Vuosia oon elellyt aivan yksinäni ja sulkenut ihmiset ympäriltäni. Syynä ollut lähinnä se että oon ollut arka enkä oo löytänyt sellaisia ihmisiä jotka kohtelisi mua ystävällisesti, kuin kaveria, ja vieläpä haluaisi olla mun kaveri. Monia hauskoja ja nautinnollisia hetkiä oon viettänyt yksin ja toisaalta ollut onnellinen, omassa pikku maailmassani. Oon mielestäni suht aito ja avoin ihminen, en viitsi teeskenellä saadakseni kavereita, taidan olla liian vanhakin siihen. Joitakin kavereita on ollut mut yhteydenpito on aina katkennut niitten aloitteesta. Kauan oon ollut ahdistunut koska oon kuluttanut aikaani kavereiden etsimiseen netistä, mutta kaikki naiset on käyneet mun hermoilleni liiallisilla valheillaan, ilkeyksillään. Voiko ihminen olla onnellinen yksin ? Mä ainakin oon ollut nuorempana, vaikka elämä on ollut aika yksinkertaista loppujen lopuksi. Oon osoittanut monta kertaa että oon kykeneväinen solmimaan ihmissuhteita ja olla itsenäinen. Oon huomannut että en saa kavereita yksinäni, muut ei innostu musta, koska en kuulu mihinkään porukkaan. Tällä hetkellä kun taas on kaverisuhteet etääntynyt niin kaipaa ihmisiä lähelleni. Olin jossain porukassa opiskeluni takia ja kaverisuhteita tuli sitä kautta, enää en kuitenkaan siellä voi olla ja sen takia ei kavereitakaan oikeastaan enää ole kuin pari. Näin se elämä näyttää kulkevan. Miksi on näin, sitä en ymmärrä ? Miksei voi vaan lähentyä ihmistä sukupuoleen katsomatta ja olla vaan kaveri jos molemmat sopisi toisen seuraan ? Tuntuu että toi opiskeluympäristö on niin oleellinen tekijä. Miksi ? Hassua siinä mielessä, että olin aikoinani kuitenkin suht onnellinen kun en välittänyt ympäristöstäni juurikaan, suljin sen pois. Ahdistuin vain lisää mitä enemmän sen kanssa jouduin tekemisiin. Nyt oon paljon vahvempi enkä enää pelkää ja oon avoin, mutta siltikin oon yksin. Tuntuu että ainoa mahdollisuus mulla on että aloitan jatko-opinnot. muualta en saa kavereita. Voiko asia olla ihan näin yksinkertainen? Mitä voisin yksin tehdä muuten asiani hyväksi, ei mulla oo rahaa reissata, enkä edes tiedä minne menisin yksin.
Pitää vaan selviytyä jostain pääsykokeista ja silloin avautuu taas uusi ovi elämään ja ihmisuhteisiin. Vihdoinkin.
Pitää vaan selviytyä jostain pääsykokeista ja silloin avautuu taas uusi ovi elämään ja ihmisuhteisiin. Vihdoinkin.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Tuntuu että vähän väliä huomaa ja lukee että tässä maailmassa on paljon munlaisia rehellisiä ja ystävällisiä ihmisiä, jotka ei oo mitään tyhmiä ees, jotka ovat vaan niin yksinäisiä ? Miksi ? Tuntuu että kaikki vaan kulkee niissä kaveriporukoissaan, eikä niihin pääse ykinäinen ihminen sisälle omana itsenään. Miksen mä oo koskaan kuulunut mihinkään porukkaan ? Mitä ne muut on tehneet, onko ne teeskennelleet ? Välillä mietin että oon jäänyt jollekin alhaiselle asteelle kun oon elänyt liian yksinäni. Etten osaisi tulla tarpeeksi hyvin toisten kanssa toimeen, multa jäis oppimatta joitain tärkeitä elämäntaitoja. En silti voi uskoa sellaista. Siltikin pidän itseäni ihmisenä jolla on edellytyksiä tutustua kaikenlaisiin ihmisiin ja pärjätä hyvin niitten kanssa, mut on käynyt päinvastaisesti. On vaan etäisiä juttukavereita, ei koskan mitään enemmän pysyvää.
Kuulostipa tutulta monet noista jutuista mitä kuvailit. Toisaalta sitä itsenäisenä ihmisenä viihtyy yksin, ja voi olla tavallaan ylpeäkin siitä omasta itsenäisyydestään. Ympärillään näkee niin paljon sitä että ihmiset eivät uskalla seistä omilla jaloillaan vaan takertuvat ja tarrautuvat läpi elämänsä muihin ihmisiin.
Kyllähän sitä tuttavia ja kavereitakin on kertynyt luonnollista kautta opiskelujen ja muun seurauksena. Kuitenkin elämä on heitellyt ihmiset ympäri maapalloa ja aina välillä tulee mieleen, että miten tässä näin pääsi käymään? Ne todella läheiset ihmiset onkin jossain muualla, ja uusien läheisempien kaveruussuhteiden luominen alkaa olla jo melkoisen työn takana kolmeakymppiä lähestyttäessä. Elämä on kuitenkin tavallaan loksahtanut omiin uomiinsa, eikä työpaikan ja muiden perusrutiinien kautta tapaa uusia ihmisiä. Baarissa ja muualla voi kylläkin tavata uusia ihmisiä, mutta ei juurikaan ihmisiä, joiden kautta kehittyisi mitään syvempää ystävyyttä.
Kyllähän tätä pohdiskelua voisi jatkaa, mutta ehkä sen paikka ei ole ihan julkisella foorumilla.
Jos haluat jutella lisää, pistähän jotain viestiä niin katsellaan.
Joka tapauksessa tsemppiä.
Heissan!
Tiedän tunteen olen ollut itsekkin aikoinani paljon yksin ja tuntenut etten saa muitten hyväksyntää.Tällä hetkellä olen naimisissa ja asustelen mieheni ja pienten kaksosten kanssa omakotitalossa.Jos ystävää etsit olen sellainen,itselläni niitä kun ei ole monta.
Samoja ajatuksia minullakin on. Olen kyllä ollut naimisissa jo pitkään, mutta ystäviä, niin...
Olen ihmetellyt usein samaa, miten pinnallisia ihmiset ovat. Rehellinen ja jokseenkin tasainen olen. Olisko rehellisyys ollut este monille ihmissuhteilleni, tiedä sitä sitten. Voi olla sekin, kun en ole kovin puhelias. Loppujen lopuksi olen huomannut viihtyväni yksinkin. En jaksa innostua "naisten kotkotuksista" vaikka itse olenkin nainen. Tunne sellaisessa seurassa itseni typeräksi eikä minulla ole oikein mitään sanottavaa. Tarkoitan naisten kotkotuksilla esim. juoruilua, muotia, meikkaamista, miehistä puhumista jne. Sisäisesti tunnen itseni kuitenkin vahvaksi ja itsenäiseksi, eikä minua pienet tuulet heiluttele.
Tässä olisi yksi ystävä jos kelpaa.
Halukkaat voi kirjoitella osoitteeseen [email protected]. EI mitään pelleilyjä, kiitos. Oon kyllä ton osoitteeni jo muutaman kerran kirjoittanut tänne :)
Oon 22 vuotias mies Pirkanmaalta ja sinkku. Oon kyllä huomannut että näköjään ei kenenkään varatun naisen kanssa voi ikinä olla kaveri tosielämässä, pelkkä mailailu kun tuntuu musta nykyään liian väliaikaiselta. En halua kolmanneksi pyöräksi. No kuitenkin jos jotain ihmistä kiinnostaa niin saapi tuonne mailailla...jos on ystävän tarpeessa. Anteeksi vaan, mutta vähän epäluuloisesti silti suhtaudun jos joku varattu nainen alkaa yhteyttä pitään, koska en aina tiedä mitä sitten kukin loppujen lopuksi haluaa. Hyvä juttuseura silti kelpaa...
Heippa!
Jos haluat kirjoitella mistä tahansa maan ja taivaan välillä tässä [email protected]äni olen huomannut että kun saa uusia ystäviä niin jonkin aikaa kirjoittavat ja sitten lopettavat,olenko tylsä vai eikö aika riitä en tiedä.
Jossakin vaiheessa yritin luoda kaverikontakteja deittinetissä. Huomasin saman kuin sinä: alkuun jaksaa kirjoittaa todella pitkiäkin viestejä. Mutta sitten jutut jää joko junnaamaan tai mielenkiinto muuten loppuu. En kyllä oikein tiedä mistä se johtuu. Monet "kavereina" toisia etsivät toki etsivät enempikin elinkumppania ja kun se selviää "vain" kaveria etsivälle, homma yleensä laantuu siihen.
Väittäisin että kyllä kaveruuteen tarvitaan myös näkemistä ja yhteistä tekemistä. Kuitenkin suullinen kanssakäynti on niin erilaista ja antoisampaa. Toki kirjoitettu teksti on paljon harkitumpaa ja siten mielenkiintoista. Välillä sitä kuitenkin kaipaa kai jotain toimintaakin. Koneen ääressä kököttely on kuitenkin aika laihaa huvia.