No joo tässä yritän aivot riekaleina pyytää "kanssa ihmisiltä" apua tilanteeseen, koska en enää itse tiedä, soudan ja huopaan! Asumme omistamassani asunnossa, jota myös vielä makselen itse.
10 vuotta avoliittoa, johon mahtuu hakkaamista, rikkinäisiä ovia, ikkunoita,,,sanattelua, lupasi maksaa osan laskuista (lupailua) kaikki jäi minun harteille, sitten selkäni meni siihen kuntoon etten aina pysty kävelemään ja jatkuvat tuskat vuodesta 03 tähän päivään asti. Kun sairastuin ukko lähti kävelemään, meillä yhteisiä lapsia 1, minulla ent. avoliitosta 3 (2aikuista) ja hänellä 1 aikuinen. Olimme 3 vuotta erossa, otin takaisin, lupasi muuttua. Ensimmäinen kuukausi hyvin, sitten sama, jos olin tosi kipeä, en voinut edes kävellä, olin huora, minulla on joku toinen kun en sänkyhommiin pystynyt. Minulta lähti yli puolet minulle tulevista rahoista pois (586€)hänen muuttaessaan takaisin, mutta silti oli etsittävä laskuihin ja ruokaan jostain (lainaamalla) kun häneltä ei kuulemma yltänyt. Lahjaksi sain sukulaisilta 50€, olin hyvilläni ja kerroin miehelle, hän sanoi että no voi vittu, vituttaa tuommonen! Joka ainoan sentin joudun kinuamaan, omat laskut (sähkö vesi vakuutus) ovat aina rästissä, joita sitten makselen kun saan "lainaan" sukulaisilta. Hän oli tosi hyvillään kun hänelle tuli lisää matkakorvauksia, eikä ulosotto ottanut niin paljoa tilistä ym. Mutta ei ymmärrä vieläkään tilannetta, mihin minä jouduin ottaessani hänet takaisin. Tunteita minulla ei ole häneen minkäänlaisia, ainoa syy miksi otin että hän saa lisää tuloa, ja säälin. En tiedä miten jaksan. Olen keskustellut asiasta, mutta sanonta kuuluu hänen suustaan: Olen yrittänyt että jotain jäisi tililleni omaakin! Miten jää jos hän makselee aikuisen tytön vuokria, antaa kaljotteluun rahaa ym, ja ei sit ole varaa omaan eikä meihin kohdistuviin "todellisiin" kuluihin. Pyysin häntä jo kuukausi sitten lähtemään, ei ollut moksiskaan, kirjoitin hänelle kirjeen muodossa, mitä mieltä olin meidän asioista, jos vaikka niin ymmärtäisi, mutta ei, ei hän "halua tajuta, onhan hänellä "turva"paikka, ei laskuja hänen nimellään, on lämmintä, ruokaa, puhtaita vaatteita ym, mihinkäs sitä siitä.
Mutta minä en jaksa enää! Ihmiset kertokaa minulle miten pitäisi toimia, KIITOS!
10 vuotta avoliittoa, johon mahtuu hakkaamista, rikkinäisiä ovia, ikkunoita,,,sanattelua, lupasi maksaa osan laskuista (lupailua) kaikki jäi minun harteille, sitten selkäni meni siihen kuntoon etten aina pysty kävelemään ja jatkuvat tuskat vuodesta 03 tähän päivään asti. Kun sairastuin ukko lähti kävelemään, meillä yhteisiä lapsia 1, minulla ent. avoliitosta 3 (2aikuista) ja hänellä 1 aikuinen. Olimme 3 vuotta erossa, otin takaisin, lupasi muuttua. Ensimmäinen kuukausi hyvin, sitten sama, jos olin tosi kipeä, en voinut edes kävellä, olin huora, minulla on joku toinen kun en sänkyhommiin pystynyt. Minulta lähti yli puolet minulle tulevista rahoista pois (586€)hänen muuttaessaan takaisin, mutta silti oli etsittävä laskuihin ja ruokaan jostain (lainaamalla) kun häneltä ei kuulemma yltänyt. Lahjaksi sain sukulaisilta 50€, olin hyvilläni ja kerroin miehelle, hän sanoi että no voi vittu, vituttaa tuommonen! Joka ainoan sentin joudun kinuamaan, omat laskut (sähkö vesi vakuutus) ovat aina rästissä, joita sitten makselen kun saan "lainaan" sukulaisilta. Hän oli tosi hyvillään kun hänelle tuli lisää matkakorvauksia, eikä ulosotto ottanut niin paljoa tilistä ym. Mutta ei ymmärrä vieläkään tilannetta, mihin minä jouduin ottaessani hänet takaisin. Tunteita minulla ei ole häneen minkäänlaisia, ainoa syy miksi otin että hän saa lisää tuloa, ja säälin. En tiedä miten jaksan. Olen keskustellut asiasta, mutta sanonta kuuluu hänen suustaan: Olen yrittänyt että jotain jäisi tililleni omaakin! Miten jää jos hän makselee aikuisen tytön vuokria, antaa kaljotteluun rahaa ym, ja ei sit ole varaa omaan eikä meihin kohdistuviin "todellisiin" kuluihin. Pyysin häntä jo kuukausi sitten lähtemään, ei ollut moksiskaan, kirjoitin hänelle kirjeen muodossa, mitä mieltä olin meidän asioista, jos vaikka niin ymmärtäisi, mutta ei, ei hän "halua tajuta, onhan hänellä "turva"paikka, ei laskuja hänen nimellään, on lämmintä, ruokaa, puhtaita vaatteita ym, mihinkäs sitä siitä.
Mutta minä en jaksa enää! Ihmiset kertokaa minulle miten pitäisi toimia, KIITOS!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Eiköhän joku joka sulle rahaa lainaile, auttais sua muutenkin. Tiedän että sieltä on ennenkin saatu apua tollasiin tilanteisiin. Häätöhän tuohon pitää saada.
Vaihdat lukot oviin, ja pysyt tiukkana
Kiitos SINULLE vastauksesta! Olen myös miettinyt sitäkin! Noin 6 vuotta sitten jouduin poliisin kutsumaan kun särki paikkoja ja minua, mutta seuraavana päivänä tuli takaisin putkasta ja oli kuin ei mitään, nauroi vielä "kukas se on ikkunan särkenyt". Mulla on tän kymmenen vuotta pyörinyt päässä kaikki asiat (huonot), ja kävinkin jo diakonian luona juttusilla, kun tuntuu pää räjähtävän, mutta kuitenkin on jaksettava kun kaks lasta kotona. Mutta kun ei ole diakonillakaan valtuuksia tehdä päätöksiä, ensin ennenkuin kun olen itse tehnyt ratkaisut ja toivottavasti "pysyvät"ratkaisut. Tosiaankin soudan huopaan, minulla ei ole enää "itsekunnioitusta" tai mitään sellaista että voisin kerrankin 10 vuoteen ajatella omaa puoltani. Mutta niinkuin sinulta sain tuon viestin "vieraalta ihmiseltä", se antaa jo vähän rohkeutta ajatella mikä on todella oikein!
Olen myös maininnut niin kirjeessäkin kuin kasvotusten, että hän saa viedä kaikki ostettunsa tavarat pois, sillä en halua että jään kiitollisuuden velkaan, enkä ole ikinä halunnut enkä haalinut toisen omaisuutta. Haluan vain että lapsilla ja minulla olisi tasapainoinen elämä, rahaa ruokaan ja laskuihin, ja tietysti katto päänpäällä, en muuta.
Annoit vähän voimia ajatella eteenpäin, "ihmisenä". Toivottavasti saan ratkaistua asian, ennenkuin sairastun myös henkisesti, joka taitaa lähestyä pikemmin kuin osasin kuvitella.
En vain enää tiedä tosiaan muuta keinoa esittää hänelle asia, kuin häätö, jos keksitte myös muita vaihtoehtoja otan kiitollisuudella vastaan.
"En vain enää tiedä tosiaan muuta keinoa esittää hänelle asia, kuin häätö, jos keksitte myös muita vaihtoehtoja otan kiitollisuudella vastaan."
Mitä ihmettä vielä odotat, sitä että joku poistuu puupalttoossa kodistanne, mitä...?
"Toivottavasti saan ratkaistua asian, ennenkuin sairastun myös henkisesti, joka taitaa lähestyä pikemmin kuin osasin kuvitella. "
Itse vastasit, miten todennäköisesti sinulle käy, ellet nouse "tulesta" ja toimi.
Miten luulet lasten reagoivan kotioloihin, et varmasti ole jaksanut pohtia sitä, mikä ei ole ihmekkään?!
Nyt yhteys välittömästi turvakotiin, on aikalisän paikka elämässäsi. Rukoilen puolestasi, että jaksat toimia. Älä suostu ylikäveltäväksi, tai pelkäämään. Näin minä tekisin ja olen tehnytkin. Selvisimme, niin sinäkin ja lapsesi. Onnea matkaan.
Luin vastauksesi, tuli kylmänväreet, mutta siitä että annoit tosi näpäkän ja luotettavan vastauksen, itku ei ollut kaukana! KIITOS!