Kun suutut, miten

Thats it.

Mulla suuttumus/vihaisuus ilmenee yleensä ahdistuksentunteena enimmäkseen. Pystyn kyllä suuttuunkin "iha oikeesti" mutta se tapahtuu sellaisista asioista jotka on oikeasti vakavia ja satuttaa todella paljon... en ole parisuhteissani koskaan päässyt sille sattumisen tasolle, onneksi.

Ja mä annan aikaa itselleni ja niille tunteille ja ajatuksille lähtemällä kävelylle jonka pituus korreloi aika pitkälti siihen kakan määrään. Joskus vartin lenkki on riittävästi, joskus sitten menee myöhään yöhön paluu. Tosin jos tiedän että on tulossa pitkä lenkki niin keitän kahvit mukaan ja teen voileipiäkin... Koska siinä suuttumuksessa on yleensä aika isosta asiasta kuitenkin kyse niin mulle kävelylenkki on ennenkaikkea aikalisä ja omalta osaltani sen jutun puimista.

Toi olis normaali suuttumus. Jos asiat alkaa mennä huonommaksi ja vakavammaksi niin sitten astuu peliin silkka välinpitämättömyys. Silloin aletaan olla jo siinä pisteessä että tie erkanee kahteen suuntaan. Viimeinen on sitten salamalähtö pois toisen luota, kokonaan. Joitain juttuja en jää katteleen hetkeksikään liian kauan.

ja kysymyksiin vastaan yhdellä sanalla

Karjaisen perkeleen, jolloin kiukku purkautuu. Sitten pyydän perkelettäni anteeksi ja aloitan keskustelun.

rakastamalleni naiselle.

kuulemma lyö silmät tulta. sit varmaan jotain lyhyttä kommenttia.

se menee aika nopeesti ohi. yleensä kiukun sais purkautuun jollain kävelyretkellä tms. jos ei muuten ala laantumaan.

yleisestiottaen, tää ei suuttuis oikeen tosissaan juuri koskaan. aika harvoi juttui on, joiden takii jaksais suuttuu.