Luulen että tämä nainen jota nyt tapailen on erittäin ihastunut muhun. Hän on todella kiltti ja hyvä luonteeltaan sekä erittäin suostuvainen sängyssä. Hän ei yritä (ainakaan vielä) sitoa mua mitenkään, mutta on toki innokas tapaamaan.
Ongelmani on, että itselläni ei ole kovin voimakkaita romanttisia tunteita häntä kohtaan. Kiihotun hänestä ja pidän kuin hyvästä ystävästä, mutta en voi rakastaa. Mun käy hieman sääliksi häntä, enkä tahdo olla ilkeä tai satuttaa häntä. Olen parikymppinen, enkä usko että kukaan on koskaan pitänyt musta näin paljoa ja olen itsekin aika yksinäinen...
Jos katkaisen välit, niin molemmat olemme sen jälkeen taas yksin. Jos taas jatkan, hänen tunteensa luultavasti kasvavat vielä voimakkaammiksi, jolloin tuleva ero sattuu entistä enemmän. Toisaalta, voihan käydä niinkin, että hän tajuaa ettei mussa olekaan mitään erikoista, eikä ero enää satukaan niin paljoa.
Jotenkin musta on alkanut tuntua, ettei sellaisen tarinoista tutun todellisen rakkauden etsiminen ole kovin realistista. Ehkä pitää tyytyä vähempään? Mä olen kuitenkin ollut aika onnellinen ja rentoutunut, kun on ollut.....joku(!) jonka kanssa voi vaan olla, vaikken olekaan ollut tosi rakastunut.
Onko tämä kuitenkin väärin?
Ongelmani on, että itselläni ei ole kovin voimakkaita romanttisia tunteita häntä kohtaan. Kiihotun hänestä ja pidän kuin hyvästä ystävästä, mutta en voi rakastaa. Mun käy hieman sääliksi häntä, enkä tahdo olla ilkeä tai satuttaa häntä. Olen parikymppinen, enkä usko että kukaan on koskaan pitänyt musta näin paljoa ja olen itsekin aika yksinäinen...
Jos katkaisen välit, niin molemmat olemme sen jälkeen taas yksin. Jos taas jatkan, hänen tunteensa luultavasti kasvavat vielä voimakkaammiksi, jolloin tuleva ero sattuu entistä enemmän. Toisaalta, voihan käydä niinkin, että hän tajuaa ettei mussa olekaan mitään erikoista, eikä ero enää satukaan niin paljoa.
Jotenkin musta on alkanut tuntua, ettei sellaisen tarinoista tutun todellisen rakkauden etsiminen ole kovin realistista. Ehkä pitää tyytyä vähempään? Mä olen kuitenkin ollut aika onnellinen ja rentoutunut, kun on ollut.....joku(!) jonka kanssa voi vaan olla, vaikken olekaan ollut tosi rakastunut.
Onko tämä kuitenkin väärin?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Pahimmassa tapauksessa käy niin että tyttö tuhlaa parhaat vuotensa kanssasi ja jää kuin nalli kalliolle kun löydät toisen sulle paremman naisen.
Kerron hänelle tänään.
Kohta on taas vitun yksinäinen olo, mutta ainakin olen tehnyt oikein... Ei vittu nää jutut on perseestä, huoh..
hänelle asiasi, niin paina mieleesi ne epäuskoiset silmät, joilla hän katsoo sinuun. Sen jälkeen menet ja mietit itseäsi oikein rehellisesti. Oliko vika sinussa itsessäsi, sittenkin. Oletko sinä kenties ihmisenä niin raakile, ettei sinulla ole rahkeita alkaa rakentaa kestävää ihmissuhdetta.
Ainakin olet sen verran kakara, että on vielä oppimatta, että hyvä ystävyys on pohja jopa rakkaudelle. Romantiikasta en tiedä vielä minäkään, vailla viiskymppinen, muuta kuin sen, että sen varaan rakentaminen on hyvin hutaralla pohjalla.
Ehkä sinulle on ihan oikein olla taas vitun yksinäinen, mutta etpähän riko tuota tyttöä enempää. Sattuu varmaan jo tuokin.
Ihmeellistä vittuilua, ottaen huomioon että yritän löytää molempien kannalta se kivuttomimman ratkaisun. Kiitos moraalisaarnasta, mutta olemme näköjään eri sukupolvea ja omaamme erilaiset käsitykset parisuhteesta.
Ihmetyttää miksi ihmisiä syyllistetään siitä, jos ei jokaisen vastaantulijan kanssa halua mennä naimisiin.
Eikö seurustelua ilman avioliittoaikeita saisi olla lainkaa.
On myös mahdollista, että se tyttö ajattelee samalla tavalla kuin tarinan kirjoittaja "jätkä", mutta nainenhan siinä tilanteessa ainakin syyllistetään.
jos vielä otit moraalisaarnana niin sitä enempi voi arvella, että sä tunnet tekeväsi väärin. Ainakin sä käsität väärin.
En mä käskenyt olla parisuhteessa jos ei hyvältä tunnu, vaan toivoin sun katsovan omaa käytöstäsi. Vika ei varmaan ainakaan kokonaan ollut tytössä, siinä että hän alkoi ihastumaan.
Olisi aika hyvä veto jos sä ihastuisit johonkin pimuun ja se katselisi sua muutaman varvin verran ja sitten se toteaisi, että sorry, mä en rakasta sua romanttisesti enkä intohimoisesti.
Siinähän itket.
itsekin olen joskus ollut todella ihastunut mieheen, joka ei ollut ihastunut muhun ja hän lopetti suhteen. Silloin toki itkin ja olin murheellinen, mutta ois ollu vielä hirveämpää joskus 5 vuoden päästä siitä tajuta, ettei se oo koskaan rakastanu mua koko suhteen aikana.
Mutta sen neuvon annan, että lopeta suhde kunnolla- älä jätä mitään rakoa tälle naiselle ajatella että entä jos sä sittenkin oot ihastunu, koska sitten hän vain turhaan kuvittelee mielessään kaikkea, että entä jos. Ole jämäkkä, äläkä laita häntä millekään seksivarauslistalle sanomalla, että ollaan vain kavereita.
Niinpä niin. Kukaan ei voi olla sen rakastuneempi kuin mitä olin erääseen miesystävääni, mutta hän jätti minut...murehdin hieman...ehkä pari päivää...ja menin eteenpäin...Semmoista se on se "rakastuminen". Ehkä viikko sen jälkeen saatoin katsoa hänen kuviansakin mitään kummempia kaipuita. Hassua...olin siis rakastunut, mutta en suuremmin rakastanut häntä. Olen sitä mieltä, että tuo rakastuminen on ihan eri juttu kuin rakastaminen, joka on sitten pitemmän ajan juttu. Jotta voisi rakastaa jotakuta, niin se vie aikaa, koska rakastamiseen liittyy luottamus, ystävyys, rinnallakulkeminen, jakaminen. Rakastan siis edelleen ex-miestäni, jonka kanssa meillä on ollut pitkä yhteinen taival, vaikken ole häneen enää rakastunut. Rakastaminen on lopulta tärkeämpää kuin rakastuminen :).
olen siis samassa tilanteessa kuin tämä sun tyttö...ja luulen, että tapailemani mies ajattelee juuri samalla tavalla kuin sinä. toisaalta on ihan kiva ilman kummempia sitoumuksia vaan olla toisen kanssa..mutta silti haluaisin tietää olisiko joskus myöhemmin tulevaisuudessa mahdollisuuksia enempäänkin.. jos juttu näyttää siltä ettei ole niin saan kyllä sellaisenkin miehen joka oikeasti mun kanssa haluaa olla. mun parhaaksi se totuuden kertominen on... :)
Niin, kannattaa ottaa joskus aikaa ja puhua asioista ihan niiden oikeilla nimillä. Eli sinä sanot, ettet ole häneen ihastunut tai rakastunut, mutta pelkäät yksinjäämistä. Katso sitten, onko nainen enää niin hyvä sulle.. Parempi kuitenkin totuus, kuin toisen huijaaminen oman pelon takia.
Onko sulla jotain vertailukohdetta, että mikä on se "romanttinen rakkaus" mikä nyt jää puuttumaan. Kiihotut ja pidät kuin hyvästä ystävästä.. jonkun mielestä sekin on rakkautta. Kuitenkin sanot, ettet voi rakastaa. Mikset, onko syy ehkä sinussa itsessäsi, pystytkö rakastamaan ketään? Paljon on varmasti selvitettävää sulle itsellesi. Jos jotain saa helposti, niin ihminen on niin outo että alkaa väheksymään sen arvoa.
Mutta jos elää suhteessa jossa tosiaankin puuttuu rakkaus, niin on myös myöhemmin hankalaa mennä sellaisiin suhteisiin - tottuu ikäänkuin seksiin ilman rakkautta. Voi käydä niin että tuhlaa elämänsä niiden kanssa jotka ei merkitse mitään ja jää jotain "suurempaa" haikailemaan. Selvitä, kummasta tässä on kyse sun kohdalla.
Viime kesänä tapailin yhtä naikkosta jonku 3 kk ja ei tuntunut mun mieles miltään, oli koko ajan hyväksikäyttäjä olo. No tein päätöksen ja sanoin et kattoo jonku muun ja olen nähnyt hänet jälkeenpäin uuden miehen kanssa niin jättäjän taakka vierähti harteilta pois. Itse jatkan yksin, mutta parempi se on elää toivossa kun tunteettomassa suhteessa.
mulle on tehty noin ja se on perseestä. meni luottamus miehiin kyl. luulin et toinen on ihan tosissaan mukana ku hassutteli kaikkea yms. ni just et mitä tosta teidänki jutusta muka puuttuu? ei rakkaudesta voi heti tietää, se on pidemmän ajan juttu.