Etäseurustelun hyvät puolet:
Toiseen ei ehdi kyllästymään kun näkee niin harvoin ja yhteiset viikonloput ovat harvinaista herkkua, joiden voimin päästään elämässä eteenpäin
Kolikon kääntöpuoli: Molemmille saattaa muodostua omissa kaupungeissaan elämä, josta ei olla enää valmiita tinkimään yhteisen ajan vuoksi. Eli niin sanotusti etäännytään.
Ensimmäiset puoli vuotta kun asuimme samassa kaupungissa olivat rakkaudentäyteisiä... ensimmäinen puoli vuotta etäseurustelua kului kiinheissä merkeissä... Sitten kaikki alkoi väljähtymään.. Nähtiin harvemmin, riideltiin paljon...
Ei voi sanoa, että etäseurustelu oli ainut eron syy, mutta kyllä se vaikutti... ja paljon.
Olisiko kenelläkään hyviä kokemuksia etäseurustelusta, joka olisi kestänyt pidempään kuin kaksi vuotta?
Toiseen ei ehdi kyllästymään kun näkee niin harvoin ja yhteiset viikonloput ovat harvinaista herkkua, joiden voimin päästään elämässä eteenpäin
Kolikon kääntöpuoli: Molemmille saattaa muodostua omissa kaupungeissaan elämä, josta ei olla enää valmiita tinkimään yhteisen ajan vuoksi. Eli niin sanotusti etäännytään.
Ensimmäiset puoli vuotta kun asuimme samassa kaupungissa olivat rakkaudentäyteisiä... ensimmäinen puoli vuotta etäseurustelua kului kiinheissä merkeissä... Sitten kaikki alkoi väljähtymään.. Nähtiin harvemmin, riideltiin paljon...
Ei voi sanoa, että etäseurustelu oli ainut eron syy, mutta kyllä se vaikutti... ja paljon.
Olisiko kenelläkään hyviä kokemuksia etäseurustelusta, joka olisi kestänyt pidempään kuin kaksi vuotta?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Munkaan mielestä etäsuhde ei kestä pitkään. Varmasti alussa kunnes tehdään päätökset siitä, kuka muuttaa ja minne, voi hetken aikaa kestää. Harvemmin kestää useita vuosia. Mun mielestä jos etäsuhteeseen lähtee, kannattaa heti alussa olla joku yhdessätehty suunnitelma siitä miten asiat järjestetään niin, että lopulta ollaan ihan fyysisesti yhdessä. Kauan erossa olo melkein aina etäännyttää. Toki ihmisissä ja suhteissa on eroja.
Tapasin netin kautta miehen jonka kanssa pidettiin aluksi yhteyttä netin kautta ja puhelimitse vähän reilu 4 kuukautta. Nähtiin tämän jälkeen säännöllisesti muutaman viikon kerrallaan siten, että välissä oli korkeintaan 2 kuukautta ja usein noin 1 kuukausi erossaoloa. Olimme jo kihloissa ja oli tarkoitus muuttaa yhteen. Kuitenkin tuli riitoja, jotka kärjistyivät nimenomaan välimatkan vuoksi. Meilläkin on välimatkaa muutama tuhat kilometriä. Olimme sitten ns. erossa 2 kuukautta, jonka aikana olimme kuitenkin yhteyksissä ja lopulta parin kuukauden kuluttua aloimme taas puhumaan mahdollisuudesta palata yhteen. Nyt sovimme, että minä muutan hänen luokseen. Mies ei kestä tätä etäisyyttä etenkään mustasukkaisuuden vuoksi.
Jos kahden ihmisen välillä on todellista rakkautta kannattaa heti pian miettiä sitä yhteenmuuttoa. Muussa tapauksessa ottaa itse riskin siitä, että tunteet väljähtyy. Mikään suhde ei toimi itsekseen. Suhteessa täytyy tehdä paljon töitä. Erityisesti tunteiden näyttäminen jää aika vaisuksi etäsuhteessa, esimerkiksi messengerin välityksellä. Tunteet on se side, joka pitää parin yhdessä.
Aina ei vain valitettavasti ole mahdollisuutta muuttaa yhteen vaikka haluaisi elämäntilanteen vuoksi. Eikä voi olettaa, että kumpikaan uhraisi koko tulevaisuutensa toisen vuoksi. Mutta onni niille ihmisille, jotka pystyy:)
Mutta yhden asian tästä opin... Normaalin suhteen ja varsinkin etäsuhteen tärkein peruspilari on LUOTTAMUS.
Mä en koskaan luottanu toiseen, vaikka toinen ei koskaan antanu syytä epäillä rehellisyyttään. Tämän johti sitten siihen, että vahtasin toisen tekemisiä koko ajan ja ajoin toisen lopulta ahdistukseen ja tunteiden loppumiseen.
Eihän se pettäminen oo yhtään sen vaikeempaa seinän toisella puolella kuin 100 kilometrin päässäkään jos sellaiset asia on mielessä
Siinä se oikeastaan olikin. Eli jonkinlaiset yhteiset tavoitteet elämässä vaikka etäsuhteessa ollaankin.
Olen edelleen onnellinen ja niin vakuuttaa olevansa toinenkin. Yhteisiä kivoja suunnitelmia kaiken aikaa.
Kestää tai on kestämättä siinä missä muutkin suhteet. Vaatii oivallusta, rusinoiden noukkiminen nimittäin. Elämässä pitää olla sisältöä ja tulevaisuutta omassa lähielämässä, jottei liiaksi ripustaudu sellaiseen jota "ei ole" ja jotta toinen saa elää tasapainoisesti omaa lähielämäänsä. Tapaamiset kuin rusinat pullassa, parhaassa tapauksessa.
Tätini on ollut noin 16 vuotta naimisissa miehen kanssa, joka asuu 400 kilometrin päässä. Heillä toimii. Itsekin elän kaukosuhteessa, tosin näemme todella usein. Tähän asti on kyllä sujunut todella hyvin, lukuun ottamatta sitä että ikävä on kova ja asuisin mielelläni kokoaikaisesti kultani kanssa. Kyllä tätä vielä kestää, kun rakastaa toista niin kovasti. Tätini ratkaisuun en kyllä pystyisi ja eiköhän tässä joskus lähitulevaisuudessa muutetakin poikaystävän kanssa yhteen. Ainakin toivottavasti :D
Suvussani on myos pariskunta joka on pitanyt ylla kaukosuhdetta noin 20 vuoden ajan, ja verrattuna muihin sukuni liittoihin heidan suhteensa on kylla pysynyt tuoreena.
Mutta itse en kykenisi moiseen. Tahdon toisen olevan lahellani ja jakavan arkeni kanssani. Sita mielestani parisuhde on, ja kiva olisi kasvattaa lapset yhtena perheena myos.
Olen itse kaukosuhteessa, mutta en ole valkmis viettamaan vuosikausia talla tavalla.
Kylla se mielestani niin on, etta viimeistaan vuodessa kaukosuhteessa valit viilene jos harvoin nakee, silla molempien elaman on jatkuttava. Kaverit ja muu elama vie mukanaan ja yhteiset asiat kutistuvat. Tietenkin rakkaus on vahva tekija, mutta paljon mukavampi on rakkaan kanssa viettaa elama yhdessa, kuin tuhlata vuosia odotellessa.