Kaverini (mies) petti naistaan erään tuttavanaisen kanssa noin puolisen vuotta. Kertoi kuulemma toiselle naiselle kuinka suhteesta omaan kumppaniin ei tule mitään ja tapailivat usein, päivisin. Nainen rupesi uskomaan että saa miehen itselleen, vaikka tiesi alun alkaen että mies seurustelee tahollaan (ja tietää myös miehen kumppaninkin). Eli klassisesti lähti tietoisesti "kakkoseksi".
Puolen vuoden päätteeksi mies ilmoitti, ettei sittenkään voi jättää omaa kumppaniaan. Jo aikaisemmin toiselle naiselle oli selvinnyt ettei asiat niin huonosti olekaan (tiesi ehkä jo kun suhteeseen ryhtyi, innoistui vain ihastumisesta ja tämä tosiasia unohtui). Tämä alkuperäinen pariskunta tänä aikana mm. matkusteli yhdessä jne...
No, toinen nainen loukkaantui ja pettyi hirveästi. Ihmetykseni aiheesta on nyt se, että keskusteluissani miehen kanssa hän kokee olleensa epäreilu toista naista kohtaan ja kokee omantunnon tuskia siitä, että väitti rakastuneensa, rakastavansa ja että kaikki on tämän toisen naisen kanssa paremmin (eihän näin sitten ollutkaan, oli vain kiva yhdessä HAAVEILLA). Myöntää siis valehdelleensa tälle toiselle naiselle.
Miksei mies koe omantunnon tuskia siitä, että valehteli omalle tyttöystävälleen (jonka sitten lopullisesti valitsi)? Meneekö se niin, että mies tuntee omantunnon tuskia siksi että tämä toinen nainen häntä syyllistää ja voi huonosti? Kun oma tyttöystävä ei vielä tiedä, niin omantunnontuskia ei ole?
Yritin selittää miehelle, että tämä toinen nainen tiesi mihin mukaan lähti ja saa ottaa oman vastuun suruistaan. Mies oli samaa mieltä.
No, ehkäpä tämä mies joskus tulevaisuudessa tulee ahdistuneena avautumaan, kun oma tyttöystävä saa tietää, sitten kun on tilanne päällä...Nyt ei koe valehdelleensa tyttöystävälleen niin paljon, kuin "kakkoselleen".
Onko teillä muilla pettäneillä vastaavaa tunnetta, että omantunnontuskat tulevat vasta sitten, kun jää kiinni?Mistä se mielestänne kertoo? Selitys ainakaan tässä tilanteessa ei ole se, etteikö mies välittäisi omasta tyttöystävästään.
Vai onko se tilanne niin päällä, että pelottaa jätetyn kakkosen reagointi (paljastuminen tms). Jätettynä varmasti katkerana vaatii selitystä valheille. Ja kun se oma puoliso ei ole vielä samassa "vaiheessa" (kun ei tiedä asiasta) niin sitä ei tarvitse vielä ajatella.
Onko teillä tullut myöhemmin mieleen se, mitä olette tehneet omalle puolisollenne, vai selittelettekö sitä ties millä asioilla? Kertooko mahdollinen selittely kenties siitä, että asia on liian kova paikka tunnustaa itselleen?
Tiedän nimittäin toisenkin pariskunnan jolla kaava meni juuri näin -> nainen petti, tunsi omantunnontuskia kakkosmiestä kohtaan, kun ei jättänyt omaa miestään ja velloi siinä aikansa. Ei kokenut tehneensä niin väärin omaa miestään kohtaan. -> oma mies sai tietää -> ero -> vuosien päästä nainen on vieläkin pahoillaan siitä, mitä teki omalle miehelleen ja haluaisi tämän takaisin (tai pettämisen poistettua historiasta). Mutta ei onnistu enää.
Ja tuo skenaario se vasta surullista katseltava onkin, mutta se onkin jo toinen tarina...
Puolen vuoden päätteeksi mies ilmoitti, ettei sittenkään voi jättää omaa kumppaniaan. Jo aikaisemmin toiselle naiselle oli selvinnyt ettei asiat niin huonosti olekaan (tiesi ehkä jo kun suhteeseen ryhtyi, innoistui vain ihastumisesta ja tämä tosiasia unohtui). Tämä alkuperäinen pariskunta tänä aikana mm. matkusteli yhdessä jne...
No, toinen nainen loukkaantui ja pettyi hirveästi. Ihmetykseni aiheesta on nyt se, että keskusteluissani miehen kanssa hän kokee olleensa epäreilu toista naista kohtaan ja kokee omantunnon tuskia siitä, että väitti rakastuneensa, rakastavansa ja että kaikki on tämän toisen naisen kanssa paremmin (eihän näin sitten ollutkaan, oli vain kiva yhdessä HAAVEILLA). Myöntää siis valehdelleensa tälle toiselle naiselle.
Miksei mies koe omantunnon tuskia siitä, että valehteli omalle tyttöystävälleen (jonka sitten lopullisesti valitsi)? Meneekö se niin, että mies tuntee omantunnon tuskia siksi että tämä toinen nainen häntä syyllistää ja voi huonosti? Kun oma tyttöystävä ei vielä tiedä, niin omantunnontuskia ei ole?
Yritin selittää miehelle, että tämä toinen nainen tiesi mihin mukaan lähti ja saa ottaa oman vastuun suruistaan. Mies oli samaa mieltä.
No, ehkäpä tämä mies joskus tulevaisuudessa tulee ahdistuneena avautumaan, kun oma tyttöystävä saa tietää, sitten kun on tilanne päällä...Nyt ei koe valehdelleensa tyttöystävälleen niin paljon, kuin "kakkoselleen".
Onko teillä muilla pettäneillä vastaavaa tunnetta, että omantunnontuskat tulevat vasta sitten, kun jää kiinni?Mistä se mielestänne kertoo? Selitys ainakaan tässä tilanteessa ei ole se, etteikö mies välittäisi omasta tyttöystävästään.
Vai onko se tilanne niin päällä, että pelottaa jätetyn kakkosen reagointi (paljastuminen tms). Jätettynä varmasti katkerana vaatii selitystä valheille. Ja kun se oma puoliso ei ole vielä samassa "vaiheessa" (kun ei tiedä asiasta) niin sitä ei tarvitse vielä ajatella.
Onko teillä tullut myöhemmin mieleen se, mitä olette tehneet omalle puolisollenne, vai selittelettekö sitä ties millä asioilla? Kertooko mahdollinen selittely kenties siitä, että asia on liian kova paikka tunnustaa itselleen?
Tiedän nimittäin toisenkin pariskunnan jolla kaava meni juuri näin -> nainen petti, tunsi omantunnontuskia kakkosmiestä kohtaan, kun ei jättänyt omaa miestään ja velloi siinä aikansa. Ei kokenut tehneensä niin väärin omaa miestään kohtaan. -> oma mies sai tietää -> ero -> vuosien päästä nainen on vieläkin pahoillaan siitä, mitä teki omalle miehelleen ja haluaisi tämän takaisin (tai pettämisen poistettua historiasta). Mutta ei onnistu enää.
Ja tuo skenaario se vasta surullista katseltava onkin, mutta se onkin jo toinen tarina...
Vastaukset 4
Vanhimmat
Omassa liitossani mieheni petti jatkuvasti. Hän ei kokenut minkäänlaista pahaa mieltä, saatikka omantunnontuskia. Ei sen aikana, kun olin tietämätön jutuista, eikä edes silloin kun hän jäi kiinni.
Tällaisia miehiä ja naisia riittää tuolla maailmalla paljon, joille ei merkitse mitään muu kuin he itse, valitettavasti näin vain on.
Tiedän muutamankin perheellisen naisen, joka vehtasi mieheni kanssa ja keskusteltuani näiden kanssa, eivät tunnustaneet olleensa mitenkään pahoillaan perheensä tai meidän liiton vuoksi. Näin teki myös oma mieheni, joka onkin nyt X
Tosta mieleen sellainen, että mies on tajunnut tehneensä virheen ja haluavansa siis tyttöystävänsä kuitenkin.. Mutta mutta nyt kun on itse tajunnut paikkansa ja tyttöystävänsä ei tiedä, niin heidän onnensa tiellä on ikäänkuin se yksi osapuoli, joka jäi ja varmasti tuntuu pahalle ja mies tietää sen ja kokee, ettei hänellä ole oikeutta olla onnellinen naisensa kanssa, koska kusetti yhtä ihmistä ja sitten lisäksi pelkää varmasti myös paljastumista vieläkin!
Tässä on ilmeisesti kysymys nyt sellaisesta hairahtumisesta enemmänkin, kuin kylmästä laskelmoivasta tapapettäjästä.. Ja se on toisaalta hyvä, tällänen pettäjä saattaa vaan tajuta tälläsen kautta, että hei mähän esim menetän kohta mun rakastaman naisen, kun taas sellanen tapapettäjä ei edes välitä, tai sitten itkee, kun on paskat housussa jo... Miestä kuitenkin vaivaa omatunto ja pelko (luultavasti), koska koki tekevänsä yhdelle ihmiselle pahaa mieltä selvittäessään mitä oikeesti haluaa ja kun oma nainen ei tiedä, niin siihen ei satu!!!
Asia saattaa ollakin noin.
Mutta mitä mieltä olet, missä vaiheessa kaveri ymmärtää aiheuttamansa pahan omaa kumppaniaan kohtaan? Jääkö silloin toisarvoiseksi tämä kakkoselle valehtelu? Itse veikkaisin ehkä näin.
Kaverini varmasti on pahoillaan siitä, että vedätti tuttavanaistaan, osittain tarkoittamatta, mutta antoi ymmärtää ehkä liikoja. Vaikka molemmat olemme myös sitä mieltä, että tällä naisella oli kokoajan realiteetit tiedossa -> varattu mies, jonka kumppani vaikuttaa ainakin tyytyväiseltä -> suhde ei siis ollut mitenkään kuollut. Ja merkkejä tästä tippui kokoajan matkan varrella. Mies tietenkin selitti niitä parhaiten päin, esim. "illanistujaisissa oma kumppani vain näytteli iloisempaa kuin olikaan, jotta kulissi pysyisi pystyssä". Ja itse kuherteli kumppaninsa kanssa vain siksi ettei kumppani epäilisi mitään...Matkalle lähdettiin yhdessä vain siksi, ettei kumppani (mustasukkainen kun on kotioloissa) päästänyt miestä yksin (satun tietämään että yhdessä suunnittelivat koko reissun ja mies oikein pyysi kumppaniaan mukaan) Ja nämä menivät tuttavanaiselle läpi vaikka sanoinkin hänelle mitä itse asiasta tiedän.
Järki ja tunne ei mene samaa rataa. Siltikin hieman ihmetyttää että miten paljon sitä jälkikäteen omatunto vaivaa... Vaikka toisaalta, ehkä tekemisensä asiassa on silläkin että tämä tuttavanainen todella vaati selitystä, oli loukkaantunut ja suivaantunut hyvän aikaa... Sitä enemmän syyllistyy, mitä enemmän syyllistetään?
Nyt oikeastaan aikaa on jo kulunut jonkin verran, ja mies on jo avoimemmin onnellinen oman puolisonsa kanssa. Ainoastaan kun tuttavanainen on paikalla illanistujaisissa, mies käyttäytyy niinkuin heillä ei menisi kovin hyvin (lohdutusta "kakkoselle"?)
Tässä toinen ihmetyksen aiheeni: Mies varmaan tarkoittaa hyvää sillä, että näyttelee, ettei hänelle hyvin mene kumppaninsa kanssa nyt kun toinen nainen ei enää elämäänsä kuulu. Ikäänkuin menetti sen paremman ja nyt kärsii. Onko se jokin keino koittaa olla loukkaamatta enempää (olet silti parempi ja rakkaampi, me emme vain voi olla yhdessä - kärsin nykyiseni kanssa)? Eikö tämä kuulu niihin alkuselityksiin?
Tuntuu niin omituiselta logiikalta että jos toinen kerran oli parempi ja rakkaampi, niin miksi sitten jätti sen paremman? Itselleni ainakin toisena naisena tulisi halpa olo tuollaisesta. Että oman naisen kanssa kaikki on niiiin huonosti, mutta on silti ennemmin sen kanssa minusta huolimatta!
Näin sivusta katsottuna ei kyllä varmasti ole helppoa taiteilla salaisuutensa kanssa, josta vain oma kumppani (tärkein?) ei tiedä. Koska jos on porukassa liian nyrpeä ja outo, oma kumppani rupeaa ihmettelemään.. ja jos taas on avoimesti onnellinen ja tyytyväinen, tämä entinen toinen nainen saattaa vetää herneen nenään ja puhua suunsa puhtaaksi (tai joku toinen saattaa). On siis porukassa turvallisempaa olla pahoinvoiva, mutta oma puoliso ihmettelee... Ja jos taas välttelee yhtäkkiä jotain tiettyjä kavereita ja illanistujaisia, se herättää epäilyt myös...
Ehkä tästä on monikin samalla oppinut sen, ettei sitä kakkosta kannata ottaa ainakaan omasta (tai yhteisestä) lähipiiristä! Vaikka se yleisin skenaario onkin, otetaan yleensä se, jonka jo jotenkin tietää tai tuntee, joku joka on lähellä (pieni vaiva)ja tarjolla. Mutta siinä vaiheessa kun homma saa päätöksen, on koko kaveripiiri kusi sukassa. Mies on kertonut että toivoisi ettei olisi tätä "hairahdusta" tehnyt, hetkellinen ihastuminen huumasi. Nyt ohimentyään kaikki on hyvin vaikeaa kun jälkisotkut on ja pysyy. Illanvietot oli ennen rentoutumista varten, nyt niistä saa stressiä. Kiinni jääntiä odotellessa. Ihan kaverinakin jo pelottaa että milloin se lopullinen romahdus tapahtuu...
Tuo ajatus siitä, että mies kokee ettei hänellä ole oikeutta olla onnellinen voi hyvinkin pitää paikkansa. Vaikka tietää itsekin, että toisella naisella on oma vastuunsa kun tiesi mihin lähti, mies varmasti syyllistettäessä syyllistyy valheistaan (tyyliin haluan sinut, meillä ei *** kanssa ole enää mitään yhteistä, eroan siitä, sä olet ihanin, niin paljon kauniimpi, fiksumpi, seksikkäämpi, parempi kaikessa...) sun muut "tulevaisuuden suunnitelmat".
Varmasti on puolisonsa kanssa kahden kesken tyytyväinen ja onnellinen, sekä heidän yhteisten tuttavien kanssa (jotka eivät pettämisestä tiedä). Heidän seurassaan voi olla rennosti ja avoimesti tyytyväisiä toisiinsa.
Niiden omien tuttavien seurassa, jotka pettämisestä tietää, miehen on vaikea olla rento, koska jos hän kertoo totuudenmukaisesti nykyisestä suhteestaan, kaverit saattavat reagoida odottamattomasti tai paheksua. Voi olla että kavereidenkin silmissä olisi parempi, jos he saavat sen käsityksen että suhde on huono ja siksi petti. Pettäminen olisi tavallaan oikeutetumpaa eikä miestä pidettäisi niin kaksinaamaisena.
Kaikki näiden kavereiden kuulleen lausuttu tai heidän näkemänsä voi myös kantautua tämän toisen naisen korviin ja aiheuttaa sitä kautta pahaa mieltä -> ehkä mitta täyttyy ja toinen nainen paljastaa koko jutun miehen kumppanille? Mies koittaa välttää tätäkin tekemällä suhteesta "huonon" ja vähättelemällä sitä.
Itsekin mietin kyllä että miten tämä omasta suhteesta niin huonon tekeminen vaikuttaa jätettyyn kakkoseen positiivisesti. Loogisesti ajateltunahan se tarkoittaa sitä, että toinen nainen oli siis vieläkin huonompi, jos jäi tälle huonollekin suhteelle kakkoseksi. Kyllähän jokainen oikeasti parempaan vaihtaisi!!
Mutta noin se pettäjän pelko perseessä-logiikka menee. Ei halua hehkuttaa onneaan, ettei potti räjähdä käsiin. Pelottava tekijä on myös se, jos tietämätön puoliso puhuu samoille tuttaville totuudenmukaisempaa kuvaa heidän suhteestaan... sitä ei voi mieskään kieltää ja tuttavat ymmärtävät tämän "onnellisuuden peittelyn".
Olen todistanut tällaisia tilanteita ennenkin..heh... jätetty "kakkonen" on paikalla illanistujaisissa, tietämätön puoliso hehkuttaa kuinka heidän lomansa oli mahtava ja romanttinen, mitä kaikkea he tekivätkään ja miten ihanaa heillä oli...pettäjä istuu vaivaantuneena vieressä koska on hetki sitten kertonut osalle porukasta kuinka tappavan tylsä reissu oli, eivät tehneet mitään...(Kakkoselle sanonut aikoinaan että puoliso väkisin änkesi mukaan)... Ja odottaa että koska matkasta jäänyt kakkonen pimahtaa vitutuksesta...joo, ei käy kateeks.
:)