saimme lokakuussa 2007 esikoisemme.
joulukuussa 07 tuli vasta vuosi seurustelua täyteen.
mies aloitti armeijassa tammikuussa 08 mutta tulikin jo 6.2.08 pois terveydentilan takia.
ongelmana on nyt se että olemme riidelleet koko ajan/joka päivä mitä tätä vuotta on nyt mennyt.
en tahtoisi sitä koska lapsi kärsii.
meinasimme erotakkin kerran mutta emme nähneet sitä kuitenkaan oikeaksi ratkaisuksi,silloin kun meillä menee hyvin niin olemme todella rakastuneita ja kummallakin on ihanaa.
riitaa tulee kaikkein eniten joka päiväisistä askareista ja toimista sekä siitä että mies luulee asuvansa hotellissa ja tottelee äitiään vielä kaikessa.
huollan itse enemmän lasta enkä haluaisi olla koko ajan sanomassa miehelleni esim tiskeistä,hänen likaisista vaatteistaan lattialla,koiran käyttämisestä ulkona..lista on loputon.
tuntuu että ei itse tajua.monta hommaa on jäänyt tekemättä vaikka useasti olen sanonut (nyt moni ajattelee että miksi et itse hoida).hoidankin useasti hänen sotkujaan ym kun en jaksa katsella niitä mutta esim lastenhuoneeseen pitäisi hakea kirjahylly 20km päästä,en itse pysty kun ei ole korttia enkä jaksaisi sitä kantamaan,en ylety laittamaan tauluja seinälle penkinkään kanssa (minä 157,mies 183) jne.
kun olemme riidelleet yritän sopia mahdollisimman nopeasti jotta voisimme jatkaa normaalia elämää mutta mies tekee omia johtopäätöksiä (jotka ovat yleensä aivan vääriä) ja saattaa mököttää useita tunteja.
otetaan esimerkki tästä aamusta:
Olin syöttämässä tytärtämme,meillä oli mieheni kanssa tarkoitus syödä samaan aikaan aamupalaa jonka hän lupasi tehdä.Tytön kanssa tuli hiukan ongelmia kun rimpuili lääkkeen annon aikana ja heitin sitten ruiskun lääkkeenannon jälkeen pois lattialle sanoen "paska ruisku,tätä ei enää käytetä." ja heitin miehelle että voisitko odottaa nyt sen aamupalan kanssa (oli jo munakas valmis ym.)
mies siihen että anteeksi että sotken teidän rytmit ja olen paska ihminen eikä minusta ole mihinkään ym.olin ihan että mitä?
sitten söi yksin mykkänä aamiaisen ja meni sänkyyn mököttämään.
menin sitten tovin jälkeen kysymään että mikä vaivaa ja voisitko hoitaa nuo tiskit mitkä eilen jäi kesken sinulta,kun 11 aikaa pitäisi olla menossa.
tyynyjen keskeltä kuului vaan: "minähän olen teidän eessä joten täällä en häiritse"
en tiedä olenko hermoheikki itsekkin mutta suututtaa tuollainen lapsenomainen käytös.
kun siitä mainitsin ja sanoin että ei tartte suuttua jos laitan oman lapseni syöttämisen etusijalle ja sen jälkeen vasta meidän yhteisen aamupalan.
lähti meidän herran ovet paukkuen ulos eikä se puhu vieläkään mitään,mököttää vaan.
mielestäni tuo on vaan niin lapsellista käytöstä aikuiselta ihmiseltä
onko kellään vastaavaa tilannetta.miten olette miehellenne saaneet kasvatettua päähän että kotityöt on jaettava etenkin kun pieni lapsi vie toisen aikaa rutkasti.
joulukuussa 07 tuli vasta vuosi seurustelua täyteen.
mies aloitti armeijassa tammikuussa 08 mutta tulikin jo 6.2.08 pois terveydentilan takia.
ongelmana on nyt se että olemme riidelleet koko ajan/joka päivä mitä tätä vuotta on nyt mennyt.
en tahtoisi sitä koska lapsi kärsii.
meinasimme erotakkin kerran mutta emme nähneet sitä kuitenkaan oikeaksi ratkaisuksi,silloin kun meillä menee hyvin niin olemme todella rakastuneita ja kummallakin on ihanaa.
riitaa tulee kaikkein eniten joka päiväisistä askareista ja toimista sekä siitä että mies luulee asuvansa hotellissa ja tottelee äitiään vielä kaikessa.
huollan itse enemmän lasta enkä haluaisi olla koko ajan sanomassa miehelleni esim tiskeistä,hänen likaisista vaatteistaan lattialla,koiran käyttämisestä ulkona..lista on loputon.
tuntuu että ei itse tajua.monta hommaa on jäänyt tekemättä vaikka useasti olen sanonut (nyt moni ajattelee että miksi et itse hoida).hoidankin useasti hänen sotkujaan ym kun en jaksa katsella niitä mutta esim lastenhuoneeseen pitäisi hakea kirjahylly 20km päästä,en itse pysty kun ei ole korttia enkä jaksaisi sitä kantamaan,en ylety laittamaan tauluja seinälle penkinkään kanssa (minä 157,mies 183) jne.
kun olemme riidelleet yritän sopia mahdollisimman nopeasti jotta voisimme jatkaa normaalia elämää mutta mies tekee omia johtopäätöksiä (jotka ovat yleensä aivan vääriä) ja saattaa mököttää useita tunteja.
otetaan esimerkki tästä aamusta:
Olin syöttämässä tytärtämme,meillä oli mieheni kanssa tarkoitus syödä samaan aikaan aamupalaa jonka hän lupasi tehdä.Tytön kanssa tuli hiukan ongelmia kun rimpuili lääkkeen annon aikana ja heitin sitten ruiskun lääkkeenannon jälkeen pois lattialle sanoen "paska ruisku,tätä ei enää käytetä." ja heitin miehelle että voisitko odottaa nyt sen aamupalan kanssa (oli jo munakas valmis ym.)
mies siihen että anteeksi että sotken teidän rytmit ja olen paska ihminen eikä minusta ole mihinkään ym.olin ihan että mitä?
sitten söi yksin mykkänä aamiaisen ja meni sänkyyn mököttämään.
menin sitten tovin jälkeen kysymään että mikä vaivaa ja voisitko hoitaa nuo tiskit mitkä eilen jäi kesken sinulta,kun 11 aikaa pitäisi olla menossa.
tyynyjen keskeltä kuului vaan: "minähän olen teidän eessä joten täällä en häiritse"
en tiedä olenko hermoheikki itsekkin mutta suututtaa tuollainen lapsenomainen käytös.
kun siitä mainitsin ja sanoin että ei tartte suuttua jos laitan oman lapseni syöttämisen etusijalle ja sen jälkeen vasta meidän yhteisen aamupalan.
lähti meidän herran ovet paukkuen ulos eikä se puhu vieläkään mitään,mököttää vaan.
mielestäni tuo on vaan niin lapsellista käytöstä aikuiselta ihmiseltä
onko kellään vastaavaa tilannetta.miten olette miehellenne saaneet kasvatettua päähän että kotityöt on jaettava etenkin kun pieni lapsi vie toisen aikaa rutkasti.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ensinnäkin, oletteko kuinka vanhoja? 18 oletan. Joten ette sitten ole vielä ihan aikuisia. Miksi lapsi niin pian? Olitte seurustelleen kuukauden kun olit jo raskaana. Oletko ajatellut, että mies ei ollut vielä valmis isäksi? Häntä voi masentaa tuo armeijakin, koska jäi kesken. Voi olla kova paikka. Kun sinä nalkutat hänelle vielä kotona, siinä voi tulla olo, että ei ole hyvä missään eikä kelpaa mihinkään. Masentuu.
Voisitteko te puhua rauhallisesti asioista. Mitä te haluatte tulevaisuudelta? Miten te voisitte tehdä toisenne onnellisiksi? Voisitko sinä vakuuttaa hänet, että rakastat ja että hän on sinulle tärkeä apu ja turva. Kehu häntä hieman kun hän tekee jotain oikein. Kannusta häntä nalkuttamisen sijaan. Tue hänen itsetuntoaan, kun hänellä menee huonosti. Anna hänen hoitaa lasta ja olla isä, tee sillä välillä muita kotitöitä vuorostasi. Ei lapsi ole ainoastaan naisen.
Sinun kannattaa heti välittömästi lopetta nalkuttaminen, jos aiot pelastaa liittosi. Kuten olet varmaan huomannutkin, asioista sanominen ei auta yhtään mitään. Seurauksena on ainoastaan se, että miehesi odottaa sinulta pelkästään negatiivista palautetta ja tulkitsee kaiken mahdollisen kielteisesti. Häneltä on mennyt itsetunto aviomiehenä ja lähtee varmaan pian liitostanne, jos ei kelpaa sinulle. Suosittelen että purisit kieleesi ja yrittäisit nollata tilanteen. Yritä käyttäytyä vähän aikaa pelkästään positiivisesti tai ainakin neutraalisti, tee itse niin paljon hommia kuin jaksat ja jätä kaikki mitä ei ole aivan pakko tehdä (lapsiperheessä ei kaikki voi olla samalla tavalla tip top kuin lapsettomassa perheessä), kiitä miestäsi aina kun hän auttaa sinua. Jos asiat harmittavat ihan hirveästi, purnaa äidillesi tai naispuolisille ysätävillesi, he ovat juuri sitä varten. Sitten kun miehesi on paremmalla mielellä, voitte yrittää keskustella joistain periaatteista hänen kanssaan, mutta mieti onko se välttämätöntä. Täydellistä tasa-arvoa tulette tuskin koskaan saavuttamaan ja miehelläsi saattaa olla erilaiset periaatteet kodin siisteyden suhteen kuin sinulla. Parisuhteessa kaikki asiat eivät mene välttämättä tasan ja siihen täytyy vain oppia suhtautumaan, jos haluaa että suhde toimii. Näissä asioissa ei ole mitään oikeusistuinta, joka myöntäisi, että sinä joudut tekemään liian paljon suhteen eteen ja antaisi tuomion laiskalle miehelle. Kummankin tulisi saada tuntea itsensä hyväksytyksi puolisona puutteistaan huolimatta. Jos saa pelkästään negatiivista palautetta, ei varmaan yritä senkään vertaa tehdä puolisoaan onnelliseksi, mutta positiivinen palaute antaa yleensä intoa yrittää enemmän.
Näillä ohjeilla olen itse pärjännyt ihanan, mutta ah välillä niin raivostuttavan mieheni kanssa:)
Lopuksi: Mieti haluatko olla mieluummin yksinhuoltaja vai elää laiskahkon, mutta muuten mukavan miehen kanssa? Niin ja en tiedä tuosta lapsellisuudesta, minusta sinun käytöksesi peiton alla mököttämisineen vaikuttaa aikamoisen lapselliselta...
Ensinnäkin, asiantuntija on tämän minulle sanonut. Naisten ns."nalkuttaminen" johtuu huomion puutteesta. Eli siis jos yksin joutuu hoitamaan koko huushollin, eikä toinen välitä mitään vaikka olisi kuinka väsynyt ym. niin vähemmästäkin siinä tulee sanottua. Varsinkin kun perheessä on pieni lapsi ja näköjään koirakin, niin on varmasti todella kivaa hoitaa kaikki yksin. Toiseksi, tässä ei nyt ollut kyse aloittajan iästä tai siitä etteikö hän olisi valmis äidiksi niin täytyykö sitä nyt alkaa moralisoimaan?
Eipä mies ole tuollaiseen käytökseen oikeutettu, vaikka kuinka "äijät jyrää, akat siivoaa"-asenteella oliskin liikkeellä. Pikku vinkki: ku haluat seuraavan kerran huomauttaa miehellesi jostain asiasta, älä käytä sanaa: sinä. Jos esimerkiksi mieheltä jäänyt luvattu tiskivuoro tekemättä, sano vaikka: Voi että kun MINÄ en jaksa taas tiskata, kun joudun aina tiskaamaan. Tuntuu niin pahalta... Sinä-sana kuulostaa syyttävältä ja asettaa ihmisen heti sotajalalle. Mutta jos taas puhut omasta puolesta, mies ottaa neuvosta vaarin ja alkaa tiskaamaan, toimii varmasti paremmin ;)
Ja tosiaan kun tuolla joku mainitsi että varmasti mies on hämillään kun on lapsi, armeija ja kaikki. Herranjumala, se vastuu on isälläkin! Ei niitä miehiä sen kummemmin tarvi alkaa paapomaan vaikka äkkiä arki tuleekin vastaan.
Sitä varten se mies siinä vierellä onkin, että sille saa purkaa niin hyvät ja pahatkin asiat. Ei sinun tarvitse tunteita peitellä, ja mennä salaa äidille valittamaan. Mutta muista myös kehua miestä, ne kun alkaa niin nopeasti elää jotain marttyyri-kuolemaa.:D Täytyy sen ottaa huonotkin asiat vastaan yhtä lailla, ei kaiken tarvi aina olla niin kivaa.
Ja muista se, että ristiriita ja riita on eri asia. :) Kotityöt ym. voi aiheuttaa ristiriitoja, mutta ei se vene kaadu vaikka vähän heiluukin. Toivottavasti oli edes vähän apua. :)
Minusta vaikuttaa siltä, että olette molemmat täysin kypsymättömiä aikuiseen ihmissuhteeseen perhe-elämästä puhumattakaan.
Voihan matkan varrella oppia, mutta kivikkoista tulee olemaan.
Ensinnäkin tuo että ette ole seurustelleet pitkään.. Monesti kun sitä yhteiseloa opetellaan ensin ennen lapsen tuloa, tulee ne rutiinit yhteisistä kotitöistä. Toki teillä kyllä on ollut aikaa opetella sinun ollessa raskaanakin?
Tuossa joku jo vastasikin, että esitä asiat hieman eri tavalla. Meillä joskus käy niin, että saatan vain ääneen todeta, että en jaksaisi lähteä koiraa ulkoiluttamaan ja mies jo pomppaa ylös sohvalta, että hän voi käyttää :) Vaikka en tosiaan sitä olisi itse tarkoittanutkaan!
Miehellesi voi olla tosiaan kova paikka, että joutui jättämään armeijan kesken. Lisäksi mies voi tuntea itsensä ulkopuoliseksi ja ylimääräiseksi lapsen synnyttyä.. Anna miehelle mahdollisuus hoitaa lasta ja tuntea itsensä tarpeelliseksi. Ehkä hän kokee, että sinä osaat kaiken paremmin, joten kehu pienissä asioissa ja anna kiitosta. Jos miehellä ei tällä hetkellä ole töitäkään, voi hän tuntea itsensä tarpeettomaksi jos sinä hoidat lapsen ja hänellä itsellä ei ole mitään.
Lähinnä kyllä itselle tuli mieleen noista miehesi jutuista, että hän kaipaa huomiota. Varmaan kannattaisi keskustella asiasta, että nyt tärkeintä on hoitaa lapsi ja siinä sivussa sitten parisuhde.
..sulla onkin siinä kaksi lasta hoidettavana. Voi myös olla että hän on mustasukkainen lapselle, kas pienokainen saa suurimman huomion ja hän tuntee itsensä syrjäytetyksi. Otahan ja keskustele se ukkosi kanssa ja kokeilkaa vaikka perheterapiaa. Sitten jos mikään ei auta, niskaperseotteella ulos. Jaksamisia...
Asuttu vuoden verran kimpassa ja ainainen riita omien jälkien siivoomisesta.Itse olen aina ollut ehkä liiankin innokas pitään kodin tiptop kunnossa ja syytä on vissiin minussakin kun en osaa oikein ottaa huomioon toisen elämäntyyliä mitä eli aikaisemmin(asunto kun kaatopaikka).
Alkuun en edes huomannut sitä että kaikki jää siihen mihin käsistä putoo vaan nostelin automaattisesti mut sit se alko turhauttamaan ja nyt tilanne on se että olen alkanut suorastaan seuraan että taasko jää tavarat tohon mun siivottavaksi.
Lapsellista myönnetään,asiasta on yrittänyt puhua monet kerrat mut vastaukseksi tulee tyyliin no sää ookkin niin täydellinen sun muuta älykästä.
No nyt sitten eräänä päivänä palo hermot tähän leikkimiseen ja erehdyin sanomaan et olet kun teinityttö noine ajatusmaailmoinesi.Nyt sitten nukutaan eri sängyissä,en tiedä mitä luulee saavuttavansa tuolla touhulla mut toki ihminen nukkuu siinä missä haluaa.Mutta koita saada jotenkin puhuttua tuosta asiasta ennenkun menee pahaksi tuo tilanne.Se on vaikeeta ihmisen kanssa kellä on itsetunto mennyt..vai onko?Näin käsittäisin.Ja ei se tuota ikää aina kato,meillä 26/35.Raskasta sulla tulee olemaan "miehesikin" äitihahmona mutta tsemppiä nyt kovasti.
munsta olet itse aika lapsellinen. Ymmärrän sun miestä,ei kukaan jaksa tehdä mitään ,jos toinen nalkuttaa vieressä. Ahdistuneeksi ja masentuneeksi siitä tulee. Ja outoa..miksei sun miehes voinut esim.yksin syödä sitä munakasta ,jos hän kerta halus. Olet kuin joku äiti joka paapoo pikku poikaa. Kannattais paapota pelkästään sitä sun lasta. Näin olet askelen edemmäs onnellista parisuhdetta!!
Vastaus: olet hermoheikki! ja minä en ainakaan haluis asua sun kanssa samassa taloudessa. Jos jatkat samaa rataa,menetät miehesi.
Tuossa yllä on kyllä todella hyviä mietteitä muilta...
Kuulostaa aika ihmeelliseltä ja todellakin lapselliselta tuo miehen käytös, minuakin varmasti suututtaisi. Mutta ennen kaikkea hän kuulostaa kyllä hieman masentuneelta.
Ymmärrän, että sinullakin on varmasti raskasta, mutta jos vain jaksaisit, niin voisit tosiaan kehua miestäsi, ja yrittää saada häntä vaikka innostumaan lapsen hoidosta. Innostuisiko hän, jos iloisesti ja vaivihkaa koittaisit opastaa häntä? Ja kehuisit sitten melkein joka tapauksessa, ei vain silloin, kun hän tekisi asiat juuri niinkuin sinäkin tekisit. Tai tekisitte asioita ylipäätänsä yhdesä - siis kodin ulkopuolellakin, eikä vain niitä arkisia pakko-hoitaa-nyt-ja-heti-juttuja? Kirjahylly ja taulut voivat odottaa sen verran kuitenkin. Kävisitte vaikka lenkillä koko perheen voimin tai jotain.
Tuo kehuminen on ollut minullekin hieman vaikeaa, minä kun olen sitä mieltä, että yhteinen koti - yhteiset askareet, enkä ole itsekään mitään kehuja kuullut. Mutta kyllä sen eron on sitten huomannut, kun on välillä vähän kehaissutkin, onpa mies muutamaan otteeseen ihan omatoimisesti siivonnut kun tulen kotiin - ihan vain minua ilahduttaakseen... :) Myöskin olen huomannut, että ne taulut saa ennen pitkää seinälle sitten joskus, kun ei vain koko ajan patista, vaan osaa olla ihan mukavakin välillä. ;)