Pitääkö elämässä kokea asioita, isoja juttuja, jotta vihdoin tajuaa, että ei ne tee onnelliseksi, vaan onni on oman pään sisäinen juttu?
Paljon seksiä, rahaa, mainetta, kunniaa, mutta kun oma pää ei ole kasassa, niin mikään ei sitä paikkaa. Täytyy lähteä sielä pääkopasta liikkeelle. Aloittaa vaikka lukemalla populaaripsykologiaa. Ja miettiä omia arvoja, tavoitteita, erilaisten halujen tasapainoa. En tiedä.
Paljon seksiä, rahaa, mainetta, kunniaa, mutta kun oma pää ei ole kasassa, niin mikään ei sitä paikkaa. Täytyy lähteä sielä pääkopasta liikkeelle. Aloittaa vaikka lukemalla populaaripsykologiaa. Ja miettiä omia arvoja, tavoitteita, erilaisten halujen tasapainoa. En tiedä.
Vastaukset 12
Vanhimmat
tehdä juttuja vain siksi, että muut niitä mainostavat. Toisaalta on pakko kokeilla jotakin, eikä vain funtsia mitä kannattaisi tai ei kannattaisi kokeilla.
Onni lähtee pienistä asioista kiireettömästä aamukahvista hesaria lueskellen, iltalenkistä, saunasta, hyvästä kirjasta..Ja kaikkeen vaikuttaa oma asenne! Älä lue psykologiaa, vaan kirjoita vaikka asioita, mistä saat hyvän mielen, ja toteuta niitä! Ei ole vaikeaa. Täytyy sanoa että rutiinit antavat elämään tasapainoa kaiken kiireen keskellä.
Pari kunnon vastoinkäymistä tekee sen myös. Ja en puhu nyt vasemmankäden pikkusormen kynnen katkeemisesta.
onnellinen ilman suhteellisuudentajua. (Ei se ehkä vielä riitä kuitenkaan.)
sitä että joku naarmuttaisi auton kylkeä...?
Kyllä se ihan omassa päässä se onnellisuus on. Toisaalta se onnellisuus taitaa olla myös stressin sietokykyä.
sanottu, että kaikkea kannattaa kokeilla paitsi siskoa ja kansantanhuja.
Oikeassa olivat, kaduttaa.
En väitä että KAIKKEA pitää kokea/kokeilla... mutta ... itse oon nähnyt niin paljon kaikenlaista, ollut osallisena niin monentasoisessa ja tyylisessä jutussa... ollut kuningas ja kusipää niinsanotusti... että se on avannut silmät jatkuvasti.
Kaikki tämä perusviattomuutta menettämättä, vihatta tai katkeruudetta mitään oikeasti hyvää kohtaan. Toimimatta vastoin itseään (vaikkakin toki monesti langeten siihen sun toiseenkin juttuun) pohjimmiltaan, tiedostaen - vaikka välillä uskon asioihin menettäen.
Sitten kaiken itseyden ja olemisenhalun menettäminen.
Ja sen uudelleen löytäminen.
On antanut tämän ataraxian tai sitä hyvin tiiviisti lähentyvän tilan. Tästä siihen onneen on niin hemmetin helppo ponnistaa, se on vain huomaamis/olosuhde/asennekysymys jonka välillä muistaa ja välillä ei.
Onni ei ole vain oman pään sisäinen juttu, se on suhde siihen mitä tekee ja miksi tekee ja millä periaatteella. Sekä pään sisällä varmuutena/näkemyksenä että sen ulkopuolella tekoina/suuntina. Tai jotain sinnepäin, niin minä sen koen.
Niin hirvättävän surullista, kaikille osallisille.
http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Polttareissa mereen vajonnut sulhanen kuoli/1135233979748
Isoäidiltä kuoli mies (siis isoisäni) toisessa maailmansodassa, ja samoihin aikoihin 2 lasta, vauva hinkuyskään ja en muista mihin se vähän vanhempi kuoli. Ne kolme on samassa kuolinilmoituksessa lehdessä, kun kuolivat niin samaan aikaan. Olen monesti pohtinut, että miten ihmisen pystyy kestämään tuollaista?
Minun isoäitini ei kestänyt, mutta ei siitä sen enempää.
että aikamoisen suon läpi pitää taivaltaa ja päätään hakata seinään sen 'onnen' etsimisessä ennenkuin näkee että se olikin siinä edessä koko ajan.Pienissä asioissa,joita ei vain huomannut.Jokapäiväisissä,arkisissa asioissa.
Mutta mikähän siinä onkin että ihminen ei usko vaan alati etsii ja tosiaan kaikki pitää käydä sen vaikeimman kautta?
Onko se sitten niin että sitten sitä osaa arvostaakkin niitä asioita kun ensin on kaiken kadottanut etsiessään..tiedä häntä.
pääkopasta kaikki hommat riippuu.
kyllä raha ja materia on meikäläiselle tärkeää. ne kuvastaa sitä mitä olen duunilla ansainnut.