Olin tuossa 6-7 vuotta sitten erään lapsuuden ystävän kanssa yhdessä (nainen), joka on pari vuotta minua vanhempi. Olemme edelleenkin historian vuoksi ja muutenkin kaverina.
Ensimmäiset puoli vuotta siinä meni vähän niin kuin "puoliksi seurustelemalla" (hänen mielestä me "seurustelimme"), kunnes ajattelin ottaa suhteeseemme suuremman askeleen ja ehdottaa "vakavempaa". Hän halusi seurustella kyllä kanssani, mutta tahtoi kumminkin pidättäytyä seksistä hääyöhön saakka. Voisimme kumminkin suudella julkisesti, jota hän taas vastusti alussa yms. Suhde hänen kanssaan ei ollut enää tämän tiedon saatuani enää vakaata. Minusta seurustelu ei ole seurustelua, mikäli toistakaan ei tapaa alastomana kuin vasta hääyönä. Poltin siltoja ympärilläni olin syvän masennuksen kourissa monta kuukautta, kunnes päätin ettei tämä voi enää jatkua että tahdon päästä irti tämän asteisesta "seurustelusta", jota hän pitää seurusteluna ja minä taas en, mutten tahdo myöskään menettää ystävyyttäni hänen ja tämä oli se vaikein asia. Tämä onnistui kasvokkain keskustelemalla!
Vuoden päästä tästä kaikki rauhoittui, kun tapasin nykyisen avovaimoni. Ollaan oltu 5 vuotta kohta 5 vuotta kihloissa ja 4 vuotta asuttu yhdessä.
Tällöin kun muutin avovaimoni kanssa yhteen niin ex-tyttöystäväni haikaili perääni. Enkä oikeastaan ymmärrä, miksi?
Tätä olen ihmetellyt edelleenkin (en tahtoisi sanoa tätä ääneen), että minkä vuoksi ihminen tekee itselleen kiusaa vaikkei haluaisi itselleen tehdä. ex-tyttöystävälläni on ollut epäonnistumisia myöskin varmasti muidenkin miesten kanssa!?
Kirkolla ei kuulemma ole mitään syytä tämän asian kanssa vaikka ex-tyttöystäväni on kirkollisesta perheestä, eikö sitten avioliitollakaan olekaan?
Avovaimonikin on osittain kirkollisesta perheestä, kun joulut ja pääsiäisetkin vietettäisivät mielummin perinteiden mukaan ja kirkossa käytäisi. Minua ei sinne saa ja tavallaan syy on sillä että kirkko ja uskonto pilaavat ihmiselämän ja elämisen ilot!
Ensimmäiset puoli vuotta siinä meni vähän niin kuin "puoliksi seurustelemalla" (hänen mielestä me "seurustelimme"), kunnes ajattelin ottaa suhteeseemme suuremman askeleen ja ehdottaa "vakavempaa". Hän halusi seurustella kyllä kanssani, mutta tahtoi kumminkin pidättäytyä seksistä hääyöhön saakka. Voisimme kumminkin suudella julkisesti, jota hän taas vastusti alussa yms. Suhde hänen kanssaan ei ollut enää tämän tiedon saatuani enää vakaata. Minusta seurustelu ei ole seurustelua, mikäli toistakaan ei tapaa alastomana kuin vasta hääyönä. Poltin siltoja ympärilläni olin syvän masennuksen kourissa monta kuukautta, kunnes päätin ettei tämä voi enää jatkua että tahdon päästä irti tämän asteisesta "seurustelusta", jota hän pitää seurusteluna ja minä taas en, mutten tahdo myöskään menettää ystävyyttäni hänen ja tämä oli se vaikein asia. Tämä onnistui kasvokkain keskustelemalla!
Vuoden päästä tästä kaikki rauhoittui, kun tapasin nykyisen avovaimoni. Ollaan oltu 5 vuotta kohta 5 vuotta kihloissa ja 4 vuotta asuttu yhdessä.
Tällöin kun muutin avovaimoni kanssa yhteen niin ex-tyttöystäväni haikaili perääni. Enkä oikeastaan ymmärrä, miksi?
Tätä olen ihmetellyt edelleenkin (en tahtoisi sanoa tätä ääneen), että minkä vuoksi ihminen tekee itselleen kiusaa vaikkei haluaisi itselleen tehdä. ex-tyttöystävälläni on ollut epäonnistumisia myöskin varmasti muidenkin miesten kanssa!?
Kirkolla ei kuulemma ole mitään syytä tämän asian kanssa vaikka ex-tyttöystäväni on kirkollisesta perheestä, eikö sitten avioliitollakaan olekaan?
Avovaimonikin on osittain kirkollisesta perheestä, kun joulut ja pääsiäisetkin vietettäisivät mielummin perinteiden mukaan ja kirkossa käytäisi. Minua ei sinne saa ja tavallaan syy on sillä että kirkko ja uskonto pilaavat ihmiselämän ja elämisen ilot!
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.