Mieheni petti minua ja olemme nyt eronneet. Minulle uskottomuus on jotain mitä en pysty ikinä antamaan anteeksi, se on jotain millä toinen ihminen saadaan tuntemaan itsensä täysin arvottomaksi. Mies sanoi, että hänestä tuntui niin kylmältä, että hän kaipasi jotain lämpöä. TÄH, miten sitä lämpöä ei ensin etsinyt minusta, elinhän minäkin ja koin suhteemme kylmäksi, mutten vieraisiin lähtenyt. Onko jokin syy mikä tekee teot oikeutetuksi? Ei minusta!
Uskottomuuden syyt
mikä hyväksytään
283720
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
... niin hölmöjä, että etsivät ratkaisuja parisuhteen ulkopuolelta, vaikka sehän ei tosiaan ratkaise mitään ongelmia, vaan usein tuhoaa kaiken. Ja sitten monesti oletetaan kumppanin lukevan ajatuksia eikä suoraan sanota, missä mennään, mitä toivotaan jne. Se on p:stä. Itse ainakin toimin aina reilusti. Jos mikään ei auta eikä löydy yhteistä säveltä, ensin jätetään, sitten etsitään muita. Ei tehdä selän takana mitään. Sen verran kunnioitetaan ja arvostetaan toista. Mun miehen selitys sivusuhteelleen oli lopulta se, että hänestä tuli ylimielinen kusipää, joka sai liikaa ja halusi vain lisää ja hän muuttui joksikin, mitä ei ole ja unohti mikä on tärkeintä. Siis lähti mopo keulimaan. Ja lisäksi ratkoi omaa (ikä)kriisiään todella väärin keinoin ja pisti syyn vielä minun kontolleni. Ei tosin kertonut minulle mitään ajatuksistaan, vaan eli kuin olisi täysin onnellinen. Ja minä luulinkin molempien olevan. Olemme eronneet, mutta edelleen yhteyksissä. Hän katuu ja kaipaa ja suree. Minä yritän päästä yli ja antaa anteeksi (ei tarkoita, että palaisimme yhteen). Anteeksi haluan antaa, ettei jää kaunan ja katkeruuden tunteita ja että pystyn luottamaan ihmisiin jatkossakin. Pahalta on kyllä tuntunut.
Onhan tuosta pettämisestä ja sen syistä yms. paljon kirjoja. Esim. Kari Kiianmaan "Revitty sydän". Luulen, että on yhtä monta syytä ja tilannetta kuin on tapaustakin. On kroonisia pettäjiä, jotka ei muutu koskaan oli oma parisuhde miten hyvä tahansa. Sitten on niitä, jotka tekevät typeryyksissään kertahairahduksen ja oppivat tärkeän läksyn. Ja kaikkea siltä väliltä. Ei uskottomuutta voi tekona hyväksyä - aina on parempia keinoja ratkaista asioita - omaa kumppania kunnioittaen. Ymmärtää kai voi joissain tapauksissa. Itse en ole pettänyt ja uskon, etten anna itselleni sellaiseen koskaan lupaakaan missään tilanteessa. Että aina tuo järki hallitsee viettejä:)
Eikai mikään tee tekoa oiketetuksi. Ellei siitä ole erikseen sovittu kumppaneiden kesken. Kaikki on niin erilaisia, eikä elämä ole niin vakava asia. Tämäkin on vain minun mielipiteeni. Itse olen syyllistynyt pettämiseen, jäänyt kiinni ja mieheni silti haluaa olla yhdessä. Enkä itsekkään sitä osaa selittää, enkä ehkä yrittäisikään. Teen itse omat ratkaisuni, kärsin niistä tai en. Miehesi selitys on ihan pätevä vaikka kurjalta kuulostaakin. Tyhmähän sitä on ylipäätään selitellä myöhemmin, se on vain sitä toisen tunteiden säästämistä ja yleensä valehtelua itselle. Ymmärrän sen, että sinuun sattuu paljon. Mutta ymmärräthän sen, että miehesi teki ratkaisunsa. Se ei johdu sinusta, tai ehkä olisi ollut edes estettävissä. Mitä väliä oliko oikeutettua tai ei? Koskaan ei toisen ihmisen satuttaminen ole oikeutettua. Sinun päätökseksi jäi vain se, että jätätkö vai et.
"Itse olen syyllistynyt pettämiseen, jäänyt kiinni ja mieheni silti haluaa olla yhdessä. Enkä itsekkään sitä osaa selittää, enkä ehkä yrittäisikään. Teen itse omat ratkaisuni, kärsin niistä tai en."
Teet ratkaisusi, mutta et tiedä, miksi teet ne? Eiväthän sellaiset voi olla ratkaisuja. Mielestäni jokaisen aikuisen ihmisen pitäisi kasvaa edes sen verran, että tunnistaisi omat motiivinsa.
..ihmismieli ymmärtää, niin paljon vääryyttä me ihmiset tehdään toisillemme.
Sanoin tässä taannoin ystävälleni kun heillä mies kärähti toisesta naisesta, että sen asian joko antaa anteeksi tai sitten ei ja ystäväni on vakaasti sitä mieltä, että se on EI, hänellä se raja kulkee tuossa kohtaa.
Minusta pettäminen on törkeä teko eikä mikään ongelma anna sille syytä eikä oikeutta.
Moni suhde menee "kiville" jo ennen vieraisiin menoa. Oma kokemukseni on vaimoni haluttomuus ja täysi"kylmyys". Hänellä on toki itsemääräämisoikeus kropastaan.....mutta mutta, jos toinen haluaa "kipeästi", mutta puoliso pihtaa jopa tahallaan ärsyttäen..... vieraisiin menosta tulee jo joku kosto-aspekti. Harkinnassa on!!!!
Olisiko pihtaamiselle jokin syy, kenties ettet herätä mielenkiintoa. Kannattaisi miettiä miten mielenkiinnon saisi heräteltyä, ennenkuin on myöhäistä katua. Joskus se on pienestä kiinni.
En enää. Olen kyllä aikanani koittanut kaikki vanhan "konservatiivisen" miehen keinot, mutta ei auta. Keskusteluyritykset aiheesta loppuu aina lauseeseen "eikö sulla mikään muu pyöri päässä". Mutta jos asia on niin että tunteet ja intohimot loppuu yhtäaikaa?
Vieraissa käynti rappu on alentunut siksikin, että käryvaara ei ehkä pelota. Koska se johtas ehkä simppeliin eroon. Näin sanoo järki, mutta vielä ainakin tunne johtaa (mitä on jäjellä).....
...vaan mietit pettämistä. Mitä se ratkaisee, muuta kuin että tulee ruma ero ja riitaa. Nykymaailmaa kuvaa helvetin hyvin eräs biisi, jossa lauletaan "minä, minä aina minä. Mä enkö muuta osaa ajatellakaan...".
Pistä liitolle piste ja etsi lämmin nainen.
Niin teen kunhan saan voimia siihen jostain. Tunnekupissa on kuitenkin niin paljon vielä, että se tulee kirpaseen kunnolla. Siksi olenkin miettinyt suhteen "alasajoa" vieraissa käymällä, ja näin ikäänkuin vierottamalla itseni tunteistani. En ehkä usko sen toimivan niin ja mitään en ole tehnytkään, mutta asioden käsittelykin on eteenpäin menemista, ettei vaipus masennukseen ja tulisi tylsämieliseksi
Joo, minullakin mies petti ja sen jälkeen kun ero oli tosiasia, huomattiin vasta että yhdessä olisi kuitenkin ollut parempi, mutta paluuta ei enää ollut. Nyt meitä on taasen kaksi lisää tähän katkeraan maailmaan.
mies ei ymmärrä mitä on hellyys,ja ihmettelee miksi ei vaimoa kiinnosta.
Naiset ei ole koneita.
Tuttavaperheeni erosi. Syyksi vaimo ilmoitti, että kun mies kävi panolla. Heidän välillään ei ollut enää vuosiin MITÄÄN läheisyyttä, seksistä puhumattakaan. Ja sitten miehen kohdalle osui ihminen, joka kuunteli, ymmärsi ja helli ja mies jäi sille tielle.
Nyt lapsi ei saa tavata isäänsä, äiti lähetteli monta kymmentä tekstiviestiä tai soitti päivässä, jossa huoritteli, haukkui jne. Kun isä ei vastannut näihin viesteihin/soittoihin, niin äiti laittoi lapsen soittamaan, että "onko se huora siellä jne." (kuuntelimme mieheni kanssa vierestä) Vasta, kun juristi lähestymiskielloilla ym. tavoin puuttui asiaan, tilannetta on saatu rauhoittumaan, mutta lasta äiti ei anna isän edelleenkään tavata.
Nyt minä ymmärrän tätä miestä, vaikka pettäminen onkin väärin, niin minä ymmärrän. Yksin tämä mies ei olisi kuuna valkeana jaksanut sitä erohelvettiä käydä läpi. Itse olisin halunnut jäädä tilanteessa puolueettomaksi ja molempien ystäväksi, mutta enää en siihen oikein pysty. Lapsen ottaminen pelinappulaksi, on mielestäni vielä suurempi rikos kuin pettäminen.
Taas nähdään se, että voi mies on parka, mutta onko hän tosimies kun ei voinut ensin lähteä. Monet katkeruudet voisi välttää, jos pystyttäisiin lähtemään rehellisesti. Useinhan ne suurimmat kärsijät ovat lapset, vaikkemme niin haluaisi, mutta senkin olisi varmaan monessa tapauksessa voinut välttää, jos me aikuiset pystyisimme olemaan edes hieman inhimillisempiä toisiamme kohtaan.
Tuttavani mies on hellä, huomaavainen, kunnollinen ja huolehtiva aviomies ja perheenisä - vaimonsakin arvion mukaan. Silti vaimo on pitänyt toista miestä kolmatta vuotta. Asian todellinen laita selvisi vast'ikään ja valehtelu on nyt loppu. Silti tämä aviomies on haluaa selvitä uskottomuudesta ja jatkaa vaimonsa kanssa yhdessä. En tiedä onnistuuko, mutta yritystä ja tahtoa ainakin vielä on.
Minä olen lähtenyt ilman sitä "toista" silti ne lapset on otettu aseeksi.
Se on ihan sama onko sitä toista vai ei jos kohdale osuu tuolainen ihminen.
Kyllä lapsen suru on suurin. Mitenköhän heijastuu tulevaisuuteen, varmasti jotenkin. Yleensä ei niin positiivisesti.
Tavallaan ymmärrän molempia. Vaimo on vihainen ja katkera, varmaan vähän mustasukkainenkin. Purkaa mieheen omaa tuskaansa. Pettäminen on väärin, mutta olen itsekin naisena joutunut kokemaan sen miten miehan kylmyys voi ajaa vieraaseen syliin. Vaikka mitään ei tapahtunutkaan, se toisen ihmisen lämpö ja läheisyys melkein veivät mukanaan. Ymmärrän siitä syystä myös niitä miehiä jotka joutuvat tuollaisen "hairahduksen" valtaan. Ikävää jos vuosikymmenien liitto tuollaiseen kaatuu. Toisaalta ero voi olla hyvästäkin. Asiat ei aina parane edes vuosien terapialla ja yrittämisellä. Elämä on lyhyt ja siitä pitää nauttia.
Ehkänä ihan normaalijärjestyksessä otettu ero olisi voinutkin mennä näppärästi.
Ex-avovaimo petti minua ja sitä aikaisemmin horisontissa häämöttänyt siisti ero muuttui kerralla _todella_ likaiseksi. Heitin sen samantien ulos, otin avaimet väkivalloin pois kun ei meinannut niitä muuten antaa, tuhosin kotona avokkini valokuva-albumit ja deletoin digikameran kuvat. Tapoin siinä sivussa myös lemmikkikanit.
Nyt varmaan kaikki ajattelee, että olen paska jätkä ja siksi avokkini tahtoi erota. No ei tosiaankaan, emme me riidelleet, vaan homma kaatui siihen että oltiin enemmän kämppiksiä tai hyviä kavereita, kuin rakastavaisia.
Olin jo puoli vuotta aikaisemmin ehdottanut itse eroa, mutta avo tahtoi vielä yrittää.
Ero olisi ollut siisti, kahden aikuisen ihmisen yhteisymmärryksessä tekemä järkevä päätös.Kummallekin olisi jäänyt hyvä mieli yhteisestä kuuden vuoden taipaleesta. Mutta EI! Tämähän ei käynyt avokille, ei sitten mitenkään! Selusta piti ensin varmistaa eli jatkaa suhdetta mun kanssa, samaan aikaan haravoiden potentiaalisia kumppaneita!
Jokaiselle joka tulee moralisoimaan ilkeistä tempuistani, haistakaa pitkä paska! Ainoa asia mitä kadun, on se että päästin avokin edelleenkin liian vähällä! Puoli vuotta eron jälkeen nimittäin kaverit uskalsivat alkaa kertoilemaan asioista, joita olivat nähneet ja kuulleet.
Ollaan oltu yhdessä liki 10 v. Alussa vaimo tykkäsi seksistä, käytti seksiasuja ja piti ajatusta mm. seksifilmeistä hyvänä. Vuosien mittaan tilanne muuttui. Nyt vaimo ei ole aktiivinen, aloite on kokonaan minun harteilla. vaimo on todennut ettei hän edes laukea (saa orgasmia) koskaan, ja olen koettanut esileikit, käsihommat jne, ei auta. Nyt hän on passiivinen makaaja, samat asennot pitkän aikaa, ja muutoinkin alkaa jo saman henkilön kanssa sekstailu kyllästyttämään. Kun kadulla/kaupoissa jne näkee seksikkäitä nättejä naisia, alkaa kyllä ajatus lentää vapauteen ja poikamieselämään. Sama yhdellä tutulla: mies, komea, käy salilla, on kiltti ja huomaavainen, tuo vaimolleen lahjoja ja tekevät yhdesssä kaikkea. Silti tuo vaimo on myös frigidi, ei anna miehelleen kuin korkeintaan kerran kuussa, valittaa päänsärystä (siis ihan oikeasti!). No, tuo mies alkoi sitten viimein käymään maksullisissa naisissa, saa seksin sieltä kun ei kotona anneta. Ja silti välittää edelleen vaimostaan, hellii muistamisilla mutta seksin osalta tilanne jatkuu samana.
Kannattaisi myös teidän naisten katsoa peiliin: onko se pihtaaminen ja passiivisuus todella kivaa? Saatteko siitä tyydytystä?
kun uskottomuutta ei ole kokenut. Itse olen sen kokenut, enkä sitä enää voi antaa anteeksi.
Suhteestamme ei puuttunut lämpöä, hellyyttä tai seksiä, mutta siitä huolimatta mieheni ei pystynyt olemaan uskollinen. Annoin anteeksi kerran ja toisenkin, mutta enää en pysty. Hänen uskottomuutensa vei minulta oman arvon tunnon ja nyt olen todennut, että mielummin elän itseni kanssa sovuttu kuin ihmisen, johon loputlta ei voi luottaa. Ero tulee voimaan parin kuukauden päästä. Uskottomuus loukkaa ihmistä niin syvältä, ettei sitä pysty varmasti ymmärtämään, ennen kuin sen itse kokee.
Jos lähtee toisen luo on se jostain oire, ei se kenenkään syy ole eikä riittämättömyys. Tiedän jos omistautuu oikein jonnekkin muualle ja ei ota huomioon toista niin kyllä toinenkin lähtee tekemään jotain vallan uskottomuutta. Siinä toinen on omistautunut liikaa töille, sukulaisille tai tuppervaaralle tms. Kyllä siinä etsii toista. Itse olen nainen ja minulle sattui noista joku ja pitkään joten ajauduin aatoksin muualle enkä "kotiin". En ollut uskoton vaan hain henkistä lohtua toisesta. Keskusteltiin aivan rauhassa jatketaanko vai mitä ja todettiin ettei yhdessä oleminen ole kuin riitelyä. Elikkä suhde pitää lähteä vain kahdesta ihmisestä, ei siihen sisälly muita ja että varsinkaan suku ei ole se tärkein.
Ainakin yksi syy.
on juuri se oikea tapa toimia. Monoa persuksille jos sitä lämpöä muualta pitää käydä etsimässä! Sellaista syytä olekkaan mikä oikeuttaisi pettämisen, hö! Jos kerta on johonkin suhteeseen alettu niin kai siinä nyt jokin ideakin olla pitää ja jos muualla pitää käydä niin pysyy sitten sinkkuna. Sillähän asia on ratkaistu.
miehet on hakoja tuossa, mun oli niin paha olla, olet niin kylmä ja etäinen, tarvitsin jotain lämpöä, tarvitsin huomiota. HEI HALOO!!! eipä ne miehet yksin siinä suhteessa ole olleet, ihan kuin sillä naisella olis pelkkää ruusujen terälehtiä ja vaahtokarkkia päivästä toiseen. Oma mies koitti samoin tavoin laittaa omia munajumppareissujaan mun viakseni. sitten kehtas kiinnijäämisen jälkeen valittaa kun ei koskaan kuulemma rakastella. Mieli tekeekin niin hulppeesti käpälöidä koko ukkoa kun tietää millasissa kapisissa luntuissa se on sitä vehjettään uittanut.
parempi olis olla yksinään vaan, ei tarttis ainakaan pelätä että kukaan enää saa tuntemaan itsensä niin typeräksi, säälittäväksi ja täysin merkityksettömäksi!!!!! :(
vain, yksin elo voittaa mennen tullen parisuhteen. Mutta ei se ole "vaan" yksin elämistä, elämäntapa siinä mitä jokin parisuhteessa eläminenkin.
Usko pois, seksinhimo ja useiden naisten valloitus/paneskelu on meillä miehillä noin yleensä ottaen -harvat poikkeukset pois- sellainen sisäänrakennettu juttu! Siis fakta. Se on biologiaa, ja geeniperimää. Tämä homma on ollut esillä siitä alkaen kun ihmiskunta muotoutui eikä muuksi muutu. Ihminen on nisäkäs, eläinlaji, ja kuten monilla muillakin eläinlajeilla, myös ihmisellä on taipumus moniavioisuuteen (kuten monet lintu- ja nisäkäslajit).
Uskokaa arvon naiset: se ei ole miehenne tahallista julmuutta, kiusaamista tai muuta sellaista, jos hän vieraissa hyppii, vaan biologista ohjausta. Himot on, ja mies ne pyrkii tyydyttämään.
Itsekin olen avoliitossa, liki 10 v takana. Olen hellä ja huomaavainen vaimolle, rakastan henkisesti häntä, mutta olen käynyt vieraissa -huomamatta. En voi seksinhimolle ja vaihtelunhalulle sillä saralla mitään. Olen koettanut tukahduttaa taipumusta, huonoin seurauksin.
Nyt tietysti moni nainen haukkuu minut ja vaatii eroamista. Miksi? Kun muu yhteiselomme -ja siinä samalla myös seksikin- on toiminut, niin mielestäni ei ole mitään syytä erota. Seksinhalut vieraita naisia kohtaan ovat puhtaasti fysiologisia, ei rakkautta mukana. Tunnen myös useita miehiä, jotka ovat avautuneet samasta asiasta, heilläkin muutoin parisuhde kunnossa.
Hyvä kirjoitus. Tarkoituksenani ei ole väheksyä pettämisen tuottamaa mielipahaa, mutta naiset laukovat totuuksia omista näkökulmistaan. Nainen vain ei yksinkertaisesti voi ymmärtää mitä on olla mies. Nyt sitten joukko miehiä (luultavasti petettyjä) tulee tänne kumoamaan tämän. No, miehiäkin on joka junaan. Elämä ei ole helppoa.
Nainen ei voi ymmärtää mitä on olla mies, no eipä tunnu mieskään voivan ymmärtää mitä on olla nainen. Joten tässä asiassa nämä kaksi eivät kohtaa...onko sitten ihme, että erotaan.