Olen ollut pitkään jo hieman surullinen koska monikaan asai ei ole mennyt siten mitä joskus nuorena parina halusimme. Oli monia haaveita ja toiveita nyt olo tuntuu niin tavattoman tyhjältä.
Haave toisensa jälkeen on kaatunut mahdottomuuten osittain minun työnsaannin vaikeuden takia.
Emme saaneet Okt-taloa rakennettua, joka oli jo melko pitkällä se hanke mutta peruuntui lainan saamattomuuden takia kun odotimme liian kauan koska omat vanhempani eivät hyväksyneet meidän hirsitaloideaa vaan halusivat että rakenamme pitkästä tavarasta koska niin tulisi halvemksi muka.
No sitten jokin aika sitten paljastui että minulla on vaikea saada lasta eli lapsettomuus minun puolelta.
Jotenkin välimme on jatkuvasti yliherkkä enkä tajua mikä miestäni ja minua vaivaa?
Olemme jumittuneet vain elämään päivästä toiseen ja puheena on lähinnä kauppaostokset ja miehen työ.
Lisäksi välini appivanhempiin on katkolla.
Koska he ovat loukanneet minua.
Onko tässä enää mitään järkeä jatkaa suhdetta jos unelmia ei ole kuin lottovoiton toivominen?
Läheisyyskin on hyvin harvinaista.
Mikä voi enää pelastaa liiton?
Aivan kuin olisimme kämppiksiä.
Tänään annoin pienen ystävänpäivänlahjan saamatta itse mitään. mieheni sanoi vain ettei ole rahaa. Tekosyy kai se oli. Hän ei ole kai enää kiinnostunut minusta. Hänen mukaansa ole ärsyttänyt häntä niin paljon.
Onko tässä mitään toivoa enää enenkuin on kuilu vastassa?
Haave toisensa jälkeen on kaatunut mahdottomuuten osittain minun työnsaannin vaikeuden takia.
Emme saaneet Okt-taloa rakennettua, joka oli jo melko pitkällä se hanke mutta peruuntui lainan saamattomuuden takia kun odotimme liian kauan koska omat vanhempani eivät hyväksyneet meidän hirsitaloideaa vaan halusivat että rakenamme pitkästä tavarasta koska niin tulisi halvemksi muka.
No sitten jokin aika sitten paljastui että minulla on vaikea saada lasta eli lapsettomuus minun puolelta.
Jotenkin välimme on jatkuvasti yliherkkä enkä tajua mikä miestäni ja minua vaivaa?
Olemme jumittuneet vain elämään päivästä toiseen ja puheena on lähinnä kauppaostokset ja miehen työ.
Lisäksi välini appivanhempiin on katkolla.
Koska he ovat loukanneet minua.
Onko tässä enää mitään järkeä jatkaa suhdetta jos unelmia ei ole kuin lottovoiton toivominen?
Läheisyyskin on hyvin harvinaista.
Mikä voi enää pelastaa liiton?
Aivan kuin olisimme kämppiksiä.
Tänään annoin pienen ystävänpäivänlahjan saamatta itse mitään. mieheni sanoi vain ettei ole rahaa. Tekosyy kai se oli. Hän ei ole kai enää kiinnostunut minusta. Hänen mukaansa ole ärsyttänyt häntä niin paljon.
Onko tässä mitään toivoa enää enenkuin on kuilu vastassa?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Työ auttaa monasti unohtamaan turhat murheet, ja tuntuu hyvältä, kun saa jotain aikaiseksi. Eikä jää aikaa murehtia ja vatvoa parisuhdetta hengiltä.
Liika läheisriippuvuus on katala peikko, jos ei muuta elämää ole, ja täytyy elää toisen kautta.
Ette kai te talohankkeeseen lähteneet siinä toivossa että vanhempanne sen maksaa? Taidatte olla saaneet kaikki asiat vähän turhan helpolla valmiiksi käteen. Ei se niin elämässä mene. Omaa panostusta ja raakaa TYÖTÄ se vaatii.
Sitäpaitsi. Tämä on nyt se ylämäki, kyllä avioliitto on tarkoitus olla sekä ala-että ylämäissä, ihan samalla lailla, helppohan se on heittää rukkaset naulaan kun tulee vaikeuksia.
nainen voi olla kotona, ja KOITTAA tulla raskaaksi. (ja valittaa toki myös)
Taidat olla "tomppeli". Ei mikään ihme riitaisuuksiin.
Annatko sinä aina lahjan odottaen että toinen "maksaa" heti samalla mitalla takaisin?
Arvaappa miltä tuollainen tuntuu "lahjan" saajasta?
Muutenkin tekstisi oli niin katkeroitunutta kitinää, etten ainakaan minä tollaista kattelis.
Miten mahoa tyhjänpäälle rakentajaa, joka työtä vieroksuu, voi loukata? Ai, niin. Totuudella?
Appivanhemmat eivät voi antaa minulle anteeksi vanhoja asioita jotka on tapahtunut 2004 ja sen jälkeen sekä halusiat saada omat vanhempani ja mieheni minua vastaan.
Lisäksi mitä minä lapsettomuudelle voin. Kunpa kaikki olisi niin helppoa kuten monella muulla on näköjään ja päättävät sitten kommenteillaan että minä muka olen päässy helpolla ja paskat.
Enkö minä ole pyytänyt vanhempiani taloa maksamaan.
vanhmmillasi taloa maksattaa, niin enpä ymmärrä miten se teidän hirsitaloprojektinne sitten vanhempien hyväksyntää kaipasi? Jos kerta itte maksat ja asut niin kuis sitten olitte niin saamattomia ettette sitä rakennettua saaneet? Ei käsitä? Ei tollasesta vanhempia voi syyttää...
usko, etkös sinä nuori ihminen vielä ole? Hoidot on keksitty. Ja niitä saa kunnallisena, kaikkien ulottuvilla.
Meilläkin odotettiin sitä lasta 14 vuotta, mutta nyt on ihana 7 kuinen vauveli.
Se nyt ei vain tule komentamalla. Eikä heti.
Kylläpä täällä on epäempaattista porukkaa. Ihme juttu, miten viitsittekin vastailla noin ilkeään sävyyn!
..ja otat asiat asioina yksi kerrallaan. Mietit mitä itse haluat, miten sen saat ja alat suunnata kohti sitä. Esimerkiksi jos se on se talo ja esteenä rahattomuus sekä työnsaanti niin teet suunnitelman, mitä haluat tehdä, käytkö jotain koulua, miten ja mistä alat hakemaan työtä ja pistät tohinaksi.
Tuossa tekstissäsi pisti silmään että suurin osa noista jutuista johtui muista ihmisistä ja ssioista, jotka saat oikaistua. Unohda nyt muut ihmiset ja keskity itseesi sekä teihin kahteen.
Jos olisin sinä, tekisin seuraavaa:
- tekisin suunnitelman miten pääsen siihen töihin mitä haluan
- tekisin suunnitelman hedelmöityshoidosta
- miettisin valmiiksi miten suhteeseen saadaan uutta liekkiä ja mitä se meiltä molemmilta vaatisi
- TÄMÄN jälkeen puhuisin suuni puhtaaksi kumppanilleni! HUOM tärkeää että puhut vasta sitten kun olet miettinyt miten tilanteen saisi paremmaksi, niin et vaan kaada paskalastia toisen niskaan vaan kerrot hyviä uutisia. Jos miehesi on sinun miehesi niin hän innostuu ja on kaverinasi tässä kaikessa. Jos taas ei niin......... sitten mietippäs koko asetelma uudelleen.
Tiedän tunteen, kun tuntuu, että kaikki menee pieleen. (onneksi minulla ei kestänyt sitä kautta kauan) Lisäksi jo näistä vastauksista huomasi, että moni ei ymmärrä miten vaikeaa nykyaikana on saada työtä, vaikka sitä hakeekin. Jos et ole hakenut, hae ja hae kaikkea mahdollista(muista eri firmojen avoimet hakemukset myös). Ainakin siten tiedät itse yrittäneesi - sillehän ei voi mitään, jos kukaan ei palkkaa. Kun on työtön, niin pikkuhiljaa itsetunto laskee, niin kävi ainaki minulle. Tämä taas heijastuu kaikkeen, siihen avioliittoonkin. Vaimon tunnetiloihin tietysti vaikuttaa myös se miten mies ottaa vaimon työttömyyden - ymmärtääkö syyt vai syytteleekö. Omani onneksi ymmärsi, koska todella tiesi minun haluavan töitä ja tiesi minun myös hakevan töitä. Nyt olenkin saanut olla töissä ja elämä on ollut sen aikana paljon paremmin kaikin puolin. Mutta kohta olen taas työtön...toivottavasti en pitkään.
Sinuna yrittäsin aktiivisesti hakea töitä. Jos et saa, mene jollekin kurssille tai koulutukseen. Tai sitten vapaaehtoisjärjestöön. Etsi uusia harrastuksia tai elvytä vanhoja. Tapaa ystäviä äläkä jumitu vain avioliittoonne. Toki liiton hoitaminen on tärkeää, joten keskustele miehesi kanssa kaikesta. Näytä hänelle rakkautesi ja arvosta häntä. Muista, että mieskin tarvii huomiota, kehuja ja hellyyttä. Ole ylpeä, kun hänellä on töitä. Älä katkeroidu. Yritä löytää joka asiasta positiiviset puolet. Älä välitä jos välit appivanhempiin ovat heikoilla. Ei sinun tarvi elää vain heitä varten. Nauti siitä, että itse saat elää ja sinulla on miehesi. Ottakaa selvää lastensaantikeinoista. Ja muista, että ok-talo ei ole mikään onnen tae. Moni sen rakentaa ja saman tien myy...
Yritä oppia nauttimaan siitä mitä sinulla on, äläkä haikaile sellaisen perään mitä sinulla ei ole. Jos et oivalla miten elämä on mahdollisuuksia täynnä, niin elämäsi valuu hukkaan. Nauti jokaisesta päivästä kuin se olisi viimeisesi.