Yhteistä taivalta on takana reilusti yli 10 vuoden ajalta, ja nyt näyttää siltä että siinä se sitten olikin. Pidemmän aikaa tilanne on ollut todella kärjistynyt ja puhuminen on mennyt toisten syyttelyksi, sehän ei taas johda mihinkään.
Mies ratkaisi tilanteen löytämällä toisen samassa tilanteessa olevan naisen. Useamman kuukauden yhteydenpidon jälkeen heidän suhteensa on mitä ilmeisemmin edennyt. Viime viikkojen aikana meidän suhteemme on edennyt siten, että pystymme jo puhumaan asioista ja ennenkaikkea siitä miten tilanne pääsi niin pahaksi mm. työkiireet yms. normaalia tiiviimpi arki yms. ja mitä olisi pitänyt tehdä toisin jne. Tällä hetkellä minä olisin valmis vielä jatkamaan suhdettamme, mutta mies ei. Ilmeisesti häntä kiinnostaa enemmän se toinen, joka on ilmeisen valitettavasti myös aviossa.
En jaksa olla alkujärkytyksen jälkeen enää vihainen tai mitään. En vain ymmärrä. Hermostuttaa vain valtavasti: tässäkö se nyt sitten oli! Minäkö luulin että vielä meillä on vielä yhteinen kiikkustoolikin!
Luin jostain, että esim. tämmöisessä samassa kasvutilanteessa olevien on helppo rakastua toisiinsa. Eli tässä tapauksessahan kummallakin on jonkinlainen kriisi aviossa ja näin ollen ovat saaneet lohtua tai mitä lie toisiltaan. Asian pointti on, että onkohan tässä enää mitään tehtävissä. Kestääköhän heidän suhde. Pitäskö vain kasata kamppeet ja lapset aloittaen elämä paljon kehuttuna yyhoona.
Kommentit koskien peiliin katsomista yms. valaisevaa voi jättää kirjoittamatta, ne tiedän toki jo sanomattakin.
Mies ratkaisi tilanteen löytämällä toisen samassa tilanteessa olevan naisen. Useamman kuukauden yhteydenpidon jälkeen heidän suhteensa on mitä ilmeisemmin edennyt. Viime viikkojen aikana meidän suhteemme on edennyt siten, että pystymme jo puhumaan asioista ja ennenkaikkea siitä miten tilanne pääsi niin pahaksi mm. työkiireet yms. normaalia tiiviimpi arki yms. ja mitä olisi pitänyt tehdä toisin jne. Tällä hetkellä minä olisin valmis vielä jatkamaan suhdettamme, mutta mies ei. Ilmeisesti häntä kiinnostaa enemmän se toinen, joka on ilmeisen valitettavasti myös aviossa.
En jaksa olla alkujärkytyksen jälkeen enää vihainen tai mitään. En vain ymmärrä. Hermostuttaa vain valtavasti: tässäkö se nyt sitten oli! Minäkö luulin että vielä meillä on vielä yhteinen kiikkustoolikin!
Luin jostain, että esim. tämmöisessä samassa kasvutilanteessa olevien on helppo rakastua toisiinsa. Eli tässä tapauksessahan kummallakin on jonkinlainen kriisi aviossa ja näin ollen ovat saaneet lohtua tai mitä lie toisiltaan. Asian pointti on, että onkohan tässä enää mitään tehtävissä. Kestääköhän heidän suhde. Pitäskö vain kasata kamppeet ja lapset aloittaen elämä paljon kehuttuna yyhoona.
Kommentit koskien peiliin katsomista yms. valaisevaa voi jättää kirjoittamatta, ne tiedän toki jo sanomattakin.
Vastaukset 10
Vanhimmat
olen käynyt läpi!
Ollaan oltu 27v kimpassa,siitä aviossa 20v.....2006 keväällä mieheni rakastui toiseen ,koska meillä oli kotona kriisi*saman tapainen keskustelu vaikeus kuin teilläkin*
loppujen lopuksi....mieheni muutti uuden ihastuksensa luo ,tosin kun mutti alkoi käymään kotona juttelemassa lähes päivittäin,luulin ett kävi vaan minua lohduttamassa ja osattiin ihan hyvin aikuismaisesti jutella asioistakin ynm...vaikkakin olin tosi surullinen niinkuin kuka vaan niin monen vuoden yhteiselon jälkeen ja jätetty on aina niin yhtä äkkiä ihan yksin(vaikka lapset tietty oli kotona)
Lyhyesti kirjotettuna.......meni 2viikkoa ja mieheni rukoili päästä takaisin kotiin *pitkien keskusteluiden jälkeen* halusimme sitä molemmat!
Siis molemmat oltiin valmiita yrittämään uudestaan uusilla ehdoilla!
Ja voin sanoa ett ,vaikka ollaan oltu teinistä asti yhdessä niin nyt tää vasta tuntuu siltä ett sitä oikeesti osaa rakastaa!
Nyt tuntuu joka sekuntti niin hyvältä.....mieheni arvostaa koko perhettä nyt täysillä ja antaa sen myös näkyä ja tuntua niinkuin myös minäkin!
Opittiin molemmat ettei parisuhde ole itsestäänselvyys mihin se ikävä kyllä usein menee jos parina on monta vuotta!
Arkikin kaipaa niitä pieniä asioita!
Toivon teille kaikkea hyvää!
En ota kantaa teidän suhteeseenne. Kokemuksesta voin sanoa, että jos menee huonosti, niin on tietenkin alttiimpi ulkopuoliseen suhteeseen. Naiset varsinkin kaipaavat sitä hellyyttä ja kehuja, sitähän alkuaikana riittää. Miehen egoa korottaa kovasti, kun on se antavainen hellyyttä kaipaava nainen vierellä.
Tilanne muuttuu täysin, kun erotaan. Tulee minun lapset, "lapsiviikonloput", anoppi/appipuolen hyväksymiset, ystäväpiirin muuttumiset, raha on tiukemmalla. Mikäli molemmat ei käy entistä läpi, voi ennustaa suhteeseen suuria karikoita parin vuoden sisällä. Tämä ennustus ei koske niitä, jotka eroavat alkoholismin, väkivaltaisuuden takia. Jos vain lähtee, kun ei enää ole "kivaa", niin ei kestä seuraavakaan suhde, sielläkään ei ole kivaa vuosikymmeniä.
!!!
???
niin ei otakkaan. Kannattaa kokeilla.
Nim. Positiivinen kokemus
Kiitos paljon vastauksista!
Olen ehdottanut hänelle viime aikoina muutaman kerran pariterapiaan menoa ja joka kerta vastaus on ollut ehdoton ei. Tällä hetkellä yksinkertaisesti kiinnostaa enemmän se toinen. Jotain kertoo sekin, ettei hän anna enää koskea itseensä. Liekö kysymys jonkinlaisesta uskollisuudesta sille toiselle varatulle. Inhoa tai vihaa se ei kuulema ole, sen tarkistin. Hän ei vain enää rakasta.
Tuntuu pahalta. Tunteet myllertää tyynestä aallon pohjaan, josta ylös pääseminen on todella tuskaista. Täytyy ajatella todella positiivisesti, jotta sieltä nousee ja ettei alkaisi kirkumaan tai harrastamaan muuta vastaavanlaista fiksua toimintaa. Tämä syö naista!
sanoisin, ettei se yhteiselo enää sen jälkeen luista, kun toinen on pettänyt. Vaikka kuinka yrittää. Jossakin vaiheessa se ajatus ja koko tilannne vaan alkaa pyöriin päässä. Järkevintä olisi lähteä, vaikka se nyt pahalta tuntuukin. Huomaathan itsekkin ettei miehesi sinua rakasta eikä arvosta, kun tuollain käyttäytyy. Voimia!
Niinhän se tietenkin loppujen lopuksi on. Toisaalta ei haluttaisi antaa vielä periksi, sillä keskustelut mitä kävimme parin viikon ajan olivat miltei koko suhteemme antoisimmat.
Tällä hetkellä hän on ottanut todellakin sitä etäisyyttä taas, ja sanomisissa paistaa läpi jonkun toisenkin mielipiteet! Tämän perustelen sillä, että hän onkin nyt toista mieltä mitä esim. viikko sitten ja kun hienovaraisesti perään että miten se nyt mieli muuttui, niin hän vaikenee tai vaihtaa aihetta. Ja näkeehän sen näiden vuosien jälkeen jo ilmeistä ja käytöksestäkin mikä on häntä ja mikä ei. Taitaa miespolo olla pahasti kahden naisen loukussa, eikä tiedä itsekään mikä olisi hyvä. Toisaalta voihan olla, että epätoivoisesti yritän vääntää mustan valkoiseksi.
En käsitä, mikä tuossa miehessä niin vetää vieläkin puoleensa! Voihan se tietenkin olla, että täytyy tunnustaa karvas tappio ja yrittää jatkaa elämää ilman tuota toista. Minussa on vain vielä niin paljon rakkautta, etten tiedä mihin sen laittaisin! Tukehdun.
ettei miehesi ja hänen salarakkaansa yhteiselosta tule mitään kun salapano on kerta varattu tahollaan.Hän saa siis seksiä kahdelta mieheltä(onkohan he kolmen kimpassa kenties?)
Miltei päivän paras! Mielikuva vielä ns. miehestäni toisen miehen kanssa..
Toki sen käsitän, siksi en ole heittänyt vielä kirvestä kaivoon. Käsittääkseni kumpikin kuitenkin haaveilee enemmän tai vähemmän, ruusuisesta tulevaisuudesta ilman minkäänlaisia erimielisyyksiä yms. ikäviä asioita.
Niin ja nimimerkkini kertonee sen epävarmuuden joka velloo syvällä sisälläni. Olisi ehkä mukava vaihtaa ajatuksia samanlaisessa tilanteessa olevan/olevien kanssa?