Olen kauniiksi/näyttäväksi kehuttu
ja kaikin puolin mukiin menevä &
aidosti iloinen & monella tasolla erittäin monipuolinen 30 lapseton sinkkulikka.
(= ihan niiltä HYVIN minut tuntevilta
miehiltä/miespuolisilta ystäviltä/ex-poikakamuilta lainatut sanat)
Olen ulospäinsuuntautunut ja aktiivinen,
se on osa perusluonnettani ja säilyy!
Myös työelämässä minulle nyt tarjolla elämäni
haaste, johon tartun suurella innolla nyt syksyn tullen. Elämäni siis järjestyksessä, paitsi:
Viimeisen viiden vuoden aikana osittain
työstressistä, läheisen kuolemasta/toisen
läheisen vaikeahkosta sairaudesta sekä
erään aineenvaihduntajutun vuoksi on painoni
lisinyt TERVEISTÄ ELINTAVOISTA & säännöllisestä liikunnasta huolimatta n. 40 kg. (Koosta M==> kokoon XL )
Ja se on liikaa miehille, jotka hakevat minun
tyyppistäni, mutta ns. mallimittaista naista.
En hae jatkuvasti "sitä oikeaa", sillä luotan
myös kohtaloon; Voihan häneen törmätä vaikka
bensa-aseman jonossa..
Olisi erittäin onnekasta, jos löytäisin hänet,
jonka kanssa keskustelut&yleinen oleminen&
läheisyys&kotona puuhastelu & yhteiset harrastukset & mielenkiinnon kohteet natsaisivat ja voisimme ajatella jopa perheen perustamista.
Kuitenkin treffeillä/tapaamisen yhteydessä on nyt 1,5 v. aikana muutaman kerran käynyt selvästi näin:
Mies osoittaa sanoin/teoin/elein olevansa
minusta & persoonastani kiinnostunut, mutta
rivien välistä aistin että VAIN tämä iso kokoni
on este syvemmälle tutustumiselle.
Viimeisin tapaus, sen takia pieleen menneet
treffit, sattuivat todella. No, sitä
"kipua" kesti 5 min. (ehkä 20...) ja siitä
kasvoi sisu:
Minähän näytän! Olen tehnyt tähän asti parhaani
ja lääkärin tutkimukset jatkuvat ja esim.
ruokavalio on jo nyt erittäin tarkka.
Nyt minä lisään liikuntaa entisestään;
Kun 4-7 h / vko ei tunnu muokkaavaan muotojani
tästä pienemmiksi, lisään tehoja & pari uutta
(ex-urheilijana minulle toki tuttua) lajia
tulee mukaan.
Entäpä jos pienennyn, mitä sitten? Joko
alan kelvata?
En tiedä, mutta tuon viimeisimmän treffi-
miehen kanssa leikillisesti sovimme, että
pidän hänet ajan tasalla "tässä projektissa".
Ilman muuta pidän, sillä sen verran lämpimän
jäljen hän ehti sieluuni piirtää.
Eihän sitä tiedä, saatan toki kohdata vielä
"oikeamman" miehen tässä projektini varrella.
Tavoite on olla M-koossa vuoden päästä tästä.
Siinä ajassahan ehtii tapahtua vaikka mitä...
Onko teillä muilla vastaavia kokemuksia?
Miehet varsinkin; Kertokaa millainen synti
on olla "ei toivomissaan mitoissa"? Olenko
naisena huonompi kuin moni langanlaiha
bimboblondikko? :D
Ja mitä minun pitäisi ajatella miehistä,
jotka tuijottavat vain kokoani ja
antavat sen syrjäyttää minut ihmisenä/naisena?
Olen silti nainen, joka tietää mitä tahtoo ja tekee niin kuin sydän sanoo. Ja itsetuntokin
on tallella!
Ajatuksiasi vastaanotan myös osoitteessa:
[email protected]
ja kaikin puolin mukiin menevä &
aidosti iloinen & monella tasolla erittäin monipuolinen 30 lapseton sinkkulikka.
(= ihan niiltä HYVIN minut tuntevilta
miehiltä/miespuolisilta ystäviltä/ex-poikakamuilta lainatut sanat)
Olen ulospäinsuuntautunut ja aktiivinen,
se on osa perusluonnettani ja säilyy!
Myös työelämässä minulle nyt tarjolla elämäni
haaste, johon tartun suurella innolla nyt syksyn tullen. Elämäni siis järjestyksessä, paitsi:
Viimeisen viiden vuoden aikana osittain
työstressistä, läheisen kuolemasta/toisen
läheisen vaikeahkosta sairaudesta sekä
erään aineenvaihduntajutun vuoksi on painoni
lisinyt TERVEISTÄ ELINTAVOISTA & säännöllisestä liikunnasta huolimatta n. 40 kg. (Koosta M==> kokoon XL )
Ja se on liikaa miehille, jotka hakevat minun
tyyppistäni, mutta ns. mallimittaista naista.
En hae jatkuvasti "sitä oikeaa", sillä luotan
myös kohtaloon; Voihan häneen törmätä vaikka
bensa-aseman jonossa..
Olisi erittäin onnekasta, jos löytäisin hänet,
jonka kanssa keskustelut&yleinen oleminen&
läheisyys&kotona puuhastelu & yhteiset harrastukset & mielenkiinnon kohteet natsaisivat ja voisimme ajatella jopa perheen perustamista.
Kuitenkin treffeillä/tapaamisen yhteydessä on nyt 1,5 v. aikana muutaman kerran käynyt selvästi näin:
Mies osoittaa sanoin/teoin/elein olevansa
minusta & persoonastani kiinnostunut, mutta
rivien välistä aistin että VAIN tämä iso kokoni
on este syvemmälle tutustumiselle.
Viimeisin tapaus, sen takia pieleen menneet
treffit, sattuivat todella. No, sitä
"kipua" kesti 5 min. (ehkä 20...) ja siitä
kasvoi sisu:
Minähän näytän! Olen tehnyt tähän asti parhaani
ja lääkärin tutkimukset jatkuvat ja esim.
ruokavalio on jo nyt erittäin tarkka.
Nyt minä lisään liikuntaa entisestään;
Kun 4-7 h / vko ei tunnu muokkaavaan muotojani
tästä pienemmiksi, lisään tehoja & pari uutta
(ex-urheilijana minulle toki tuttua) lajia
tulee mukaan.
Entäpä jos pienennyn, mitä sitten? Joko
alan kelvata?
En tiedä, mutta tuon viimeisimmän treffi-
miehen kanssa leikillisesti sovimme, että
pidän hänet ajan tasalla "tässä projektissa".
Ilman muuta pidän, sillä sen verran lämpimän
jäljen hän ehti sieluuni piirtää.
Eihän sitä tiedä, saatan toki kohdata vielä
"oikeamman" miehen tässä projektini varrella.
Tavoite on olla M-koossa vuoden päästä tästä.
Siinä ajassahan ehtii tapahtua vaikka mitä...
Onko teillä muilla vastaavia kokemuksia?
Miehet varsinkin; Kertokaa millainen synti
on olla "ei toivomissaan mitoissa"? Olenko
naisena huonompi kuin moni langanlaiha
bimboblondikko? :D
Ja mitä minun pitäisi ajatella miehistä,
jotka tuijottavat vain kokoani ja
antavat sen syrjäyttää minut ihmisenä/naisena?
Olen silti nainen, joka tietää mitä tahtoo ja tekee niin kuin sydän sanoo. Ja itsetuntokin
on tallella!
Ajatuksiasi vastaanotan myös osoitteessa:
[email protected]
Vastaukset 20
Vanhimmat
No ylipainoisesta tulee ensimmäisenä mieleen joku ylensyöjä tai jotain lihottavaa tautia sairastava henkilö.Eikä sairaus ole mitenkään ihailtava ominaisuus. Mitäs itse ajattelet ylipainoisista miehistä?
Minullakin on ylipainoa mutta koskaan se ei ole haitannut seurustelua tai seuran saantia. Jos menenen esim. ravintolaan niin saan aina tanssia melkein joka kappaleen ja seuraan pyrkijöitä on ihan tarpeeksi. Päin vastoin ongelmana on ollut se että en ole ollut tarpeeksi yksin vaan mennyt aina suhteesta suhteeseen ihan liian nopeasti. Kyllä kai se on koko pakkaus joka ratkaisee eikä muutaman liikakilot.
Ilmeisesti keskustelun aloittaja pidät
tason korkealla;
Eli et retkahda jokaiseen vastaantulijaan
tai tyrkkyyn tyyppiin? Sen aistii tekstistäsi.
Pidä siitä kiinni jatkossakin!
Tsemppiä! Varmasti kohtaat sen oikeimman.
Ehkä piankin.
Ja hän rakastaa sinua aivan varmasti sellaisena
kuin olet. Ja sitten pienennyttyäsikin.
t. pariskunta
Miksi XL -koon vaihtoehdoksi katsot vain langanlaihan blondin? Jos ei XL miellytä, silloin miellyttää vain XS? eikö muita kokoja ole olemassa. "Olen pullukka ja miehet eivät pidä minusta. Miksi miehet pitävät vain langanlaihoista naisista?"-on ylivoimaisesti yleisin kommentti.
Ensinnäkin ulkonäöllä on aina merkitystä parinmuodostuksessa. Se, joka toisin väittää, valehtelee. Jos joku ei miellytä, niin silloin se ei miellytä. Itseään ei voi pakottaa mieltymään mihinkään. Kyllä monet miehet pitävät pullukoistakin, toiset taas eivät. Erittäin harvat miehet pitää langanlaihoista heinäseipäistä, vaikka naiset niin luulevat.
Minusta on kiva, jos nainen on naisellinen. Pitää olla daisat ja vähän kahvaa. Joku tikku ei vois vähempää kiinnostaa. Toinen asia on taas sitten LIIAN naisellinen. Olenko jotenkin huono ihminen, jos ylipainoinen ei viehätä minua? Poimuajo kuuluu Star Trekkiin, eikä minun sänkyyni.
Miten sitten omat kokovaatimuksesi miesten suhteen? En ole koskaan tavannut yhtäkään naista jolle kelpaisi muu kuin ~XS-M -kokoinen mies, oli tyttö sitten itse minkäkokoinen tahansa. Jos itsellesi kelpaavat vain mallimittaiset miehet, miten voisit vaatia heitä kelpuuttamaan sinut?
Jos olen erehtynyt, pahoittelen. Mutta tällaista on nähty eikä edes kovin harvoin..
Naista ollut sen jälkeen kun psyykenlääkkeet lihottivat.
Pää alkaa oleen jotenkin kunnossa (oli ennen kuin syötettiin myös, mutta kun syötettiin, ei ollut) mutta aineenvaihdunta on yhä viturallaan samoin kuin sydän.
Eivät liiemmin lihaville juttele. Onneksi miehestä luulevat että kyseessä on oluen lihottama.
kyllä XL nainen kelpaa,minun ongelmani on siinä että itse kuulun XS-miehiin.
Siis yksinäisiin "susiin".
Kyllä naiset ovat yhtä ronkeleita,pitää olla bodia,sporttia,pituutta,voimaa,jne.....
ikuisuuskysymys??
Olen aina pitänyt enemmän isoista miehistä. Pienet, kapoiset, tiukat urheilijapojat jotka ovat varmasti voittajatyyppiä, ovat aina olleet vastenmielisiä tai neutraaleja, ei voisi vähempää kiinnostaa.
Miehessä vetoaa isot hartiat, pituus, paksut ja lihaksikkaat reidet ja muutenkin iso koko. Kuitenkin kaikki jossain kohtuuden rajoissa, maha saisi olla ympärysmitaltaan pienempi kuin rinnanympärys, ja vyötärö ei saisi levetä enempää kuin hartiat, kunhan suurinpiirtein sopusuhtainen olisi.
Jos pitää valita mies välillä s/m l/xl, niin ottaisin miettimättä ja täysin epäröimättä sen hieman pyöreän mutta isomman, kuin minkä tahansa luikun tai treenatun sikspäkin. En ole itsekään pieni, niin miksi vaatisin mieheltä mallin mittoja kun en niihin mahdu itsekään?
Ei, en tykkää sairaalloisen ylipainoisista, vaatisin mieheltä vain samaa mitä vaadin itseltäni, lihaksia ja edes välttävää urheilua kunnon vuoksi.
Ja kuinkas sitten kävikään? Nykyinen mieheni onkin minua lyhyempi, pituutta noin 167cm, painoa 15kg vähemmän kuin minulla ja käsivarret kuin narut ja silti aivan ihana ;)
Niin mikä se juttu olikaan sisäisestä kauneudesta..?
eiköhän se ole niin että jollei kelpaa pitää tiputtaa omia tavoitteita. eri asia tuo on miehillä, ei kelpaa vaikka mitä tekis.
Olen itse pudottanut painoani n. 12 kg puolentoista vuoden aikana ja onnistunut pysymään hoikkana, ja kiistatta saan nykyisin enemmmän huomiota miehiltä kuin ennen. Miesten takia en kuitenkaan laihduttanut. Taustalla oli ehkä jotain kolmenkympin kriisiä ja halua palata nuoruuteen ja nuoruuden mittohin jne. Minullakin paino oli noussut surullisten tapahtumien johdosta. Hautauduin työhöni ja laiminlöin itseni. Tämän takia laihdutuksen avulla tunsin myös, että sain nuo ikävät asiat vihdoin historiaan.
Minulle pulleuteni oli aika vaikea asia. Sinä vaikutat tyytyväiseltä itseesi, joten minusta sinun kannattaisi miettiä, haluatko todella itse laihtua. Kenenkään toisen takia siihen ei kannata ryhtyä, koska luulen, että onnistumisen mahdollisuudetkin ovat silloin huonommat.
Omien kokemusteni perusteella voisin sanoa, että valtaosa miehistä pitää normaalikokoisista naisista. Aloin itse prosessin kuluessa seurustella vakavasti ja valmistelen häitä. Olen nyt huomannut, että hääpukuja tehdään XL-naisillekin, joten se kyllä puhuu sen puolesta, että heihinkin rakastutaan. Keskivertoihmisiä on kuitenkin eniten, joten heillä varmaan pyyhkii parhaiten.
Jos olet päättänyt laihduttaa, niin tsemppiä! Niin vaikeaa se ei ole kuin annetaan ymmärtää. Olen itse nyt kokoa 36/38, eli normaali, ja elämä tuntuu ihanalta. Ilmoittele muuten, jos haluat kirjoitella ja vaihtaa ajatuksia!
Kuulostipa ihan liian tutulta!
Olen siis painiskellut saman ongelman kanssa. Tosin sillä erotuksella että mielestäni laihduttaminen sen takia että miellyttäisi muita, ei ole oikea syy. Kyllä sen motivaation täytyy lähteä siitä että haluaa itse voida paremmin.
Ehkä jotenkin naivisti kuvittelen löytäväni ihmisen, joka rakastaa minua aidosti kiloistani riippumatta!
Olen kyllä huomannut että monilla miehillä on seksifantasioita lihavista naisista ja sänkyseurasta ei pulaa olisi, mutta vakavan suhteen muodostaminen on ongelma. Mutta miehestä toiseen hyppiminen ei ole minun juttuni.
Itse taas pidän isommista miehistä. Pidin jo "mallimittaisena" ollessani. Mutta rehellisesti täytyy sanoa että xxl-koko ei enää kiihota. Mutta xl menee täysin.
Itsetuntoni on vuosien mittaan huonontunut, vaikka varsinaista läskirasismia en olekaan joutunut sietämään.
Mutta rimaa(joka ei todellakaan ole ylitsepääsemättömän korkea!) en suostu tiputtamaan.
Mielummin yksin kuin "huonon" kanssa!
Tuossa aikaisemmin joku jo mainitsikin asiasta, että nykynaisille ei kelpaa muu kuin kukkakeppi varustettuna paksulla lompakolla.
Testasin taannoin asian, mikä askarrutti mieltäni kovin ja havaitsin sen, että jos tuot julki hyvän varallisuutesi, niin tyrkyllä on jos jonkinlaista onnenonkijaa. Eli laitoin nettiin pari-kolme-neljä ilmoa ja yhteen niistä vihjeen, että rahaa sattaisi olla enemmänkin. Yhteydenottoja tuli useita kymmeniä. Totuuden kuitenkin paljastuessa kaikkosi tyttäret kummallisesti.
No asia ei todellisuudessa ollut aivan noin musta-valkoinen mutta kuitenkin.
Samoin sain eräältä, aivan ihanalta pimulta kuulla että olen hänelle aivan "liian iso"... missä suhteessa, niin sitä en kommentoi... siitä huolimatta mukavat muistelot.
Eräs tytsy poistui kuvioista saatuaan joltakin "varakkaalta" hemmolta koruja... no, eipä jäädä suremaan, katsellaan ja kuunnellaan josko tässä taas kohta onnistaisi.
Sama se on kuuule toisinpäin, jos nainen pistää ilmon, että on varakas ja etsii miestä, niin kyllä viejiä löytyy!
Liityppä painonvartioihin ja saatat löytää sieltä samantapaisen ylipaino-ongelman kanssa taistelevan miehen Olis ainakin heti yhteinen harrastus.
Vai eikö ylipainoinen mies kelpaa ylipainoiselle naiselle?
Se on vaan niin, että kaikki miehet eivät ole makuineen samasta muotista, aivan kuin naiset eivät vartaloineen. Mun mielestäni naisessa pitää olla myös jotain mistä ottaa kiinni. Ei ole kivaa etsiä toista haravalla sängystä...:(
Tuohon kuvaukseen luonteesta ja yhdistettynä siihen kaunis pyöreys, niin siinäpä se on. Oma naisihanteeni. Ja väitänpä, että en ole yksin mielipiteeni kannsa.
Monasti olen kyllä pyöreiden tyttöjen suusta kuullut että "sanot vain miellyttääksesi..." Yritä siinä sitten miellyttää kun et saa luottamusta omalle mielipiteellesi...
Hienoa kuitenkin, että olet säilyttänyt itsetuntosi. Kyllä se oikea vielä vastaan tulee, bensa-asemalla, tai sitten muualla. :)
Toivon vain itsellenikin, että vastaavanlainen iloinen ja pyöreä tulisi vastaan ja hyväksyisi minut omine vikoineni....
hienoa että noin ajattelevia ihmisiä löytyy! :)
olen itse aina ollut hieman pyöreä! ja eipä silti, ihan normaalisti ovat miehet minuun kiinnostusta osoittaneet! olenkohan sitten sellainen kauniisti pyöreä..!
minäki tykkään isommista miehistä! ettei tulisi isommuuskompleksia, heh! siitähän se kuitenki johtuu..
mutta nykyinen rakkaani on kuitenkin himpun verran minua pidempi ja saman painoinen kuin minä! ehkä vähemmänkin...
makuasioista ei voi kiistellä.. kaverini tykkää laihoista urheilullisista pojista, minä taas itse en sellaista ottaisi!
Minua itseäni ainakin haittaa tämä 10-15 kilon ylipainoni. On niin kuumakin.
En ota kantaa, onko se oikein vai väärin, mutta käytännössähän asia vaan on niin, että ulkonäkö vaikuttaa paljon varsinkin aluksi. Kun olet kerännyt noin paljon massaa, ei ole mikään ihme, että ne salskeat miehet, jotka joskus juoksivat perässäsi, eivät enää korviaan lotkauta.
Sinun on joko tingittävä tasosta eli kelpuutetteva joku vähemmän komea, eli siis jopa ruma/kalju/kaljamahainen 'perinteinen suomi-mies', joista täällä aina vingutaan tai laihdutettava. Onneksesi ylipainolle voi tehdä jotain.
Rehellisesti voin sanoa, että naisen paino vaikuttaa siihen, että voisinko seurustella hänen kanssaan vai en. Paino vaikuttaa seksiin ja sen lisäksi muuhunkin jaksamiseen. Tykkään kulkea vaimoni kanssa luonnossa ja muutenkin tehdä kävely- tai juoksulenkkejä kahdestaan. Jos ylipainoa olisi 40 kg, ei luonnossa liikkuminen taitaisi oikein sujua? Puhumattakaan siitä, että pillu pitäisi etsiä jostain hikisten läskien alta, hyh hyh.
Vaikka ihminen olisi kuinka hauska ja mukava, en voisi elää parisuhteessa ilman seksiä. Eli hieman saa olla ylipainoa, muttei selkeästi lihava.
Ex-vaimossani alkoi ärsyttämään se, että kaikenlainen fyysinen toiminta teetti vaikeuksia. Pitkin avioliittoa hän lihoi ja lihoi niin, etten lopussa enää halunnut seksiä. Naiminen maistuu puulta, jos aina on oltava siinä samassa asennossa. Yhteiset harrastukset jäivät pois, kun ex ei enää pysynyt perässäni metsässä ja poluilla. Mitään pelejä ei voinut pelata, kun ei kunto siihen riittänyt. Erohan siinä lopulta tuli. Vaikka pääsyyt olivat muut kuin ylipaino, sekin vaikutti osaltaan asiaan.