Murskatappio

sekä kokoomukselle! se on jo selvää, hyödyn kerää jokin pienpuolue!
7373
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Sellutehdas pelastuu, kun äänestätte kaikki Vasemmistoliittoa Kemijärvellä. Muistakaa, ei kannata äänestää muita.

Äänestä
  • tule keräämään pottia tällä kertaa vaan aivan muut puolueet!

    Äänestä

  • jämähtäneitä, vanhakantaisesti ajattelevia että on vain vasen ja oikea? Muitakin puolueita on toki olemassa!
    Nyt olemme 2000-luvulla, ovatko puolueet?

    Äänestä

poliittisesti sitoutumaton,lapin alueiden puolustaja,johtajaksi maaherratar,laittaakaapa lista tänne nettiin,niin saamme hetkessä puolueen kasaan.

Äänestä

kansalla on lyhyt muisti !

Sen vuoksi Stora ENso kaadettiin tämän hallituksen työn alkumetreillä. He uskovat , että kunhan seuraavat vaalit ovat käsillä, niin kansa on jo unohtanut ja levittää heidän eteensä taas punaista mattoa.

Äänestä
  • Kunnallisvaalit ovat syksyllä. Silloin on palkanmaksu Stora Enson summalaisille lakannut ja ansiosidonnainen alkanut. Eduskuntavaalien edellä on ansiosidonnainenkin loppu ja päivärahoilla "tullaan toimeen". Varmasti muistamme.

    Äänestä

Uusi suunta valittava.
Ainut todellinen vaihtoehto saada alue kansoitetuksi ja työvoimaa tulevaan tehtaaseen on äänestää MAAHANMUUTTAJIENPUOLUETTA.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tulossa keskustalle kirjoitti:

sekä kokoomukselle! se on jo selvää, hyödyn kerää jokin pienpuolue!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu