Olen 22 vuotias nuori nainen.
Olen nyt ollut laihdutuskuurilla noin vuoden verran. Pituuteni on 173cm ja aloittaessani laihiksen(pidin itseäni vielä jopa suht "hoikkana" tuolloin) painoin 84 kg, mikä on selkeä ylipaino minulle. En edes tajunnut koko asiaa ennen kuin aloin laihduttamaan. Mitään ns todellista nälkäkuuria en ole pitänyt, pyrin syömään sen 1500kcal ja alussa 1200kcal pvässä (Painon vartijat toimi ohjeiden antajana - kyseessä oli siis ruokaremppa).
Laihduttuani kymmenen kiloa aloin olemaan jo suht tyytyväinen - olin ainakin paljon hoikempi kuin aiemmin. Vanhat kuvat ylipainostani ihan kammottavat nyt kun niitä katson ja olen tyytyväinen, että tajusin aloittaa ruokarempan ajoissa, ennen kuin kiloja olisi karttunut vielä enemmän.
Eli kaikki pitäisi olla nyt hyvin. Pituus/painosuhteeni on nyt 173cm ja paino 72-73, alimmillaan ollut 70kg. Olen normaalipainoinen, mutta se ei sitten enää nykypäivänä tunnukaan riittävän...
Ei se laihtuminen sittenkään tee onnelliseksi(ihan kuin en sitä jo aiemminkin tiennyt), vaan teki ainakin mulle pakkomielteen laskea kaloreita.
Toisaalta laihtumisen iloa seurasi suuri pettymys: laihduinhan minä, mutta enpä vieläkään muistuta mitään laihialaista - olen VAIN normaali. Ja mikäs sen KAUHEAMPAA :)
...Tiedän itsekin, miten typerältä tuo edellinen lause kuullostaa, mutta haluan olla LAIHA.
Suurin syy tähän on varmaankin se, että olen jo pituuteni puolesta suht "iso", en siro ja pieniluinen.
Nyt uusi laihtumistavoitteeni on 69 kiloa, ja jos sen saavutan, ehkä vielä pienennän itseni 65 kiloon. Riippuu siitä, miltä peilikuva näyttää, ei siitä, mitä lukuja vaaka sanelee.
Alan olla hieman huolissani itsestäni: liikapainon karistaminen pois teki hyvää, mutta mitäs nyt kun tämäkään paino ei tunnu riittävän?
Enhän minä mikään anorektikko ole, päässä kuitenkin järkeä sen verran että miksikään 40 kiloiseksi en itseäni pienennä. Enkä ole koskaan ajatellut oksentaa pois syömääni hyvää ruokaa - tuskin edes sellaiseen pystyisin.
Tästä huolimatta huomaan usein kadehtivani todella laihoja, miltei anorektisia ihmisiä. Vaikka kuinka olen sitä mieltä, että naisessa saa olla jotain, mistä ottaa kiinni, löydän silti itseni haaveilemasta lautamahasta tai itkemästä, kun en sellaista omista.
Suurin syy tähän on varmasti se, että avomieheni ihailee ja katselee paljon kuvia naisita, jotka juuri omaavat tuon miltei anorektisen olemuksen sekä sen niin kaipaamani litteän vatsan. Avomieheni ei mitenkään kiristä tai kehoita minua laihtumaan, syy on enemmänkin omien korvieni välissä. Ihmettelen, miksi hän tuntee vetoa minuun,kun hän kuitenkin katselee aina laihojen naisten kuvia. Tiedän, että hän rakastaa minua, mutta silti tunnen olevani nyt ainaisessa kilpailussa kuvien kanssa. Jos avomieheni katselee laihoja naisia, niin eikö minunkin hänen mielestään tulisi olla mieluusti samanlainen? Asia häiritsee minua paljon, sillä laihojen naisten katselu suhteessa omaan naiselliseen kroppaani on niin ristiriitaista. Minulle tulee joka kerta todella paha mieli, miltei lihavakin olo, kun vertaan itseäni kuviin, mitä mies katselee. Lapsellista, tiedän, mutta en mahda itselleni mitään.
Tietysti voisin aina riuduttaa itseni olemattomaksi tikuksi, mutta tekisikö sekään minua onnellisemmaksi? Tuskin. Tärkeintä olisi, että korjaisin hieman alakantissa olevaa itsetuntoani. On vain välillä hieman hankalaa kun itsellä on hoikka olo ja sitten tosiaan löytää avomiehen katsomasta vielä laihempia naisia - ja pam, itsellä taas lihava olo.
Kommentoikaa vapaasti, haukkukaa ja naurakaa: ehkä tajuan sillä vielä paremmin kirjoittamani tekstin järjettömyyden...
Olen nyt ollut laihdutuskuurilla noin vuoden verran. Pituuteni on 173cm ja aloittaessani laihiksen(pidin itseäni vielä jopa suht "hoikkana" tuolloin) painoin 84 kg, mikä on selkeä ylipaino minulle. En edes tajunnut koko asiaa ennen kuin aloin laihduttamaan. Mitään ns todellista nälkäkuuria en ole pitänyt, pyrin syömään sen 1500kcal ja alussa 1200kcal pvässä (Painon vartijat toimi ohjeiden antajana - kyseessä oli siis ruokaremppa).
Laihduttuani kymmenen kiloa aloin olemaan jo suht tyytyväinen - olin ainakin paljon hoikempi kuin aiemmin. Vanhat kuvat ylipainostani ihan kammottavat nyt kun niitä katson ja olen tyytyväinen, että tajusin aloittaa ruokarempan ajoissa, ennen kuin kiloja olisi karttunut vielä enemmän.
Eli kaikki pitäisi olla nyt hyvin. Pituus/painosuhteeni on nyt 173cm ja paino 72-73, alimmillaan ollut 70kg. Olen normaalipainoinen, mutta se ei sitten enää nykypäivänä tunnukaan riittävän...
Ei se laihtuminen sittenkään tee onnelliseksi(ihan kuin en sitä jo aiemminkin tiennyt), vaan teki ainakin mulle pakkomielteen laskea kaloreita.
Toisaalta laihtumisen iloa seurasi suuri pettymys: laihduinhan minä, mutta enpä vieläkään muistuta mitään laihialaista - olen VAIN normaali. Ja mikäs sen KAUHEAMPAA :)
...Tiedän itsekin, miten typerältä tuo edellinen lause kuullostaa, mutta haluan olla LAIHA.
Suurin syy tähän on varmaankin se, että olen jo pituuteni puolesta suht "iso", en siro ja pieniluinen.
Nyt uusi laihtumistavoitteeni on 69 kiloa, ja jos sen saavutan, ehkä vielä pienennän itseni 65 kiloon. Riippuu siitä, miltä peilikuva näyttää, ei siitä, mitä lukuja vaaka sanelee.
Alan olla hieman huolissani itsestäni: liikapainon karistaminen pois teki hyvää, mutta mitäs nyt kun tämäkään paino ei tunnu riittävän?
Enhän minä mikään anorektikko ole, päässä kuitenkin järkeä sen verran että miksikään 40 kiloiseksi en itseäni pienennä. Enkä ole koskaan ajatellut oksentaa pois syömääni hyvää ruokaa - tuskin edes sellaiseen pystyisin.
Tästä huolimatta huomaan usein kadehtivani todella laihoja, miltei anorektisia ihmisiä. Vaikka kuinka olen sitä mieltä, että naisessa saa olla jotain, mistä ottaa kiinni, löydän silti itseni haaveilemasta lautamahasta tai itkemästä, kun en sellaista omista.
Suurin syy tähän on varmasti se, että avomieheni ihailee ja katselee paljon kuvia naisita, jotka juuri omaavat tuon miltei anorektisen olemuksen sekä sen niin kaipaamani litteän vatsan. Avomieheni ei mitenkään kiristä tai kehoita minua laihtumaan, syy on enemmänkin omien korvieni välissä. Ihmettelen, miksi hän tuntee vetoa minuun,kun hän kuitenkin katselee aina laihojen naisten kuvia. Tiedän, että hän rakastaa minua, mutta silti tunnen olevani nyt ainaisessa kilpailussa kuvien kanssa. Jos avomieheni katselee laihoja naisia, niin eikö minunkin hänen mielestään tulisi olla mieluusti samanlainen? Asia häiritsee minua paljon, sillä laihojen naisten katselu suhteessa omaan naiselliseen kroppaani on niin ristiriitaista. Minulle tulee joka kerta todella paha mieli, miltei lihavakin olo, kun vertaan itseäni kuviin, mitä mies katselee. Lapsellista, tiedän, mutta en mahda itselleni mitään.
Tietysti voisin aina riuduttaa itseni olemattomaksi tikuksi, mutta tekisikö sekään minua onnellisemmaksi? Tuskin. Tärkeintä olisi, että korjaisin hieman alakantissa olevaa itsetuntoani. On vain välillä hieman hankalaa kun itsellä on hoikka olo ja sitten tosiaan löytää avomiehen katsomasta vielä laihempia naisia - ja pam, itsellä taas lihava olo.
Kommentoikaa vapaasti, haukkukaa ja naurakaa: ehkä tajuan sillä vielä paremmin kirjoittamani tekstin järjettömyyden...
Vastaukset 6
Vanhimmat
sama täällä.. lähtöpaino oli 85kg. paino nyt 65. pituutta on 168cm. haluan olla laiha, en mikään luukasa vaan laiha. tavoite on painaa alle 60kg.
Pakko laskee kaloreita. Olen itsekin ihmetellyt.. miks ei normaali enää kelpaa? Millo normaalista tuli nykypäivän lihava? Ja kuitenkin väestö vain lihoo?
-N22
täällä taas on asiat päinvastoin. Olen nyt saanut painoa alas 6 kiloa, tällä hetkellä 91. En ole asettanut mitään painotavoitetta, koska haluan olla terve ja liikkuva terveellisesti syövä nainen. Mutta se mies... Hän ei hyväksy että olisin "laiha luuviulu", kuten hän asian ilmaisee. Naisessa pitää olla mistä ottaa kiinni ja sitä rataa. Luulen hänen eniten kuitenkin pelkäävän että muut miehet luovat katseensa minuun, vaikkei tuo naama juuri katseen kestävä olekaan. Enkä ole sitä tyyppiä joka laihduttaa saadakseen miehiltä katseita. Siis pääpaino terveellisissä elämäntavoissa, sama se miltä näytän. Mutta miehelle se ei käy että vaimo on normaalipainoinen ja terve. Nautin suunnattomasti liikunnasta ja olo uuden ruokavalion kanssa on autuaan onnellinen. Välillä tuntuu etten uskalla edes näyttää hyvää oloani, kun mies mököttää. Että on näitä miehiä moneen junaan... huoh...
Ainoa mikä tuossa kuulosti hullulta oli se, että miehesi katselee jotain toisten naisten kuvia! Kyllä minun mies ainakin sais kyytiä jos ihan varta vasten kattelis jotain naisia. Eri asia jos telkkarissa tai vaikka vaatekuvastossa näkee sattumalta ja sanoo, että ihan hyvän näkönen kroppa. En siitä suutu, mutta jos se ihan kattelemalla kattelis niitä, niin...
Tiedän kyllä että sitä häiritsee mun nykyinen ulkomuoto ja varsinkin miltä näytin ennen kuin aloitin laihiksen (6 kiloa sitten) mutta jos sen pitäis muita alkaa sen takia katteleen niin sais mennä ettiin jonkun toisen sitten joka kelpaa. En kuitenkaan näytä ikuisesti hyvältä ja oletan, että sen pitäis silti viihtyä mun kanssa ikuisesti. Tai sitten sais mennä jo nyt.
No..tottahan se...häiritsee ja paljon toi toisten naisten kuvien kattelu...Tulee joteki sellanen olo että tarviiko se kuitenki jonkun laihemman naisen itelleen(vaikka kuinka väittää että oon hyvän kokonen/näkönen).Että koska se on mun kaa, joka oon VAIN normaali, niin se menettää paljo siinä ku sillä ei oo sitä anorektista naista vierellään...vierailee kaiken maailman pornosivuilla ja kattelee kuvia...kiva sitä sitten ite mennä koneelle ku linkit täynnä kuvia...
Saati sitten mitä tulee vaatteiden pois riisumiseen ku tunnen itteni ihan nollaksi sen jälkee, minkä näkösiä ja kokosia naisia se mies ite kattelee ja hakee netistä. Aina tosi laihoja ja kauniita, ei mitään normipainosia tai ns. "taviksia".
Oon kyllä kuullu sellasestakii teoriasta, että miehet kattelee muita naisia, on se oma tyttöystävä sitten kuinka hyvännäkönen tai minkä kokonen tahansa...Tyyliin, että miehet on nii uteliaita...Teorian mukaan se, että kattelee kuvia/muita naisia ei kuitenkaan tarkota et mies haluis pettää tai vaihtaa naista...Ei kuitekaa kovin kivalta, eikä myöskään KANNUSTAVALTA tunnu toi, että mä oon vaivalla laihduttanu ja se tarvii noita muitten, anorektisten naisten kuvia silmänilokseen ja "omaan kivaan".
Välillä oonki sille sanonu, että mihin se noita kuvia kaipaa, että enkö oo tarpeeksi...
Vastauksena vaan oon saanu sen, että ei kaikki liity VAIN muhun, kuvilla ei oo mitään tekemistä mun kanssa. SEHÄN SIINÄ RISOOKIN! Kattelis sitten mun kuvia, tai ihailis ihan livenä, mutta ei, aina nyt parin muijan kuva netistä on etittävä..Ja multahan se kaikki on pois..ainakin sänkypuolella.
Kyllähän tuo tutulta kuulostaa. :)
Haluaisin kuitenkin tuoda sellaisen kannan asiaan, että miehille porno on vain stimulaatiota ja luultavasti se, mitä miehesi sanoo ("kuvilla ei ole mitään tekemistä sinun kanssasi") on totta. Hän ei luultavasti todellakaan haluaisi katselemiensa kuvien kaltaista naista itselleen. (Todellisuudessa miehesi varmasti tietää, että pornokuvien naiset eivät ole todellisia "oikesta elämästä") Hän ei myöskään luultavasti ymmärrä, että sinä loukkaannut kuvista ja luulet, ettet riitä hänelle. (Tässä suhteessa miehet yleensä ovat aikas palikoita).
Saattaa myös olla että sinä itse reagoit vahvasti, koska se (laihuus/laihdutus) on sinulle tavallaan heikko kohta. Näet ne kuvien tytöt vain laihoina ja paremman näköisenä, vaikka olisivat ihan perus-porno-settiä, eikä mitään ekstralaihoja. (Jollei miehelläsi ole jotain ana-fantasioita).
Itse tunnistan aivan samoja tunteita, koska olen tosi lauta. Minusta tuntuu, että poikaystäväni ihailee isompia rintoja (ainakin pornosta päätellen). Kuitenkin keskustelujen jälkeen hän on saanut minut vakuuttuneeksi, että porno ja oikea elämä ovat kaksi täysin eri asiaa ja hän pitää minusta juuri tällaisena. (Eri asia pidänkö itse itsestäni tarpeeksi). Sekin, kuinka itsevarma olet, vaikuttaa todella paljon parisuhteessa. Niinhän sitä sanotaan, että sinun täytyy rakastaa itseäsi, ennekuin voit rakastaa muita.
Jeps, tuota itekin oon hokenu itelleni...joskus vaan silti tuntuu tosi inhottavalta tommonen...Etenkin sillon kun jään ite "ilman" sen takia, et omakiva kuvien kanssa kiinnostaa enemmän.Vähemmästäkin tulee paineita mm. seksissä, etenkin kun se usein jää kuville kakkoseksi.
En kuitenkaan itse ole ettimällä ettimässä/kattomassa kuvia lihaksikkaista, iso värkkisistä miehistä, tai semmoisista, jotka ovat täysin avomieheni vastakohtia. Uskompa että ehkä hänellekin tulisi riittämätön olo, jos näkisi minun koko ajan katselevan toisia miehiä, erityisesti niitä ns. paremman näköisiä. Ja harrastaisin "omaa kivaa" niiden kuvien kanssa sen sijaan et harrastaisin seksiä in life.
Mutta kosto ei ole ratkaisu, ja toisekseen, kyllä, uskon että mies ois kuitenkin palikka toisten miesten kuvien suhteen: ei olis moksiskaan.
Ja toisaalta, kivempihan se on, että toinen tyytyy vain niihin kuviin: ei sentään sängystä toiseen hyppele. Itsekin sanoi, että ei pystyis moiseen. Tarvii tuntea toinen, ei mitää yhen illan juttuja.
Tuntuu vaan niin oudolta, ja välillä epäreilultakin, että ns varatutkin miehet kattelee naisia värkkeineen mielin määrin, siinä missä naiset tyytyvät yleensä yhteen mieheen. Luulis että ois yleensäki ees tyytyväinen ku on saanu oman naisen kenen kanssa harrastaa kaikkea kivaa.Että ei tarvii nyhjätä yksin jossaa nurkassa kuvien kaa.
No, kuten sen varmaan joku feministi tähän sanoisikin: miehet aattelee munalla.