni ei saisi laittaa omaa omistamaansa asuntoa vuokralle, vaan asunto pitää myydä, ettei tarvitse uutta varten ottaa liikaa lainaa. Niin no tämän nykyisen vuokratulotkin kattaisivat jo tulevaa lainaa.
Teen työtä, jossa joudun hoitamaan asiakaskontakteja joskus myös vapaa-ajalla, eli jos asiakas soittaa, pidän hyvän tavan mukaisena vastata myös viikonloppuna, jos olen asiakkaan kanssa näin erikseen sopinut. Viimeinen tikki oli, kun anoppi viimeksi asiakkaan kanssa puhelimessa ollessani tuli viereen kiljumaan, että "sullahan on vapaailta, ei sun tarvitse vastailla viikonloppuna, kuka kehtaa soittaa. Sulje heti se puhelin". Kyllä hävetti hoitaa asiakkaan kanssa asia loppuun.
Niinpä, mitä tässä valitan, onhan mulla anoppi, jolle olen ilmiselvästi mieleinen miniä. Tukee jopa taloudellisesti(jota ei edes tarvittaisi, saati, että haluaisin olla riippuvainen jonkun toisen vanhemmista, kun en halua olla edes omistani). On jopa suoraan kertonut, että pelkää minun jättävän poikansa ja rukoillut(käytti oikein tuota sanaa), etten kyllästy mieheeni...
Mutta ihan oikeesti, olenko ihan kohtuuton, että haluan säilyttää oman yksityisyyteni myös ja tietyn välimatkan? Nämähän ovat kuitenkin minulle lähes tuntemattomia ihmisiä...
Mulla on pelkona se, että tämä on vasta alkusoittoa. Nyt ollaan menossa kihloihin ja en ole varma, uskalletaanko edes kertoa anopille, ettei se sekoa. Anoppi haluaa kutsua minun äitini kylään, mutta en kertakaikkiaan kehtaa edes ehdottaa tätä äidilleni, koska tiedän, että äitiäni ei kiinnosta tämäntyyliset ihmiset ja tuskin edes tulisi. En todellakaan ole mistään hienostoperheestä, mutta oon saanut todella tiukan kasvatuksen ja meillä on aina opetettu, että toisten asioihin ei nokkaa työnnetä. Eli suoraansanottuna anoppini on niin juntti, että hävettää. Enkä kehtasi oikein sanoa anopille, ettei se äitini taida tulla, koska kokisi anopin ihan varmasti tapahtuvan utelun tungettelevana ja epämukavana.
Mitä sitten, jos ja kun toivottavasti saamme miehen kanssa jälkikasvua? Mulla on jo valmiiksi kauhukuvat mielessä, kuinka anoppi on vieressä neuvomassa. Saati sitten ostelemassa lapsille kaikkea omasta mielestään tarpeellista, josta ei sitten kehtaa kieltäytyä.
Miehen kodissa ei syödä samaan aikaan samassa ruokapöydässä. Siellä ei käytetä sanaa kiitos. Siellä kiroillaan jatkuvasti jopa lasten kuullen ja annetaan lasten kiroilla. Siellä ei kysytä keittiöön mennessä, että ottaisko joku toinen jotain. Miehen veljen lapset, molemmmat alle 10-v, eivät koskaan kysy mihinkään lupaa. Näitä "tapoja" en haluaisi siirtää lapsilleni. Siis moukkamaisutta. Mieheni on onneksi jossain näitä tapoja oppinut maailmalla ollessaan. En haluaisi viedä lapsiani edes hoitoon tuollaiseen paikkaan, etteivät saisi mitään vaikutteita.
Olen keskustellut mieheni kanssa asiasta ja hän on kertonut, että hermot ovat yleisimmin kireällä juuri hänen äitinsä tuppautumisen ja kyselyn takia. Hän on asiasta huomauttanut jatkuvasti, mutta anoppi lopettaa aina viikoksi, pariksi ja sitten sama tahti alkaa taas. Anopille ei uskalla sen enempää sanoa, koska saa suoraansanottuna hysteerisiä kohtauksia tai laittaa sitten välit poikki kokonaan. Ei sekään sitten miestä ajatellen ole paras vaihtoehto, kun kyseessä on kuitenkin oma äiti.
Tiedän, olen kauhea ihminen, kun toinen kuitenkin tekee kaiken ihan vain hyvää hyvyyttään. Ja kaikenlisäksi niin kauan, kun anoppi ei ole liian tuttavallinen, tulemme toimeen loistavasti, meillä on jopa hauskaa.
Mutta mä olen niin kypsä. Ja me ollaan kolmekymppisiä. Pitääkö tässä muuttaa anopin takia ja kohta vaihtaa työpaikkaakin vai vaan kehitellä omia hermoja edelleen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Olisko millään mahdollista muuttaa jonnekin paljon kauemmas anopista? Minusta tuo tungettelu tuntuu ahdistavalle, itse en jaksaisi.
Tai sitten anopille pitäisi erittäin selvästi saada sanottua että tästä lähtien yhteydenpito vähenee. Mutta hankalaa se on jos ovat muuttaneet naapuritaloon - eli anoppi on liian lähellä.
Olisiko anopille mahdollista järjestää jotakin muuta ohjelmaa kuin teidän elämäänne tungettelu? Onko hän kiinnostunut jostain harrastuksesta tms. ompeluseurasta jonne voisi hilata luunsa?
ellei sille anopille mene jakeluun että tekee hieman hajurakoa teihin. Sillä katsos kun ei ole omaa elämää niin se haluaa elää teidän elämäänne. No hyvää se tarkoittaa varmaan niillä ostoksillaan, mutta tehkää nyt selväksi että te ostatte huusholliinne itse omat käyttötavarat. Ostakoon sitten syntymäpäivänä ja jouluna jotain lahjaa jos niin tykkää ostella, muuten ei.
Jokainen haluaa oman kotinsa sellaiseksi missä itse viihtyy ja jokainen haluaa sisustaa omilla ostoksillaan asuntonsa ja sen pitäisi jokainen anoppi ja äiti ymmärtää. Laittakaa sille anopille vaikka kirje missä kerrotte asianne ja jos sitten ottaa siitä nokkiinsa niin oma on häpeänsä, tuskinpa kuitenkaan kauaa aikaa jaksaa vihoitella.
Itse kuitenkin muuttaisin kauemmaksi tuollaisesta ihmisestä kun ei varmaankaan ymmärrä vaikka rautalangasta vääntäisi. Sillä on liian vähän tekemistä ja liikaa aikaa murehtia toisten asioita.
Suosittelen, että yritätte mahdollisimman nopeasti vetää rajat selviksi! Sitten, kun teillä on niitä lapsia, niin se rajan vetäminen tulee vielä vaikeammaksi.
Alkakaa pikkuhiljaa hakea sitä yksityisyyttänne ja jättäkää yhteistuumin joinakin päivinä vastaamatta anoppisi puheluihin ja viesteihin. Joskus on hyvä olla itsekäs.
Sanokaa, että tarvitsitte OMAA laatuaikaa ihan vain te kaksi.
Koittakaa saada hänet ymmärtämään, että hän on se mahdollinen kompastuskivi suhteessanne, koska ei anna teille tilaa hengittää. Hänen täytyy ymmärtää, että ette te mihinkään häviä, vaikka ei jokapäivä oltaisikaan yhteydessä. Että hän on silti yhtä pidetty, vaikka ei joka päivä näkisikään.
Tuntuu, kuin hän tavallaan vahtisi suhdettanne... Ilmeisesti ei ole ymmärtänyt sitäkään, että hänen pikkupoikansa on jo aikuinen mies, joka osaa omat asiansa hoitaa ilman äitiäkin. Eli ei todellakaan osaa päästää irti.
Tiedän, ettei ole helppoa irtautua anopistasi, koska hän vielä niin paljon hankkii teille kaikenlaista, vaikka siihen pystyisitte itsekin.
On vaikea vetää rajaa ilman, että toinen loukkaantuu. Mutta tässä tapauksessa toinen osapuoli loukkaantuu aivan varmasti, aivan sama, kuinka hienovarainen sitä yrittää olla. Ja jos olette liian "lempeitä", niin viesti ei mene perille...
Oma äitini on hieman samantyylinen, kuin anoppisi. Hän ostelee meille kaikenlaista ja harvoin tulee kylään tyhjin käsin. Olen ainoa lapsi ja eikä äitini ole osannut päästää pikkutytöstään irti.
Vuosi sitten otimme äitini kanssa todella pahasti yhteen, koska hän alkoi puuttumaan minun ja mieheni asioihin vähän turhan voimakkaasti. Katsoi, että hänellä on siihen äitinä oikeus (sanoi itse näin).
Meillä oli silloin paha avioliittokriisi päällä ja äitini puuttuminen vain pahensi asioita. Äitini suuttui, kun sanoin, että tietääkseni en ole hänen kanssaan naimisissa, vaan aviomieheni kanssa. Että me emme ole hänelle tilivelvollisia omista aviollisista asioistamme.
Muutaman kuukauden verran oli välit poikki, mutta kyllä se siitä sitten rauhoittui.
Äitini yli-innokkuus ei ole kokonaan loppunut, mutta kyllä tässä huomattavasti paremmin pystymme mieheni kanssa hengittämään! Kyllä hänellä on välillä tapana heitellä arvostelevia kommentteja asioistamme, mutta menee hiljaiseksi, kun puollamme mieheni kanssa toinen toistamme.
Välimme ovat nykyään suht "normaalit" ja hyvät.
Lisäksi äitini on alkanut enemmän keskittyä omaan elämäänsä ja ystäviinsä, joten se on auttanut myös meitä huomattavasti!
Anoppisi elämä on ilmeisesti kovin tyhjää, hänellä ei tunnu oikein olevan tarpeeksi sisältöä elämässään. Sen takia hän pyrkii elämään teidän elämäänne... Hän haluaa tuntea olonsa tarpeelliseksi, mutta kanavoi vain intressinsä hieman väärään paikkaan.
Suosittelen lämpimästi teille seuraavaksi asuntoa hieman kauempaa, nykyisellään asutte kyllä aivan liian lähellä toisianne.
Se on TEIDÄN yhteinen elämänne, sinun ja miehesi, ei teidän ja appivanhempien yhteinen!
Hyviä neuvoja ja asiallinen vastaus asialliselle kysyjälle. Samoja ongelmia joskus ajat sitten kokeneena sanon, että odottamalla tilanne ei parane, vaan asioille pitää tehdä jotakin.
Onneksi olette molemmat yhtä mieltä puolisoidenne kanssa. Se helpotttaa paljon ongelmien selvittelyä.
Minua jäi mietityttämään kun kerroit, että oma äitisi ei ehkä menisi anopillesi kylään, vaikka tämä kutsuisi. Kyllähän he varmasti ennen pitkää kuitenkin tulevat tapaamaan toisensa, kun kerran kihloihin menoakin suunnittelette. Miehestäsi ei varmaan sisimmässään tunnu mukavalta se, että häpeät hänen junttiperhettään oman äitisi edessä, vaikka sinun mieliksesi ehkä muuta sanookin. Jos oma äitisi on korrekti ihminen, niin on vaikea uskoa, että hän ylenkatsoisi anoppisi kyläänkutsua.
Minua jäi kummastuttamaan sama asia.
Ja muistathan, että miehesi on kasvanut anoppisi perheessä. Hän on perinyt monia ominaisuuksia vanhemmiltaan, myös ihmissuhde- ja yl. kulttuurimielessä. Joten...?
Minulla on yksi miniä. Kun hän sai lapsen (ei ole ensimmäinen meidän lapsenlapsi), hän tarvitsi, siis pyysi, usein apua. Ja sai tietysti myös.
Kun lapsi oli noin 1-vuotias, miniä kiukustuneena ilmoitti, että meidän apumme riittää. Muutimme samaan aikaan mieheni kanssa kaupungin toiselle laidalle.
Mutta nyt nuori pari odottaa toista lasta. Viime viikolla miniä pyysi ihan pokkana, että taas kaikenlainen apu kelpaisi.
Hankala tilanne, kun muistaa, miten miniä aika karskisti ilmoitti ei niin kauan sitten, että ei tarvitse anopin leipomuksia eikä apuja.
Olemme mieheni kanssa edelleen työikäisiä. Päätettiin, että hakekoon nuori perhe nyt apunsa muualta. Helpottaa meitäkin käydä vain vieraisilla kutsuttuna.
Niin, missään vaiheessahaan en ole kirjoituksessani tuonut julki, että appivanhemmat eivät toisiaan tapaisi, esim. kihlajaisissa ja häissä ym, mikä hyviin tapoihin ja käytäntöön kuuluukin. Ehkä ilmaisin sitten tuon tapaamisen tarkoituksen tuossa väärin, eli anopin puolelta oli kyse ystävystymisestä äitini kanssa, jota tiedän, että ei tule kahden noin erilaisen ihmisen välillä tapahtumaan. En myöskään usko äitini nauttivan siitä utelusta, jota tulisi kohtaamaan, jos lähtisi "lähempiin väleihin" anopin kanssa.
En ole myöskään kertonut ilmaiseeni miehelleni tätä omaa mielipidettäni tuosta junttiudesta, miksi pahoittaisin rakastamani ihmisen mielen. Myöskään anopilleni en ole noin sanonut.
Mieheni kanssa olemme ennemmin keskustelleet siitä, miksi hänen äidillään on niin vaikea päästää hänestä irti ja mitä me voisimme asialle tehdä.
Aloituksessani kerron myös, että mieheni on oppinut noista kotonaan vallitsevista toimintatavoista poikkeavia käytöstapoja maailmalla ollessaan, eli tuo lapsuudenkodissa ilmenevä käytös ei meillä kotona ongelma ole. Vaikka toki me kaikki kannammekin mukanamme tietyissä määrin myös kaikkea elämässämme kokemaamme, myös tuota perittyä, onneksi meillä on myös mahdollisuus rikkoa jopa sukupolvia hallinnut kaava, liittyen esim. juuri tuohon kasvatukseen ja käytökseen.
Mistäs miniä sitten anopille kiukustui, vai tuliko ihan syyttä suotta? Tuppasitko apua liikaa? Et päässyt oman mielen mukaan sitten "auttelemaan", oman aikataulun mukaisesti? Siitäkö sitten -kiittämättömyydestä- suutahtaneena muutitte toiselle puolelle kaupunkia? Eli asuitteko tekin tuohon asti sitten "liian lähellä"?