Olemme olleet kolmisen vuotta yhdessä. Mieheni kertoi aikanaan miten hän kaipaa hyvää seksiä, puhumista, oman kumppanin kanssa harrastamista yms. Ajattelin, että voi että, nyt onnisti!
Alussa seksi oli kivaa ja tietysti uutta ihmetellessä. Sitten huomasin, että hänellä kyllä seisoi ja hän sen toi julki, mutta minä olis se joka oli aktiivinen ja viihdytti häntä. Minä jäin yleensä aina "ilman". Kun yritin puhua asiasta niin hän meni vielä enemmän jumiin. Kun en puhunut, niin kaikki oli ennallaan ja sama jatkui...kunnes seksielämämme hiljeni, minä synkkenin ja sitä rataa...
Koin sen olevan ongelma ja pyysin hakemaan apua, yritn jutella, hän eei vain osannut vastata mitään. Kertoi, että on harrastanut yhden illan juttuja aikaisemmin ja mennyt taas sitten kotiin häntä koipien välissä. Elänyt näin vuosikymmenet. Olen minäkin pettänyt exääni, mutta en koe tällä hetkellä sihen tarvetta, koska haluaisin tahdä hyviä ja ihania asioita miheni kanssa ja toki ikä tekee tehtävänsä. Olemme aikuisia, isojen lapsien vanhempia. Nuorempana jaksoi tehdä tyhmiäkin juttuja!
On ollut naisellisuudelle aika iso kolaus, kun miestä ei kiinosta edes yrittää. Muuten meillä menee ihan ok, olemme enemmänkin kuin kaverit. Juttelemme niitä näitä ja harrastamme, mutta ei mies ajatuksiaan kunnolla pura minulle. En siis opi häntä tuntemaankaan kunnolla. Minä kyllä kerron ja yritän saada hänet mukaan juttuihin.
Tiedän kyllä, että parisuhde on kahden kauppa. Ei toista voi yksin ongelmista syyttää. Olen miettinyt pääni puhki ja olen käyttänyt siihen asiantuntijan apuakin. He ovat sitä mieltä, ettei toista voi yrittää muuttaa kuin pienessä osassa ja silloinkin, jos toinen näkee itse siihen olevan tarvetta. Sen vuoksi se tuntuukin niin raivostuttavalle, että eikö mieheni näe tarvetta muutokselle ja eikö hän pekää, että olemme pian avioeron kynnyksellä!? Ainoa asia mitä hän saa sanottua, on se miten vaikeaa hänellä oli lapsena, oli vaativa ja arvosteleva isä. Hän on äitinsä kasvattama poika, vanhin. Ja toinen on, että miten häntä on aina mollattu ja hänen syykseen laitettu kaikki edellisessä avioliitossa. Tuntuu vain ihmeelliselle, että miten ihmeessä hän nytkin kokee niin! En ole todellakaan vaatinut häneltä mitään ihmeellistä. En naputa harrastuksista, en vessan kansista, en sukista tai mistään. Olen itse toimiva ja osaava, en jaksa rueta noista pienistä asioista. Mutta mielestäni seksielämä ja puhuminen ovat tärkeimmät asiat parisuhteessa. Ymmärrän,jos jollekin ei ole, mutta silloin han se täytyy tuoda julki. Kärsin niiden puutteesta ja se tekee minusta vanhemman ja tylsemmän...
Jos jollakin on samoja kokemuksia, niin vastailkaa!! Olen aikaisemmin toittunut sihen, että olen kyllä ollut "kuulema" hyvä seksissä ja että osaan huomioida kumppanini. Osaan puhua ja näyttää tunteeni. Monessa muussa en varmaan olekaan niin hyvä! Villasukkien kutominen ja pullan paisto ei kiinnosta, mutta ruokaa teen jos vaikka minkälaista. Pidän itsestäni huolta ja käyn töissä. Minulla on paljon ystäviä, en siis mikään erokkakaan. Pidän kotona touhuamisesta, mutta olen niin yksin tässä parisuhteessa.. Tiedän, että minulla olisi ottajia ja miehinikin on mukavan näköinen aikuinen mies.
Kertokaa kokemuksia. En kaipaa herjaa enkä sääliä, vaan aikuisten kokemuksia. Onhan ihmisellä tarve tulla ymmärretyksi ja kuulluksi. Ei epätietoisuudessa voi kauan elää...
Alussa seksi oli kivaa ja tietysti uutta ihmetellessä. Sitten huomasin, että hänellä kyllä seisoi ja hän sen toi julki, mutta minä olis se joka oli aktiivinen ja viihdytti häntä. Minä jäin yleensä aina "ilman". Kun yritin puhua asiasta niin hän meni vielä enemmän jumiin. Kun en puhunut, niin kaikki oli ennallaan ja sama jatkui...kunnes seksielämämme hiljeni, minä synkkenin ja sitä rataa...
Koin sen olevan ongelma ja pyysin hakemaan apua, yritn jutella, hän eei vain osannut vastata mitään. Kertoi, että on harrastanut yhden illan juttuja aikaisemmin ja mennyt taas sitten kotiin häntä koipien välissä. Elänyt näin vuosikymmenet. Olen minäkin pettänyt exääni, mutta en koe tällä hetkellä sihen tarvetta, koska haluaisin tahdä hyviä ja ihania asioita miheni kanssa ja toki ikä tekee tehtävänsä. Olemme aikuisia, isojen lapsien vanhempia. Nuorempana jaksoi tehdä tyhmiäkin juttuja!
On ollut naisellisuudelle aika iso kolaus, kun miestä ei kiinosta edes yrittää. Muuten meillä menee ihan ok, olemme enemmänkin kuin kaverit. Juttelemme niitä näitä ja harrastamme, mutta ei mies ajatuksiaan kunnolla pura minulle. En siis opi häntä tuntemaankaan kunnolla. Minä kyllä kerron ja yritän saada hänet mukaan juttuihin.
Tiedän kyllä, että parisuhde on kahden kauppa. Ei toista voi yksin ongelmista syyttää. Olen miettinyt pääni puhki ja olen käyttänyt siihen asiantuntijan apuakin. He ovat sitä mieltä, ettei toista voi yrittää muuttaa kuin pienessä osassa ja silloinkin, jos toinen näkee itse siihen olevan tarvetta. Sen vuoksi se tuntuukin niin raivostuttavalle, että eikö mieheni näe tarvetta muutokselle ja eikö hän pekää, että olemme pian avioeron kynnyksellä!? Ainoa asia mitä hän saa sanottua, on se miten vaikeaa hänellä oli lapsena, oli vaativa ja arvosteleva isä. Hän on äitinsä kasvattama poika, vanhin. Ja toinen on, että miten häntä on aina mollattu ja hänen syykseen laitettu kaikki edellisessä avioliitossa. Tuntuu vain ihmeelliselle, että miten ihmeessä hän nytkin kokee niin! En ole todellakaan vaatinut häneltä mitään ihmeellistä. En naputa harrastuksista, en vessan kansista, en sukista tai mistään. Olen itse toimiva ja osaava, en jaksa rueta noista pienistä asioista. Mutta mielestäni seksielämä ja puhuminen ovat tärkeimmät asiat parisuhteessa. Ymmärrän,jos jollekin ei ole, mutta silloin han se täytyy tuoda julki. Kärsin niiden puutteesta ja se tekee minusta vanhemman ja tylsemmän...
Jos jollakin on samoja kokemuksia, niin vastailkaa!! Olen aikaisemmin toittunut sihen, että olen kyllä ollut "kuulema" hyvä seksissä ja että osaan huomioida kumppanini. Osaan puhua ja näyttää tunteeni. Monessa muussa en varmaan olekaan niin hyvä! Villasukkien kutominen ja pullan paisto ei kiinnosta, mutta ruokaa teen jos vaikka minkälaista. Pidän itsestäni huolta ja käyn töissä. Minulla on paljon ystäviä, en siis mikään erokkakaan. Pidän kotona touhuamisesta, mutta olen niin yksin tässä parisuhteessa.. Tiedän, että minulla olisi ottajia ja miehinikin on mukavan näköinen aikuinen mies.
Kertokaa kokemuksia. En kaipaa herjaa enkä sääliä, vaan aikuisten kokemuksia. Onhan ihmisellä tarve tulla ymmärretyksi ja kuulluksi. Ei epätietoisuudessa voi kauan elää...
Vastaukset 2
Vanhimmat
Parisuhde on kahden kauppa. Ei riitä, että olet hyvä seksissä, osaat huomioida kumppanisi jne. ellei hän tee niin myös. Kun olette "vain" kavereita, niin miksi ette samantien voisi erotakin? Vielä jokunen vuosi sitten ohjeistin ihmisiä jaksamaan ja yrittämään. Sinnittelemään. Nyt huomaan että aivan turhan takia. Parisuhteen pitäisi olla sellainen, että siitä saa voimaa eikä sellainen, että se vie kaikki voimat.
Kiitos kommentista. Olen ihan samaa mieltä, että kyllä se aika pian näyttää mihin parisuhde menee. En tarkoita, että jos olen hyvä seksissä, niin se riittää. Arvostan tietysti muutakin elämää! Juuri tänään viimeksi olen yrittänyt keskustella miehen kanssa, mutta eipähän tuolta kaksinaisia vastauksia tule kysymyksiini. Näyttää, että vapaaehtoisesti ei tapahdu mitään. En kuulu niihin naisiin, jotaka nauttivat komentelusta ja saavat tyydytyksen, kun mies tanssii heidän pillin mukaan. Kyllä tällä iällä (n.40) pitää asioiden vaan mennä omalla painollaan ja sen kummemmin vatvomatta. Tasaväkisyys, rentous, vapaaehtoisuus...siinäpä sitä. Kyllä tämä voimia vie! Luulin, että saisin tukijan ja aikuisen kumppanin, mutta olenkin ollut itse huoltamassa kaikkea. Olenko sitten henkisesti liian voimakas nainen, että tallaan hänet lyttyyn... En tiedä, mutta ainakin rehellinen olen ja omasta mielestäni haaveet hyvin realistiset. En jaksa tätä kauaa, pakko jokin ratkaisu tehdä. Oman ja toisen lapsien reagtiot harmittavat. Ei tahtoisi heille mielipahaa. Mutta lasten vuoksi parisuhteessa oleminen on väärin. Väärä malli. Mutta asioilla on taipumus järjestyä! Aurinkoista kevättä odotellen..