päivä päivältä kauempana...

höpö juttuja siellä töriset! jos nuo ovat ne asiat joita elämääsi kaipaat, äkkiä se on järjestetty! kyllä tuolta saa matkaansa tuollaisen äijän kölvänän koska tahansa!! olin itse aviossa 25 vuotta ja nyt eronneena olen ollut kohta 4 vuotta ja voin rehellisesti sanoa etten ole kaivannut tippaakaan noita sun kaipaamia asioita! Olen aloittanut uuden elämän ja ajatellut sen näin että se avioliitto oli loppuun eletty,ns.nuoruuden liitto josta oli ihan hyvä erota kun lapsetkin jo täysi-ikäisiä jne...ja kun ei ole enää tunteita,ei intohimoa,ei oikeestaan yhtään mitään paitsi se tottumus, on aika lähteä eri suuntiin. Ja uutta miestä en ole ottanut enkä sellaista haluakaan, nyt nautin kun saan olla itsenäinen,asioista ja kaikesta itse päättävä vapaa nainen! ja sinkkuna haluan pysyäkin, nautin kun vihdoinkin saan olla pitkin ja poikin, tehdä ihan mitä huvittaa tai olla tekemättä!! Ja kun jää yksin, ei ole koskaan huonossa seurassa!! Toivon ettei kukaan meistä naisista tuudittaudu siihen että kaikki onni,onnellisuus jne löytyy toisesta ihmisestä, miehestä!! eihän siinä ole mitään järkeä, jokainen on ns.oman onnensa seppä ja itseään pitää rakastaa ja itsestä pitää huolta! Pää pystyyn kaikki eronneet, ja jos miehen kippee on,varmasti löytyy seuraa!

Ero ilman tuskaa, voi kuinka onnellisia ovat ne jotka onnistuvat siinä. Joskus yksinäisyydessä se entinen p-mäinenkin elämä tuntuu paremmalta kuin se yksinäisyys, johon erossa tipahtaa. Kuitenkin elämää on elettävä, vaikka haluaisi vain käpertyä tyhjyyteen. Pienikin huomio tuntuisi niin hyvältä, ripaus entisestä, mutta sitten huomaa että kaikki onkin omaa haavekuvaa. Kyllä sinä selviät, niin tein minäkin, vaikka kauan se kesti ja edelleenkin vielä joskus kaivertaa mieltä haikeus ja ikuinen kysymys; miksei onnistuttu?

Kyllähän se aikansa ottaa.. mutta voin sanoa, että pikkuhiljaa ne ikävät asiat oikeesti muistaa ja on onnellinen siitä, että asiat onkin just niinkun on ne ite halunnut.. rakasta itteäs.. nauti ja opi tuntemaan se ihminen kuka niitä sun tavaroita siirtelee.
Alku aika on outoa.. yksin kun joutuu kaiken kohtaamaan uudelleen.. mutta kyllä se helpottaa.. oikeasti... ja siitä itsenäisestäkin elämästä oppii nauttimaan, mutta kyllä sä tarviit jonkun kenen kanssa jutella.. siis jutella.. ei ehkä kannata kavereille avautuakkaan.. mites jos menisit perheasiainneuvotelukeskukseen tms?
Voimia

Tekstisi on vain ja ainoastaan itsesääliä.

Surkuttelet päivä toisensa jälkeen miten on ikävä ja huono olla kun ei oo ketään. Tämä vain pahenee entisestään noidankehän lailla. Ensin sinun pitää päästä tasapainoon itsesi kanssa ja huomata pärjääväsi itseksesi ihan hyvin, sitten voit sitoutua toiseen ihmiseen ja vasta silloin pystyt oikeasti punnitsemaan kenet tarvitset.

Sitä ennen kaikki on epätoivoista hapuilua ja tuen hakemista muista ihmisistä, kun et kykene itse seisomaan. Sitten jos satut löytämään sellaisen joka suostuu olemaan kainalosauvanasi, huomaat pystyssä ollessasi haluavasi OIKEASTI jotain muuta päätyen vielä alemmas kuin nyt.