Yksinäisyyskysely

1) Kuinka yksinäinen olet?
- Vaikka minulla kyllä kavereita on, niin silti koen olevani aikamoisen yksinäinen koska ne sellaiset tosiystävät puuttuvat ja tietenkin kaikista eniten masentaa ja raastaa se oman rakkaan puute. Minun mielestä jokainen ihminen ansaitsee kokea tulevansa rakastetuksi, ja tuota ihanaa tunnetta minäkin palavasti kaipaan, vaan kukapa minuun nyt koskaan rakastuisi... tai no olisi edes sitten se tosiystävä jonka kanssa voisi keskustella mistä vain ja jolta voisi saada ehkä jotain kannustusta ja tukea tähän ankeaan elämään. Minä kyllä kuulen kovasti muilta että olen "ihan mukava ja kiltti tyyppi" mutta ei silti kukaan tunnu nakkaavan paskaakaan minusta, sen verran on minua kusetettu ja selkään puukotettu ja muutenkaan kukaan ei koskaan tunnu noteeraavan minua vaikka minulla olisikin jotain sanottavaa, en kait ole tarpeeksi kiinnostava tyyppi.

2) Miksi luulet olevasi yksinäinen?
- Suurin syy on se etten juo alkoholia. Tuon alkoholikammon takia en käy baareissa, mutta valitettavasti täällä Suomessa nuo baarit ovat juuri niitä ainoita paikkoja missä voi tutustua uusiin ihmisiin ja varsinkin vastakkaiseen sukupuoleen. Ainoaksi paikaksi löytää se kumppani tai edes se hyvä ystävä on sitten jäänyt tämä internetti. Kovasti olen kyllä yrittänyt mutta eihän tällainen kiltti ja rauhallinen tyyppi kiinnosta ketään. Työkavereidenkin kanssa jään aina keskustelusta sivuun kun muut kertovat ylpeinä viikonlopun kännisekoiluistaan tai vastaavista seikkailuistaan ja mulla kun ei mitään jänniä tarinoita ole kerrottavana niin ei edes töissä ole kunnon juttuseuraa. Mutta tällainen minä olen, kiltti, rauhallinen, hyväsydäminen ihminen, ei sitä noin vain pysty muuttumaan itsestään melua pitäväksi kerskailevaksi ja röyhkeäksi machomieheksi...

Kaikista pahinta tässä yksinäisyydessä on se että vaikka nyt yleensä muuten olenkin aika iloinen, positiivinen, huomaavainen ja ystävällinen tyyppi (tai näihin ainakin pyrin), niin tämä yksinäisyys alkaa raastamaan niin paljon että olen jo alkanut muuttumaan murjottavaksi, katkeraksi ja vihaiseksi ihmiseksi, jota ei kiinnosta mikään eikä ketään. Ja sellainenhan laskee entuudestaan mahdollisuuksiani koskaan saada naista tai edes niitä uusia ystäviä. :(

Kuinka yksinäinen olen:

Niin yksinäinen ettei ole oikeastaan mitään paikkaa mihin mennä, kun en ole koululla, olen asunnossani ja katselen televisiota.
Puhelin ei soi, sähköpostia ei tule, siis keneltäkään ystävältä koska sellaisia ei ole.
Olen tarpeeksi yksinäinen jotta asia toisinaan häiritsee minua, kuten tänään esimerkiksi.

Miksi olen yksinäinen?

Olen aina ollut ujo ja hiljainen, koulukiusaaminen lamautti teinivuosiksi kun piti opetella sosiaalista peliä, en osaa olla sillälailla porukassa, olen tylsä ja hidas.

Terve vaan!

1) Minä olen kehittynyt sosiaalisempaan suuntaan viime vuosina. Olen saanut muutaman hyvän ystävän ja paljon tuttavuuksia opiskelupaikasta, kahvilasta, kapakasta... En olisi vielä alle 25-vuotiaana voinut uskoakaan, kuinka minusta vielä tulee näin laajan tuttavapiirin omaava mies =). Muutin 2,5 vuotta sitten tänne, enkä tuntenut täältä yhtikäs ketään. Nyt moikkaajia tulee vastaan lähes päivittäin.
Kuitenkin koen edelleen olevani ajoittain aika yksinäinen vapaa-ajalla.

2) Syy yksinäisyyteeni on siinä, etten osaa muodostaa parisuhdetta. Ehkä olen lisäksi "henkisesti yksinäinen", vaikka olen koulussa, baarissa yms... Minun on edelleen kehitettävä suhdettani itseeni, sillä uskoisin että sen myötä olisin paremmin yhteyteen kykenevä. Lyhyesti sanottuna koen usein, että sieluni ja ruumiini ei ole yhtä. Ne eivät ole tasapainossa, vaan liian usein ne ovat kuin hylkivät magneetin navat. Tehtävänäni on saada ne kiinnittymään tosiinsa, eli pitämään toisistaan.

1) Erittäin yksinäinen. Vaikeaa kuvitella, että kukaan normaaleissa olosuhteissa asuva ja terve ihminen olisi yksinäisempi. Itselläni kun ei ole yhtään kaveria tai ystävää.

2) Luultavasti yksinäisyyteni johtuu omasta laiskuudesta kun ei ole tullut edes netin kautta kirjoiteltua kenenkään kanssa. Joskus olen yrittänyt mutta sitten tulee aina pinnalle muutamat huonot muistot.

1) Kuinka yksinäinen olet?

No minulla on 1 ystävä ja muutamia kavereita, mutta tuntuu ettei niitä ole läheskään tarpeeksi. Sen vaan huomaa juhlapäivinä, kun ei ole oikein sitä kunnon omaa porukkaa, mihin tuntisi kuuluvansa, eikä läheskään aina seuraa kun sitä kaipaisi.

2) Miksi luulet olevasi yksinäinen?

Olen hiljainen, sisäänpäinsuuntautunut, ujo, sosiaalisesti en-niin-lahjakas, arka, huonoitsetuntoinen.

1) Kuinka yksinäinen olet?

Vuosi sitten olin saanut hankittua yhden kaverin, mutta lakkasin sitten pitämästä yhteyttä. En ole koskaan seurustellut, joten olen aikas yksinäinen.

2) Miksi luulet olevasi yksinäinen?

Itsetuntoni on huono, joten kuvittelen helposti että minua väheksytään ja siksi on helpompaa olla yksin. Syynä voi olla myös mahdollinen persoonallisuushäiriö ja masennus, mutta ne ovat sellaisenaan vain sanoja.

1) Jonkin verran, mutta en täysin.

2) En tykkää tehdä niitä asioita joita massat tekevät. En jaksa juopotella, en kuuntele musiikkia, en pelaa tietokonepelejä...

Miksi helvetissä väitätte olevanne yksinäisiä, ja kerrotte sitten samaan syssyyn että joo, on muutama kaveri kyllä joo. Ette todellakaan taida tietää mitä todellinen yksinäisyys on! Kun puhelimessa ei ole muuta kuin ovenavausfirman numero ja ainoat keskustelut vieraiden kanssa käydään parilla repliikillä kaupan kassalla...

1. Yksinäisyys laskee elämänlaatuani usein, vaikka pari ystävää onkin ja asia on parantunut viime vuosina jonkin verran. Samanhenkistä seuraa ja useammin, sitä kaipaisin.

2. Koska en ole oppinut lapsena/nuorena tarpeeksi sosiaalisia taitoja ja itsetuntoni on ollut ja on vieläkin heikko. Vetäydyn helposti alemmuudentunteen ja häpeän takia ja muut varmaan luulee, että en halua enempää kontaktia. Ehkä mua on pidetty myös tylsänä, kun en ole aina uskaltanut tuoda omaa persoonaani esille.

Mitä tehdä, kun jokin läheinen on yksinäinen ja erakoitunut? Ei ystäviä, eikä tuttavia lainkaan. Olen huolissani hänestä... Mielipiteitä!!!

1) Kuinka yksinäinen olet?
Ei mulla mitään ystäviä ole. Lähinnä ainot kelle puhun on maikat ja perheenjäsenet. En ees kaupan kassalla aina osaa sanoa mitään, vaikka kassa neiti moikkais.

2) Miksi luulet olevasi yksinäinen?
Koska olen ujo ja tylsä. En tykkää enkä osaa puhua kahta lausetta pitempiä juttuja, jos nyt ruotsin kappaleen lukemista tunnilla ei oteta laskuihin. En osaa oikeita repliikkejä oikeisiin aikoihin ja tulee sanottua aina jotain tyhmää.

En osaa keskustella kunnolla missään muualla kun netin foorumeilla.

1) Asun avoliitossa, mutta läheisiä ystäviä minulla ei ole. Minulla on kaksi vanhaa koulukaveria, joiden kanssa käyn kahvilla pari kertaa vuodessa. Toinen asuu 500 km päässä, toinen vuorotellen samassa kaupungissa kanssani ja välillä taas siellä 500 km päässä. Tässä kaupungissa minulla on yksi kaveri, jonka kanssa käyn lenkillä suunnilleen kerran viikossa. Emme kuitenkaan ole ystäviä. Olemme liian erilaisia, emme voi puhua kuin ihan pinnallisista asioista keskenämme. Mieheni lisäksi minulla ei ole ketään, kenelle voisin puhua kaikesta.

Koulussa juttelen eri ihmisten kanssa päivittäin ja olen harrastanut pallopeliä samojen ihmisten kanssa jo vuosia. Ketään heistä en tapaa koulun tai sen harrastuksen ulkopuolella.

2) Rehellisesti sanottuna ei aavistustakaan. Omasta mielestäni olen aivan tavallinen, puhelias, huumorintajuinen ja aika luonnonläheinen ihminen. En juo, joten olen suurimmaksi osaksi sen takia jäänyt täysin ulos opiskelijaelämästä. Yritän tutustua ihmisiin netissä ja harrastankin kaikenlaista, mutta en vaan löydä samanhenkisiä. Netissä tutustun aivan vääriin tyyppeihin, sellaisiin, joiden kanssa minulla ei ole kerta kaikkiaan mitään yhteistä. En ymmärrä miksi siinä käy aina niin.

En ole ihmisten suhteen kranttu, en tuomitse, kelpuutan kaverikseni erilaisetkin tyypit, en ole täysin kotihiiri, eli olen valmis tekemään kaikkea kivaa heti kun kutsu käy (ja kutsun kyllä itsekin). En todellakaan ymmärrä missä vika voisi olla. Se mietityttää, että äidillänikään ei ole oikeastaan koskaan ollut ystäviä, eli persoonassani/mme voisi olla jotain sellaista joka karkottaa ihmiset. Isälläni ja siskollani on paljon ystäviä. Aika erikoista.

1) Kuinka yksinäinen olet?
Niin yksinäinen, ettei minulla ole kavereita eikä ystäviä missään. Ei netissä eikä ns. tosielämässä.

2) Miksi luulet olevasi yksinäinen?
Olen aina ollut syrjäänvetäytyvä, ujo ja hiljainen ihminen niin pienestä lapsesta varhaisaikuisuuteen asti. Minun ei pahemmin tee mieli lähteä minnekään ihmisten ilmoille näkemään muita ja tutustumaan heihin. Vieraisiin ihmisiin tutustuminen on muutenkin niin vaikeaa minulle.

Minulla on myös huono itsetunto. En koe olevani millään lailla mielenkiintoinen ihminen, johon joku voisi haluta tutustua paremmin. Elämässäni kun ei ole mitään mistä kertoa jotain.

aamu 7-17.välillä kerrostalo laatikkohuoneistossa
Kissa kamuna,mies kuollut.Aamu 8-9 Kaupalla käynti
joku moikkaa kysyy,Banaanien nroa.Mummot Papat äidit,lapsineen juttelevat..Työnnänostos kärryjä.
Heidän perässään..En haise lialta,vaatteeni on puhtaat.Huommenta oliskos PLUSSA-korttia kysyy
kassaneiti,kiitos hei!

otan kävelysauvat ostoskärryistä.Nuo on sitten hyvät olemassa,kun on mulla niin kippeet jalat,voe hirvee ku pakottaa.Sairaskertomuksia.

Mulla on FIBRO,Sauvoja on pakko käyttää..
on ollut jo 4v.Kerrostalon postiluukku rämähtää
postia.Kurr..annatko ruokaa kysyy misu?
Santut katsoo keittiön ikkunalaudalla syömistäni.
Päivä edessäni,mitä teen,kuuntelen AAMUHARTAUDEN.
Pyykkiä laitan pyöriin,tiskaan tiskit.
Portaikosta kuuluu helisevä pikkupojan ääni.
Tulen läppärin luo.YWES ROCHERILTA POSTIA.JIPPII.
KISSA käy pissalla heitän WS:hen Känny ei juurikaan soi,odottavat että minä soitan ja maksan.Ja maksan kun haluan jutella.kuulla jonkun äänen.Kaikki tuttavani ovat parisuhteissa tai avioliitossa.-

YKSINÄISYYS ALKOI KUN LOPETIN RAVINTOLAT,JA JUOMISET PINNALLINEN ELÄMÄ EI KIINNOSTANUT,TEKOPIRTEYS VIINASTA,.OLEN YKSINÄINEN
USKOSSA OLEVA YLIJÄÄMÄ..sukulaisten loppuunhaukuttu harhalaaki...tv:on seuranain.

1) Kuinka yksinäinen olet?
olen yksinäistynyt ihan kokonaan.. ei jaksa mikään asia hymyilyttää, olen menettänyt elämän halun jo aikoja sitten ja tekisi mieli kuolla jo pois...

2) Miksi luulet olevasi yksinäinen?
ei ole kavereita,olen lopettanut baareissa kiertämisen ja olen sairas,koska mulla on skitsoaffektiivinen mielialahäiriö... ja olen "erakoitunut" kokonaan... ei vaan huvita baareissa kiertää... kotonakin oon melkein nurkassa nyhjöttämässä koko ajan... ja seuranani on tietokone ja musiikki.....

Sama juttu, tuntuu että vaikka on kavereita niin ei tunnu olevan niitä tosiystäviä ja luottoystäviä. Kai niitä kunnollisia joskus elämänvarrella löytyy jos osaa etsiä?

Mitähän vastaisi... Olen 20 vuotias mies

1) Olen aika yksinäinen. Mutta siihen tottuu.

2) Mulla on 2 kaveria, joiden molempien kanssa välitä ovat olleet aika tulehtuneita viimeiset 1,5 kuukautta. Kaikki muut ovat sukulaisia. Tunnen olevani yksinäinen, ihan päivittäin. Öisin pahiten. Masennun aina iltaa kohti tämän vuoksi. Eikä tunnu muutenkaan hyvälle. Olen hyväksynyt oman yksinäisyyteni, olen hyväksynyt etten löydä ketään koko elämäni aikana. Sukulaiset eivät hyväksy minua ja ovat kieltäneet etsimästä tyttöystävää. EN siis saa seurustella. Poiskaan en tästä tilanteesta pääse. Mahdoton tilanne. Ammattia ei ole, työtä ei ole, kouluja ei ole käyty. Koko peruskoulun olin koulukiusattu. Joten olen menettänyt luottamuksen toisiin ihmisiin joten kynnys alkaa etsiä uusia ystäviä on aika korkea. En käytä päihteitä enkä käy baareissa, pysyttelen omissa oloissani. Esim. pidän enemmän öistä, koska silloin on hiljaista. Nyt on mukavaa kun tulee kesä ja saa olla yöllä yhteen-kahteen ulkona. Ei kuule paljon auton ääniä, kun ihmiset ovat nukkumassa. Kuulee vain luonnon ääniä. Se on mukavaa ja rentouttavaa. Mutta samalla se kertoo sitä kuinka yksin olenkaan. Yksin siis olen ja yksin siis saan pysyä koko loppu elämäni. Ehkä parempi niin.

1. Niin yksinäinen, että yläasteen jälkeen oon lähes, joka päivä ollut kotona neljän seinän sisällä tietokoneen äärellä. (Itseasiassa jo 10 vuotiaana, kun muutettiin toiseen paikkakuntaan ja kiusaaminen alkoi nii oon aina vapaa-ajan ollut kotona.)

2. Kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta.

1) Aika lailla yksinäinen, mutta olen siihen jo niin tottunut, etten sitä enää juurikaan huomaa.

2) Alkoholia en käytä, en jaksa kuunnella esim. haukkumisia tai liioiteltuja mielikuvitustarinoita, elän omassa realismi-maailmassani, puhelahjat ovat mitä ovat... Toisin sanoen olen helvetin mielenkiinnoton ja tylsä.

Näiden kanssa ollaan ja eletään... Mutta en silti valita :)

1) En ole varma olenko edes oikeasti yksinäinen. Minulla on poikaystävä, jonka kanssa olen erittäin läheinen sekä yksi ystävä ja muutama nettikaveri mesessä, joille jutella.

2) Minulla oli aikoinaan kelpo määrä ihmissuhteita, mutta ne näyttävät vähenevän sitä mukaa, kun ikää kertyy lisää. Ehkä se on jättänyt jonkinlaisen kaipauksen siihen, että pitäisi olla enemmän ystäviä, kun niitä on ennenkin ollut. Olen ollut kuitenkin aika sosiaalinen ja voin viettää aikaani saman ihmisen kanssa aika pitkään kyllästymättä. Toisaalta uskon, että tulisin toimeen näilläkin ihmissuhteilla, mitä minulla nyt on, jos minulla olisi enemmän tekemistä vapaa-ajalla ja olisin töissä. Minulla on kuitenkin ongelmia ammattikoulun läpäisemisessä ja olen allapäin niiden takia, joten olen vähän jumissa elämässäni.

1) Minulla on vain yksi kaveri, jota tapailen. En oikein ymmärrä miksi hän haluaa tavata minua, suhteemme taitaa olla aika kieroutunut. Omasta mielestäni hän on nimittäin todella ärsyttävä, hänen takiaan vaihdoin kouluakin lukioon siirryttäessä. Aina kun näemme niin hän vain selittää omia asioitaan, eikä ole ollenkaan kiinnostunut siitä mitä minä ajattelen. Jos itse yritän väliin sanoa jotain pitempää itseäni koskevaa juttua, niin suorastaan keskeyttää minut. Hän myös usein soittelee minulle selittääkseen asioita, jotka eivät minua kiinnostaa pätkääkään. Mielestäni on absurdia, että hän olettaa minua kiinnostavan? Vai eikö hän vain välitä? Pitääkö hän minua vain jonain ilmaisena terapeuttina tai vastaavana? Toisaalta olen kyllä kiitollinen, että minulla on edes tämä yksi kaveri.

2) Ala- ja yläasteella minulle tehtiin hyvin selväksi, jopa entisten kaverieni toimesta, että olen todella nolo ja idiootti tyyppi, eikä seuraani kaivata. Tämän takia en ole pystynyt enää ala-asteen jälkeen tutustumaan uusiin ihmisiin, sillä ajattelen aina, että kun oikea luonteeni paljastuu, hekin toteavat kuinka typerä olen. En halua olla riesa, jonka selän takana puhutaan, että kunpa siitäkin päästäisiin eroon. Olen menossa armeijaan, ja hieman hirvittää, että entä jos jään sielläkin yksin?