Luther-palstan vihapropagandan postaajalle
'Tärkeän' viestin pilaaminen paisuttamalla:
Tehokkaan viestinnän perussääntö: Mitä vähemmän sen parempi, vähän on paljon. Eli kaiken informaatiosotkun keskellä ei kannata pilata vakavaa asiaa tekemällä yhdestä ja samasta asiasta tulvaa - aiottu tärkeä viestisi hukkuu omaan tulvaansa. Jos haluaa saada järjellisen viestin perille, ota se esille vain harvoin, mutta oikeassa, relevantissa kohdassa. Tehokkain tapa on yksi viesti _oikeaan paikkaan oikealla hetkellä_, vähän samaan tapaan kuin Luther kun naulasi ne teesinsä, vain sen yhden kerran. (Oman edun tavoittelu ja mainoskampanjat ovat eria asia, eri säännöt niille )Kun tuppaa samaa litaniaa jokaiseen mahdolliseen väliin, niin hoopoinkin haistaa, että tuossa on kysymys jostain muusta kuin siitä siitä mikä ihan ensin kerralla katsoen tulisi mieleen - huolimattomasti peitellystä propagandasta
*Eli se joka paisuttaa tätä asiaa, sille jokin muu on tärkeää, ei Lutherin pohjanoteerauksesta 'muistuttaminen'.
Se joka luulee, että voi pestä kätensä tästä likaisesta puuhasta, voi tietenkin yhtä monta kertaa väittää vastaan, että ei se ole propagandaa, että hän on aidosti huolissaan Lutherin vaikutuksesta holokaustiin ja toivoisi hän vain kovasti että, -- hah.. varmaankin näin: että luterilainen kirkko lakkautettaisiin ja natsien aito parhaus pääsisi oikeuksiinsa, Luther sai Hitlerin pään sekaisin!! -kukaan EI usko sinua - paitsi jo valmiit ja potentiaalit natsit,
Luther-vihapropagandasta
7
339
Vastaukset
- jotain vihaa Lutheria kohtaan?
Minusta tuntuu, että niissä ylistetään Lutherin kirjoituksia.
Eihän sellaisia kukaan muu kehdannut kirjoittaa vaikka ajattelikin samalla tavalla.
Luther paljasti kansansa yhteiset ajatukset eikä piitannut seuraamuksista. Siihen aikaan hänen kirjoituksensa otettiin iloiten vastaan ja ne kuluivat kansan käsissä ainakin sellaislla jotka osasivat lukea.
Muut vain kuuntelivat ihastuksissaan.
Luther oli aikansa totuudenpuhuja. - Lukija.
vaan totuuden kertomisesta Lutherin vihasta yhtä kansanryhmää vastaan.
- Israelin
olemassa olon vastaiset lausunnot taannoin.
- todistaa
jotakin merkittävää toisiinsa kuulumattomista asioista? Liittää ne jtenkin yhteen?
Entä tämä, sama logiikka:
Rasistit vastustavat Israelin olemassaoloa, arkkipiispa vastustaa Israelin olemassaoloa,
siis arkkipiispa on rasisti.
Sehän voisi tuon logiikan mukaan merkitä sitäkin että rasistit ovat arkkipiispoja.
tai tämä esimerkki:
Ruohot kuolevat
ihmiset kuolevat
siis: 1)ihminen on ruoho, 2) ruohot ovat ihmisiä
Vai tarkoititko että koska arkkipiispa on Israelin olemassaoloa vastaan niin Lutherin kehotus tappaa juutalaiset kuuluvat jollakin tavalla yhteen??
Luulen ettei arkkipiispalta kysytä tästä asiasta, mutta hän saa silti olla sitä mieltä kuin ilmoittaa olevansa. Eikä hän varmaankaan ole rasisti, vaikka joku rasisti on ehdottomasti sitä mieltä, että Israel pitää toimittaa pois kartalta.
Vihapropagandaa palstalla näyttää tulevan vain joidenkin uskovaisten kynästä.
Tämä palstahan on tarkoitettu luterilaisuudesta keskustelemiseen ja esiin on tullut toki joitakin epäkohtia jotka on kuitenkin luterilaisuuden perusasioita.
Noista luterilaisuuden epäkohdista on puhuttu aivan liian vähän koska erittäin harva luterilainen niistä tietää mitään vaikka se on heidän uskontonsa perusasia ja oppi.- PetrusB
Lutherin valtaisassa kirjallisessa tuotannossa (vilkaisepa Weimarer Ausgabe) lausunto juutalaisista on häviävän pieni sivujuonne.
Nykymittapuun mukaan se on toki asenteellinen ja väärä. Sitä eivät kirkonmiehet maassamme toki kiellä.
Mutta pääasia Lutherin tuhansien ja taas tuhansien sivujen kirjoituksissa on aivan muualla, ennen muuta siinä, mikä kirkastaa Kristusta ja mistä uskonvanhurskaus tunnetaan.
Pe.ku näyttää ottaneen elämäntehtäväksen tuon sivujuonteen jankkaamisen. Olisiko hänen hyvä välillä lukea muutakin? Vaikkapa Vähä katekismus? - toistajat
PetrusB kirjoitti:
Lutherin valtaisassa kirjallisessa tuotannossa (vilkaisepa Weimarer Ausgabe) lausunto juutalaisista on häviävän pieni sivujuonne.
Nykymittapuun mukaan se on toki asenteellinen ja väärä. Sitä eivät kirkonmiehet maassamme toki kiellä.
Mutta pääasia Lutherin tuhansien ja taas tuhansien sivujen kirjoituksissa on aivan muualla, ennen muuta siinä, mikä kirkastaa Kristusta ja mistä uskonvanhurskaus tunnetaan.
Pe.ku näyttää ottaneen elämäntehtäväksen tuon sivujuonteen jankkaamisen. Olisiko hänen hyvä välillä lukea muutakin? Vaikkapa Vähä katekismus?ole palstoilla keskustellakseen oikeasti mistään.
Heillä on jokin vakaumus, johon se että 'Luther on holokaustin syy numero 1. sopii täydellisesti ja selittää koko sen hirveyden. Jotkut heistä ovat holokaustin kieltäjiä, ja hekin esittävät palstoilla 'haasteellisia faktoja', joita he haluavat todistaa sillä tavalla, että on olemassa jokin yksi kaksi 'epäilyttävää' faktaa (valhetta!) - niitä koskeva TOTUUS löytyy netistä yleensä - ja ne ovat niitä asioita jotka halutaan ns salata.
Keskustelijan olisi osoitettava että haastajan ilmoittamat paljastukset eivät ole totta. Joukossa on tietenkin myös kaikkia uskontoja vastustavia henkilöitä, joitten (tämän hetkinen) tehtävä on yrittää tehdä uskovat naurettaviksi ja aivopestyiksi osoittamalla erilaisia 'faktoja' uskonnosta ja uskontojen historiasta. Sitten on rasisteja jotka eivät myönnä olevansa rasisteja. Heilläkin vaihtelee tuo missä määrin jokin yksikertaistettu 'totuus' (mielipidekin siitä riittää selitykseksi) selittää kaikki pahat asiat maailmassa.
Minä en tiedä mitä he hakevat keskustelupalstoilta, eivät keskustelua ainakaan. Jossain mättää, olisivatko jotenkin 'muutosvastarintaisia' vähän kovapäisiä, negatiivinen asenne toisiin on se minkä he kieltävät, muut ovat 'ahdasmielisiä' elleivät hyväksy heidän 'faktojaan'. Kokonaisuudesta he eivät välitä, se heillä on halussaan, se on jotain 'universaalia' tms.. heidän mielestään.
Heille 'osa määrittää kokonaisuuden' (tätä näkee pidettävän tieteellisen ajattelun perustana), niinpä Lutherin juutalaisvastaiset kirjoitukset ovat heille tieteellinen selitys kristinuskon harhaisuudesta ja myös natsismin alkujuuri ja selitys. Tämä on tietenkin aika kammottava käsitys.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla6002136- 1081078
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,191008Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki4887Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101845- 79795
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50749Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?87727- 63715
- 65563