Kaunista katseltavaa oli taas nuorten tanssi eilisiltana. Samalla siinä muisteli omia lukioaikoja, jolloin kauniista juhlapuvuista ei ollut tietoakaan, vaan vanhainpäivänä haalittiin vintiltä mummotamineet niskaan.
Tytöt ihanissa puvuissaan ja kampauksissaan, pojat salskeina tummissa... mutta entä yleisö? Tilaisuus on nuorille ainutkertainen, ja siksipä olisi joskus mukava nähdä, että myös vanhemmat ja muut paikalle tulleet pukeutuisivat sen mukaisesti, kunnioittaen näitä nuoria. Farkuissa tanssiva isä tai äiti ei tee oikeutta nuorelle, joka on nähnyt paljon vaivaa vanhaintanssien eteen.
Myös salin koristelu ja penkkien laitto valmiiksi tekisi tilasta ja tilaisuudesta arvokkaamman.
Kiitos "vanhat"!

Vastaukset 1
Vanhimmat
En osallistunu vanhojen tansseihin enkä muuhunkaan VANHA-hömpötykseen. Nykyään tuntuu tärkein asia olevan "Paljo sun puku makso? Mulla oli kalliimpi! Missä laitat kampauksen? Entä missä kuvautat ittes?" Tyhmää tuhlata monia satoja euroja yhteen iltaan. Ei oo enää samanlaiset vanhojen tanssit ku ennen....