Hei.
Kirjoitin tänne noin kaksi kuukautta sitten, kun sain tietää vanhemmiltani, että he suunnittelevat eroa. Siinä vaiheessa he eivät olleet kuitenkaan toimineet asian hyväksi oikein mitenkään, kertoivat vain tilanteen, ja kertoivat että aikovat käydä parisuhdeterapeutilla.
Eilen ja minä siskoni saimme kuulla todella ikäviä ja ennen kaikkea yllättäviä uutisia. Isäni muuttaa kuun vaihteessa pois kodistamme, hän on jo vuokrannut rivitaloasunnon.
Olen aivan ällikällä lyöty. En voi ymmärtää tätä. Yhtäkkiä vain ilmoitetaan, että isä muuttaa pois kotoa kahden viikon sisällä. Miten näin voi käydä? Tätä on vaikeaa ymmärtää.
Tiedän, että äidillä ja isällä on ollut jo pidemmän aikaa hankalaa, mutta tämä on kyllä niin äkillinen ja suuri muutos, että huhh.
Äitini ei tahtoisi erota tai noudattaa mitään asumuseroja, mutta hänen on pakon edessä täytynyt tyytyä tähän tilanteeseen. Isä on sanonut, ettei enää rakasta äitiä niinkuin vaimoa tulisi rakastaa. Äiti on tästä todella loukkaantunut, eikä tahdo itsekään elää missään kulissi-avioliitossa. Mutta äiti tahtoisi edelleen yrittää ja selvittäää asioita - isä silti ei.
Mitä nyt? Miten tähän pitäisi suhtautua? Tämä on kamalaa. Miten arki jatkuu tästä? Miten se edes voisi jatkua? Kaikki tulee muuttumaan, kun isä pakkaa kamansa ja astuu ovesta ulos.
Eropapereita ei olla vielä laitettu matkaan, mutta äiti ja isä kumpikin antavat sen kuvan että ei tässä enää toivoa ole. Ei rakkautta - ei avioliittoa.
Hitto, iso talo ja kaksi koiraa, velat ja iso tontti. Ja isä lähtee noin vain. Ja mikä suru äidille jää? En tiedä miten hän voi jaksaa.
Olen hukassa.
Kirjoitin tänne noin kaksi kuukautta sitten, kun sain tietää vanhemmiltani, että he suunnittelevat eroa. Siinä vaiheessa he eivät olleet kuitenkaan toimineet asian hyväksi oikein mitenkään, kertoivat vain tilanteen, ja kertoivat että aikovat käydä parisuhdeterapeutilla.
Eilen ja minä siskoni saimme kuulla todella ikäviä ja ennen kaikkea yllättäviä uutisia. Isäni muuttaa kuun vaihteessa pois kodistamme, hän on jo vuokrannut rivitaloasunnon.
Olen aivan ällikällä lyöty. En voi ymmärtää tätä. Yhtäkkiä vain ilmoitetaan, että isä muuttaa pois kotoa kahden viikon sisällä. Miten näin voi käydä? Tätä on vaikeaa ymmärtää.
Tiedän, että äidillä ja isällä on ollut jo pidemmän aikaa hankalaa, mutta tämä on kyllä niin äkillinen ja suuri muutos, että huhh.
Äitini ei tahtoisi erota tai noudattaa mitään asumuseroja, mutta hänen on pakon edessä täytynyt tyytyä tähän tilanteeseen. Isä on sanonut, ettei enää rakasta äitiä niinkuin vaimoa tulisi rakastaa. Äiti on tästä todella loukkaantunut, eikä tahdo itsekään elää missään kulissi-avioliitossa. Mutta äiti tahtoisi edelleen yrittää ja selvittäää asioita - isä silti ei.
Mitä nyt? Miten tähän pitäisi suhtautua? Tämä on kamalaa. Miten arki jatkuu tästä? Miten se edes voisi jatkua? Kaikki tulee muuttumaan, kun isä pakkaa kamansa ja astuu ovesta ulos.
Eropapereita ei olla vielä laitettu matkaan, mutta äiti ja isä kumpikin antavat sen kuvan että ei tässä enää toivoa ole. Ei rakkautta - ei avioliittoa.
Hitto, iso talo ja kaksi koiraa, velat ja iso tontti. Ja isä lähtee noin vain. Ja mikä suru äidille jää? En tiedä miten hän voi jaksaa.
Olen hukassa.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Vanhempasi ovat aikuisia ihmisiä ja selviävät kyllä. Sinulla on oma elämä edessäsi, älä murehdi liiaksi vanhempiesi elämää. Yritä muistaa, että isän muutto on vain vanhempiesi välinen asia. Tietenkin se tuntuu pahalta myös teistä lapsista (ja äidistäsi), mutta se ei ole suunnattu sinua vastaan.
Raha-asiat vanhempasi pystyvät kyllä selvittämään. Äläkä vain ryhdy äidillesi ystävättäreksi/terapeutiksi kun hänellä on vaikeaa. Sekään ei ole sinun asiasi. Äidilläsi on varmasti oman ikäisiään ystävättäriä, tai sitten hän voi hakea ammattiapua. Omaa lasta ei saa kuormittaa aikuisten asioilla.
ehkä sinusta nyt tuntuu siltä,mutta asiat kyllä selkiytyy.Älä murehdi liikaa.Asiaan et voi itse vaikuttaa eikä syy ole lapsien.Vanhempasi saavat itse selvittää asiansa.Keskity sinä omaan elämääsi,kouluun ym...Muuten äitisikin voisi ajatella itseään ja omaa tulevaisuuttaan ilman isääsi.SAmalla näyttä teille lapsille että pärjää!Jostain syystä me naiset pärjäämme aina.(Sanon tämän itse saman kokeneena).UUsi alku tuo uusia mahdollisuuksia!Ei kannata roikkua vanhassa jossa mies selkeästi haluaa pois.Usein heillä on jo toinen katsottuna!
Hei!
Minullakin kaksi nuorta kotona ja avioero menossa. Kuulimme kaikki kolme asiasta, siis isän erohaluista ja hänen uudesta ystävästään parin päivän sisällä noin puoli vuotta sitten. Voit arvata että se oli myös meille kova yllätys ja kaikki olimme tosi surullisia ja järkyttyneitä.
Mutta näin puolen vuoden jälkeen voin sanoa sinulle että ehkä näin sittenkin on parempi kuin
jos toinen voisi huonosti avioliitossa. Ja näyttää siltä että lapset saavat nyt paljon enemmän aikaa isältään kuin ennen ja erilaista
aikaa. Ja ehkä myös minulta erilaista aikaa.
Tulee keskusteltua paljon syvällisemmin asioista!
Ja sinun tulee nyt keskittyä omaan elämääsi, kuten sanottu elämä ei lopu tähän vaan jatkuu
ja tulee uusia asioita!!
Vanhempasi todellakin selvittävät omat asiansa
keskenään, myös ne taloudelliset, eivät varmasti
halua että sinä murehdit niitä.
Yritä jaksaa eteenpäin ja ajatella positiivisia
asioita elämässäsi.
Eräs Äiti
Mutta tiedä se, että varmasti isäsikin asiaa suree ja on murtunut. Joskus vain, varsinkin isät, eivät halua sitä surua lapsilleen näyttää - lieneekö etteivät halua rasittaa. Ja olivathan he tosiaan tehneet paljonkin sen eteen, että tilanteen olisi saanut lopetettua; käyneet pariterapiassa jne. Se vain ei ollut tarpeeksi.
Ja mitenkö sinun pitää suhtautua? En tiedä... Mutta ehkä sinullekin on oikeus surea tätä muutosta ja suhtautua siten kuten tunnet. Pyri tukemaan äitiäsi ja isääsi, mutta älä ota heidän surusta itsellesi taakkaa - se ei ole sinun tehtäväsi ja vastuullasi. Ehkä eniten äitiä ja isääsi auttaisi se, että itsekin nyt saat käsitellä asian rauhassa. He ovat asiaa ehtineet jo jonkin aikaa käsittelemäänkin vaikka eivät virallisesti olleet eronneet ja vielä on matkaa edessä, mutta kyllä se siitä sitten aikanaan.
Mutta tosiaan, heidän parisuhteensa päättyi, tuskin kumpikaan sitä halusi, mutta näin kävi. Mutta teitä lapsiahan he rakastavat ihan yhtä paljon kuin aina ja pyrkikää kukin tahollane säilyttämään se vanhemman ja lapsen suhde.
Velat kyllä vanhemmat yhdessä jakavat ja muut sellaiset. Joten älä niistä huolta kanna. Arki tulee jokatapauksessa jatkumaan, ei huolta siitä. Totuttelua muutos vaatii, mutta siitä se lähtee.
Jaksamista sinne nyt kaikille tahoille.
Kiitos kaikille jotka vastasivat viestiini.
Ajatukset vain ovat aika hukassa silti. Tiedän, että ei isäkään tahtonut tätä, niin hän on äidille ja meille tyttärille kertonut, mutta tuntuu että hän ei silti ole yrittänyt tarpeeksi asian (äidin ja isän suhteen)eteen.
Isä ja äiti ovat olleen naimisissa lähes 25 vuotta, niin tuntuu kamalalta, kun isästäni ei huomaa tippaakaan surua tai yrittämisen tahtoa. Hän vain menee paikasta A paikkaan B, suorittaa ja toteuttaa milloin mitäkin, ei nouse puolustamaan omaa kantaansa ja ottaa äidiltä kaiken vastaan - hän on vain passiivinen, jopa hieman marttyyrimainen, ja ikäänkuin jo lähdössä mielihyvin.
Äiti kuuli isältä noin 6 kk sitten, että isä ei ole onnellinen heidän avioliitossaan, ja että isä ei tiedä rakastaako äitiä. Isä oli siinä vaiheessa miettinyt heidän suhteensa tulevaisuutta jo aika kauan. Siitä kaikki sitten lähti: isästä tuli etäinen, passiivinen ja yhtäkkiä töissäkin hän rupesi olemaan joka ilta vain myöhempään ja myöhempään. Nyt puoli vuotta myöhemmin äitini kärsii kun ei saa rakkautta, aikaa eikä läheisyyttä mieheltään. Itseasiassa äitini ei saa mitään enää, vain suruja ja yksinäisiä iltoja. Vähän kuten minä ja siskonikin. Eli siinä mielessä ymmärrän kyllä, että näin oli kai tapahduttava..
Ärsyttää, kun isä on viime päivinä hääräillyt uudella asunnollaan. Hän tulee kotiin, hakee täältä tavaroita ja lähtee uudelle asunnolleen hymysuin. En tiedä kuvittelenko vain, mutta vaikuttaa, kuin hän olisi onnellinen tästä kaikesta; perheen, vaimon ja kodin jättämisestä. Tai ehkä hän ei sitten vain tahdo näyttää oikeita tunteitaan, ja esittää meille pirteää? Aina hän on vähän ollut sisäänpäinsuuntautunut, kun on kyse tunteista.
Enää pari viikkoa, niin isä ei enää asu talossamme. Pelottaa tulevaisuus. Emme ole isäni kanssa oikeastaan olleet tähänkään asti kovinkaan läheisiä, niin voiko tilanne MITENKÄÄN mennä parempaan sen jälkeen kun hän muuttaa pois? Tähänkin asti hänen työpäivänsä ovat olleet tosi pitkiä (yksityisyrittäjä kun on, mutta uskon silti että hän joskus hakemalla hakee itselleen töitä jottei tarvitsisi olla kotona..), niin miten nyt minulle ja pikkusiskolleni muka löytyisi entistä enemmän, tai edes saman verran kuin nyt, aikaa? Ähhh, tämä on niin kummallista ja surullista.
Äiti epäilee, että isällä on toinen nainen. Äitini on sitä kysynytkin isältä, mutta toistaiseksi isäni ei ole myöntänyt toista naista - ei isä silti ole antanut mitään muitakaan selityksiä näille tapahtumille.
Äidin mukaan, isä ei tiedä tällä hetkellä juuri mitään. Hän ei tiedä miksi se "kipinä" on kadonnut, isä ei tiedä tahtooko jäädä tänne, isä ei tiedä tahtooko muuttaa, isä ei tiedä rakastaako vaiko eikö.. Hän ei tiedä mitään! Eli senkin takia jo äitini hermo on palanut monet kerrat.
En tiedä, kai tästä noustaan ja selvitään. On vain niin surullista kun äiti suree tilannetta, ja itseänikin epäilyttää tulevat ajat ja kaikki muutokset.
Ja ihmetyttää, että mikä on muuttanut isän tässä parin vuoden aikana näin radikaalisti? Mitä on voinut tapahtua? Hän ei ole ennen ollut tällainen passiivinen ja kylmä haihattelija, joka ei tiedä mitään. Hän on ennen ollut niin looginen ja järkevä teoissaan, ja on aina osoittanut rakakutensa äidille. En siis voi ymmärtää, että mitä on tapahtunut, että tähän on tultu..
Ja ajattelin vielä kertoa, että minä olen pian 18-vuotias ja pikkusiskoni 14-vuotias.
hienosti kirjoitettua, ollakseen noin nuoren ihmisen näppikseltä. Hyvin tunnut tietävän äitisi tuntemukset, isäsi mielenliikeistä et kuitenkaan näytä tietävän mitään. Ei kai vaan äitisi jaa omaa taakkaansa osaksi lastensa kannettavaksi, se on tosi epäreilua lapsia kohtaan.
Uskon isäsi valmistelleen ajatuksissaan lähtöään jo pidemmän aikaa, hän on vaan odottanut teidän kasvavan niin vanhoiksi, että näkee teidän pärjäävän ilman hänen jatkuvaa läsnäoloaan.
miksi tähän on tultu!Se on vanhempiesi päänsärky.Kuulostaa siltä että isäsi on miettinyt asian jo valmiiksi ja vielä todennäköisin syy on toinen nainen,vaikkei hän sitä tässävaiheessa sanokkaan.Katse eteenpäin,elämä odottaa....
Kirjoitat kuinka etäinen isäsi on teille tytöille aika tyypillistä miehille olla isä tyttärille. Yksityisyrittäjä isäsi niiinpä kokemuksella voin sanoa ,et mutsis on onnellinen kunhan arki koettaa ja huomaa kuin yksin on ollut 25v.suhteessa ja nyt voi ajatella elämäänsä toisin. äitisi kyllä pärjää älä sure liikaa ,älä ota vanhempien eroa pahana asiana ,sinulla on tulevaisuus edessä ja eroasia nuorena immeisenä ei ole hyvä asia pohdittavaa. Kyllä arki tuo ilon äitisi elämään ja teidän nuorien neitien.ja isäsi vielä huomaa ,kuin fiksuja neitejä te olette.ja silloin tulee kyyneleet myös hänelle, jos nyt hyräilee.
Taidat nyt ottaa murheita ihan liikaa omalle kontollesi. Vanhempiesi avioero oli täysin heidän päätöksensä kuten pitääkin. Eihän isäsi "noin vain" lähde, jos teille lapsillekin on asiasta kerrottu noin paljon taustoja. Eikö ne ole ihan ymmärrettäviä? Kun isäsi ei rakasta äitiäsi niin kuin vaimoa kuuluisi hänen mielestään rakastaa, on hyvä, että erotaan. Eikä vaan jäädä kämppiksiksi. Isäsi ja sinun (sekä siskosi) välit voivat jopa parantua nykyisestä. On niin helppoa jäädä etäiseksi asuttaessa saman katon alla. Kun kohdataan kahdenkesken, niin isä/lapsi -suhde saattaa saada uusia ulottuvuuksia. Teillä kaikilla on mahdollisuus johonkin uuteen, parempaan.
Itse olen seurannut yhtä eipäs-juupas -eroa jo vuoden verran. Ollaan yhdessä eikä sittenkään ja taas vähän. Tämä on mielestäni erittäin kuluttavaa ja kaameaa lasten(kin) kannalta.
Ystäväni isä lähti aikoinaan lauantaina ostamaan kioskille tupakkaa, eikä ikinä palannut! Muutti Ruotsiin ja sinne jäi. Ystäväni äidille soitti maanantaina, ettei tule enää kotia. Ystäväni ei sen jälkeen enää nähnyt isäänsä ollenkaan.
Lopuksi lempi mottoni: Kaikki järjestyy, kun järjestetään.