Ovatko ihmissuhteet olleet kova koulu elämässäsi?
Mitä jonkun vanhemman ja viisaamman ihmisen
olisi aikoinaan pitänyt opastaa sinua ihan kädestä
pitäen miehen ja naisen välisestä seurustelusta,
rakastumisesta, pettymyksistä, tavallisesta arjesta, kun
joskus aikoinaan olit oman rakkaan kumppanisi suhteen
tietämätön, lapsellisen luottavainen..
Mitä jonkun vanhemman ja viisaamman ihmisen
olisi aikoinaan pitänyt opastaa sinua ihan kädestä
pitäen miehen ja naisen välisestä seurustelusta,
rakastumisesta, pettymyksistä, tavallisesta arjesta, kun
joskus aikoinaan olit oman rakkaan kumppanisi suhteen
tietämätön, lapsellisen luottavainen..
Vastaukset 5
Vanhimmat
eivät ole tasa-arvoisia, samanarvoisia eivätkä välttämättä edes auttavasti ihmisarvoisia keskenään verrattaessa.
kaikille riittävän kova koulu, olipa ne suhteet hyviä tai huonoja.
Vanhemmat ja viisaammat on aikoinaan ihan riittävästi opastaneet - yhtä hyvin oikeaan, kuin vääräänkin suuntaan.
Suurin oppi ihmissuhdekouluista on kai saatavissa siitä, että oppii tuntemaan itseään. Muista voi oppia, muillaisia ihmiset saattavat olla. Itseään jos oppii tuntemaan, saa tietää omien valintojensa motiivit. Miksi valitsen sellaisia ihmisiä kuin valitsen? Miksi reagoin heidän laatuunsa niin kuin reagoin? Tuo on musta ehkä tärkeämpi oppi, kuin oppi muista ihmisistä, koska se asettaa vastuun omista valinnoista itselle, ei sälytä vastuuta muiden ihmisten niskaan.
Hukkaan menisivät hyvät neuvot, kyllä jokaisen on elämänsä koettava ihan itse...
Vanhat kyynikot pilaisivat vain monet suhteet...
27 yhteisen vuoden jälkeen olen yhä luottavainen, en tietämätön mutta toivottavasti yhtä lapsellinen.
Kun joku olis jo silloin nuorena sanonut mulle, että olen oikeasti ihan fiksu, nätti ja haluttava, ei mun tarvitse olla kaikille mieliksi ja mennä naimisiin ensimmäisen sitä ehdottaneen miehen kanssa. Mutta ei, sanottiin, että ei mua kukaan huoli kuitenkaan.
Sain sitten vaimonhakkaajan, joka tuntui oikein etsineen nuorta, huonolla itsetunnolla varustettua tyttöä, jonka voisi ensin lipevällä käytöksellä hurmata.
Yksityiskohtaisia neuvoja en kaipaisi, mutta terveestä itsetunnosta olisi ollut apua. Jos ei terveestä, niin ainakin sellaisesta, jota ei ole jo ennen kouluikää ryhdytty lytistämään...
että lapsi on ihana, juuri sellaisena kun on. Kaunis suloinen tyttö tai ihana poika. Että on olemassa Joku, joka rakastaa oikeasti, ei alista tai vaadi, vaan rakastaa vikoineen päivineen. Että myös itse saa tulla rakastamaan niin.
Että odottaa kunnes sellaisen löytää, ettei oman identiteetin pönkittämiseen tarvi toista "jotain vain", vaan on olemassa ja tosi tärkeä ihan sinkkunakin. Että maailmassa on kuitenkin mitä todennäkösimmin olemassa Joku Erityinen juuri hänelle. Ja silloin saa arvostaa itseään ja kumppaniaan niin paljon, että sitoutuu rakastamaan, avioliitossa. Ettei tarvi mennä määkien lauman mukana ja uskoa sitä että tarvitsisi ensin muka testata onnistuuko sitoutuminen ilman liittoa. Että niin avioliitto saa vankan luottamuksen ja pohjan.
Että tämä voi olla totta hänellekin.