Koiranpitolupamaksu!

Koiravero takaisin Rovaniemelle!
Sitä tarvitaan korjaamaan koirien pitäjien vastuuttomuutta ja välinpitämättömyyttä.
Tai se maksu voisi mennä nimellä koiranpitolupamaksu.
Kerrostaloasuntoihin mielellään korotettuna koska ne räksyttää yötä myöten ja tekevät tarpeensa pihalle.
Koirissa sinänsä mitään vikaa ole vaan useimmiten siellä remmin toisessa päässä.
19857
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Täyttä totta. Kannatetaan. Itsellänikin koira, mutta korjaan AINA jätökset, enkä pissata toisten pihoille. Saa hävetä noiden toisten koirallisten puolesta. Meidän koira on aina mukana, harvoin yksin kotona räksyttämässä ja koska olemme eläkeläisiä meillä ei anneta koiran haukkua yöllä ja päivällä ei tarvi jättää yksin asuntoon haukkumaan ja pitkästymään. Ulokona koira ei ole muuten kuin pitkillä kävelylenkeillä omistajiensa kanssa, että ei räksytä pihallakaan koko tienoota kiusaamassa.

Suututtaa nuo jotka antavat koiransa pitkässä hinassa pissata meidän nurtsille ja piha pensaisiin. Aina on tympeän näköinen lumi jopa ulko-oven pielessä kun ohikulkijat antavat koiransa ruikkia jopa yksityisille pihoille.

Jotkut kahjot löysäävät täällä pientaloalueella koiran irti laukkomaan, eikä sekään ole vastuullista koiran pitoa. Koirat laukkoo lähipihoilla ja hulmuavat ympäriinsä niin että lapset pelkää.

Ihme,että niidenkin pitää hommata koira ja jopa useampikin, mutta täyttä vastuuta ei oteta eikä olla huomaavaisia toisia kohtaan.

Äänestä
  • Toivotavasti asia etenee vihdoinkin jotta pääsisimme niistä koirab liukumiinoista joita jopa lapset pureskelevät pakkasessa!!

    Äänestä

ja valittajille lupamaksu kans!

Äänestä
  • ainakin sen 40€ jos vai kaikki koiranomistajatkin maksavat pito-oikeudestaan koirastaan , joillakin niitä on useampiakin! Joen lykkyä tykö!

    Äänestä

  • hyväksytään ja menee myös läpi kirjoitti:

    ainakin sen 40€ jos vai kaikki koiranomistajatkin maksavat pito-oikeudestaan koirastaan , joillakin niitä on useampiakin! Joen lykkyä tykö!

    Urpovero= 150e/v. Kyylävero=600e/v. Turhanjauhajavero= 165e/v. Palikkavero 420e/v. Priorisoielämäsidorkavero 1270e/v. Hankielämäpuusilmävero 215e/v.

    Äänestä

  • verolle pantavaksi... kirjoitti:

    Urpovero= 150e/v. Kyylävero=600e/v. Turhanjauhajavero= 165e/v. Palikkavero 420e/v. Priorisoielämäsidorkavero 1270e/v. Hankielämäpuusilmävero 215e/v.

    Aivan oikein nämä sun lulotautiset ehdotuksesi ovat! Muta se vihertonttunvero 1000€ olisi kohtullinen kaikile vihreille / kk.

    Äänestä

Eihän se mukavaa ole jos täyden vuokran maksaa ja joutuu kuuntelemaan koirien haukuntaa/ulvontaa yms. Eihän tietenkään voi yleistää kaikkia koiria ja koirien omistajia.Itse olen aika kyllästynyt kuuntelemaan jatkuvasti 2 ison koiran ulinaa ja vauvallakin olisi mukavaa nukkua rauhassa. Parvekkeella nukuttaminen ei onnistu lainkaan.

Äänestä

On koiria, haukkuvat tutut ja vieraat. Ei se mua häiritte mukavaa kuultavaa, siitä ilosta jopa maksaakin, ei ole rahasta kiinni nääs. Ja ainahan sen veron voi jättää maksamatta samalla lailla kuin jättää koiranpaskan korjaamatta. Ei haittaa olleskaan. Voishan nuo koirat rekisteröidä vaikka leguaaneiksi veronkiertomielessä - ainakin toinen kävis vasikasta.

Äänestä

koirankakkoja korjaamaan.

Epäilenpä, että pelkällä koiraverolla ei mikään muutu. Tilanne saattaa olla jopa päinvastainen. Veron maksaneet olettavat saavansa sille jotain vastinetta, ts. että kunnan duunarit juoksevat luutien ja lapioiden kanssa kakat korjaamaan.

Näinköhän homma toimii?

Äänestä
  • nostetaan sitä koiraveroa sen verran, olisko n. 200€ sopiva? Sillä rajattas pois useimmat kerrostaloissa häiriköivät koirat pois. Sinne ei koirat sovi.
    Okt asuvat saisivat pitää koiransa sisällä louskuttamassa. Ei niin häiritte.
    Lasketaanpas 200€ x 10000 häntää = 2 000000€
    Näin, sillä saisi kevyesti jalkapallokentälle rahoitusta. Paljon hyödyllisempi Rops on kuin räkyttäjät.

    Äänestä

  • koirat verolle kirjoitti:

    nostetaan sitä koiraveroa sen verran, olisko n. 200€ sopiva? Sillä rajattas pois useimmat kerrostaloissa häiriköivät koirat pois. Sinne ei koirat sovi.
    Okt asuvat saisivat pitää koiransa sisällä louskuttamassa. Ei niin häiritte.
    Lasketaanpas 200€ x 10000 häntää = 2 000000€
    Näin, sillä saisi kevyesti jalkapallokentälle rahoitusta. Paljon hyödyllisempi Rops on kuin räkyttäjät.

    Ai että sun mielestä on parempi kun 10000, tai paljonko nyt jalkapallon katsojia onkaan, katsoo futista kitaten kaljaa katsomossa tai sohvalla ja vanhemamt painostaa lapsia kauheaan kilpaurheiluun ja elämään johon ei muuta mahdu kuin jalkapallo, treenit ja pelit kun että about 10000 koiranomistajaa liikkuu päivittäin ja elää terveellistä elämää koran kanssa, mikä muuten vaikuttaa myös mielialaan yleensä positiivisesti.

    Rovaniemen kansalaisterveyden kannalta on kyllä koirat parempi vaihtoehto.
    Koirat pistävät liikkeelle paljon enemmän ihmisiä kuin jalkapalloilu. Ja jalkapalloilussa sattuu myöskin enemmän kaiken maailman urheilvammoja, joita sitten verorahoilla hoidetaan terveyskeskuksessa.

    Äänestä

Kaikki hankkii nyt koiria kuin joku muoti villitys ja paskaa saa korjata lasten jalkineidenpohjasta jatkuvasti.Ja tyhmimmät hankki rotuja jotka ei edes sopeudu ilmastoon lyhyen turkkinsa vuoksi.Vähän järkeä eikä hankita sitä koiraa kun kaverillakin on.Kaupunkimme täyttyy paskasta.

Äänestä
  • Keltainen on kaunis väri. Onhan se mukava saada hieman piristystä tylsän ankeaan valkoiseen. Ruskeista koristekiekuroista puhumattakaan. Ilmaista taidetta kadulle, nauttikaa ihmiset, nauttikaa!

    Äänestä

  • Ei meidän lapsilla ole jatkuvasti paskaa kengänpohjissa.

    Missä ne sun lapset sottaavat itsensä?

    Suurempi on murhe siitä, että ahdasmielisyys lisääntyy kuin jostain koirankakasta.

    Äänestä

  • Yks äippä kirjoitti:

    Ei meidän lapsilla ole jatkuvasti paskaa kengänpohjissa.

    Missä ne sun lapset sottaavat itsensä?

    Suurempi on murhe siitä, että ahdasmielisyys lisääntyy kuin jostain koirankakasta.

    Muovipussi käessä ja kerää talteen ne paskas ja tee vaikka patsas kotio niistä.Ja haista se mitä koirasi ulostaa.

    Äänestä

  • Kävele sie kirjoitti:

    Muovipussi käessä ja kerää talteen ne paskas ja tee vaikka patsas kotio niistä.Ja haista se mitä koirasi ulostaa.

    Sullahan siitä paskasta oli ongelma, ei mulla. Eikä meidän lapset pyöri paskassa. Sinähän se valitit, että sun lapset on aina koiranpaskassa.

    Eikä meillä ole koiraa, että eipä olematon mitään ulostakaan.

    Sulla kyllä tuntuu olevan aika ahdistunut olo. Mene heti maanantaina mielenterveystoimistoon.

    Vai joko helpotti, kun korkkasit perjantaisidukat, joita olit koko viikon odottanut?

    Äänestä

  • Meidän Sessen kakat kerätään pussiin ja vaikkei kerättäisikään, niin kenenkään jalka tai pyöränkumi ei niissä rikkoonnu. Toisin on mäyräkoiran jätösten laita, ne kun eivät edes maadu.

    Ehdottaisinkin lasipulloja sisältäville monipakkauksille 40 euron lupamaksua (tai edes tuntuvia pantteja niin apinaa vähän mietityttäisi, ennen kuin sen hylsyn heittää kadulle).

    Äänestä

  • kakkapussi kirjoitti:

    Meidän Sessen kakat kerätään pussiin ja vaikkei kerättäisikään, niin kenenkään jalka tai pyöränkumi ei niissä rikkoonnu. Toisin on mäyräkoiran jätösten laita, ne kun eivät edes maadu.

    Ehdottaisinkin lasipulloja sisältäville monipakkauksille 40 euron lupamaksua (tai edes tuntuvia pantteja niin apinaa vähän mietityttäisi, ennen kuin sen hylsyn heittää kadulle).

    Haluaisitko, että vero nousisi?

    Äänestä

  • verollepantu kirjoitti:

    Haluaisitko, että vero nousisi?

    Muotoilin viestin kiihdyksissäni vähän huonosti, mutta pointti oli, että enemmän harmia huolimattomasti pidetyistä mäyräkoirista koituu kuin meidän Sessen ja serkkujen maatuvista jätöksistä.

    Ja alkoholiveroa sietäisi kyllä korottaa roimasti kun katsoo nykymenoa, mutta se aihe menee jo liikaa ohi tästä ketjusta joten ei siitä enempää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Voi hauhau kirjoitti:

Koiravero takaisin Rovaniemelle!
Sitä tarvitaan korjaamaan koirien pitäjien vastuuttomuutta ja välinpitämättömyyttä.
Tai se maksu voisi mennä nimellä koiranpitolupamaksu.
Kerrostaloasuntoihin mielellään korotettuna koska ne räksyttää yötä myöten ja tekevät tarpeensa pihalle.
Koirissa sinänsä mitään vikaa ole vaan useimmiten siellä remmin toisessa päässä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu