Mä en tiedä minne mä tän olisin kirjoittanut, mutta kirjotin nyt tänne. oon ihan tavallinen 15-vuotias tyttö. Vietän melkein kaikki aikani siskon ja äitini kanssa mutta ei meillä ole sellasia välejä että halattaisi. Joskus ihmetyttää että miksei. Yleensä kaikiss tv ohjelmissa halaillaan koko ajan vanhempia ja kerrotaan niille huolet. Mä en voisi ikinä kertoa, se olisi ihan kauheaa! Enkä pystyisi edes sanomaan suoraan kasvoille katsoen että rakastan teitä, vaikka kuitenkin rakastan heitä enkä tiedä mitä tekisin ilman äiskää ja siskoa. Oonko kylmä ihminen?? :(
Joidenkin ihmisten kanssa se on sitten taas eri juttu.. Yhden ulkomaalaisen tytön kanssa meistä tuli ihan sydänystävät ja jutellaan mistä vaan, halaillaan yms. Outoa että perheessä en pystyis koskaan tekeen noin.....
Joidenkin ihmisten kanssa se on sitten taas eri juttu.. Yhden ulkomaalaisen tytön kanssa meistä tuli ihan sydänystävät ja jutellaan mistä vaan, halaillaan yms. Outoa että perheessä en pystyis koskaan tekeen noin.....
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ilmeisesti teillä ei perheessä muutkaan tee niin? Ei ihme jos tommosen sanominen tai halailu on vaikeaa lapselle jos se on perheen tapa.
Vai puhuuko muut teillä tommosia ja halailee, mutta sinä et pysty takasin?
ihan tyypillinen suomalainen.
En minä ainakaan ole huomannut, että täällä Suomessa kovin paljon halattaisiin, pieniä lapsia lukuunottamatta. Enkä usko, että monikaan 15-vuotias olisi halukas jatkuviin halaamisiin.
Kyllä me suomalaiset yleisesti ottaen sen verran pidättyväisiä olemme, ettei halaaminen noin vain luonnistu edes perheen keskuudessa.
Tv:stä tulee niin paljon esim. amerikkalaisia sarjoja, joissa halaaminen ja I love you:n vljeleminen tuntuu olevan niin yleistä, että se mielestäni jo menettää merkityksensä. Ts. se on suureksi osaksi tapa, joka huitaistaan siitä vaan.
Tosin tämä tuttavien halaaminen tuntuu yleistyvän meilläkin, mutta ei se ainakaan vanhempiin ihmisiin luontevasti istu.
Erään ystäväni yli nelikymppinen tytär syytti äitiään siitä, ettei tämä ollut koskaan sanonut rakastavansa häntä. Ystäväni ahdistui tästä ja oli ihan ihmeissään, koska oli mielestään teoillaan jatkuvasti tämän osoittanut, vaikkei tyypilliseen suomalaiseen tapaan sitä ollutkaan ääneen julistanut.
Näin on varmasti sinun äitisikin tehnyt ja tekee, parhaansa mukaan sinusta huolehtiessaan.
Kuitenkin ihmettelen, miksi et kerro huoliasi äidillesi ja siskollesi. Se on minusta todella outoa, mutta ilm. siskosikaan ei sitten kerro, koska kuvittelisin sinun menettelevän hänen laillaan.
En kuitenkaan ymmärrä miksi näin on, kun kerran vietätte lähes kaiken aikanne yhdessä. Kyllä minun mielestäni nyt jo olisi aika uskoutua ja purkaa huoliaan läheisimmille ihmisillesi.
Aloita pikkuhiljaa, niin näet miten he tähän reagoivat. Täytyyhän sinulle 15-ikävuoteen mennessä olla kertynyt jo monenlaisia huolenaiheita, joista olisi pakko puhua.
Ihmettelen miten yleensä olet kestänyt.
Et sinä kuitenkaan mikään kylmä ihminen ole, koska kannat tästä asiasta huolta ja sinulla on ilmeinen puhumisen ja uskoutumisen tarve.
Et kerro mitään isästäsi, joten tulee mieleeni, että onkohan äitisi kasvattanut sinut ja siskosi yksinhuoltajana, jolla on ollut kädet täynnä työtä ja omia huolia, niin ettei ole jaksanut paneutua asioihisi ja kysellä mahdollisia huoliasi. Tilanne on ehkä vaan pikkuhiljaa ajautunut tähän, jos äitisi ei alunperinkään ole ollut kovin avoin luonteeltaan.
Tuskin sinulta se halaaminen ja rakastamisen sanominen ainakaan ensi hätään onnistuu.
Aloita kuitenkin välittömästi asioista kertominen ja huolien purkaminen. Äläkä lopeta, vaikka et ensihätään kovin paljon vastakaikua saisikaan.
Täytyy muistaa, etteivät äitisi ja siskosi ole sellaiseen tottuneet. Ajan myötä, pikkuhiljaa lähennytte varmasti toisianne.
Pohjimmiltaan samanlaisia ihmisiä he ovat kuin ulkomaalainen ystäväsikin. Hän on vaan tottunut erilaiseen kulttuuriin, jossa halaaminen on täysin luonnollista.
Niin.. ulkomaalaisten mesekamujen kanssa tulee mesessä helposti laitettua i love u tai muuta vastavaa..
En osaa niin todellakaan kertoa mitään asioitani siskolleni tai äidilleni, en tajua mikä siinä mättää.. Pienenä ne kerroin, mutta en enää. Me keskustellaan perheen kanssa vaan ihan normi jutuista, ei mistään sydänsuruista, murrosikä asioista tai muustakaa.. Jotekin en osaa näyttää tunteita perheelleni. Esim. jos vaikkapa poikaystävän kanssa menisi poikki, en varmaan puhuisi heille siitä, vaan näyttelisin iloista ja sulkeutuisin sitten omaan huoneeseen ja itkisin.
mutta kyllä mulla ihan normaalin hyvin perheen kanssa on aina mennyt. Niin ja joo meidän äiti on yksinhuoltaja mutta se on avoin.
Olen 40 nainen. Äitini ei ole koskaan halannut minua. Minä halaan häntä. Joka kerta loukkaannun, sillä hänen kätensä eivät nouse halauksen. Ne roikkuvat sivuilla. Hänen käsissään ei siis ole mitään vikaa. Olen sitä mieltä että hän on tunnevammainen ja piste. Enää en halaa häntä. Emme mekään ole syventävästi mistään koskaan keskustelleet. Joskus jotakin neuvoa lapsena kysyin ja vastaus oli aina "eikö koulussa ole opetettu"...