Olen tuntenut ystäväni jo monta vuotta yhteisen harrastuksen kautta. Vasta muutamia kuukausia sitten suhteemme laatu muuttui kaveruudesta ystävyydeksi: meistä tuli läheisempiä ja aloimme puhua toisillemme kaikenlaista mitä sisällämme liikkui. Tilanne muuttui kertaheitolla ja tämä mies astui elämääni ja ajatuksiini.
Ensin tilanne oli vain outo, mielenkiintoinen ja jännittävä, sitten lämmin ja mukava, mutta nyt kaikkien edellämainittujen lisäksi ristiriitainen. Olemme molemmat pitkäaikaisessa suhteessa, avo- ja avioliitossa, omilla tahoillamme ja tunnemme toistemme puolisotkin. Silti en voi olla ajattelematta häntä ja tuntematta vahvoja tunteita häntä kohtaan. Tilannetta mutkistanee vielä se, että hänkin on kiintynyt minuun.
Tunteeni ja ajatukseni ovat aivan sekaisin. Olen jopa alkanut epäilemään tunteitani omaa miestäni kohtaan, enkä osaa enää olla tyytyväinen vanhaan elämääni. Ainut asia josta olen varma, on se, että välitän ystävästäni kovasti. Välitän hänestä liikaa.
Ensin tilanne oli vain outo, mielenkiintoinen ja jännittävä, sitten lämmin ja mukava, mutta nyt kaikkien edellämainittujen lisäksi ristiriitainen. Olemme molemmat pitkäaikaisessa suhteessa, avo- ja avioliitossa, omilla tahoillamme ja tunnemme toistemme puolisotkin. Silti en voi olla ajattelematta häntä ja tuntematta vahvoja tunteita häntä kohtaan. Tilannetta mutkistanee vielä se, että hänkin on kiintynyt minuun.
Tunteeni ja ajatukseni ovat aivan sekaisin. Olen jopa alkanut epäilemään tunteitani omaa miestäni kohtaan, enkä osaa enää olla tyytyväinen vanhaan elämääni. Ainut asia josta olen varma, on se, että välitän ystävästäni kovasti. Välitän hänestä liikaa.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Olet suurten pohdintojen ja jopa valintojen edessä, joten anna asialle paljon aikaa. Sinun on selvitettävä itsellesi kuinka vahvat nuo tunteet oikeasti ovat. Onko tämä vain ohimenevä ihastus vai onko hän sittenkin "se oikea"? Oletko valmis heittämään parisuhteesi menemään ja vaihtamaan miehesi tähän "ystävään"?
Jospa ottaisitte takapakkia ja yrittäisitte olla jonkun aikaa erossa ja tapaamatta? Mitä sinä aikana tunnet? Mitä sitten tunnette kun jälleen tapaatte?
Ihastukset menevät onneksi usein ajan kanssa ohi. Meille kaikille tulee aikoja jolloin oma elämä ei tyydytä, halutaan uutta ja vaihtelua, kyseenalaistetaan parisuhde ja oma puoliso.
Mieti olisiko niin että et vain ole aiemmin huomannut tyytymättömyyttäsi, ja se purkautuu tälläisenä ihastumisena? Oletko jo suhteen alkaessa, alunperinkin "tyytynyt" johonkin muuhun mitä itse asiassa oikeasti kaipaisit? Vai oletko tullut tyytymättömäksi nyt vasta, toiseen ihastuttuasi?
Yritä nähdä oman elämäsi hyvät puolet: mitä siitä et vaihtaisi? Mitä haluaisit vaihtaa, ihan oikeasti? Mihin uhrauksiin olisit valmis? Olisitko valmis heittämään kaikki hyvät asiat menemään jotta saavuttaisit joitan muuta? Ja olisiko se sitten kestävää?
Mieti, mieti, anna itsellesi aikaa!!!
Minä annoin aikaa ja otin etäisyyttä. En tosin täysin omasta tahdostani, mutta joka tapauksessa ihastumiseni alkaa olla ohi. Onneksi! Tulevaisuus näyttää taas valoisalta ja elämä on ihanaa!
...voisi vain nauttia tunteestasi sen enempää suurentelematta sitä? Et tee mitään väärin, vaikka olisitkin ihastunut ja kokisit mieskaverisi nyt juuri kaikkein tärkeimmäksi.Se on elämää, mutta jos se sotkee lisäksesi muidenkin elämät, on tilanne tietysti vakavampi.
Olen sen ainoan oikean miehen kanssa naimisissa, mutta se ei tarkoita ettenkö voisi välillä ihastua muihin miehiin ja palvoa heitä aikani. Rakkaat pikkuiset salaisuuteni, joiden eliniät vaihtelevat. En todellakaan ole koskaan kuvitellut miestäni maailman ainoaksi mieheksi, mutta en missään nimessä pahoittaisi hänen mieltään ja hakeutuisi vieraaseen syliin.Suhteemme on hyvä ja tasapainoinen.
Työkaveriini olen melkein rakastunut ja hän on minulle tärkeä ihmisenä. Viime talvena likimain riuduin ajatuksesta ilman häntä, mutta en olisi ikinä ryhtynyt mihinkään ja olen kai liian realisti siitä mitä ihmissuhteet ovat. Ei tilanne vaihtamalla parane, jos oma mies on kaikin tavoin kunnon kaveri.
Ihastumiset myös lisäävät potkua tuttuun suhteeseen, joten anna tunteiden vain elää ja muuttua ja ota niihin kevyempi ote kauhistumatta.Sillä se mitä sinä olet, on sinun ikiomaasi ja lisää itseluottamustasi. Kyllä parisuhteessakin molemmilla pitää olla omaa elämää.
Kun on elämää nähnyt, voi vain sanoa, että
mitä keski-iässä kokee, sitä ei koskaan unohda.
Jos tunne on vahva, siitä ei millään pääse ohitse.
Valitettavasti.
et maininnut onko teillä lapsia, silloinhan asiat mutkistuvat entisestään. oletteko jo treffailleet sen miehen kanssa ja esim. lähetelleet tekstiviestejä ja sähköposteja?..
mistä tiedät että hänkin on kiintynyt sinuun??
jos aloitatte suhteen ja mahdollisesti jäätte kiinni, puolisonnekin kun tuntevat toisensa..
mutta kuitenkin ihastuminen on ihanaa, niitä tulee ja menee ihmisen elämän varrella useitakin.
Kiitos kovasti kaikille vastanneille. Varmasti monessa neuvossa on järjen siemen, mutta välillä sydäntä on kovin vaikea valjastaa järjen avulla.
Joitakin ajatuksia ja vastauksia näin öiseen aikaan: Lapsia meillä kummallakaan ei ole. Olemme olleet yhteyksissä ystäväni kanssa paljon, ihan jo pelkästään harrastuksemme vuoksi, mutta muutenkin. Olemme puineet välejämme tekstiviesteissä, sähköposteissa sekä kasvotusten. Olemme puhuneet avoimesti tunteistamme, siksi tiedän mitä hän ajattelee.
Kummankaan periaatteisiin ei kuulu pettäminen, siksi suhteen aloittaminen on absurdi ajatus. Mutta juuri siksi tilanne välillä tuntuu kovin raastavalta. Kiellettyjä tunteita ja ajatuksia... Toisaalta entisen poisheittäminen tuntuu vielä järjettömämmältä: menettääkö tasapainoinen (ainakin kaikkea tätä ennen tasapainoinen) ja järkevä suhde, vaiko mahdollisuus, joka vie jalat alta ja polttaa syvällä sisimmässä asti?
Se, että emme tapaisi vähään aikaan ollenkaan, ei onnistu. Se vaikuttaisi harrastuksemme pohjalta liian monen ihmisen elämään. Se, että emme olisi yhteyksissä harrastuksemme ulkopuolella, olisi teoriassa mahdollista, mutta kumpikaan ei haluaisi lähteä siihen. Haluamme uskoa, että aika parantaa, ja että voimme pysyä säädyllisyyden rajoissa läheisinä ystävinä.
Ystäväni on upea ihminen, ja ihastuminen on kuin onkin ihanaa. Toivottavasti en rakastu.
No niin painiskelet ongelman kanssa jos olen ymmärtänyt oikein? Tee seuraavasti niin tiedät vastauksen kysymykseesi:
Käyt rautakaupasta ostamassa rullan solumuovia, anttilasta käyt hakemassa pari pulloa oliivi-öljyä (rypsiöljykin käy), sitten varaat motellista huoneen. Teippailet solumuovin lattiaan ja levittelet öljyn lattialle. Sitten kutsut ystäväsi paikalle (syytä et kerro, sanot sen olevan tosi tärkeää).
Kun jätkä valuu paikalle, otat sitä palleista kiinni ja heität judo-heitolla lattialle (sinulla on päälläsi vain tangat, jotka eivät jätä arvailujen varaa ollenkaan. Istahat hajareisin naaman päälle ja sanot: Haluaako herra vähä tuku tuku? Limppaat hirmulimpin keskelle otsaa ja ojennat hälle suklaarasian (ihan tavan suklaapalleroita, ei sydämmen muotoisia).
Sitten heität jannun ulos huoneesta käytävään jossa pari gorillaa leipoo häntä satasella turpaan (sovittu juttu).
Sitten soitat seuraavana aamuna hänelle ja kysyt että haluaako hän olle loppu elämänsä ajan sinun prinssisi. Jos hän sanoo kyllä lyötte hynttyyt yhteen.
Oma mielentilani ei ole lainkaan selkenemään päin ja nyt olen vakavasti alkanut jo miettiä eroa miehestäni. En tunne enää itseäni onnelliseksi enkä ole tyytyväinen suhteeseeni. Tarvitsinko vain alkusysäyksen sille, että huomasin, ettei nykyinen mieheni olekaan minulle se oikea? Oliko tämä ystäväni se alkusysäys? Ehkä huomasin hänen kauttaan mitä todella haluan elämältä. Toinen vaihtoehto on se, että olen vain päästäni sekaisin ihastumisen vuoksi, ja teen virheen jos nyt eroan miehestäni. Kuitenkin kyseessä tuntuu olevan jotain syvempää ja vakavampaa kuin vain hetken mielijohde.
Tiedän, etten koskaan voi aloittaa seurustelua ystäväni kanssa. En usko että hän ikinä jättäisi vaimoaan, tunsipa minua kohtaan sitten miten vahvasti tahansa. Siitä huolimatta olen ajatellut omaa eroani, sillä tunnen, etten rakasta miestäni enää riittävästi, tai sanoisinko, että oikealla tavalla. Pelissä ei ole tunteita mukana niin kuin pitäisi.
Tältä nyt tuntuu. Vaikea sanoa mikä olisi tilanteeseen oikea ratkaisu ja mitkä olisivat siihen oikeita perusteita. Olen vähintäänkin pyörällä päästäni.
ei tietenkään sinulla ole tunteita miestäsi kohtaan enää kun pusket ne tunteesi ystävääsi. Ne ovat mieheltäsi pois - petät häntä koko ajan emotionaalisesti. Jos eroat, veikkaan että jonain päivänä kadut sitä. Oma parisuhde vaatii hoitamista, ei sitä että tunteet ja salaiset jutut puhutaankin jollekin muulle
Kuulostaapa todella samalta.
Avomiehen kans 11 vuotta takana, noin 8 vuotta sitten tutustuin mieheen, ja kipinä sytty saman tien, molemmin puolin! (Nämä miehet tuntee toisensa.)
Kolme vuotta sitten lähestyin tätä miestä tekstarilla, ja nyt on sitten aina joskus kahvisteltu, poristu, heitelty tekstareita ja soiteltu... Ja mie olen rakastunu! Meidän suhde on tosi läheinen... Tosi hyviä ystäviä!
Tää mies on vapaa, takanaan muutaman vuoden suhde, josta poika. Mulla itsellä kaks lasta.
Ja nyt tämä mies haluaa pitää tauon, ei viestejä, ei soittoja ei kahveja. Ei mitään. Ja mie olen murheen murtama... Luultavasti haluaa ratkaisun tilanteeseen. Joko kokonaan loppu tai kokonaan sen!
En tiedä mitä tehdä.
"tunteet" kijoitti emotionaalisesta pettämisestä. Se on kai totta, olen pettänyt miestäni henkisesti. Jo ennen tätä termiäkin olen kyllä tuntenut syyllisyyttä: eihän minulla saisi olla ystävääni kohtaan tällaisia ajatuksia ja tunteita.
Syyllisyyttä, pahaa oloa ja kyyneliä. Tuntuu kuin sydäntä revittäisiin rinnasta. Usein ollessani ystäväni kanssa kahden, mielessä painaa ajatus että en saisi olla siinä, en saisi viedä hänen aikaansa. Kuitenkaan kumpikaan ei halua, tai ei osaa, lähteä yhteisistä hetkistämme pois. Eroaminen kestää aina tavattoman kauan. Olisi ihanaa jos voisin pelkästään nauttia niistä hetkistä, jotka saan viettää hänen seurassaan ja olla hänen lähellään. Hänen kanssaan on niin hyvä olla.
Onko sitten väärin ihastua ystäväänsä? Onko väärin löytää vanhasta ystävästään aivan uusi ihminen siten että oppii tuntemaan hänet paremmin? Nykyään hän näyttääkin silmissäni aivan erilaiselta. Tai sitten en vain ole aikaisemmin huomannut miten komea hän on. Ja hänen silmissään on niin paljon kaikkea, ystävällisyyttä, lämpöä, hymyä ja joskus hiven surullisuutta. Ehkä ei ole väärin ihastua ystäväänsä. Kunhan vain toimii järkevästi ja pyrkii olemaan loukkaamatta muita ihmisiä. On kutenkin vaikeaa yrittää järkeistää tilannetta kun sydän palaa halusta ajatella häntä, olla hänen seurassaan, koskettaa.
Kylläpäs olenkin aika sopan itselleni keittänyt... Vaikea ymmärtää miten asiat näin pääsivät karkaamaan käsistä. Ehkä vielä joskus katson taaksepäin ja hymyilen tälle kaikelle. Odotan todella sitä päivää.
Kuules, menette sänkyyn...kyllä se siitä. Sen jälkeen morkkis on niin helvetinmoinen, että kyllä ne tunteet siitä kuihtuu. Nimimerkillä kokenut asian.
minja, elämässä ja parisuhteessa on erilaisia vaiheita, ne ovat elämää. mullakin on ollut ihastuksia, tarvetta kokea uutta, kokeilla kelpaako enää muille. jos olet parisuhteeseesi tyytymätön, tilanne on ehkä vaikea. minä olin ja olen aina ollut tyytyväinen - siitä huolimatta tunteet voi viedä. Pettää en ole halunnut enkä olekaan. se oli tavoite yksi. Ja se tavoite kannatti, pettämisellä saa aikaan vain surua.
nyt se pettäminen olisi suuri taakka. elämä on muuttunut ja olemme edelleen hyvässä parisuhteessa. ei ole mitään salattavaa.
olet päästänyt tilanteen vaiheeseen josta on vaikea irroittautua. minulla olisi kuitenkin käytännön neuvo joka itselläni tepsi: anna itsellesi lupa tuntea, mutta älä petä. tunteita on vaikea ohjata, mutta aseta itsellesi rajat. tunteet saa laukata niiden rajojen sisäpuolella, ne hiipuvat ennen pitkää. Viimeistään silloin kun tilanteenne tulee ilmi ja arkielänne muuttuu yhdeksi tuskaksi ja kriisiksi. kriisi voi olla portti parempaan, siirrytte parisuhteessa kumppanuuden vaiheeseen. olet vaiheessa jossa suurin osa eroista tulee - harmi, sillä paras vaihe jää elämättä. haluatko vaihtaa ajatuksia sähköpostitse