saimme lokakuussa 2007 esikoisemme.
joulukuussa 07 tuli vasta vuosi seurustelua täyteen.
mies aloitti armeijassa tammikuussa 08 mutta tulikin jo 6.2.08 pois terveydentilan takia.
ongelmana on nyt se että olemme riidelleet koko ajan/joka päivä mitä tätä vuotta on nyt mennyt.
en tahtoisi sitä koska lapsi kärsii.
meinasimme erotakkin kerran mutta emme nähneet sitä kuitenkaan oikeaksi ratkaisuksi,silloin kun meillä menee hyvin niin olemme todella rakastuneita ja kummallakin on ihanaa.
riitaa tulee kaikkein eniten joka päiväisistä askareista ja toimista sekä siitä että mies luulee asuvansa hotellissa ja tottelee äitiään vielä kaikessa.
huollan itse enemmän lasta enkä haluaisi olla koko ajan sanomassa miehelleni esim tiskeistä,hänen likaisista vaatteistaan lattialla,koiran käyttämisestä ulkona..lista on loputon.
tuntuu että ei itse tajua.monta hommaa on jäänyt tekemättä vaikka useasti olen sanonut (nyt moni ajattelee että miksi et itse hoida).hoidankin useasti hänen sotkujaan ym kun en jaksa katsella niitä mutta esim lastenhuoneeseen pitäisi hakea kirjahylly 20km päästä,en itse pysty kun ei ole korttia enkä jaksaisi sitä kantamaan,en ylety laittamaan tauluja seinälle penkinkään kanssa (minä 157,mies 183) jne.
kun olemme riidelleet yritän sopia mahdollisimman nopeasti jotta voisimme jatkaa normaalia elämää mutta mies tekee omia johtopäätöksiä (jotka ovat yleensä aivan vääriä) ja saattaa mököttää useita tunteja.
otetaan esimerkki tästä aamusta:
Olin syöttämässä tytärtämme,meillä oli mieheni kanssa tarkoitus syödä samaan aikaan aamupalaa jonka hän lupasi tehdä.Tytön kanssa tuli hiukan ongelmia kun rimpuili lääkkeen annon aikana ja heitin sitten ruiskun lääkkeenannon jälkeen pois lattialle sanoen "paska ruisku,tätä ei enää käytetä." ja heitin miehelle että voisitko odottaa nyt sen aamupalan kanssa (oli jo munakas valmis ym.)
mies siihen että anteeksi että sotken teidän rytmit ja olen paska ihminen eikä minusta ole mihinkään ym.olin ihan että mitä?
sitten söi yksin mykkänä aamiaisen ja meni sänkyyn mököttämään.
menin sitten tovin jälkeen kysymään että mikä vaivaa ja voisitko hoitaa nuo tiskit mitkä eilen jäi kesken sinulta,kun 11 aikaa pitäisi olla menossa.
tyynyjen keskeltä kuului vaan: "minähän olen teidän eessä joten täällä en häiritse"
en tiedä olenko hermoheikki itsekkin mutta suututtaa tuollainen lapsenomainen käytös.
kun siitä mainitsin ja sanoin että ei tartte suuttua jos laitan oman lapseni syöttämisen etusijalle ja sen jälkeen vasta meidän yhteisen aamupalan.
lähti meidän herran ovet paukkuen ulos eikä se puhu vieläkään mitään,mököttää vaan.
mielestäni tuo on vaan niin lapsellista käytöstä aikuiselta ihmiseltä
onko kellään vastaavaa tilannetta.miten olette miehellenne saaneet kasvatettua päähän että kotityöt on jaettava etenkin kun pieni lapsi vie toisen aikaa rutkasti.
joulukuussa 07 tuli vasta vuosi seurustelua täyteen.
mies aloitti armeijassa tammikuussa 08 mutta tulikin jo 6.2.08 pois terveydentilan takia.
ongelmana on nyt se että olemme riidelleet koko ajan/joka päivä mitä tätä vuotta on nyt mennyt.
en tahtoisi sitä koska lapsi kärsii.
meinasimme erotakkin kerran mutta emme nähneet sitä kuitenkaan oikeaksi ratkaisuksi,silloin kun meillä menee hyvin niin olemme todella rakastuneita ja kummallakin on ihanaa.
riitaa tulee kaikkein eniten joka päiväisistä askareista ja toimista sekä siitä että mies luulee asuvansa hotellissa ja tottelee äitiään vielä kaikessa.
huollan itse enemmän lasta enkä haluaisi olla koko ajan sanomassa miehelleni esim tiskeistä,hänen likaisista vaatteistaan lattialla,koiran käyttämisestä ulkona..lista on loputon.
tuntuu että ei itse tajua.monta hommaa on jäänyt tekemättä vaikka useasti olen sanonut (nyt moni ajattelee että miksi et itse hoida).hoidankin useasti hänen sotkujaan ym kun en jaksa katsella niitä mutta esim lastenhuoneeseen pitäisi hakea kirjahylly 20km päästä,en itse pysty kun ei ole korttia enkä jaksaisi sitä kantamaan,en ylety laittamaan tauluja seinälle penkinkään kanssa (minä 157,mies 183) jne.
kun olemme riidelleet yritän sopia mahdollisimman nopeasti jotta voisimme jatkaa normaalia elämää mutta mies tekee omia johtopäätöksiä (jotka ovat yleensä aivan vääriä) ja saattaa mököttää useita tunteja.
otetaan esimerkki tästä aamusta:
Olin syöttämässä tytärtämme,meillä oli mieheni kanssa tarkoitus syödä samaan aikaan aamupalaa jonka hän lupasi tehdä.Tytön kanssa tuli hiukan ongelmia kun rimpuili lääkkeen annon aikana ja heitin sitten ruiskun lääkkeenannon jälkeen pois lattialle sanoen "paska ruisku,tätä ei enää käytetä." ja heitin miehelle että voisitko odottaa nyt sen aamupalan kanssa (oli jo munakas valmis ym.)
mies siihen että anteeksi että sotken teidän rytmit ja olen paska ihminen eikä minusta ole mihinkään ym.olin ihan että mitä?
sitten söi yksin mykkänä aamiaisen ja meni sänkyyn mököttämään.
menin sitten tovin jälkeen kysymään että mikä vaivaa ja voisitko hoitaa nuo tiskit mitkä eilen jäi kesken sinulta,kun 11 aikaa pitäisi olla menossa.
tyynyjen keskeltä kuului vaan: "minähän olen teidän eessä joten täällä en häiritse"
en tiedä olenko hermoheikki itsekkin mutta suututtaa tuollainen lapsenomainen käytös.
kun siitä mainitsin ja sanoin että ei tartte suuttua jos laitan oman lapseni syöttämisen etusijalle ja sen jälkeen vasta meidän yhteisen aamupalan.
lähti meidän herran ovet paukkuen ulos eikä se puhu vieläkään mitään,mököttää vaan.
mielestäni tuo on vaan niin lapsellista käytöstä aikuiselta ihmiseltä
onko kellään vastaavaa tilannetta.miten olette miehellenne saaneet kasvatettua päähän että kotityöt on jaettava etenkin kun pieni lapsi vie toisen aikaa rutkasti.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Tiedätkö miksi ennen lasten hankintaa seurustellaan? Se on aikaa jolloin tutustutaan toisiinsa ja annetaan jakamatonta huomiota. Tiedätkä miksi ennen lasten hankintaa asutaan samassa taloudessa? Sinä aikana opetellaan yhteistyöllä hoitamaan kodin ruttinit. Yhdessä olon aikana opitaan tuntemaan toisen tavat ja kyvyt hoitaa yhteisiä asioita. Sitten jos ne yhteispelillä sujuu ilman, että kenenkää tarvitsee "kasvattaa", niin sitten käydään keskusteluja siitä, että yhteiselle vastuulle lisäksi otetaan lapsi. Se vaatii kypsyyttä molemmilta, myös äidiltä.
nuin lapselliselta?Olette vissiin nuoria?samastun kyllä tuohon edelliseen kirjottajaan,että kyllä sitä pitäs vähä aikaa malttaa samankaton alla asustella ennenku perhettä perustetaan etenkin nuorena millon ajatukset on vielä lapsellisia ja pojat/miehet kun on muutenki aikaa jälessä käytökseltään.Nuoren miehen ei koskaan pitäs muuttaa suoraan tyttöystävän kans yhteen äitin hoteista,sillon käy just noin että tyttöystävä hoitaa samat asiat mitkä äiti kotona pojan puolesta eikä opita itsenäistymään.Jaksamisia vauvan kanssa :)
Äh. Ei ole mitään syytä ruveta moralisoimaan "olisi pitänyt seurustella". Tilannetta ei varmasti auta jossitelu.
Siinä olen kyllä samaa mieltä, että nuoria taidatte olla, ja kokemattomuus jonkun verran aiheuttaa erimielisyyksiä. Parasta ehkä yrittää jutella rauhassa tilanteesta miehesi kanssa. Hänellekin tilanne on uusi niin kun sinulle ja arki pienen vauvan ja kotihuolien seassa voi tuntua ahdistavaltakin.
Muista myös antaa miehesikin hoitaa lasta ja tutustua häneen. tuntuisi vähän siltä, että hän kokee jäävänsä ulkopuoliseksi. Kotitöistä taas oli si varmaan teidän tapauksessa parasta sopia tosi tarkat pelisäännöt. Mitä kukin tekee ja milloin. Näistäkin asioista pitäisi pystyä puhumaan ilman riitaa ja raivoamista.
Kuitenkin, sinä tarvitset nyt tukea ja apua kun olet pienen lapsesi kanssa. Olisi tärkeää että miehesi pystyisi nyt tukemaan teitä ja toimimaan niin sanoakseni miehenä talossa. Ei sinun tarvitse nöyrtyä kaikkeen ja kantaa kaikkea vastuuta yksin!
Voimia arjen pyöritykseen!
mikä oli se terveydellinen syy minkä vuoksihän lopetti intin kesken?
Onko hän hakenut töitä tai puhunut muuten suunnitelmista? Kertomasi viitaa kyllä jonkinlaiseen masennukseen. Kyllä kai tuo intin keskeytys ja oma toimettomuus rassaa häntä itseäänkin
Jos lähiaikoina olet menossa neuvolaan otat asian siellä puheeksi. Ja jos et ole menossa, niin soitat ja kerrot tilantesta.
Voitko puhua asiastaomien vanhempiesi kanssa?
Sama tuli minullekin mieleeni: intin keskyttäminen on varmasti kova paikka, pettymys, "minusta ei ollut käymään edes armeijaa". Ei ihme, jos mies on masentunut. Hän tarvitsee myös tukea, kannustusta, tulevaisuudensuunnitelmia, mielekästä tekemistä jne. Kipin kapin työkkäriin ammatinvalintaohjaukseen, jos ei ole vielä ammattia tai opiskelupaikkaa/ei tiedä, miksi isona aikoo.
Anna siis miehellesi aikaa, tukea ja ymmärrystä. Hän taitaa tuntea itsensä aikamoiseksi 3. pyörässä perheessänne, jos sinä saat arjen rullaamaan yksinäsikin vauvan kanssa. Toisaalta aikuiselta mieheltä saa jotakin vaatiakin: kotitöihin osallistuminen, omien jälkien siivous, vauvanhoito. Jos miehesi on käytännön hommissa vähän heikompi, tehkää yhdessä. Anna miehelle vastuuta vauvasta ja tee sinä "miesten töitä". Nainen voi koota kirahyllyn, kun mies tekee ruokaa. Yleensä omalla esimerkillä saa miehen innostumaan (kokemusta on).
moitteet vain pahentavat asiaa. Hän tuntee itsensä ylimääräiseksi perheessänne ja usein miehet ovat myös mustasukkaisia lapselle siitä huomiosta, jonka lapsi saa.
Keskustelkaa yhdessä, kerro tunteistasi, älä suutu äläkä mökötä, kyse on teidän ja lapsen tulevaisuudesta.
Anna lapsi miehesi syliin, pyydä ruokkimaan, vaihtamaan vaipat, kehu miestäsi ja halaa myös häntä kuten teitte seurusteluaikana. Pikkuhiljaa asiat paranevat, miehesi pitää saada töitä, lähteä opiskelemaan tai tehdä jotain josta mieli piristyy.
samantyylinen tilanne, minä tosin sain kaksoset. minä hoidin lapset, kodin, koiran, kaiken. ei sitä pitemmän päälle jaksanut kun oli 4 lasta hoidettavana... pistin miehen pihalle, otti koiran mukaan ja minä asun lapsien kanssa kolmestaan. oikein hyvin menee nyt. isä tapaa lapsiaan joka toinen viikko ja käy välillä viikollakin. isä hoitaa koiran omassa kotonaan ja maksaa lapsista elatukset mukisematta. olemme hyvissä väleissä ja aikuistumista on tapahtunut siellä suunnalla. nykyisin jopa miehen tullessa käymään auttaa askareissa. ei ole siis mahdottomuus että palaisimme joskus yhteen. olemme puhuneet paljon asioista ja miettineet tahoillamme, siitä on ollut apua.
Jokatapauksessa olen tuntenut että minun on ollut helpompi olla kahden vauvan kanssa yksin kuin suhteessa jossa riidellään ja vastuu on vaan toisella. ja lapsillekin on parempi olla tasapainoisessa kodissa, vaikka sitten vaan yhden vanhemman kanssa.
h, no just joo! ei se ikäkään kuule kaikkea taida kertoa. sillä itse seurustellut reilut pari vuotta 33vuotiaan miehen kanssa ja itse olen 19. hänellä 3 lasta edellsestä avioliitosta ja mulla 3vuotias lapsi. Meillä on ihan samanlaisia juttuja kotona. yhtäkkiä vaa alottaa itsesäälimisen ja syyttelyn ihan niin turhasta ku voi edes kuvitella. kaikki ok yleensä ja on tosi ihanaa yhdessä mut sit yhtäkkiä se vaa alkaa.. no mut usein oon päässy niistä tilanteista yli kun en kiinnitä mitään huomiota siihen ja keskityn johonki muuhun. jos alkaa keskustelee asiasta niin sit hän ainakin tekee siitä ison numeron. kyllä mä aina oon kehumassa ja halimassa häntä, että sais sitä itsetuntoa enemmän. auttanut on:)