luonnonoikku

Ihme ja kumma, mie olen asunu Tornionlaaksossa vuodesta 1976. Muualla syntyny ja muualta tullu. Olen vielä aivan omanlainen, en tanssi kenenkään pillin mukaan. Aina olen saanut työtä, enemmän ko olen jaksanu tehjä, täälä mulla ei ole yhtään sukulaista, en kuulu mihinkhään puoluuesheen, ja mihinkhän mie en täältä lähtis, ei vain ole kepu eikä kukhaan muukhaan häiriny, joskus on sanottu kepun käsikassaraksi ja yhtä monesti vasemmiston kätyriksi, että tasapainossa seki asia, mutta mie viihyn voi niin hyvin, on niin kaunis luonto ja on niin paljon hyvvää, ihmisistäki tykkään mahottomasti, en voi olla yksi ja ainoa poikkeus, ettei se teän vouhotus, että kepu pittää olla ja suku ja klaani ja jotaki muuta, kyllä täälä voi ellää aivan tyytyväisenä. Onkhaan joskus teilä peilin vika että naama on vino.
321973
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Kirjoituksesta päätellen olet päättäjien joukossa ja ku saa ite olla kermassa mukana, niin mikäpä siinä ollessa.
Pöllöttele sinä vaan omahyväsenä elämäsi loppuun asti, älä anna meidän muiden onnettomien ja täällä epäkohtia näkevien päiviäsi pilata.
Jatka valitsemallasi tiellä vaan.

Äänestä
  • Eipä ollukkaan valtaihminen, ehkä sullaki enemmän valtaa, mutta jos ei välitä vallasta, saattaa olo olla parempi. Eikä välitä siittä mitä muila on ja mitä itelä ei, riittää se mitä on, riittää oma elämä. Ja on mielikuvitusta tehä siittä mukava, vaikka ilmaseksi. Karttaa niitä jokka tekevät elämästä pahan ja ahtaan. En kuulu mininkään toimikuntiin, elimiin tai ryhmiin. Enkä kehunukkaan itteä, mutta luulen että ahtaus ja ankeus kulkee ihmisellä mukana, menipä minne meni, tai sitte mielen avaruus. Aina löytyy sen verran vaikeaa, että kaikki on mätää, jos on semmonen asenne ja aina löytyy sen verran hyvää, että on mieltä olla ilonen ja vapaa tavaran kahleista. Se on vain itte valittava kumpaa tietä mennee, luulekkko ettei mulla ole ollut vähän enemmän vaikeita kohtia ko nuissa sinun kirjotuksissa, paljonkin, mutta sieltä vain on mentävä eteenpäin joko valittaen ikänsä tai nousten ja hymyillen.

    Äänestä

  • itteänsä kirjoitti:

    Eipä ollukkaan valtaihminen, ehkä sullaki enemmän valtaa, mutta jos ei välitä vallasta, saattaa olo olla parempi. Eikä välitä siittä mitä muila on ja mitä itelä ei, riittää se mitä on, riittää oma elämä. Ja on mielikuvitusta tehä siittä mukava, vaikka ilmaseksi. Karttaa niitä jokka tekevät elämästä pahan ja ahtaan. En kuulu mininkään toimikuntiin, elimiin tai ryhmiin. Enkä kehunukkaan itteä, mutta luulen että ahtaus ja ankeus kulkee ihmisellä mukana, menipä minne meni, tai sitte mielen avaruus. Aina löytyy sen verran vaikeaa, että kaikki on mätää, jos on semmonen asenne ja aina löytyy sen verran hyvää, että on mieltä olla ilonen ja vapaa tavaran kahleista. Se on vain itte valittava kumpaa tietä mennee, luulekkko ettei mulla ole ollut vähän enemmän vaikeita kohtia ko nuissa sinun kirjotuksissa, paljonkin, mutta sieltä vain on mentävä eteenpäin joko valittaen ikänsä tai nousten ja hymyillen.

    On se jonkun positiivihömpän kirjoitusta tääkin, semmosta nykyhömppää että kaikki on vain siitä kiinni mikä ASENNE on asioihin.
    Kyllä on niin niin väsyttävää.
    TUo asenne on kyllä se, joka kaiken kehityksen estää, estää kaiken muutoksen ja kaiken oikeudenmukaiseksi tekemisen maailmassa.
    Voiaanhan me kaikki vain ilmoittautua naurukursseille ja ajatella vain itteämme ja omaa onnea, mutta on se aika köykästä elämä tuollakin ASENTEELLA.
    Muttta siitä vaan siitä vaan kuhan et kettään häirihe.
    Minua kyllä vähän häirittee tuommonen asenne, haluan muutta väärät asiat vaikkapa sitten tuleekin ikävää ja ankeaa siittä työstä, niin kuitenkin se on parempi kuin ettei tee mitään muuta kuin kulkee typerä hymy huulilla.
    Sellainen on vastuutonta.

    Äänestä

  • siitä vaan siitä vaan mutta kirjoitti:

    Yhdyn edelliseen, mikään ei muutu kun on tuommoisia silmänsä sulkijoita, paskapositiivisia, niinhän se meni natsisaksakin eteenpäin kun kukaan ei pannut kukaan vastaan.

    Äänestä

  • Vaarallimpia kirjoitti:

    Yhdyn edelliseen, mikään ei muutu kun on tuommoisia silmänsä sulkijoita, paskapositiivisia, niinhän se meni natsisaksakin eteenpäin kun kukaan ei pannut kukaan vastaan.

    Ja nuole loputkin perseet

    Äänestä

  • Paskahommaan kirjoitti:

    Ja nuole loputkin perseet

    Tää oli varmaanki tarkotettu alottajalle, mutta ei se mitään.
    Smile.

    Äänestä

  • smilesmilesmilesmilesmile.... kirjoitti:

    Tää oli varmaanki tarkotettu alottajalle, mutta ei se mitään.
    Smile.

    Niin asia vaan vahvistui. Teidän elämähän siinä menee tommoseksi likasankossa elämiseksi ei minun, kyllä arvostan ja luulen että itse muutan asioita paljon enemmän kuin te, mutta aivan omana itsenäni, en tällä palstalla kaikkia nimimerkin suojasta haukkumalla, otan siitä muutostyöstäni vastuun ja sitäkin voi tehdä hymyillen. Tämä palsta ei muuta mitään. Mutta pitäkää kiinni siitä mikä teille on arvokasta, en tätä teiltä halua viedä. Kommentoin vaan kun väsytti lukea ja päätäkin alkoi särkeä. Minusta pikemminkin tämä kirjoittelu teillä vaikuttaa siltä, että pätkääkään ette halua minkään muuttuvan, kun te elätte tästä fiiliksestä. Olette tällä tavalla olemassa. Tästä ei tarvitse kantaa vastuuta, mutta räksyttää saa.

    Äänestä

  • asia vain vahvistui kirjoitti:

    Mistä hel--tistä sä tiedät kuka mitäki omassa elämässään tekee niistä jotka kirjoittelee täällä.
    Asetut yli-ihmiseksi ja kaikkia paremmaksi ihmikseksi ja haukut toisia ja ylistät ittees.
    Häpeä ees omaa itsetuntemuksen puutettas, ikävä ihminen.
    Ja voivoi, sait ihan päänsäryn kun luit mitä me tyhmät ihmiset oltiin taas kirjoitettu?
    No miks sinä luet ja pesit täällä kun et tykkää?
    Ajatteleppa sitä.
    Et ehkä sittenkään ole aivan täydellinen, vaikka me muut ollaan ilman muuta vielä mitättömämpiä.

    Äänestä

  • asia vain vahvistui kirjoitti:

    Niin asia vaan vahvistui. Teidän elämähän siinä menee tommoseksi likasankossa elämiseksi ei minun, kyllä arvostan ja luulen että itse muutan asioita paljon enemmän kuin te, mutta aivan omana itsenäni, en tällä palstalla kaikkia nimimerkin suojasta haukkumalla, otan siitä muutostyöstäni vastuun ja sitäkin voi tehdä hymyillen. Tämä palsta ei muuta mitään. Mutta pitäkää kiinni siitä mikä teille on arvokasta, en tätä teiltä halua viedä. Kommentoin vaan kun väsytti lukea ja päätäkin alkoi särkeä. Minusta pikemminkin tämä kirjoittelu teillä vaikuttaa siltä, että pätkääkään ette halua minkään muuttuvan, kun te elätte tästä fiiliksestä. Olette tällä tavalla olemassa. Tästä ei tarvitse kantaa vastuuta, mutta räksyttää saa.

    Hiton tyyppi tuomonen joka haukkuu toisia nimettömästä haukkumisesta, muttei itse pistä reilusti OMAA NIMEÄÄN haukkuessaan muita.
    Typeräätyperäätyperää...
    Sitäpaitsi SONTA on hyvin arvokasta uudelleenkasvun ja muutoksen kannalta.
    Sonta antaa ravintoa uusille versoille mutta sementissä kastetusta tyypistä ei mitään uutta enää verso.

    Äänestä

Kyllä on sen verran kokemusta YLITORNION kunnan hommeleista että ei auta vaikka olisi mikä, kuka ja kuinka hyvä tahansa jossei ole oikeasta suvusta, puolueesta ja laula herrojen lauluja.

Äänestä

Pistä nimi alle niin tarkistetaan tilanteesi ja povataan vielä tulevaisuutesikin.

Äänestä
  • Totta ko vesirotta, en ole asunu päivääkään Ylitorniolla, että siinä saatatta olla oikeassa. Tornionlaaksohan on leviä ja laaja. Mutta eikö ne ole samoja sukuja kahen puolen koko alueen. Mutta älkää minua povakko, kunhan oman elämän.

    Äänestä

suvussa ei päättäjiä eikä mitään herroja meilläkään. toinen vanhemmista duunari toinen suurimmanosan elämästään työtön. Mulla on töitä kyllä aina ollu, vakituista ei mutta työtä kuitenkin. Eli kyllä täällä töitä on mahdollisuus tehä vaikka ne suhteet puuttuukin, saattaahan ne jossakin asiassa vaikuttaa mutta ei ainakaan mulla ole työn tekhoon ollu vaikutusta.

Äänestä

Oletkohan aivan täysissä voimissa kun provosoit Ylitornio-palstalla ja kehut itteäs ja olemistas?
Jos ei täällä ole ikinä asunutkaan niin ona aika räikeää tulla tänne provosoimaan ja moittimaan miksi me täällä ei olla niinkuin sinä siellä jossakin muualla.
Tornionlaaksoonkin kun mahtuu varmaan muitakin paikkoja kuin Ylitornio ja ilmeisesti joku paikka on VÄHÄN erilaisempi kuin tämä sisäänpäinlämpiävä luola, mutta en uskoisi näitten paikkakuntien kovastikaan silti poikkeavan toisistaan.
Be happy baby.

Äänestä
  • Niin, ei se haittaa vaikka te puratte vihaa minuunkin kun myönteisemmin kirjotan. En mie läheskään aina ole happy baby, mutta jollonki sentään. Tässä mailmassa sitä vain on elettävä, ja jos joka päivä babya v..taa, on sekin elämä raskasta. Jos se paikkakunnasta on kii, eikö sitten pitäs miettiä hakea sitä onnenoksaa muualta, eppäilen vain ko olen vähän kiertäny, että kyllä löytyvät toisten tekemät vaikeuet muualtaki...ko sen oman paikan löytäminen ja oman äänen kuuluvile saaminen muualla saatta olla vieläki työläämpää. Sieläki ovat omat "keput" ja historiat, suvut ja kermat...

    Äänestä

  • on happy kirjoitti:

    Niin, ei se haittaa vaikka te puratte vihaa minuunkin kun myönteisemmin kirjotan. En mie läheskään aina ole happy baby, mutta jollonki sentään. Tässä mailmassa sitä vain on elettävä, ja jos joka päivä babya v..taa, on sekin elämä raskasta. Jos se paikkakunnasta on kii, eikö sitten pitäs miettiä hakea sitä onnenoksaa muualta, eppäilen vain ko olen vähän kiertäny, että kyllä löytyvät toisten tekemät vaikeuet muualtaki...ko sen oman paikan löytäminen ja oman äänen kuuluvile saaminen muualla saatta olla vieläki työläämpää. Sieläki ovat omat "keput" ja historiat, suvut ja kermat...

    Ole sie jo hiljaa ja anna toisten vitututtaa jos niitä vitututtaa, mitäs se sulle kuuluu, pistä nokkas jonnekin muualle märiseen.

    Äänestä

  • ASIALLINEN aihe kirjoitti:

    Ole sie jo hiljaa ja anna toisten vitututtaa jos niitä vitututtaa, mitäs se sulle kuuluu, pistä nokkas jonnekin muualle märiseen.

    Kyllä mielelläni olen jo hiljaa. Halusin testata teidän keskustelutyyliä. Millä oikeudella sie käsket olla minun hiljaa? Mie en käske, puhukaa toki. Elämänkokemuksesta vaan tiedän, että kun rämpii ja rämpii, sieltä sitte nousee kukin omalla tavalla. Ketän eivät keput ja kerma nosta. Luulen, että jos kertoisin oman tarinan, jota en kerro, älä pelkää, sie luulisit, että se on keksittyä. Mutta siittä sitä on oppinu. Hyvää jatkoa.En käske enkä kiellä, mutta toivon, että et vastaa tähän, ettei minun enää tarvitse vastata.

    Äänestä

  • pittää olla kirjoitti:

    Jos ei kuule Kepu ja kerma auta niin son sitte kuolemaksi jos tääläpäin asut.

    Äänestä

  • auta, niin kirjoitti:

    Jos ei kuule Kepu ja kerma auta niin son sitte kuolemaksi jos tääläpäin asut.

    MIe taas uskon, että jos terva, sauna ja pieni tuju ei auta, se se vasta kuolemaksi on, asusinpa täälä eli missä hyänsä.

    Äänestä

  • saunaa kirjoitti:

    MIe taas uskon, että jos terva, sauna ja pieni tuju ei auta, se se vasta kuolemaksi on, asusinpa täälä eli missä hyänsä.

    Kyllä se sinustaki vielä kalu tullee.

    Äänestä

Vaikutat olevan todella ainutlaatuinen ihminen - omasta mielestäsi.

Äänestä

Kepulle käy oikein hyvin pikkuset kokoomusnassutki kuhan niitä ei rupea vilisemään aivan mahottomasti isäntien saappaitten seassa.

Äänestä
  • Siehän taijat olla oikeen vallankummousaatelia, ette jos sieltä jotaki hyvvää niin siinähän sulla sarkaa

    Äänestä

  • vallankummous kirjoitti:

    Siehän taijat olla oikeen vallankummousaatelia, ette jos sieltä jotaki hyvvää niin siinähän sulla sarkaa

    Joo täältä pesee.

    Äänestä

Mikäpä son viihtyessä sillä pallila.
Ei siinä juurikhaan ennää sukuakhaan tarvita aivan lähimaile.
NO sitte sie aijot viettää täälä lopun elämäästi?

Äänestä
  • Joo-o entisessää elämässä mie olin mies ja vielä valtaa pitävä, nyt en ole ees mies eikä mithään valtaa. Ja silti nuin kauhia ilmestys, mikhään sonkhaan jokei ole mies eikä valtaa, ei mikhään, se se mie olen, että älä pölkää

    Äänestä

  • entisesä kirjoitti:

    Joo-o entisessää elämässä mie olin mies ja vielä valtaa pitävä, nyt en ole ees mies eikä mithään valtaa. Ja silti nuin kauhia ilmestys, mikhään sonkhaan jokei ole mies eikä valtaa, ei mikhään, se se mie olen, että älä pölkää

    Just soppii tuohon meän kunnanjohtahjaan:entisessä elämässä soli mies jolla oli valtaa ja nyt sillei ole mithään valtaa, aivan just nuin.

    Äänestä

  • ilmiselvästiki kirjoitti:

    Just soppii tuohon meän kunnanjohtahjaan:entisessä elämässä soli mies jolla oli valtaa ja nyt sillei ole mithään valtaa, aivan just nuin.

    Toivon vain, ettei minun kirjotuksen vuoksi moitita kunnanjohtajaa, ko en ole mikhään johtaja ja olen nainen enkä tunne, vain nimen tiän. En kepu, en kokoomusnassu, en kuulu mihinkän puolueesen. Että oikiassa olet, aika huono ees haukuttavaksi

    Äänestä

  • ononon kirjoitti:

    Niin kerron kuka sinä olet?

    Äänestä

  • äänestää? kirjoitti:

    Niin kerron kuka sinä olet?

    Semmosta ei kuule kukhaan pysty sanommaan, äänestyksethän ovat salasia. Luulo on eri assii. Kuka nukku, kuka sossu,kuka vassu, kuka nassu ja kuka kepu, kaikki omiansa.

    Äänestä

  • ononon kirjoitti:

    Semmosta ei kuule kukhaan pysty sanommaan, äänestyksethän ovat salasia. Luulo on eri assii. Kuka nukku, kuka sossu,kuka vassu, kuka nassu ja kuka kepu, kaikki omiansa.

    Taitais ystävyyttä olla vaikeeta pitää yllä jos toisella kaikkiin asioihin nassun ja toisella vassun mielipiteet.
    Nassut on useimmiten niin pintapuolisia ettei niitten kans voi puhua muusta ku ilmasta.

    Äänestä

  • melko vaikeeta kirjoitti:

    Taitais ystävyyttä olla vaikeeta pitää yllä jos toisella kaikkiin asioihin nassun ja toisella vassun mielipiteet.
    Nassut on useimmiten niin pintapuolisia ettei niitten kans voi puhua muusta ku ilmasta.

    En kysy ihmiseltä puoluekantaa, jos olen kaveri, ystävyys riippuu muista asioista. Joka puolueesa on epäluotettavia ja joka puolueesa on huipputyyppejä. Teot ratkasee ei puhheet. Mutta jos jatkan ommaa huumoria, niin vissiin mie olen sitte pelkkä nakku mutta en kuitenkan nukku. Äänestän kyllä mutta en aina sammaa puoluetta. Riippuu vielä onko kysheesä kunnallis- vai kansaneustajavaalit, kunnallisessa vielä enemmän merkittee tyyppi. Juuri siksi ettei mikhään puolue menettele aina oikeen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

aina päässy kirjoitti:

Ihme ja kumma, mie olen asunu Tornionlaaksossa vuodesta 1976. Muualla syntyny ja muualta tullu. Olen vielä aivan omanlainen, en tanssi kenenkään pillin mukaan. Aina olen saanut työtä, enemmän ko olen jaksanu tehjä, täälä mulla ei ole yhtään sukulaista, en kuulu mihinkhään puoluuesheen, ja mihinkhän mie en täältä lähtis, ei vain ole kepu eikä kukhaan muukhaan häiriny, joskus on sanottu kepun käsikassaraksi ja yhtä monesti vasemmiston kätyriksi, että tasapainossa seki asia, mutta mie viihyn voi niin hyvin, on niin kaunis luonto ja on niin paljon hyvvää, ihmisistäki tykkään mahottomasti, en voi olla yksi ja ainoa poikkeus, ettei se teän vouhotus, että kepu pittää olla ja suku ja klaani ja jotaki muuta, kyllä täälä voi ellää aivan tyytyväisenä. Onkhaan joskus teilä peilin vika että naama on vino.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu