Ei nyt oikein vahvasti taas mene. Olen yrittänyt päästä yksinäisyydestäni töin ja tuskin eroon, tapaillut ihmisiä ja käynyt muutenkin ihmisten ilmoilla.
Eräs entisen ystävättäreni kautta saamani tuttu tyttönen/nainen on nyt ruvennut piirittämään minua. Oikein mukava, luotettavan oloinen ja järkevä ihminen. Hän asustaa naapurikaupungissa. Ulkoiselta olemukseltaan hän on nätisti sanottuna rehevä.
Ei siinnä mitään, kun olisi minulla normaalisti halua ja aikaa tutustua kunnolla häneen vaikkei hän ulkonäöllisesti ole ihan minun tyyppiäni, mutta...
Tapasin sattumalta erään tutun kautta erään toisen tyttösen, jonka kanssa jutustelimme niitä näitä. Noh, nyt on sitten paljastunut, että tämä toinenkin olisi syvemmin kiinnostunut minusta.
Oikein mukava tyttönen hänkin. Uskovainen, ujohko ja erittäin sievä. Hän on kotoisin toisesta naapurikaupungista, mutta opiskelee kaukana.
Sen verran tunnen molempia, että ovat todellakin erilaisia, kuin muut tuntemani naispuoliset, jotka kierrän hyvinkin kaukaa.
He ovat myös keskenään erilaisia. Toinen enempi menevä, sosiaalisempi ja joskus baareissa käyvä, toinen enempi kotona viihtyvä ja yksinäisempi.
Miksi käy näin, että on pitkiä aikoja jolloin on yksin ja haluaisi jonkun siihen rinnalle ja sitten yhtäkkiä niitä tunkee ovista ja ikkunoista? Miksei vaan voisi olla yhtä ihmistä?
En ole antanut viellä kenenkään ymmärtää mitään, mutta voi olla että tilanne ainakin toisen osalta on jo niin pitkällä, että voi sattua.
Oikeastaan haluaisin enempi olla tämän toisen kanssa kaveri, mutta se ei enää onnistu kun toinen on lääpällään.
Sitten viellä sekin, että olen liian kiltti. En osaa sanoa ei vaikka tiedän, että sen ein sanominen satuttaa lopulta vähemmin kuin se että pelailisin näiden ihmisten tunteilla.
Molemmat luulee/tietää, että olen yksinäinen ja enhän voi ruveta salaa tapailemaan molempia vuoroon. Mutta, mutta silti haluaisin tutustua paremmin molempiin ihmisiin.
Itselläni ei suurempia tunteita viellä ole kumpaankaan suuntaan, mutta toiseen olisi helppo ihastua, mutta toisen kanssa olisi helppo olla noin muuten, kun ystäviä ja menemistä saisi varmasti.
Toivottavasti joku elämää kokeneempi jaksoi lukea ja osaa antaa jotain kommenttia ja kenties neuvon tapaista... tai jotain.
No niin ja mitähän nyt sitten pitäs tehä?
23
733
Vastaukset
- ei mulla
mitään ei-typerää neuvoa ole antaa, mutta haluan vain todeta, että olen pirun kateellinen. Sulla on käsissäsi ns. positiivinen ongelma, älä sössi nyt pahasti.
- sanottu,
moni olisi mielellään samassa tilanteessa
- sinun...
valituksia ennenkin lukeneena sanon että ota se ujo uskovainen. Ne on aina parhaita, ku puhutaan luotettavuudesta.
- koskaan
tuntea mitään sitä ujoa uskovaista kohtaan, niin siinähän sitten kituuttelee...
- Enrique_Lister
No luotettavuus kuuluu molempien hyveisiin. Siintä ei homma ole kiinni.
Mä jaksan lukee aina sun tekstit. Kerkesin jo vähä ihmetelläkin, että mihinkä oot häipyny, mut sähän oot ollu asialla ja niin sitä pitääkin.
Mut, mä kyllä sanoisin, että sanot nyt sille josta olet vähemmän kiinnostunu, että sä haluat tutustua siihen vain kaverina, ja sanot sit sille toiselle, että sul on naispuolisia kavereita, ni sillohan sä et anna pakkeja kenellekään?
Vai ootko sä molempia jo painanu? Vai kumpaakaan?- Enrique_Lister
En ole pannu kumpaakaan, enkä tule ihan heti panemaankaan, mutta hyvä neuvo ja kiitos siintä.
- kaveruutta
jos toinen on lääpällään, tai sillähän siitä ainakin pääsee eroon, pikaisesti ja polttaa sillat takanaan...
paluuta ei ole, jos toisen kanssa ei tärppääkään - pitää
edes paikkaansa - siihenkin tottuu jos makaa vattallansa - oletko kokeillut
- aatteen
Enrique_Lister kirjoitti:
En ole pannu kumpaakaan, enkä tule ihan heti panemaankaan, mutta hyvä neuvo ja kiitos siintä.
mies; tosin jos valitsisit toisen, voisit sitä harrastaakin, mikä estää
- Enrique_Lister
kaveruutta kirjoitti:
jos toinen on lääpällään, tai sillähän siitä ainakin pääsee eroon, pikaisesti ja polttaa sillat takanaan...
paluuta ei ole, jos toisen kanssa ei tärppääkäänHyvä huomio.
kaveruutta kirjoitti:
jos toinen on lääpällään, tai sillähän siitä ainakin pääsee eroon, pikaisesti ja polttaa sillat takanaan...
paluuta ei ole, jos toisen kanssa ei tärppääkäänettä jos ei sitä ei:tä pysty suoraan sanoo, ni kaveruuden ehdottaminen on sellanen pehmeä lasku. Mutta oikeessa säkin olet.
pitää kirjoitti:
edes paikkaansa - siihenkin tottuu jos makaa vattallansa - oletko kokeillut
Olen kokeillut. Jos sitä puukkoa ei sinne selkään lyödäkään, ni hetki siinäkin menee, että siihen taas tottuu.
'mikä ristus ny on ku ei aharista'
- mies.
voi ottaa riskejä, vaikka eihän se tilaisuus välttämättä toistu, tosiaan, jos asut jossain korvessa
- Enrique_Lister
Vaan paljon on pelissä. Olisi niin helppoa, jos olisi oma kaverikunta ennestään. Jos valitsisi väärin, niin ei putoaisi tyhjän päälle ja jäisi taas totaalisen yksin.
- kiinnostunu,
Enrique_Lister kirjoitti:
Vaan paljon on pelissä. Olisi niin helppoa, jos olisi oma kaverikunta ennestään. Jos valitsisi väärin, niin ei putoaisi tyhjän päälle ja jäisi taas totaalisen yksin.
sehän on vaan kiinni siitä, haluatko kumpaakaan tai kumpaa edes enemmän
- vikaa...?
Enrique_Lister kirjoitti:
Vaan paljon on pelissä. Olisi niin helppoa, jos olisi oma kaverikunta ennestään. Jos valitsisi väärin, niin ei putoaisi tyhjän päälle ja jäisi taas totaalisen yksin.
yksinolemisessa muka on? Pitääkö olla joku vain sosiaalisten paineiden vuoksi? Heikkoa...
- selvä.
kummanlaisen haluat ja olisiko mitään mahdollisuutta tutustua toisaalla opiskelevaan, minne se päätyy, kun opinnot päättyy;
oletko itse jymähtänyt sinne missä olet vai lähdössä naisen perään jonnekin. - firerose
"kakkua ei voi syödä ja säästää yhtä aikaa" pitää valita jompi kumpi ja mennä riskillä..
Kuuntele sydäntäs tai järkeäs...pistä vaakakuppiin ne seikat,jotka painaa eniten ja sen mukaan sitten.. :)Jossain määrin pakko olla myös itsekäs,koska siinä on kyse myös sun elämästä ja valinnoista,mielistelyllä satutat enemmän kuin olemalla rehti.
Kenenkään kanssa ei minusta pidä alkaa olemaan,vain siksi et toinen on ihastunut suhun..ei sellasta kannata kertakaikkiaan aloittaa.Päättyy hyvin pian huonosti. :( Ole vapaa. Kerro olevasi sellainen. Älä murehdi turhia. Jos alat diggaamaan niin sitten diggaat. Ole senkin suhteen rehellinen.
Sä elät jo tulevaisuudessa selvästi liikaa. Elä siinä mitä on: Sä oot vapaa, niin on hekin. Vapaat ihmiset käyttäytyy vapaiden ihmisten lailla; menee ja tekee, kiinnostuu jos kiinnostuu. Hyvä ei käytä hyväkseen vaikka etsiikin toisesta asioita ja ottaa vastaan sen mitä tarjotaan ja mitä haluaa ottaa.
Eli vastusta pikkasen enemmän mitään suhdetouhua, silleen se on helpompi olla moneen suuntaan "plussalla". Jos sitä kysytään niin teroita että suhde kanssasi on täysin mahdollinen etkä näe mitään syytä miksi hän tai joku muu ei kelpaisi... mutta älä myöskään ole heti myyty. Tutustutaan rauhassa jos vaikuttaa kiinnostuneelta... eihän kumpikaan halua pettyä?
Jotain tämmöistä asennetta suosittelisin. Sä vaikutat tosiaan menevän heti varsin pitkälle ajatuksissas. Turhaan.- Serpico
Hei! Luin kirjoituksesi kaksi kertaa. Ensiksi haluaisin sanoa, että päinvastoin kuin koet, nyt menee vahvasti. Et ole vain tottunut päätöksiin :)
Se mitä ihmettelet on elämän mekaniikkaa. Olet kiinni elämässä! En tiedä onko se ihan yleinen sääntö, mutta se on minun kokemukseni, että asiat menevät elämässä juuri noin: välillä sinulla ei ole ketään, sitten sinulla on valinnanvaikeus. Monet muutkin asiat elämässä tulevat porukassa. Vaikeudetkin tulevat yhtäaikaa ja kasautumalla. Vastaavasti, kun asiat menevät hyvin, ne alkavat mennä hyvin usealla alueella.
Luulen että se johtuu siitä, että elämä on testi. Meidän kuuluu tehdä valintoja ja päätöksiä ja katsoa miten käy.
Samoin on totta, että on vaikea löytää uutta jos ei repäise itseään entisestä irti. Tai voi tietysti, mutta on äärimmäisen repivää elää samaan aikaan menneessä ja nykyisessä. Tunnelämä on niin kovilla, ettei sitä moni kestä.
Tiedän että valinta on vaikeaa. Mieluiten antaisi päätöksen jollekin toiselle. Tai antaisi ajan ja sattumusten selvittää asian. Tiedän. Kiltteys mistä puhut, ei ole ehkä kiltteyttä. Se on varovaisuutta.
Tämä testi testaa sinun kypsyyttä valintaan. Sinun kannattaa kuunnella itseäsi. Tapailla kumpaakin ja kysyä itseltäsi mikä on sinulle tärkeintä. Ja vaikka että jos sattuma ratkaisisi, niin minkälaisen toivoisit tuon sattuman olevan. Kysy itseltäsi mihin suuntaan olet menossa. Mieti kumpi noista on menossa kanssasi samaan suuntaan. Kumpi ilahduttaa sinua enemmän ja kumpaa sinä ilahdutat. Sopeudu, mutta älä muokkaa itseäsi muiden ihmisten mukaan. Sinut on tehty sinuksi. Useimmat naiset pitävät vahvojen päätösten miehistä. Ei paineita. Opi tuntemaan itseäsi. Tsemppiä! jos haluat olla yksin... heittäydy epätoivoseks. Se on jotenki kiinni siitä asenteesta millä on liikenteessä..
Kerrot miltä susta tuntuu, et voi luvata mitään kenellekään, mut kavereita vois olla... Ei oo väärin olla lupaamatta mitään kuhan pelaa avoimin kortein. Itte kannattasin sitä jonka kaa on helppo olla noin muuten.
Elä hättäile istu mättäälle ja anna hevosen murehtia tuommosta ku sillä on suurempi pää, keskity sinä vaan elämään.- Asiasta.huvittunut
Tuo, mitä kutsut kiltteydeksi, ei ole kiltteyttä vaan selkärangattomuutta. Selkärangaton ihminen ei uskalla tehdä valintoja, koska pelkää niiden seurauksia.
Mieti mitä haluat. Sitten mieti, mitä näillä ehdokkailla on sinulle tarjota. Sitten tee päätöksesi pelkäämättä seurauksia. Nuorella on aikaa tehdä virheitäkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 62998
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla323937- 61812
- 55703
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k96613- 25602
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai46591- 57590
- 79564
- 67560